Pääkirjoitus: Katse siirtyy viikoksi Poriin
Ensi viikolla se sitten taas käynnistyy, kun SuomiAreena valloittaa Porin kahdennentoista kerran. Ja samalla suuren osan heinäkuisen viikon valtakunnallista media-aikaa.
Vaikka Satakunnan kesä on pullollaan hienoja tapahtumia, niin SuomiAreena painii kuitenkin omassa sarjassaan ja se on sitä myös koko Suomen mittakaavassa. Ottajia tapahtumalle on vuosien mittaan ollut, vaikkapa Satakunnan naapurit kuten Turku ja Tampere.
Vastaavanlaisia keskustelutapahtumia pidetään muuallakin Suomessa, tosin pienemmässä mittakaavassa. Mikkelissä järjestetään vuosittain Päämajan kesäsymposium. Jyväskylässä on järjestetty jo 1950-luvun lopulta lähtien kaupunkifestivaali Jyväskylän Kesä. Siihenkin kuuluvat olennaisena osana seminaarit. SuomiAreenan uhkaajaksi tai todelliseksi kisaajiksi näistä ei kuitenkaan ole.
SuomiAreenan esikuva löytyy Ruotsista, Gotlannin saaren Visbyn kaupungista. Siellä on pidetty vuodesta 1968 lähtien Almedalsveckan. Saari on sama, joka on tullut monelle lapsiperheelle tutuksi Peppi Pitkätossu -elokuvien kuvauspaikkana.
Almedalsveckanin perustajana pidetään Ruotsin moninkertaista pääministeriä Olof Palmea. Aluksi tapahtuma oli sosialidemokraattien keskustelutapahtuma. Muut puolueet tulivat mukaan vuonna 1981.
Jos on Visbyssä tapahtuma kasvanut vuosi vuodelta, niin on käynyt Porissakin. Kun vuonna 2006 SuomiAreenassa tapahtumia oli alle kolmekymmentä, viime vuonna tapahtumia oli jo 170 ja kävijöitäkin peräti 63 000.
SuomiAreena on monella tapaa hieno ja tärkeä tapahtuma niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin. Se ajoittuu uutishiljaiseen heinäkuuhun. SuomiAreenaa tulevat seuraamaan monet toimittajat ja mediat. Kun tapahtuman järjestäjänä on Porin kaupungin lisäksi MTV3, on uutisointi taattu. Laajan yhteiskunnallisen keskustelun uutisoinnin myötä SuomiAreena on Porille mitä parasta kuntamarkkinointia. Kaupunki näkyy ja kuuluu myönteisellä tavalla koko maassa.
Tapahtuman vaikutus näkyy alueella myös euroissa. Tuhannet kävijät ja sadat esiintyjät tuovat alueelle ostovoimaa. Siitä saavat osansa niin hotellit, kaupat, huoltoasemat, ravintolat kuin monet muutkin yritykset. Tapahtuman vetovoimaa hyödyntää myös moni paikallinen tai täällä toimiva yritys, kun ne kutsuvat omia vieraitaan SuomiAreenan aikana Poriin.
SuomiAreena kiinnostaa niin tavallista kansalaista kuin yhteiskunnan kermaakin. Mielenkiintoisia keskustelijoita on helppo saada paikalle, kun tapahtuma on vakiinnuttanut asemansa.
Suomalainen erikoisuus yhä vaarallisemmaksi käyneessä maailmassa on se, että SuomiAreenassa äänestäjä voi vapaasti kysyä ja pysähtyä keskustelemaan niin ministerin kuin kansanedustajankin kanssa. Tällainen kohtaaminen on yhä onneksi mahdollista suomalaisessa yhteiskunnassa. Se on iso ja arvokas piirre. Ensi viikolla pääsee kuulemaan myös tasavallan presidentti Sauli Niinistöä torilavalla, jossa pidetään tasavallan presidentin kyselytunti.
Myös päättäjille SuomiAreena on arvokas tapahtuma. Kansan parissa liikkuminen antaa aidon mahdollisuuden kuulla ja kuunnella, mitä kansalaisilla on mielessään ja samalla aistia kansan tuntoja. Kuunteleminen on hyvän vallankäyttäjän keskeinen ominaisuus. SuomiAreena antaa siihen mahdollisuuden.