Pääkirjoitus: Koulut syntyivät talkoilla
Sata vuotta sitten elettiin itsenäistymisen lisäksi paikallisesti muullakin tavoin merkittäviä aikoja. Monessa kunnassa oli virinnyt tai viriämässä sellainen henki, että nuorisoa pitää alkaa sivistää entistä enemmän.
Kansakouluja oli perustettu jo maaseudullekin 1800-luvun jälkipuoliskolla, mutta sata vuotta sitten alettiin kaivata korkeampaa oppia. Tuon ajan ihmisten kaukonäköisyyttä ja halua investoida sivistykseen ei voi kuin ihailla.
Viime viikonloppuna Laviassa vietettiin samassa tilaisuudessa sekä kansakoulun 140-vuotisjuhlaa että yhteiskoulun, myöhemmässä vaiheessa lukion, satavuotisjuhlaa. Riemuylioppilaiden ja juhlapuheiden muistelojen lisäksi ohjelmassa oli koulun nykyisten oppilaiden esityksiä. Pienimmät esiintyjät olivat alakouluikäisiä, koska yhteiskoulu on Laviassa muuttunut yhtenäiskouluksi.
Sekä kansakoulun että yhteiskoulun perustaminen on ollut Laviassa kuten muissakin kunnissa aikoinaan kiinni paikallisyhteisön omasta aktiivisuudesta ja varainkeruusta. Kun koulukiinteistöjä on ostettu tai uusia rakennettu, varoja on kerätty monin tavoin. Laviassakin järjestettiin aikanaan arpajaisia, saatiin metsänomistajilta puutavaraa, ompeluseura järjesti myyjäisiä ja nuorisoseuran näytelmäkerho piti lahjanäytöksiä. Pienistä puroista on tullut joki.
Kuvaavaa on ollut myös koulujen johtokunnan jäsenten rooli. Jotta Laviaan saatiin 1950-luvulla uusi kivinen koulurakennus, joutuivat koulun johtokunnan jäsenet allekirjoittamaan omalla vastuullaan monen miljoonan markan vekseleitä. Lainan saantia helpotti se, että paikallisen pankin johtajana toiminut henkilö oli myös koulun johtokunnan puheenjohtaja. Lainat järjestyivät, mutta pankinjohtaja kutsuttiin toisinaan Poriin valvojakonttorin puhutteluun. Koulurakennus kuitenkin valmistui ja vekselit tulivat maksettua. Sitoutuminen luottamustoimeen oli totaalista.
Koulujen perustaminen on ollut paikallisyhteisöiltä iso strateginen valinta. Pahimmillaan koulujen pelättiin vieraannuttavan terveen nuorison rehellisestä työnteosta. Toisaalta koulutuksen ja sivistyksen uskottiin antavan nuorelle hyvät elämän eväät ja heidän toivottiin saavan leipänsä vanhempiaan helpommalla. Oppikoulut olivat usein maalta katsoen kaukana kaupungeissa. Vain varakkaimpien perheiden oli varaa lähettää niihin lapsiaan. Kun oppikouluja tai yhteiskouluja perustettiin myös maaseudulle, oli opintoihin mahdollista päästä monien muidenkin.
Kouluista tuli monella tavalla maalaiskuntien sivistyksen keskuksia. Niissä työskenteli akateemisen koulutuksen saaneita ihmisiä, jotka olivat aktiivisia myös muissa riennoissa ja siten kehittivät kuntaa. Oppilaat taas saivat koulusivistyksen lisäksi paljon muitakin taitoja koulujen yhteydessä olleista harrastuskerhoista. Maaseudun koulujen kukoistuksen vuodet olivat 1960-luvulla, kun suuret ikäluokat olivat kouluiässä.
Koulun ylläpito loppui Laviassa yksityisin voimin vasta vuonna 1974. Koulu siirtyi silloin kunnan vastuulle. Samaan aikaan keskikoulusta tuli yläaste. Samalla yläasteen oppilaat pääsivät maksuttomien koulutarvikkeiden, aterian ja kyydityksen piiriin. Vasta silloin hyvinvointiyhteiskunta otti koulun ja oppilaat huomaansa.