Ritva ryhtyi eläkepäivillä kirjailijaksi

Naps, naps, naps. Sormet naputtavat tietokoneeseen tekstiä. Ei haittaa, vaikka vasemmassa kädessä on kipsi, sormet liikkuvat vikkelään. Arvostettu parturi-kampaaja Ritva Jakonen, 69, viimeistelee omakotitalossa kirjaa omasta vaiheikkaasta elämästään. Esteetikon kipsiä koristavat lastenlasten piirtämät sydämet ja kukat. Taiteellisuus kulkee suvussa, sillä pöydällä on pino taitavasti piirrettyjä kampauskuvia vuodelta 1966.
– Nämä ovat kouluajoiltani. Löysin ne ihan vahingossa ja aion käyttää niitä kirjassani, Ritva esittelee ammattikoulun aikaisia lyijy- ja värikynäteoksiaan.

Silmiin osuu myös Kähertäjä-lehti kesältä 1986. Etusivun täyttää Ritva Jakosen Karnevaalikampaus-kilpailutyö. Kuvan kauniina mallina on reposaarelainen Marjo-Riitta Lintula. Aikaan osuva ja puhutteleva kampaus meikkeineen ja pukuineen ylsi kakkossijalle Helsingissä järjestetyssä kisassa vain pisteen päähän kultapokaalista.
– Tällä työllä on symbolinen merkitys. Tšernobyl räjähti 26.4.1986, kilpailupäivä oli 3.5. Kilpailutyön suunnittelu ja harjoittelu alkoivat paljon ennen onnettomuutta. Työssä on kuvattuina ikään kuin vastakohdat: hyvä-paha, elämä-kuolema, häät-hautajaiset. Toinen puoli mallista kuvastaa onnea, toinen surua. Tšernobylin vuoksi työ saatettiin nähdä myös räjähdyksenä.
Saattaa olla, että Ritvan kirjan kansikuvaksi tulee juuri tämä Kähertäjä-lehden etusivu.

Ennen sukupolvenvaihdosta Ritva ehti työskennellä ammatissaan lähes puoli vuosisataa. Hänen perustamansa liikkeen vetovastuun otti tytär Katri Keidas. Yrityksessä työskentelee omistajan lisäksi monta itsenäistä yrittäjää.
– Asumme tässä samassa pihapiirissä Karjarannantiellä Porissa. Joskus kampaan ja leikkaan läheisiä ystäviäni. Pitkät hiukset ja morsiuskampaukset ovat aina olleet suosikkejani, Ritva kertoo hymyillen.

Palkitulla parturi-kampaajalla on karjalaisjuuret. Perhe lähti evakkoon Jaakkimasta. Kotitalo seisoo siellä yhä paikallaan.
– Synnyin evakkomatkalla perheen kuudenneksi lapseksi, kuopukseksi. Ensimmäiset 20 vuotta yritin olla pohjalainen, sillä siihen aikaan karjalaisuus ei ollut hyvän itsetunnon luomiselle paras jalusta. Pohjanmaa oli kova koulu asua. Koin alemmuutta, mutta muuten minulla oli onnellinen lapsuus. Osasyy kirjan syntymiseen liittyy näihin muistoihin.

Paikkakunnalla ihmetystä aiheutti myös Ritvan uravalinta. Keskikoulun jälkeen ei missään nimessä olisi saanut siirtyä ammattikouluun. Sitä pidettiin arvonalennuksena. Nykyään onneksi ammatti on arvostettu.
– Valitsin ammattikoulun, koska inhosin kieliä. Päästötodistuksessa englanti ja ruotsi koreilivat muuten hyvässä rivistössä vitosina. Aviomieheni Matin myötä ja kanssa olen opetellut aikuisena englannin. Ruotsiakin ymmärrän, vaikka en sitä juuri puhu, Ritva kannustaa aikuisia oppimisen polulle.

Kirjaa editoidaan parhaillaan. Materiaali on jo kasassa, näyttäviä kuvia tulee paljon. Punaisena lankana kerrotaan kampaamoalan ja koulutuksen muutoksesta puolivuosisadan aikana. Mielenkiintoisia tarinoita, terveysasioita, muistoja kilpailuista, messuilta, opetustyöstä, muodin ja tekniikan kehityksestä.
– Aloitin urani morsiuskampauksilla vuonna 1966. Kaksi viikkoa sitten tein kipsi kädessä ystävättärelleni hääkampauksen. Aviopari juhli 50-vuotishääpäiväänsä. Meitä oli koolla kiva porukka päivittämässä heidän hääkuvaansa ja juhlistamassa heidän pitkää yhteistä taivaltaan.