SuomiAreena valtaa uuden kadun
SuomiAreena-viikko on poistanut rönsyjä ja keskittää keskustelut sekä tapahtumat kuudelle päälavalle. Vastaava tuottaja Mari Haavisto MTV:ltä muistuttaa, ettei lähikuntien osallistumista ole silti kadotettu, sillä esimerkiksi Ulvila saa automaatiokeskustelun ja Merikarvia metrimetsoteeman aivan tapahtumien ytimeen.
Viikon tuottava organisaatio MTV itse muuttaa Eetun-aukion vakiopaikaltaan ja rantautuu viikoksi torille Satakieli-lavalle ohjelmineen. Jo areenaviikon maanantaina pääministeri Juha Sipilä on aamuhaastattelussa.
– Keskiviikkona saapuva ulkoministeri Timo Soinikin tulee viikolle pitkästä aikaa, Haavisto huomauttaa.
tapahtumaan 11.7.–15.7. on luvassa kovan luokan poliittinen kattaus lähes kaikkine ministereineen ja puoluejohtajineen sekä vahvoine talousnimineen. Kevään pinnalla olleet Vasemmistoliiton tuore puheenjohtaja Li Andersson, valtakunnansovittelija Minna Helle sekä paljon julkisuutta saanut ja ottanut kehonrakentaja Jari Mentula ovat äänessä. Mukaan saapuu myös presidentti Tarja Halonen.
– Teemme tapahtumasta selkeän maanantaista perjantaihin kestävän. Kansalaistori avataan maanantaina, ja maanantai on vahvin päivä, Mari Haavisto perustelee viikon tukevaa avausta.
Viikon teemana on tänä vuonna suomalainen työ ja kansalaistoiminta. Työn tulevaisuutta ruoditaan kymmenissä tilaisuuksissa kolmena päivänä eri näkökulmista. Työn tulevaisuudesta halusi puhua niin moni järjestö ja organisaatio, että työn teemat koostetaan pienryhmissä, jolloin mahdollisimman moni pääsee mukaan työtä luomaan Suomeen.
Yksi aiheen erikoisuuksista on Diili-ohjelman muunnelma, jossa diilin tapaan arvioidaan työpaikkojen sopivuutta lapsiperheiden elämään. Mukana on myös kansanedustaja Hjallis Harkimo.
Yksi viikon uudistuksista on Gallen-Kallelan kadulle rakentuva Laiv@lava. Siellä tarjotaan kansalle osallistuvaa ohjelmaa.
Maanantaina lavalla nähdään koodausfestarit, jonka järjestää Rails Girls ja Mehackit.
– Tiistaina Laiv@lavalla on tubettajien päivä, keskiviikkona on Start Up -tapahtuma, torstaina on Robotics Finlandin toimitusjohtaja Cristina Anderssonin järjestämä robotiikkapäivä ja perjantaina sosiaalisen median päivä. Torstaina muun muassa robotti vetää jumppatuokion, Haavisto tarkentaa.
Gallen-Kallelankatu pitää sisällään paitsi uuden esiintymislavan, myös mittavan kahdeksan metriä leveän ja 80 metriä pitkän Raumalta tuotavan tilataideteoksen. Brykä-teos on Jaakko Niemelän käsialaa.
Haavisto astui vastaavan tuottajan tehtävään viime elokuussa. Poriin keskitetty yhteiskunnallinen tapahtuma on suosittu paitsi yleisön ja keskustelijoiden suosiossa, myös työkenttänä.
– Olen ollut SuomiAreena-työssä mukana jo vuodesta 2008 lähtien. Viime vuonna tiimi uudistui. MTV:ssä oli talvella haku kesän tehtäviin. Enemmän oli halukkaita kuin voitiin ottaa mukaan. Tämä on Suomen paras työpaikka, hän hehkuttaa.
SuomiAreena-viikon infrastruktuurin rakentaa Porin kaupunki. MTV vastaa ohjelmatarjonnasta.
– Meillä on 170 tilaisuutta, 270 järjestäjää ja 850 puhujaa, vastaava tuottaja sanoo.