Kohtaamisten ja keskustelujen superviikko
Kahdennettatoista kertaa järjestettävä SuomiAreena polkaistiin käyntiin juhlallisin menoin maanantaiaamuna. Hornet-hävittäjän ylilento pysäytti vaikuttavuudellaan yleisön. Hornetilla itsekin aikanaa lentänyt ministeri Elisabeth Rehn muistutti avajaisissa turvallisuudesta puhumisen tärkeydestä.
– Turvallisuudesta pitää puhua. Keskustelu maailmalla on kärjistynyt miltei sotahulluudeksi. Puolustusmateriaalien hankkiminen on tärkeä teema, mutta asevarustelu johtaa keskustelua. Näinä aikoina olisi tärkeää puhua diplomatian ja rauhanneuvottelun merkityksestä, kuvailee Rehn.
SuomiAreenassa ministeri on vieraillut useana vuonna. Rehn näkee tapahtuman roolin yhteiskunnallisessa keskustelussa tärkeänä.
– Erilaiset ihmiset kokoontuvat yhteen tietyn teeman ympärille keskustelemaan meidän yhteisen Suomemme asioista. On tärkeää, että eri näkökulmat ovat esillä, jotta voimme rakentaa uutta. Ei myöskään sovi unohtaa sitä, että täällä on ihan hirvittävän kivaa! iloitsee ministeri Rehn.
SuomiAreenalle merkittävä arvo on dialogin mahdollistaminen päättäjien ja kansalaisten välille. Sananvapauden kannalta tapahtuma on merkittävä. Pori on tarjonnut otollisen paikan tapahtuman järjestämiselle.
– Porilaiset ovat olleet hyvin vastaanottavaisia. Tapahtuma voi kasvaa, mutta sen tulee tapahtua sisällön sallimissa rajoissa. Mielenkiintoinen sisältö on SuomiAreenan ydin, toteaa Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen.
LAURA PULLINEN