Kirjoitin yllä olevan kysymyksen Facebook-seinälleni alkuvuodesta. Olin havahtunut siihen, että ystäväpiirini koostui enimmäkseen viisaista, lämpimistä ja mielenkiintoisista naisista. Sen sijaan ne kaksilahkeiset, he puuttuivat ystäväpiiristäni melkein kokonaan. Ja se harmitti. Joten mistä heitä oikein saa?

”Motonet”, sanoi eräs. ”Moottoripyöräilijöiden kokoontumiset Aurajoen rannassa”, vitsaili toinen. Keskustelut luottoystävän kanssa johtivat lopulta siihen, että asetin tavoitteekseni vuodelle 2016 (lisääntyneen vedenjuonnin, palautteen lähettämisen ja aikaistetun nukkumaanmenoajan ohella), että tutustun hyvin kolmeen mieheen. Siinä vasta tavoite. Ainakin se on miellyttävämpää touhua kuin aterioiden punnitseminen, ajattelin.

Jo asuessani Porissa olin tekemisissä erittäin harvojen poikien ja miesten kanssa. Lapsuuden ja nuoruuden harrastukseni, eli tanssi, maalaus, ratsastus ja vapaaehtoistyö, eivät nyt varsinaisesti edesauttaneet ystävyyssuhteita vastakkaisen sukupuolen kanssa. Sama on jatkunut opintojeni aikana Turussa. Selvää lienee, että minulle ihmissuhteissa sukupuoli ei ole se yksilöä pääsääntöisesti määrittelevä tekijä, varsinkaan kun tunnen myös ihmisiä, jotka eivät varsinaisesti koe kuuluvansa nais- tai miessukupuoleen. Mutta ei käy kieltäminen, minua näin suuri epäsuhta sukupuolten välillä omissa ihmissuhteissani alkoi häiritä. Joten päätin toimia.

Olen usein huomannut, että kun kirjoitan tavoitteitani ylös, alkavat ne lähes toteuttaa itse itsestään. Sama tapahtui nyt. Saavutin tavoitteeni, eli tutustuin hyvin kolmeen ihastuttavaan miessukupuolen edustajaan, jo ensimmäisen kvartaalin aikana. Yritysmaailma voi ottaa oppia. Mikä osoittautui lopulta toimivimmaksi tavaksi? Itse asiassa kaikki ihanat miespuoliset ystäväni löytyivät lopulta yhteisten ystävien kautta: kotisohvalta, baari-illoista tai kaverin vinkkauksen ansiosta. Ja loppu oli jo tuttua (ja opeteltua) vilpitöntä ja suoraa toimintaa, eli kerroin, että mielestäni meistä voisi tulla hyviä ystäviä. ”Vietetäänkö vähän lisää aikaa yhdessä?” Ja me vietimme.

Ja ne (minun) miehet, he ovat aivan mahtavia. Kuten ihmiset nyt usein ovat.

MAARIA TIRRI

K-Supermarket Onnipekan yhteydessä oleva pullonpalautusautomaatti sai vuosi sitten rinnalleen suoran kanavan yhdistysten kukkaroon.
– Idea oli minun. Yhdistykset tarvitsevat aina rahaa. Kun pullokuitin voi ohjata yhdistyksen laatikkoon, ei yhdistysten tarvitse lippaan kanssa kiertää tai olla aina myymässä jotain. Ainakin ne saavat tästä pienen lisän, kauppias Tatu Heinola juttelee.

Yhdeksän paikallista yhdistystä MLL Nakkilan osastosta ja Nakkilan Vireestä lähtien ovat saaneet osansa pullonpalautuksista nyt vuoden ajan. Kaupan aulaan kauppias sijoitti kaikille mukaan ilmoittautuneille oman laatikon, jotka tyhjennetään tarpeen mukaan ja kuittien perusteella rahat jaetaan.
– Hyviä summia yhdistykset ovat saaneet. Näyttää siltä, että mitä isompi jäsenmäärältään yhdistys on, sitä enemmän rahaakin karttuu. Jotkut ovat saaneet satoja euroja.
Tatu Heinola arvioi, että tieto rahan ohjautumisesta nuorisotyötä tekeville paikallisille yhdistyksille virkistää avustusintoa. Hän korostaa sitä, että yhdistysten toiminta liittyy nuorten kanssa tehtävään työhön.
Hän itsekin sanoo laittavansa pullonpalautuksista saatavat kuitit paikallisille toimijoille. Ja kaikki mukana olevat näyttävät muutoinkin saavan osansa kansan karttuisasta kädestä.
– Kun vuosi sitten kysyimme halukkaita, yhdeksän laatikkoa varattiin heti. Järjestän lisää palautuslaatikoita, jos uusia halukkaita löytyy. Minuun voi ottaa yhteyttä, Tatu Heinola sanoo.
Nakkilalaiskaupan järjestelmässä avustettavia kohteita voi pian olla toistakymmentä, jos toiminta nykyisestään vielä laajenee.

Moni olisi jo voinut luovuttaa. Kitti Kumpulainen sen sijaan hymyilee, ja katsoo eteenpäin.
– Elämässä tapahtuu asioita. Siihen mahtuu paljon karua: menetyksiä, vahinkoja. Mutta onneksi myös paljon hyvyyttä, joka kantaa, hän sanoo.
Niin nytkin, kun Kitin kodista löytyi tuholaisia. Talossa ei voi asua, kaikki tavarat on joko käsiteltävä puhtaiksi tai heitettävä pois, koira ja kissa piti laittaa hoitolaan.
– Mutta sain majapaikan ystävältä. Ihmiset auttavat, kun on hätä. Elämästä voimme mennä läpi yhdessä kannatellen toinen toisiamme.

Kitti Kumpulainen ei halua kaunistella elämäänsä. Hänellä on takana karuja vuosia. Onnellinen perhe-elämä ja yrittäjyys loppuivat kuin seinään, kun aviomies kuoli ja firma meni konkurssiin.
– Nyt velkajärjestely on vihdoin päättynyt, Kitti kertoo.
Järjestely oli kova koettelemus. Mutta Kitti selvisi siitä ja opiskeli järjestelyn aikana kaksi tutkintoa. Alunperin hän on diakonissa ja psykiatrinen sairaanhoitaja. Nyt toukokuussa hän valmistuu Satakunnan ammattikorkeakoulusta geronomiksi.
– Velkajärjestelyn aikana en asettunut vakituiseen työhön. Nyt järjestely on loppu ja haluan tehdä työtä oman yritykseni kautta. Minulla on paljon annettavaa.
Velkajärjestelyn aikana Kitti muutti Hämeestä Varsinais-Suomen kautta Satakuntaan. Houkuttimena toimi perhe, Porin seudulla asuu poika perheineen ja oma äiti.
Ensimmäinen satakuntalainen työpaikka oli Satalinnan sairaalassa Harjavallassa ja asuntokin löytyi sairaalan alueelta.
– Halusin kuitenkin muuttaa, kun sain työpaikan Porista ja koulukin sijaitsi täällä.
Porista löytyi unelmien koti, pikkuinen talo Viikkarista. Kitti muutti taloon lokakuussa. Hän rakensi pihaan aitauksen Uula-koiralle ja raivasi pihaa kesää silmällä pitäen. Klapipino kasvoi ensi talvea varten. Kodin piti olla myös oman yrityksen toimisto.
Nyt koti on asumiskelvoton.
– On hankala ymmärtää, ettei asialle voi tehdä mitään. Tuholaiset tulevat pulujen mukana ja pulut ovat ympäristöviranomaisen lausunnon mukaan rauhoitettuja heinäkuun loppuun saakka, Kitti kertoo.
Hänen on siis oltava evakossa tai ehkä etsittävä uusi koti. Suunnitelmiin tulee luultavasti kiepsahdus pohjoiseen.
– Olen aiemmin ollut Lapissa töissä ja lähden todennäköisesti sinne kesätöihin.

Syksyllä Kitti palaa kuitenkin Poriin jatkamaan hyvälle alulle päässyttä toimintaansa ikäihmisten terveyden parissa.
– Tein opiskelun osana mentoriohjauksen Pori Energialle. Saan jatkaa yhteistyötä heidän kanssaan.
Mentoroinnissa on kyse kokeneiden työntekijöiden hiljaisen tiedon siirtämisestä nuoremmille.
Kitillä on mielessä monta muutakin juttua, joilla rikastuttaa vanhenevan väestön elämää.
– Esimerkiksi omaishoitajana toimimiseen liittyy monenlaisia tuntemuksia, kun suhde puolisoon muuttuu hoitosuhteeksi. Olen huomannut, että jo muutaman tapaamisen avulla elämä alkaa kirkastua. Elämä jatkuu, vaikka välillä tuntuu kauhealta, Kitti kiteyttää.
Hän tulee aloittamaan syksyllä myös senioreille suunnatut teemapäivät Puuvillan kauppakeskuksessa.
– Kutsun sinne näytteilleasettajia ja luennoitsijoita. Päiviin tulee erilaisia aiheita, vaikkapa nuorisokulttuurin esittelemistä isovanhemmille, Green Carea tai lemmikkejä. Viihtymistä ja asiaa, hän kertoo.

Lapuan Virkiä, Jyväskylän Kirittäret, Porin Pesäkarhut ja Rauman Lukko. Naisten superpesiksen kova nelikko on ennakkoveikkauksissa nostettu jälleen tulevan kauden mitalisuosikeiksi.
– Näin se on. Lapua on varmasti vahva eikä talousvaikeutensa ainakin toistaiseksi voittanutta Jyväskylää voi koskaan unohtaa. Myös Rauma tulee luultavasti olemaan yksi kovimmista. Siitä kuitenkin lähdetään, että pystymme haastamaan ja myös kukistamaan kaikki Superin joukkueet. Katetta koville odotuksille antaa hyvin sujunut harjoittelukausi, sanoo Pesäkarhujen pelinjohtajana jatkava Sami Österlund.

Helatorstaina aluemestaruudesta käyty kamppailu Pomarkussa oli Pesäkarhujen ja Lukon ensimmäinen kohtaaminen tällä kaudella.
– Lukko pelasi talven aikana ailahtelevasti. Esimerkiksi Mansen Räpsä pudotti heidät jatkosta jo Halli-SM-alkuturnauksessa. Kesän matsit ovat kuitenkin aivan eri pelejä, mutta Mansen voitto osoitti, että vahvistunutta Räpsää voisi povata sarjan kärkiryhmään, pohtii Österlund.

Omaan pelaajistoonsa Österlundilla on vankka usko.
– Muutoksia tapahtui, mutta kokoon saatiin iskukykyinen ryhmä. Runko on vahva ja siihen saatiin muutama kehityskelpoinen vahvistus. Tottakai Carita Toiviaisen siirtyminen Virkiään tuntui kovalta, mutta ei homma siihen tule kaatumaan. Tilanne näyttää positiiviselta varsinkin Venla Rapilan pirteiden otteiden vuoksi. Vaikka Toiviainen jätti isot saappaat täytettäväksi, Venla paikkaa hyvin ”Carrun” jättämää aukkoa.

Österlund korostaa myös kokeneen runkopelaajan Susanna Puiston roolia.
– Hän on sekä henkisellä että pelillisellä puolella joukkueen ehdottomia profiilipelaajia. Odotan Suskilta myös tällä kaudella kovia tehoja, painottaa Österlund.

Tulevan kauden yllätyskortiksi Pesäkarhujen viuhkamies nostaa paluun Poriin tehnyttä Meea Lehtistä.
– Uusista kasvoista myös Emilia Itävalolla tulee olemaan iso rooli. Oli hieno juttu, että saimme Emilian Kankaanpäästä Poriin. Sinällään KaMattarien kohtalo harmittaa. Tilausta olisi nytkin ollut kolmelle satakuntalaiselle naisten superpesisjoukkueelle, sanoo Österlund.

Viime kaudella Lännen joukkueeseen valittu Itävalo sijoittui runkosarjan etenijätilastossa viidenneksi 36 tuodulla juoksua. Myös KaMa -kasvatin kärkilyöntitilaston sijoitus oli viides 128:lla kärkilyönnillä.
– Pori oli vaihtoehdoista ehdottomasti paras. Seura ja pelinjohto ovat ehdotonta eliittiä ja meillä on koossa todella huikea ja ainutlaatuinen nippu. Odotukset ovat sekä joukkueen osalta että omalta kohdalta korkealla. Kultaa lähdetään metsästämään ja haluan pelata viime kesääkin tehokkaamman kauden, sanoo Itävalo.

Minttu Vettenranta, Emilia Itävalo ja Tilda Tuomi ovat valmiina kohtaamaan Rauman Lukon.

Porin Pesäkarhut–Rauman Lukko perjantaina 13.5. kello 18.

– Kahvi ja tuo viineri, 39-vuotias Mirva Tolppanen tilaa kahvilassa.
Teininä moisen kaloripommin herkuttelu ei olisi vilahtanut mieleenkään, vaikka koko elämä pyöri ruuan ympärillä.
Tämä ikuinen suorittaja, kympin tyttö, sairastui anoreksiaan noin 16-kesäisenä. Sairaus hiipi liikuntaan intohimoisesti suhtautuneen neitokaisen kehoon kuin varkain, askel askeleelta.
Mirva kertoo ymmärtäneensä tilanteensa, mutta ei kokenut itseään sairaaksi.
– Uin, lenkkeilin, aerobikkasin joka päivä kolme-viisi tuntia. Sairauteni aktiivivaihe kesti neljä vuotta, hän summaa.

Mirva on aina ollut herkkusuu, mutta sairastuttuaan kaikki makea ja hyvä oli ehdottomasti kielletty. Jos hän lankesi, muu syöminen sai siltä päivältä jäädä. Sairauden edetessä hän saattoi napostella pelkän porkkanan päivässä. Muille hän kyllä valmisti herkullisia aterioita.
– Ihanteeni ei koskaan ollut olla luuranko. En halunnut sellaiseksi. Vaa’assa juoksin monta kertaa päivässä, kunnes se näytti 45 kiloa. Pituutta minulla oli jo silloin 167 senttiä.

Niillä lukemilla räpsähti. Mirva sai sisäisen verenvuodon. Sairaalassa hemoglobiiniarvoksi mitattiin 57, ja edellisenä päivänä hän oli jumpannut kolme tuntia.
– Olin täysi-ikäinen. Onneksi asuin vielä lapsuudenkodissani. Olin kyllä tiedostanut, etten ole terve. En kuitenkaan ollut ymmärtänyt sairauteni vakavuutta, sillä anorektikolta puuttuu niin kutsuttu sairaudentunto. Syömishäiriö on psyykkinen sairaus, eikä samanlaista kuin esimerkiksi selkäkipu.
Vahvistuttuaan hän varasi ajan psykoterapeutille. Paranemisprosessi oli pitkäjänteistä työtä ja vastaanottokäynnit harvassa.
– Sain miettiä rauhassa sairastumiseni syyt ja sen, etten enää sairastu uudelleen.

Anoreksiaan liittyy perfektionismi, täydellisyyteen tavoittelu. Juuri sellaiseksi Mirva Tolppanen itsensä ajan kanssa havaitsi. Jo päivähoitoikäisenä tyttö siivosi muiden lasten sotkut, ettei hoitotädille tule paha mieli.
– On hyvä, että lapsi kiukuttelee ja ilmaisee näin tunteensa. Olen itse joutunut aikuisena opettelemaan sen tavan, vaikka olenkin rauhaa rakastava.

Merkkejä syömishäiriöstä:
• Painon merkittävä nousu tai lasku.
• Ystäväpiiri jää toisarvoiseksi.
• Välttää ruokailutilanteita.
• Valmistaa ja tarjoaa mielellään muille ruokaa. Elämä pyörii ruuan ympärillä.
• Aina aikaa treenata.
• Keho käynnissä koko ajan, jotta kalorit kuluvat. Esim. jumppaa tv-ohjelmia katsellessa.
( Lähde: Perustuu Mirva Tolppasen omakohtaisiin kokemuksiin.)
Syömishäiriöt:
• Anoreksia eli laihuushäiriö.
• Bulimia eli ahmimishäiriö.
• Bed (binge eating disorder) eli lihavan ahmimishäiriö.
• Ortoreksia, pakkomielle syödä terveellistä ruokaa.

Draamatyöpajoja nuorille
Porin Teatterin näyttelijä, teatteri-ilmaisun ohjaaja, fysioterapeutti Mirva Tolppanen kiertää vapaa-ajallaan Porin oppilaitoksissa syömishäiriöitä ja itsetuntoa käsittelevän draamatyöpajansa merkeissä. Kyse on projektista, johon hän sai apurahan Satakunnan Kulttuurirahastolta. Mikäli kiinnostusta riittää, rahoitus ja käytännön järjestelyt hoituvat, jatkoa seuraa syksyllä.
– Tiesin aiheen ajankohtaiseksi ja tärkeäksi, mutta silti työpajan tarve yllätti minut. Sysäyksen projekti sai, kun otin yhteyttä lukiopsykologiin ja ehdotin työpajaa syömishäiriöistä. Pyyntöjä alkoi tulla myös muista oppilaitoksista. Jos jatkoa seuraa, kaikki nuoret 12 vuodesta eteenpäin ovat tervetulleita työpajaan, Mirva on miettinyt.
Työpajan pääosissa ovat oppilaat, jotka yhdessä tekevät mielenkiintoisia harjoituksia teatteri-ilmaisun keinoin. Kaikista harjoituksista on virinnyt myös vilkas keskustelu. Pajan kesto on 75-90 minuuttia.
Kirjalliseen draamatyöpajaformaattiin ja sen ohjeiston luomiseen Mirva on saanut Jenny ja Antti Wihurin rahaston apurahan. Siitä tulee oppimateriaalia nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille. He pystyvät sen avulla toteuttamaan vastaavia työpajoja ja rakentamaan harjoitteita.
– Kirjoitan sen vanhanaikaisesti vihkoseksi. Näyttelijän työstäni olen kesän vapaa, niinpä työstän sen silloin.
– Draamatyöskentelyssä jokainen pääsee sanomaan mielipiteensä, eikä kukaan arvostele tai määritä, onko vastaus oikein vai väärin, Mirva Tolppanen kehuu ja on silminnähden innoissaan uudesta, sydäntään lähellä olevasta aluevaltauksesta.

Kilpailukykyneuvottelujen ties monettako kierrosta käydään parasta aikaa Helsingissä. Tuloksia odotellaan kuun loppuun mennessä. Neuvottelut ovat lähtökohdiltaan hankalat. Palkansaajien edessä on ensi kertaa työmarkkinahistoriassa neuvottelusopimus, jolla pitäisi heikentää palkansaajien työehtoja. Työantajapuolella edusmiehenä on teollisuuden edustaja, Elinkeinoelämän Keskusliitto. Isot etujärjestöt toimivat tavallaan ja vetävät isoja linjoja.

Iso kiistakysymys neuvotteluissa on, miten työajan pidennys 24 tunnilla vuodessa käytännössä toteutetaan. Julkisuudessa on ollut esillä vaihtoehtoja, joissa on puhuttu kokonaisten työpäivien lisäämisestä tai minuuttimäärien lisäämistä päivittäiseen työaikaan.

Kun herrat Helsingissä pitävät kokouksia ja palavereita, Porissa kokoontuu Suomen Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaariin yrittäjävaikuttajia. He edustavat omistajina niitä pieniä ja keskisuuria yrityksiä, jotka vastaavat tällä hetkellä uusista työpaikoista. Helsingin neuvottelupöydistä heitä ei kuitenkaan löydy. Kunnallisjohdon seminaari on myös Suomen Yrittäjien uuden toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen ensiesiintyminen järjestönsä valtakunnallisessa tilaisuudessa.

Pentikäisen edeltäjä Jussi Järventaus eläköityi juuri. Järventaus puhui pitkään paikallisen sopimisen puolesta. Hänen ajatuskulussaan yrityksissä työntekijät ja työnantajat tietävät parhaiten, miten asiat sopia, jotta työpaikkoja olisi ja yritykset kehittyisivät.

Järventaus laskikin, että Suomeen saadaan muutamassa vuodessa 50 000–70 000 uutta työpaikkaa paikallista sopimista lisäämällä. Järventauskaan ei olisi poistanut työehtosopimusten yleissitovuutta, mutta työpaikalla olisi hänen mallissaan ollut mahdollista sopia paikallisesti käytännössä toisin.

Yksi Järventauksen meriitti olikin, että maan hallituksen hallitusohjelmaan saatiin vuosi sitten keväällä kirjattua, että paikallista sopimista lisätään.

Paikallinen sopiminen on monelle mörkö. Mutta esimerkiksi Suomeakin korporatiivisemmassa Ruotsissa ei ole työehtosopimusten yleissitovuutta. Ruotsin talous porskuttaakin nyt hyvin. Suomi sen sijaan ei ole päässyt mukaan muun Euroopan kasvuun. Suomen talouskasvu on EU:n alhaisinta. Myös vienti tökkii. Tullin maaliskuisen tilaston mukaan Suomen vienti oli kymmenen prosenttia pienempää kuin viime vuoden maaliskuussa.

Yksi Helsingin palkansaajien ja työantajien kilpailukykyneuvottelujen kipukohta on, miten työajanpidennyksestä sovitaan. Porissa uutena Suomen Yrittäjien puheenjohtajana nyt vieraileva Mikael Pentikäinen linjasi asiasta jo viikonloppuna Yle TV1:n Ykkösaamussa. Hänen mukaansa työajan pidennyksestä pitäisi sopia työpaikoilla. Linjaus tuntuu varmasti monesta yrittäjästä ja työntekijästä järkevältä.

Suomessa on 90 000 työantajayritystä. Niillä jokaisella on omat tarpeensa ja haasteensa. Yrityksissä työnantaja ja työntekijät tietävät parhaiten, mikä kulloinkin sopii yrityksen tilanteeseen. Ja miten myös työaikaa olisi pidennettävä. Paikallinen sopiminen vaatii yrityksessä luottamuksen ilmapiiriä. Kun sitä on, silloin pitäisi olla myös mahdollista luottamuksen vallitessa yhdessä työpaikalla neuvotella.

Monessa yrityksessä varmasti ihmetellään, miten siellä Helsingissä voidaan tietää parhaiten, mikä meidän yritykselle sopii.

Vanhenevan miehen on syytä jossain vaiheessa luopua omakotitalostaan ja siirtyä helpommin hoidettavaan asuntoon. Omalle kohdallani loppumatkan koti löytyi vanhasta kerrostalosta keskikaupungilta. Pienen kolmion yksi erikoisuus ovat lasitetut pariovet, jotka jakavat asunnon kahteen osaan. Heti alkuun ihmetystäni herätti ovissa oleva Abloy-lukko. Miksi asunnon sisälle oli aikoinaan asennettu niinkin pitävä ja kallis lukitus? Huonejärjestys antoi lopulta asiaan selvityksen. Sisään tultaessa ovat vierekkäin pieni makuuhuone, keittiö ja wc. Käytävä päättyy lukittaviin parioviin, joiden takana on olohuone ja sen kyljessä makuuhuone. Siis vielä 60-luvun alussa talon asunto on selvästikin suunniteltu niin, että siinä on palvelijan huone keittiön vieressä ja isäntäväen puoli voidaan tarvittaessa erottaa lukollisella pariovella.
Palvelijanhuoneesta aikaansainkin sitten monen kaltaisia muisteluita ja keskusteluja menneitten vuosikymmenien lapsuudenkodeista. Yllättävän monella ikätovereistani oli jossain vaiheessa ollut perheessä apulainen. Koskettavimman omakohtaisen tarinan kotiapulaisena olemisesta puolestaan kertoi uuden kotini naapurinrouva. Hän oli muuttanut Raumalle 40-luvun loppupuolella 16-vuotiaana Pyhärannasta. Apulaiseksi tyttö pääsi eronneelle rouvalle, jolla oli kaksi alle kouluikäistä poikaa ja koira. Perhe palvelijoineen asui huoneen ja keittiön asunnossa. Yönsä palvelijatyttö nukkui pukkisängyllä keittiössä. Työaikoja, vapaapäiviä ja lomia ei tunnettu ja palkka oli taskurahaluokkaa. Mitään kirjallisia sopimuksia ei tehty ja irtisanomissuojaa ei ollut. Silti kertoja piti kotiapulaiseksi kaupunkiin pääsemistä elämänsä tärkeimpänä vaiheena. Siitä alkoi hänen itselliseksi aikuistumisensa.
Apulaisen huoneitahan ei enää 60-luvun jälkeen valmistuneissa rakennuksissa ole ja kotiapulaisjärjestelmäkin loppui 70-luvulla yhteiskunnan toimenpiteitten ansiosta. Säädettiin laki lasten päivähoidosta ja nuorten koulutus lisääntyi peruskoulun myötä.
Jotenkin sitä vaan jää miettimään, että mitenkähän jytisevällä mopoautollaan ajeleva viimeisen päälle meikattu, tekoripset räpsyen kännykkäänsä räpläävä nykypäivän 16-vuotias tyttö mahtaisi pärjätä niissä menneitten aikojen kotiapulaisen työtävuorotta hommissa. Taitaisi tulla jo ensimmäisenä iltana äitiä pahasti ikävä. No, kaikkihan me olemme aikamme lapsia.

MATTI PURSIHEIMO

Oletko ajanut autosi asvalttireikään? Todennäköisesti. Jos et, olet sopivasti väistänyt vaaran.
Moni on jo kironnut, kun tässä vaiheessa kesää ei saada talven vaurioita korjattua.

Talven jäljiltä suomalaisten teiden ajoradat ovat suorastaan reikiintyneet. Jopa valtateillä on edelleen vaarallisia onkaloilta, eikä ongelma ole ainoastaan porilainen ilmiö.
– Meillä on yksi mies ollut töissä koko talven paikkaamassa. Korjaamme tienpintoja koko ajan. Viime torstaina lähdimme liikkeelle neljän miehen voimin, kaupungin aluetiemestari Jani Johansson vastaa.
Johansson antaa ymmärtää, ettei neljä ole paljon, kun lääniä on Laviasta alkaen Meri-Porin Reposaareen ja Ulvilan rajaan saakka.
– Ongelma on sekin, ettei ole määrärahoja niin, että voisimme uusia pidempiä pätkiä pintaa. Kun ainoastaan laitamme reikiä umpeen, on mielenkiintoista, mikä tilanne on syksyllä, kun nyt on tieosuuksia aika huonossa kunnossa.

Porissa näissä talkoissa kansalaisaktiivisuus palkitaan. Johansson kertoo, että nykyisin kaupungin työntekijät aiempaa vähemmän pääsevät liikkumaan itse tarkastamassa katujen kuntoa. Nyt soitto usein tulee kaupunkilaisilta.
Jani Johansson sanoo, että kaupungin kunnallistekniikassa ollaan tyytyväisiä, kun kaupunkilaiset ilmoittavat päällystevaurioista.
– Soittoja tietysti on eri sävyisiä – toisten tunteet ovat pinnalla, kun ovat ajaneet renkaansa vauriopaikkaan.

Johansson vakuuttaa, että todetut montut paikataan nopeasti.
– Se on myös vastuukysymys. Jos kohteesta on ilmoitettu, ja siihen joku ajaa esimerkiksi vaurioittaen ajokkiaan, vastuu on kaupungin. Muussa tapauksessa korvausvelvollisuus onkin enemmän epäselvää.
– Yleensä lähden itse toisena työntekijän kanssa ensin tarkastamaan ilmoitettua kohdetta. Joskus monttua ei ole ilmoitetussa kohteessa.
Johansson selittää, että korjaus käy sitten nopeasti. Pakettiauto lähtee liikkeelle korjausmassoineen.

Porin kaupungin katuverkon katuosuuksien korjauspinnoitukset alkavat lähiviikkojen aikana.
Kaupungin kadunrakennusmestari Tommi Välimaa sanoo, että suunnitelmaa täytyy vielä tarkistaa ja määrärahakysymyksiä varmistaa.

Indonesialainen ruoka sopii suomalaiseen makuun. Näin tuumaavat porilaiset Ana Mäkinen ja Rina Hutagalung-Järvinen.
– Ruuassa eri puolilla Indonesiaa on paikallisia eroja. Jossain tehdään makeampaa, toisaalla tulisempaa. Mutta osa ruuista maistuu hyvin suomalaisille, he kertovat.
Siksi naiset pistävät tulevana lauantaina, Ravintolapäivänä, pystyyn indonesialaisen pop up -ravintolan. Heidän kanssaan ravintolaa tulee pitämään Intiasta kotoisin oleva Saroj Hiltunen.
– Luvassa on perinteistä indonesialaista ruokaa, mausteista, mutta ei liian tulista. Chilikastike on tarjolla erikseen, sitä saa lisätä halutessaan, Rina sanoo.

Ravintolan ruokalistalla on riisiä, kanaa, salaattia ja nuudeleita. Niistä syntyy perinteinen, indonesialainen kotiruoka-annos.
Lisäksi lämpimän ruuan puolelta on tarjolla kevätrullia, joiden tekemisessä Ana on mestari. Hän miettiikin jo mielessään, kuinka monta rullaa pystyy tekemään, ne kun ovat melko työläitä tehdä.
– Olen aiemmin tehnyt Ravintolapäivänä indonesialais-malesialaista ruokaa kaksi kertaa. Ravintola oli Käppärässä, Ana kertoo.
Nyt hän ehdotti Rinalle, että he tekisivät kokonaan indonesialaisen menun Ravintolapäiväksi. Rina innostui ja niin he alkoivat suunnitella päivän tarjontaa.
– Minulle tämä on vielä opettelua, minä ja Saroj olemme Anan apulaisia. Jännä nähdä, miten kaikki menee, Rina sanoo.
Jälkiruuaksi on tarjolla banaanirullia. Paistettua banaania on tarjolla suklaakastikkeen kanssa tai crepseinä, joissa paistettu banaani litistetään ja päälle laitetaan suklaakastiketta ja cheddar-juustoa.
– Banaanirullia syödään Indonesiassa aamupalaksi ja niitä myydään katukeittiöissä, ne ovat todella suosittua ruokaa, naiset kertovat.

Ana ja Rina työskentelevät arkisinkin ruuan parissa. Ana on ollut jo kahden vuoden ajan keittiöapulaisena porilaisessa Ailav-ravintolassa, jossa myös Rina on parhaillaan työkokeilussa. Molemmat ovat muuttaneet Poriin suomalaisen aviomiehen takia.
Kaksikko kertoo itse syövänsä mielellään tulista ruokaa. Indonesiassa käytetään monia erilaisia mausteita.
– Suomalaisessa ruuassa käytetään paljon suolaa ja pippuria, molempia enemmän kuin indonesialaisessa, he kertovat.
Yksi suomalainen mieliruoka on makaronilaatikko.
– Hernekeitto on sellainen ruoka, joka ei oikein maistu, he tunnustavat.

Indonesialainen pop up -ravintola on lauantaina 21.5. klo 10.30–16.00 osoitteessa Suvantolaisentie 7, 28370 Pori (Sampola).

Info: Ravintolapäivä on maailmanlaajuinen ruokakarnevaali, jossa kuka tahansa voi perustaa ravintolan päiväksi.
Seuraava Ravintolapäivä on lauantaina 21. toukokuuta.
Anan ja Rinan indonesialaisen ravintolan lisäksi Satakunnassa on luvassa lähes 20 pop up -ravintolaa, muun muassa Söörmarkun Vohvelikahvila, Burmalainen ravintola Noormarkussa, Pop-Up Maalaisravintola Kukkokiekuu Luvialla, Pastaravintola La Casa della Nonna Raumalla, Ravintola Jonen Päivänpaiste Kokemäellä, Antinkartanon toimintakeskuksen PopUp Ulvilassa ja Gluteeniton Herkkukeidas Raumalla. Kartta ravintoloista ja muuta tietoa löytyy osoitteesta www.restaurantday.org/fi/

Sankoin joukoin Venäjälle matkanneiden suomalaisten kisaturistien tunnelmat ovat voittoputken jatkuessa nousseet yhä korkeammalle. Ensimmäiseen tositestiin Leijonat joutuivat tiistaina, kun vastaan luisteli Kanada. Puolivälieräpaikka Tanskaa vastaan irtosi komealla 4-0-voitolla.

Mikäli sinivalkoiset onnistuvat raivaamaan tiensä välierien jälkeen finaaliin  asti – varmaa on, että Leijona-fanit ovat tulevana viikonloppuna liekeissä, sekä Moskovassa että tv:n äärellä.

Viime lauantain päiväpelissä Isomäki Areenan tapaan 6 000 katsojaa vetävällä Jubileinyi-areenalla sinivalkoisten vireen testasi vaatimattomasti Venäjän turnauksessa esiintynyt Ranska. Suomalaiset pelasivat puolivaloillakin voitokkaasti.

Pudotuspeleihin jo valmistautunut kiekkokansa säteili yhdessä kevätauringon kanssa. Kannustushuudot täyttivät kerta toisensa jälkeen hallin. Iso osa suomalaisturisteista seurasi Ranska -kamppailua kisatorin jättiscreeniltä. Meno oli olutkuppiloissa tutun vauhdikasta.

Itämatkat-matkatoimiston toimitusjohtaja Jukka Jyrkinen arvioi aiemmin Etelä-Saimaa -lehdessä, että merkittävä osa maakunnasta MM-kisoihin suuntaavista jääkiekkofaneista taittaa matkan omilla autoilla tai kimppakyydeillä. Mutta myös nopea Allegro -juna on vienyt väkeä vilkkaasti Neva-joen tuntumaan.

Raidekyydin oli valinnut myös intohimoiseksi Jokeri-faniksi itsensä luokitteleva Maria Martinez.
– MM-lätkän kisamatka paikanpäälle ei ole ensisijaisesti ulkomaanmatka, vaan tunteet pintaan saava ja riehakas kiekkojuhla. Itse asiassa nämä ovat vähän kuin kotikisat. On ollut hieno havaita, se yhteisöllisyys, junttityyli ja railakas meno, jotka ovat täällä ainakin Suomen peleissä. Matkakin taittuu hyvässä lätkäseurassa nopeasti.

Martinez käväisi paikan päällä jo viikko sitten katsomassa pari matsia.
– Lätkä on parasta paikan päällä. Tunnelma oli niin huikea, että tänne oli pakko palata heti uudelleen. Jokainen matka on elämysmatka, mutta kolmatta reissua työnantaja ei enää salli. Loppupelit katselenkin sitten kotisohvalta, naurahtaa Martinez.

Pietari on tullut Martinezille tutuksi myös Jokereiden KHL-otteluiden kautta.
– SKA Pietari pelaa omat ottelunsa upeassa kotihallissaan. Yllättävän toimivalta tuntuu kuitenkin myös Jubileinyi-areena, sanoo Martinez.
Satakuntalaisiinkin törmää MM-huumassa. Sopuisasti Suomen otteita seurasi Ranska -pelissäkin neljän raumalaisen ja kahden porilaisen ryhmä. Myös matkatoimistojen pakettimatkat ovat menneet hyvin kaupaksi. Tamperelaiset Tapio Kauppinen ja Markku Halme matkasivat Pietariin Tallinnan kautta koukanneella laivakyydillä.

Hakametsän hallissa pitkään työskennellyt Kauppinen on vakuuttunut Suomen nuorten tähtien taidoista ja uran jatkosta.
– Hienolta tuntuu olla tamperelainen, kun Leijonien ryhmässä on Patrik Laineen kaltaisia nuorukaisia. Hänelle ja Aleksander Barkoville voi povata loistavaa tulevaisuutta rapakon takana ja tietysti myös maajoukkueessa, sanoo Kauppinen.

TPS:n ikisuosikikseen mainitseva Halme tunnustautuu enemmänkin jalkapallomieheksi.
– Mutta kyllä MM-lätkäkin maistuu – varsinkin näin paikan päällä. Vaikkei Ranska-matsi nyt huippumatsi ollutkaan. Kiekkoreissuja on kertynyt vuosien varrella jo useampiakin. Pietariin tulin kuitenkin vasta ensimmäistä kertaa, vaikka täällä asuva veljeni on minua houkutellut Venäjälle jo vuosikausia, sanoo Halme.

Tällä kerralla Halme tapasikin lopulta itänaapurissa Mika-veljensä. Nokian Renkaiden palveluksessa oleva Mika Halme on asunut viiden miljoonan asukkaan suurkaupungissa jo kymmenisen vuotta. Pietarin kovaa kiekkobuumia kehaisevan tamperelaisen rinnalla on kulkee saman suomalaisfirman leivissä oleva Julia-vaimo.
– Viihdymme täällä mainiosti. Kaupunki on arkkitehtonisesti upea, tapahtumia riittää ja venäläiset ovat ystävällisiä. Sitä ei Suomessa jostain syystä ymmärretä, sanoo pietarilaispariskunta.

Kerran vuodessa kiekkoreissulle

Porilaisiin lätkäfaneihin törmää muuallakin kuin Isomäki Areenalla. Satakunnasta matkustetaan katsomaan sekä tarunhohtoista NHL-liigaa että Itä-Euroopan kiekkoliigan tasokkaita KHL-pelejä.
Jari-Pekka Viannon, Niilo Kermisen, Mika Elon, Petri Taipalmaan ja Antti Saunajoen muodostama porilainen kaveriporukka on kiertänyt vuodesta 2012 alkaen seuraamassa KHL:n kamppailuja eri puolilla vanhaa mannerta.
– Lätkä on lähellä meidän kaikkien sydäntä. Kotimaisen liigan lisäksi olemme halunneet lähteä tutulla ryhmällä kerran vuodessa seuraamaan kansainvälistä jääkiekkoa. Tunnelma on KHL-liigan matseissa aivan toisella tasolla kuin kotoisessa sarjassa. Myös peli on itäliigassa erilaista kuin Suomessa, sanoo Autoluojus Oy:n myyntipäällikkö Jari-Pekka Vianto.
Koko porilaisviisikko on perheellistä joukkoa.
– Se asettaa luonnollisesti rajoitteita reissaamiseen. Haaveena on pitkään ollut matkustaminen rapakon taakse NHL-pelejä seuraamaan, mutta toistaiseksi olemme pysytelleet Euroopassa. Viiden hengen ryhmältä sekin vaatii pientä järjestelyä. Pyrimme olemaan reissussa pitkän viikonlopun. Toistaiseksi homma on toiminut melkoisen kitkattomasti, sanoo matkojen järjestelyistä vastuun kantava Vianto.

Ensimmäisen yhteisen kiekkoreissunsa viisikko teki Riikaan neljä vuotta sitten syksyllä.
– Seuraavana vuonna käväisimme Tsekeissä. Leijonien nykyinen luotsi Kari Jalonen johdatti silloin Lev Prahan Gagarin Cupin finaaleihin asti. Sen jälkeen ruplaliigan hopeajoukkue katosikin talousvaikeuksien myötä KHL-kartalta, sanoo Vianto.
Vuonna 2014 porilaiset ottivat suunnaksi Kroatian.
– Pyrimme aina pääsemään katsomaan suomalaispelaajien otteita. Medveščak Zagrebin riveissä kiekkoili silloin Ville Leino, joka siirtyi myöhemmin Dinamo Rigan miehistöön. Enää viime tammikuussa Leino ei kuitenkaan ollut latvialaisjoukkueen vahvuudessa, kun katselimme kaksi peliä Riiassa, kertoo Vianto.
Ässiä fanittavan porilaisviisikon reissuperinne jatkuu jälleen loppuvuodesta.
– Päätös on jo tehty. Tarkoituksena on taas nähdä kaksi ottelua. Ensin on vuorossa Wienissä maan pääsarjapeli. Itävallasta siirrymme Slovakian puolelle. Siellä seuraamme Slovan Bratislavan KHL-matsin, paljastaa Vianto.

Kampaamotilat Porin omakotitaloalueella Kalaholmassa muuntuivat Erja ja Petri Mäkisen ideasta kodinomaiseksi hautaustoimistoksi. Kun astuu ulko-ovesta sisälle, tunne on kuin kylään menisi.
Pinnat on remontoitu vaaleiksi. Kauniit kukat ja esineet koristavat huonetta. Kahvi tuoksuu ja katettu pöytä saa veden kielelle.Tilaa ei ihan heti pysty mieltämään hautaustoimistoksi, vaikka sirosti aseteltuja tuhkauurnia onkin esillä. Ruumisarkut sen sijaan ovat siistissä rivistössä viereisessä piharakennuksessa.

Erja on pitkän linjan hoitoalan työntekijä ja Petri kaupan alan. Idea omasta yrityksestä muhi ja jalostui pitkään. Erja on työssään tottunut olemaan kuoleman kanssa kasvotusten ja yrittäjyys hautaustoimistoalalla on tavallaan siitä seuraava askel. Petriä puolestaan hautausmaat ja siellä lepäävien ihmisten elämäntarinat ovat aina kiehtoneet.
– Vanhusten kuolema on luonnollista. Omaisilta kuulee hienoja tarinoita vainajista. Sitten on niitä erittäin surullisia kohtaloita. Esimerkiksi lapsen kuolemaan ei ikinä totu.

Erjan vanhemmat asuvat taloa, Tarja-äiti lopetti liikehuoneistosta vastikään kampaamon. Tyhjiin neliöihin mietittiin toimintaa. Rakennus on paritalo, johon myös Mäkiset ovat muuttamassa. Tarja-äiti on mestarileipuri ja -kokki ja hallitsee paljon muutakin. Erja on tullut äitiinsä. Ideariihenä syntyi täyden palvelun talo, joka kattaa niin pitopalvelun kuin hautaustoimiston.
– Puhumme kodinomaisuudesta. Se tarkoittaa myös sitä, että tuossa liedellä voi porista lihasoppa, pääkokki-tittelin saanut jokapaikan höylä Erja naurahtaa.

Pirtin hautaustoimiston kaikki toimenkuvaan kuuluvat työt tehdään omin voimin. Kun vainaja on todettu kuolleeksi, ruumis noudetaan yleensä kotoa, vanhainkodista tai sairaalasta. Oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus viivyttää toimenpiteitä muutaman viikon.

Käppärän hautausmaan ruumishuoneella on tila, jossa vainaja puetaan vainaja-asuun tai toiveissa olleeseen mihin tahansa maatuvaan vaatteeseen. Erja ja Petri ovat pukeneet vainajan muun muassa lempiverkkareihin. He kampaavat hiukset sileiksi ja laittavat sukat jalkaan, etteivät varpaat palele.
– Vainajat haudataan sukat jalassa. Pipojakin on laitettu päähän. Jos ruumis on siinä kunnossa, että omaiset voivat halutessaan osallistua pukemiseen, he ovat tervetulleita mukaan.

Kaikki arkut kuljetetaan Käppärän kappeliin ja sieltä siunaustilaisuuksiin. Jos ruumis tuhkataan, se tuodaan takaisin Käppärään odottamaan tuhkausta. Nykyisin 80 prosenttia vainajista tuhkataan. Mukaan arkkuun Erja ja Petri ovat omaisten toivomuksesta laittaneet muun muassa kirjeitä ja rakkaita vaatteita.
Täyden palvelun Pirtin hautauspalvelun omistajat hinnoittelevat tuotteensa niin tarkkaan, ettei asiakkaille tule ikäviä yllätyksiä. Hintataso on yrityksen alhaisten kustannusten vuoksi matala.

– Saavuin polkupyörällä. Tulee huvi ja hyöty samalla reissulla.
Näin kuultiin monen henkilön suusta viime viikon tiistaina Pyöräile Porissa -tapahtumassa torilla. Voidaan jopa puhua kokoontumisajoista, sillä moni jatkoi tapahtuman jälkeen matkaansa pyöräilylenkin merkeissä.

Erityistä huomiota kiinnitti oranssisiin t-paitoihin pukeutunut ryhmä. Paidassa luki teksti:”Periksi en anna”. Syksyllä 2015 leukemiaan menehtynyt kilpapyöräilijä Marko Vauhkonen esitti viimeisinä toiveinaan muistoajojen järjestämisen, jossa kerätään rahaa leukemiatutkimukseen ja nuorien kilpapyöräilijöiden tukemiseksi. Ensimmäiset ajot järjestettiin syksyllä. Jatkoa saatiin eri paikkakunnilla valtakunnallisella pyöräilyviikolla.

Porissa järjestetään pitkin kesää pyöräilylenkkejä, johon kuka tahansa voi osallistua. Esimerkiksi googlettamalla Porin Kuntolenkit (pyöräily) löydät ohjeet keskiviikkopyöräilyihin.
Varsinkin kilpapyöräilyä harrastavien keskuudessa yhteinen toive on saada viimeinkin talvella levitetyt hiekat pois pyöräteiltä Porista ja Ulvilasta.

Pyöräile Porissa -tapahtuman avaussanoissa kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen lupasi ottaa polkupyöränsä käyttöön, sillä pyöräily on häneltä jäänyt hieman taka-alalle.
– Kun asuin keskustasta pidemmällä, pyöräilin päivittäin töihin kaupungintalolle. Se oli hyvää kuntoilua. Esimerkiksi kaupungin nettisivuilta löytyy paljon pyöräilyreittejä. Haastepyöräilykampanja on menossa. Kirjatkaa nimenne vihkoihin, kaupunginjohtaja muistutti.
Hän palasi avaussanoissaan myös lapsuuteensa. Siihen aikaan maaseudulla oli tapana hankkia polkupyörä lapselle, kun tämä varttui kouluikään. Koulumatka oli kilometrejä, joten pyörällä oli todellinen tarve.
– Polvet olivat monesti verillä, kun soratiellä harjoittelin pyörällä ajoa, Luukkonen muisteli hymyillen.

Tapahtuman järjesti Porin kaupunki yhteistyössä Liiku ry:n ja Satakunnan Viikon kanssa.
Arvontapalkinnot on arvottu ja voittajat tavoitettu.

Suomen ja suomalaisten pärjääminen maailmalla on ihmeellinen asia. Kaiken järjen mukaan tästä maasta ei pitäisi löytyä onnistujia, eikä menestyjiä. Meille on lapsesta asti syötetty sellaista asennetta ja sellaisia arvoja, että sisäistä maailmaamme ohjaa ennemmin epäonnistumisen pelko kuin menestyksen nälkä.

Vai miltä kuulostavat kaikille tutut sanonnat? “Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunut saat”, “Se joka kuuseen kurkottaa, katajaan kapsahtaa”. Tai sellainen sanonta kuin “Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa”. Kun lapsesta asti suomalaisille on syötetty tällaisia viisauksia, ei ole ihme, että hyvää saavuttaessamme alamme heti pelätä, että pian tapahtuu jotain pahaa ja kaikki saavutettu viedään pois.

Suomalaiset ovat oppineet läksynsä jopa niin hyvin, että herkuttelemme sellaisilla urheiluelämyksillä, joissa kansallinen kärsimys on maksimaalinen. Suuri suomalainen urheilusaaga on muistella Juha Miedon sadasosasekunnin häviötä Ruotsin Thomas Wassbergille Lake Placidin olympialaisten viidentoista kilometrin hiihdossa vuonna 1980. Kukaan ei ole hävinnyt hiihdon olympiamatkoilla kultaa yhtä vähällä kuin Mieto.

Jääkiekossa sinivalkoiset muistot elävät Ruotsi-tappioissa. Vuoden 1986 jääkiekon MM-kisoissa Suomi menetti kahden maalin johtonsa viimeisellä minuutilla, kun Anders Carlsson teki kaksi maalia yhdeksässä sekunnissa. Samalla mureni haave Suomen mitalista. Vuoden 2003 MM-kisoissa Suomi hävisi puolivälierissä Ruotsille 5-6, vaikka johti peliä jo 5-1. Ei siis ihme, että kotona on opetettu, ettei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Epäonnistumisen pelon kulttuuria on siirretty Suomessa onnistuneesti sukupolvelta toiselle. Tärkeätä tässä perimätiedon vaalimisessa on ollut se, ettei tehdä mitään sellaista, jossa piilee epäonnistumisen riski. Epäonnistuminen on noloa ja tuo epäonnistujalle ja hänen läheisilleen häpeää. Sellaista Suomessa halutaan välttää. Kärsimyskin on hyve, mutta häpeä on pahasta.

Urheilussa on toki menestyttykin. Nuori valtio juostiin maailmankartalle, pitkälti Paavo Nurmen ansiosta. Yhdeksänkertainen olympiavoittaja juoksi kuin kone. Katsoi kellosta ja tasaisen vauhdin taulukosta aikansa ja voitti. Nurmi sopi muutoinkin suomalaiseksi voittajaprototyypiksi. Hän oli suuri vaikenija, joka ei ylimääräisiä puhunut, eikä paljon hymyillyt. Suomalaisen voittajan piti olla nöyrä.

Jos urheilu on näyttänyt suomalaisille aiemmin esimerkkiä, niin se on näyttänyt tänäkin vuonna. Varsinkin nuoret jääkiekkoilijat ovat edustaneet uutta polvea ja uutta ajattelumallia. Onnistumista ei enää pelätä ja nuorilla on menetyksen nälkä. Miesten jääkiekon MM-kisoissa pelanneet alle 20-vuotiaiden maajoukkueen tähdet Sebastian Aho, Patrik Laine ja Mikko Rantanen eivät ole jännittäneet, vaan ovat nauttineet sekä pelaamisesta että omien taitojensa näyttämisestä.

Tuollaista asennetta tarvitaan yhä enemmän. Menestystä ja onnistumista ei pidä pelätä. Aina ei voi onnistua, mutta jos ei yritä, eikä ota riskiä, ei voi myöskään onnistua. Menestyjällä on myös vahva usko itseensä.

Patrik Lainetta haastateltiin sen ensimmäisen, voitokkaan Kanada-pelin jälkeen, jossa häntä yritettiin jopa vahingoittaa. Nuorukaiselta kysyttiin, miksi kanadalaiset yrittivät kuumentaa häntä. Vastaus tuli kiertelemättä. “Ehkä he yrittivät suututtaa minua, koska olen nuori ja omasta mielestäni aika hyvä pelaaja.” Nuorella miehellä oli terve asenne. Hän kurkotti kuuseen.

Mitähän niiden vanhojen sananlaskujen ja opetusten keksijät olisivat sanoneet Patrik Laineelle?

Helluntaina osallistuin mielenkiintoiseen juhlaan. Alpujarrassa, Claren cortijon vieressä olevan kappelin pihalla, juhlittiin Fatiman Neitsyt Mariaa. Aluksi luulin, että Virgen de Fatima on Fatima-niminen pyhimys, kunnes minulle selitettiin, että ainoa Neitsyt on Jeesuksen äiti Maria. Kappeli on pyhitetty Portugalissa 1917 ilmestyneelle Neitsyt Marialle. Kolme paimenessa ollutta lasta näki Fatiman kylän lähistöllä naishahmon, joka oli kirkkaampi kuin aurinko. Jostain syystä juuri tämä Fatiman Neitsyt Maria on hyvin suosittu rukousten kohde myös eri puolilla Espanjaa.

Alpujarra on vahvaa vasemmiston kannatusaluetta. Espanjan sisällissodan aikana se oli tasavaltalaisten ydinalueita ja tasavaltalaiset suhtautuivat kirkkoon lievästikin ilmaistuna kielteisesti. Kirkkoa pidettiin, eikä syyttä, oikeiston ja francolaisten käsikassarana. Tasavaltalaiset polttivat kirkkoja ja pyhimysten patsaita. Pappeja ja nunnia jopa tapettiin tuona Espanjan historian mustana aikana. Kaikki eivät vieläkään rakasta kirkkoa, mutta Fatiman Neitsyt Maria on useimmille tärkeä palvonnan kohde. Maria on ”äitienergiaa”, selitti eräs tuttava. Sitä on helppo lähestyä ja pyytää apua isoissa ja pienissä pulmissa.

Neitsyen juhlinta kesti lähes koko päivän. Kuten hyvissä pidoissa kuuluu, täälläkin aloitettiin ruokailulla. Tarjolla oli paellaa, leipää ja juomia, kaikki ilmaista, olutta ja viiniä myöten, vaikka osallistujamäärä lähenteli sataa. Yhden miehen orkesteri soitti, ja väki tanssi palanpainikkeeksi kappelin pihalla. Sitten seurasi messu, jonka pappi pitää täällä vain kerran vuodessa. Sama ”orkesteri” hoiti kanttorin hommat. Juhlan kohokohta oli, kun kappelista ulos tuotua Neitsyttä kuljetettiin saattueessa pitkin kylätietä laulaen ja huutaen rytmikkäästi” Viva de Virgen de Fatima”. Kulkueen jälkeen oli tarjolla voileipiä ja juomia, jotta kaikki varmasti jaksaisivat tanssia pikkutunneille asti. Claren autotallissa ollut ilmainen baari oli auki koko illan. Juhla huipentui upeaan ilotulitukseen.

MARJA LENNES

Porin keskusta-alueen mitattu elinvoima osoittaa, että kaupunkikeskusta on keskitason suorittaja. Kuumimmat kaupalliset pisteet asettuvat Sokos-tavaratalon ja IsoKarhu-kauppakeskuksen akselille.
Porin yrittäjien puheenjohtaja Jari Taimi on jo ehtinyt esittää, että lisää virtaa kaupankäyntiin voisi saada vapauttamalla keskustan lauantai maksullisesta pysäköinnistä. Liiketilojen vuokraajille hän viestittää, että vuokrissa omistajat voisivat tulla yrittäjiä vastaan, ainakin vuokrakauden alkuvaiheessa.
Poria keväällä kartoittanut ja tilastoinut keskusta-asiantuntija FM Martti Wilhelms pohtii, että kaupunki voisi harkita tietysti maksullisen pysäköinnin poistamista lauantain osalta omien tulo-odotustensa rajoissa, mutta muut tekijät lopulta vaikuttavat keskustan vetovoimaan.
– Porvoosta olen kuullut, että siellä alennettiin lauantain p-maksuja.
Sen sijaan kivijalkakaupan vuokrien laskulle hän lämpenee.
– Olen joskus itsekin väläyttänyt tätä. Se on tosiasioiden tunnustamista. Menossa on iso murros, nettikauppa laajenee ja monet pienemmät hakeutuvat isoihin kauppakeskuksiin.

Wilhelms on yrittänyt painottaa, että huhtikuussa Porissa ensimmäisen kerran tehdyn tutkimuksen suurin viisaus on siinä, että kun se tehdään seuraavan kerran, nähdään kehitys. Mittaamiseen käytettiin Elävät Kaupunkikeskustat ry:n kehittämää valtakunnallista menetelmää, jossa lasketaan kivijalan ja kauppakeskusten liiketilat, lauantailiikkeet, ravintolat, arkiyritykset ja tyhjät tilat.
Elävä kaupunkikeskusta on rajattu 200 metrin kehällä kuuman ytimen ympärille. Porissa puolitoista vuotta toiminut Puuvilla-kauppakeskus ei mahtunut tutkimuksen piiriin etäisyytensä vuoksi, mutta Wilhelms laski ja tutki Puuvillan Porin kaupungin tilastoja varten. Wilhelms sanoo, että Puuvillalla on ollut vaikutuksensa perinteisen keskusta-alueen kauppaliikkeisiin ja alentanut elinvoimalukua. Mutta oikea kehitys nähdään seuraavassa tutkimuksessa.
– Porilla on lisenssi tietojen päivitykseen ja se jäänee Kävis-organisaation työksi. Tämä kannattaisi tehdä jo ensi syksynä.
Keskusta-asiantuntija toivoo kävelykadun varrella olevalle Kauppahallille hyvää tulevaisuutta. Hän myös kiinnittäisi huomioita, miten kävelykadun yritysten huoltoliikenteen voisi järjestää järkevästi. Esimerkiksi Jyväskylässä kävelykadulla ei liikennöidä lainkaan, vaan huolto tapahtuu takapihoilta ja sivukaduilta.

Porin apulaiskaupunginjohtaja Kari Hannus pitää elinvoimalukua 2,518 yllättävänkin hyvänä huomioiden sen, ettei Puuvilla ole laskuissa mukana. Hän toivoo, että Jokikeskus-hanke voisi toteutua lähivuosina, jolloin kaksi kaupan painopistettä paremmin nivoutuisivat yhteen.
Käviksen toiminnanjohtaja Kirsi Sainio-Lehtimäki toivoo vielä lisää yhteistyötä kaupungin, yrittäjien, median, kiinteistöyhtiöiden ja kolmannen sektorin välille – eli hartioihin leveyttä lisää.

Rauman keskusta ei ole tutkittujen joukossa.
– Tarjosin tätä tutkimusta Raumallekin, mutta he eivät halunneet lähteä mukaan. Voin sanoa, että konsulttitutkimukseksi tämä on hyvin edullinen, Martti Wilhelms sanoo.

INFO: Elinvoimatutkimus huhtikuussa 2014 Porin kävelykeskustassa
– laskennan toimeksiantajana Porin kaupunki ja toteutus yhteistyössä Käviksen kanssa
– Porin elinvoimaluku 2,518, kun keskiarvo 17 Suomen kaupunkikeskustan joukossa on hieman vajaa kolme
– Porin keskusta-alueella 631 liikettä, tyhjiä 76
– tyhjiin liiketiloihin ehdotetaan houkuteltavan esimerkiksi luovan talouden toimijoita, kuten arkkitehtejä, sisustussuunnittelijoita ja taiteilijoita

Yhteistyökuvio alkuperäisen Reko Porin ja Porin Ravit Oy:n välillä sai sinetin runsas kuukausi sitten. Rekolaiset myyvät tuotteitaan raviradan pääportin luona parkkipaikalla. Ryhmään liitytään jäseneksi Facebookissa ja tilaukset tehdään kullekin viikolle etukäteen. Tuotteet ovat noudettavissa torstaisin kello 17.30-18.30.
– Haluamme raviradalle aktiviteetteja. Reko sopii toimintaamme mainiosti, sillä itsekin pyrimme jatkossa ostamaan myös sen tuotteita. Jakelu on sopivasti torstaisin ja ravit perjantaisin, Porin Ravit Oy:n hallituksen puheenjohtaja Janne Ojanen tähdentää.

Ravipäivinä ravintolassa aterioi noin 400 henkilöä. Tavoitteena on kertoa jokaisesta tuotteesta alkuperä. Ojanen uskoo, että asiakkaat arvostavat sitä tietoa.

Ulvilalainen Laura Tenho on Reko Pori -ryhmän kantavia voimia. Hän kertoo, että ryhmään on helppo liittyä. Facebookin Reko Pori -sivulle klikataan liittymispyyntö ja vastaus tulee tuota pikaa. Sen jälkeen voi ryhtyä tilaajaksi. Toisinaan tuottajilla on ylimääräisiä tuotteita mukanaan, joten paikalle kannattaa poiketa tutustumaan toimintaan ja tuotteisiin, vaikkei vielä olisikaan ryhmäläinen.
– Pakasteita voi tilata vielä jakopäivänä. Esimerkiksi lämpimäisistä toivotaan etukäteistilaukset. Jokainen tuottaja määrittää itse, milloin sulkee Facebookissa tilauksen, Laura Tenho opastaa.
Osan tuotteista voi maksaa tuottajan tilille etukäteen. Esimerkiksi Tenhon tilan tuotteet myydään kilotavarana, jotka maksetaan paikanpäällä tai laskulla.

Janne Ojanen kertoo ehtineensä jo ostaa rekolaisilta jauhelihaa ja kananmunia, jotka näyttävät olevan suurin tuoteryhmä. Peruselintarvikkeiden lisäksi tarjolla on lähialueiden tuottajilta lihaa, jauhoja, kasviksia ja nyt myös taimia. Harvinaisimpia tuotteita ovat viiriäisen ja ankan munat sekä vapaan possun liha.
Ojanen pitää erinomaisena asiana, että pienet tuottajat ja vaihtoehtoiset tuotantotavat pääsevät esille.

Heinäkuussa torstaina 14. päivä Porissa ravataan Reko-ravit osana SuomiAreena-raveja. Ohjastajat lukeutuvat maamme huippuihin.
– Torstai on myös silloin jakopäivä. Ravintolassa ruokailevat voivat käydä myyntikojulla tutustumassa tilaan, josta raaka-aineet ovat lähtöisin, Ojanen vinkkaa.

– Kukkatukut sponsoroivat kukat. Sidoimme ne kauniiksi kimpuiksi ja myimme Ihan kukassa -huutokaupassa messuväelle.
Näin selvittivät Piha - ja puutarhamessuilla huhtikuun loppupuolella hyväntekeväisyyteen rahaa hankkineet Porin seudun kukkakauppiaiden edustajat Porin seudun isovanhempien Veikko Nurmelle. Kukkakauppiaiden delegaatio ojensi komean 1 600 euron lahjasekin yhdistykselle viime viikolla.

Puheenjohtaja ja ”kaikkien pappa” Veikko Nurmi osasi välittömästi sanoa, mihin potti käytetään.
– Koivulassa Tierantiellä järjestettävään lastentapahtumaan 6. elokuuta. Viime vuonna se keräsi valtavasti väkeä entisen avoimen päiväkodin tiloihin, joka on vielä toistaiseksi käytössämme. Tapahtuma sijoittuu viimevuotiseen tapaan pihapiiriin, Veikko Nurmi kertoi suunnitelmista.
Lapsille on tarjolla ilmaiseksi kiinnostavia aktiviteetteja sekä juomaa ja syömistä. Uutuutena on 1960-luvun mäkiauto, jonka Niittymaan kyläyhdistys taannoin yhdistykselle lahjoitti. Lasten käytössä on myös mönkijöitä ja sähköautoja.

Huumoria jutuissaan viljelevä Veikko joutui luovutustilaisuudessa tiukan paikan eteen. Hän on monen touhun mies, mutta multasormeksi tai kukkien sidontaan tämä mies ei ole vihkiytynyt. Veikolta kysyttiin, millaisen kukkakimpun hän vaimolleen tekisi?
– Siinä hommassa olen kyllä onneton. En ostele kukkia. Anita-vaimo poimii niitä mökkimme pihasta. Asumme kesät mökillä. Pakon edessä ostaisin värikkään tai oikeastaan pinkinpunainen kukka on minulle se mieluisin eli jonkun sellaisen, mies sai puristettua huuliensa välistä.

Kukkakauppiaat kertovat miesten yleensä ostavan punaisia ruusuja. Toki kaksilahkeiset saisivat poiketa useammin kukkakaupoilla ja ottaa oppia nuorista. 18-30 -vuotiaat nuorukaiset ovat Porissa valtakunnallinen poikkeus. He käyvät kukkaostoksilla.

Kukkakaupoissa alkaa todellinen vilske. Valmistujaispäivät ja ylioppilasjuhlat lähestyvät. Pihat laitetaan viimeisen päälle ja onnelliselle sankarille ostetaan kukkia.
– Verenpunainen ruusu on suosituin. Pinkki on myös haluttu sekä iso valkoinen ruusu. Muotia on koristaa kukka glitterillä tai helmellä. Karkille tuoksuvia kukkia saadaan aikaiseksi vahalla. Toki kaikki kukat ovat kauniita myös ihan peruskukkina niin sisällä kuin ulkona, kukkakauppiaiden edustajat Marja Kuusiniemi Kukka ja Lahja Helli &Vikusta, Johanna Ahokas Rantasen hautaustoimistosta ja KukkaMyllystä, Sari Heino Antin Kukasta ja Miia Lehti Hannelen Kukasta tietävät.
Mukana messuilla hyväntekeväisyyspottia keräämässä olivat myös Kukkakauppa Viola, Kartanon Kukka ja Kukkahuone Sinivuokot.
Muotia on koristaa leikkokukkia esimerkiksi glitterillä tai vahata ne suklaan tuoksuisiksi.
Hauskaa riitti, kun Veikko Nurmi esitteli humoristisesti floristitaitojaan ja kukkatietämystään
hyväntekeväisyysvarojen luovutustilaisuudessa. Porin seudun kukkakauppiaat ry:tä edustivat
Marja Kuusiniemi Nakkilasta sekä Johanna Ahokas, Sari Heino ja Miia Lehti Porista.

Parkanon Käenkoskesta tulee mieleen tanssilava. Yrittäjä Tomi Tuomisto kertoo nimen sisältävän tänä päivänä paljon muutakin. Erityisen jalansijan miljöö uhkeine maisemineen on saanut yritystilaisuuksien, juhlien ja virkistyspäivien keskuudessa. Ryhmille on räätälöityinä valmiita paketteja ja risteilyjä, mutta yrittäjä lupaa myös toiveiden mukaan toteutettuja päiväohjelmia.
– Maisemalautta on osoittautunut virkistyspäivien ja juhlien ehdottomaksi valttikortiksi, hän kertoo innostuneena.

Vesipääsky-maisemalautalla on tilat 65 henkilölle. Tomi Tuomisto rohkenee kehua, että vastaavanlaiseen risteilyyn tuskin törmää. Katettu, sisustukseltaan houkutteleva maisemalautta tarjoaa suojan niin sateelta kuin auringonpaahteelta. Risteilijät näkevät huikeat maisemat matkan varrelta oli sää mikä tahansa. Lautta lipuu Käenkoskikeskukselta rantojensuojelualueiden halki Metsämuseolle ja takaisin.
Tuomisto korostaa rakentamattomien maisemien ihailun helppoutta, sillä näkyvyys lautalta on 360 astetta ja maisemat lähietäisyydellä kapean vesistön ansiosta. Metsämuseolla tutustutaan metsätöiden historiaan sadan vuoden ajalta, 1860-luvulta sahateollisuuden koneellistumiseen 1960-luvulle. Jyhkeään luontoon pääsee sinuiksi kävelemällä luontopolkua pitkin.

Lakkiaiset ovat ovella, samoin kesähäät. Maisemalauttaristeilyn voi varata kyseisten perhejuhlien lisäksi myös muihin juhliin, tilaisuuksiin ja vaikka liiketapaamisiin. Ohjelma ja tarjoilu räätälöidään asiakkaan toiveiden mukaan. Lautan baarissa on A-oikeudet. Esteetön liikkuminen takaa jokaisen pääsyn lautalle. Tilausristeilyjen lisäksi järjestetään heinäkuussa yleisöristeilyjä torstaisin kello 13.
– Lautalla on mukavat, pehmeät nojatuolipenkit, joilta järvimaisemia on leppoisa ihailla. Ainoa rajoitteemme on, ettei lemmikkejä saa ottaa mukaan risteilylle.
Vesipääsky aloitti kesäkauden jo toukokuun alussa ja jatkaa liikennöintiä syyskuun loppuun. Sen kotisatama on itseoikeutetusti Käenkoski.

Palataan takaisin tanssien pyörteisiin. Käenkosken yrittäjänä työskentelee Tomin lisäksi hänen isänsä Ari Tuomisto. Lava on ympärivuotisessa käytössä. Tansseja järjestetään maaliskuusta jouluun. Kesän suurin tapahtuma ajoittuu loppukesään. 20. elokuuta kokoonnutaan pitkienkin matkojen päästä Liekkiyöhön.
Seuraava tanssi-ilta on lauantai 11.6. Lavalla viihdyttävät Tomi Markkola & Fernet, sekä J. Eskelinen & Onnenkulkurit.

Tulevana viikonloppuna juhlitaan monessa perheessä. Uusia ylioppilaita lakitetaan yli 27 000 ja lisäksi moni valmistuu kesän kynnyksellä ammattiin. Jokainen on juhlansa ja onnittelunsa ansainnut!

Vajaan kahdenkymmenen vuoden iässä ihminen on myös tiedoissaan huipulla. Tai ainakin ehdottomin. Mahdolliset myöhemmät opinnot ja elämänkokemus saavat aikaan ainoastaan sen, että mustan ja valkoisen värin lisäksi silmä alkaa hahmottaa monia harmaan sävyjä. Samalla kasvaa tietoisuus oman tietämyksen rajallisuudesta.

Nuoruuteen liittyy myös toinen piirre, joka myös katoaa tai ainakin vähenee iän myötä. Nuorena koko maailma on täynnä mahdollisuuksia. Onneksi näin.

Osa viikonloppuna juhlivista hakee jatko-opiskelupaikkaa, osa alkaa hakea paikkaansa työmarkkinoilta. Sinne pääseminen on tullut viime vuosina yhä vaikeammaksi. Kun talous sakkaa ja yrityksiltä puuttuu näköala, se heijastuu myös työllisyyteen.

Huhtikuisen eli tuoreimman Satakunnan työ- ja elinkeinotoimiston työllisyyskatsauksen mukaan Satakunnassa oli 13 740 työtöntä. Työttömyysprosentti oli näin 13,4. Työttömyys koskee myös nuoria. Alle 25 –vuotiaita työttömiä Satakunnassa oli huhtikuussa 1 850. Vuoden takaiseen määrä oli kasvanut sadalla.

Maailma muuttuu nyt niin kovaa vauhtia, että keski-ikäinenkin tuntee itsensä vanhaksi. Muutos koskee esimerkiksi teknologioita, markkinat ovat globaaleja ja samalla tehokkuutta haetaan koko ajan lisää. Ainoa, mikä tuntuu olevan muutoksista vapaata ovat työmarkkinoiden työehdot Suomessa. Nykyisellään ne vaikeuttavat erityisesti nuorten, vaikkapa tänä viikonloppuna juhlivien, pääsemistä työmarkkinoille. Vanhemmat ja töissä olevat pitävät nuorempien kustannuksella kauniisti sanoen työmarkkinat jäykkinä.

Jotta mahdollisimman moni pääsisi näyttämään osaamisensa ja tahtonsa tehdä töitä, pitäisi alkaa kannustaa nuoria pääsemään työmarkkinoille erilaisia reittejä. Yksi yhä kasvava reitti on yrittäjyys. Siksi niin lukion kuin ammatillisen koulutuksenkin kaikkiin opintoihin pitäisi sisältää yrittäjyyden kursseja. Joissakin oppilaitoksissa ja joillakin aloilla tämä on jo arkea, mutta ei kaikissa. Sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta olisi järkevää, että nuorella olisi halutessaan valmius lähteä koettamaan siipiään myös yrittäjyyden kautta.

Tosiasia kuitenkin on, että suomalaisen työelämän jäykkyyksiä kierretään nykyisin juuri alihankinnan kautta. Yrityksiä siitä ei kannata syyllistää. Yrittäjänä toiminen mahdollistaa tietenkin senkin, että omaa osaamista voi myydä monille asiakkaille.

Yrittäjyyden opettaminen ja yrittäjän velvoitteiden opiskelu olisi myös työntekijöiden etu. Nuorikin yrittäjä, joka ottaa ensimmäisiä askeliaan, tietäisi heti, millaisia velvoitteita yrittäjyyteen ja työllistämiseen liittyy.

Yrittäjäksi voi ryhtyä niin ammatillisesta oppilaitoksesta valmistuva, korkeakoulusta valmistuva kuin vaikkapa tohtorikoulutuksesta valmistuva. Yrittäjyys olisi siten hyvin tasa-arvoista. Toivottavasti tulevaisuudessa mahdollisimman monella nuorella olisi valmius ryhtyä halutessaan yrittäjäksi. Siitä hyötyisivät niin ihmiset itse kuin koko yhteiskuntakin.

Tähä aikaa vuarest o suvityäpaikat hajettu ja saatu – jos o. Mää kuulusteli hiljakkoi nuarte puhheit, et kullai niit vois saar. Tarttee esitel omat properties ja selliittää, et hallus o application programming interface ja mitä viäl. Kyl taas tuntu, ettei ol yhtää hullumpaa ol vanha!

Mut mää tunnusta nyte, et kyl määki sai ensimäise tyäpaikkani suhteil! Mää oli viiretoist, ja kymmene vuat vanhempi naapuri flikka kävi jo Poris töis. Hän sano mul, et häne pomos tarttis lapsepiikaa. Men sin Ruuseleevi portil sillo ja sillo, jos vaik pääsisit hänel töihi. Mää meni ja siit se lähti.

Mu tehtäväni oli hoitaa kaht mukulaa. Piänempi oli kahre vanha flikka ja isompi viire vanha poika. Ensimäiseks mul näytettii, millai sähköhella toimii. Sit sanottii, et laitat mukuloil pualpäivästi ruakaa. Piänempi täytyy laittaa syrenipuska juurel päiväunil. Samal täytyy kattoo, ettei isompi karraa pihast poijes.

Onneks ei ollu mittää tyälaisääräntöö taik lastesuajelulakkii, ainaska mun tiätääkseni. Mää leikei mukuloitte kans käppäreil ja puuhelmeil (eikä missää lukenu, et ei al kolmevuatiail). Joskus mukuloitte mummu, joku tohtorska, käveli piha ylitte kattomaa, millai mää niitte mukuloitte kans pärjäsi. Hän katto perunakattilaanki ja sano, et eiko neiti Krööruusi tiär, et perunat keitetää vähäs vetes. No kyl mää sen opei, mut se flika nukuttamine oli kauhee homma. Se virkos sitä enämpi, mitä enämpi mää lauloi. Lopult laulettii molemmat – taik kiljuttii. Mut kyl siit ihmine tuli, ei laulaja mukko kirjailija.
Yhre kerra se poika tuli meil kottii kattomaa lehmii. Häne äitis varotti, ettei saa sutat ittees navetos. Mut ko laps tutkii lehmät etupualt ja takapualt ja koittaa vähä lypsääki, ni kyl viheriäist tuli housupulttii. Mää pyhkesi sitä, mut jottai jäi, ja mää käski häne vaa sannoo, et se o ruahovihreet... Kyl se ainaski alkujas oli ruahost kotosi.

Toine nuaruure homma oli se, ko mää kirjoti Sataleivä konttuuris lähetyslistoi. Kui mont limppuu o menny Siikaste ossuuskauppaa. Sit joskus täyty men mannekiiniks vaik Säkylä ossuuskaupal. Oli määrä näyttää, kummossii hammeit o tulos myyntii. Kyl jännitti, onko mustasaumasis nailoneis silmäpako ja pyssyyko ampiaispesäks tupeerattu tukka koos. Pysy se. Sihe oli pruutattu purkilline hiuslakkaa.

KRÖÖNRUUSKA