Vaikka helppoa olisikin...
– Kokeilkaa ja harjoitelkaa nyt kuitenkin ennakkoon, vaikka vuosi etukäteen, hakekaa erilaisia makuja ja väriteemaakin, lehtori ja kondiittorimestari Sanna Granroth opastaa ja hillitsee isointa innostusta.
Makeisten valmistaminen omassa keittiössä ei siis ole rakettitiedettä, jos kuuntelee WinNovan opetuskeittiössä Porissa kommentteja karkinvalmistuksesta. Samaa vakuuttelee myös ulvilalainen opiskelija Ritva Sundström.

Sundström on tehnyt kotioloissa makeisia lapsille lasten pyynnöstä. Silti koulutus tarjoaa uutta lisää. Sandström on opintovapaalla sairaanhoitajan ammatista.
Vihervuori ja Sundström opastavat, että tarvikkeet karkkitöihin löytyvät kauppaliikkeistä. Lehtori Granroth lisää, että apteekeista löytyvät loput erikoisemmat raaka-aineet, kuten sitruunahappo.

Tinja Vihervuori jatkaa, että hän mahdollisiin omiin häihinsä voisi hyvinkin rakentaa karkkipöydän.
– Ottaisin varmaankin ohjelmaan, mutta en tiedä, ottaisinko siitä enää stressiä itselleni.
Viime viikolla harjoitusjaksolla salolainen Vihervuori valmisti tryffeleitä, marmeladia ja valkosuklaata.
– Eivät työt ole hankalia, jos pystyy keskittymään ohjeisiin.
Hän muistuttaa, että joidenkin makeisten valmistukseen liittyy tarkkuus lämpötilojen suhteen, sillä väärät lämmöt voivat aiheuttaa rakennevirheitä – kuten rakeisuutta tai hyytymättömyyttä. Kotikeittiöön kannattaa hankkia tarkka digitaalinen mittari.

Lehtori Granroth taustoittaa, että makeisten valmistamisella ja tarjoamisella on pitkä perinne niin häissä, kastejuhlissa kuin hautajaisissakin.
Granroth luettelee joukon tyypillisiä kotioloihin sopivista valmistettavista – konvehdit, toffeet, vaahtokarkit, tryffelit ja suklaat.
Täytteelliset ovat haasteellisia.
– Täytteellisissä täytyy muistaa myös pilaantumisilmiöt. Maitotuotteiden kanssa kannattaa olla tarkkana, hän sanoo ja viittaa parin viikon kriittiseen säilyvyysrajaan.
Tietysti mukaan mahtuu paljon säilyviä vaihtoehtoja, kuten uudelleen muotiin tulleet nekut.

Opiskelijat olivat loihtineet näyttävän ja monimuotoisen makeispöydän, johon oli luotu jopa säilytysrasioita. Näitä voi tehdä suklaasta tai sokerista. Sokerityöt ovat oma taiteenlajinsa joutsenineen ja sokeriruusuineen. Sokeria on opiskeltu kuluvan viikon ajan.
Myös Granroth korostaa erilaisia muoto- ja väriteemoja persoonallisina elementteinä.
– Miettikää aiheet etukäteen. Aikaa ja kärsivällisyyttä makeisten teko vaatii. Ei kannata ottaa stressiä jos ei ole ennen tehnyt.
Ja mistä ohjeet?
– Ohjeita löytyy valtavat määrät kirjallisuudesta ja netistä.

– Noin kolmisen kuukautta se vei, tuumaa tuore yrittäjä Mika Roos Porin Konekeskuksesta.
Aikaa hän mittaa pisteestä, kun yrityskauppaa valmisteltiin siihen kun kaupat tehtiin. Roos osti Leo Mikolalta Konekeskus Mikolan Porin yksikön liiketoiminnot ja aloitti vuodenvaihteessa itsenäisenä Porin Mikkolassa.
– Olihan se iso kynnys lähteä yrittämään. Istuin monessa pitkässä pöydässä ennen sitä. Niissä olivat Husqvarnan ja Can-Amin ihmiset ja rahoittajatkin piti löytää.
Kaupat syntyivät. Roosilla on taustalla K-ryhmän kauppiasvalmennus ja kova kauppatausta. Hän toimi 25 vuotta Mustan Pörssin palveluksessa. Toista vuotta Roos ehti olla myös Leo Mikolan palveluksessa.
– Innostui heti, kun Leo kysyi ostomahdollisuuksista syksyllä.

Seurueensa jahtipäällikkönä Luvialla toimiva Roos tuntee metsämaailman. Hän huomauttaa heti toimittajallekin, että valikoimissa olevat mönkijät toimivat metsässä, vaikka hirvien vetourakoissa. Maastokelpoisuutta on kokeiltu.
– Kun porukka ikääntyy, tarvitaan apuvoimaa, hän hymyilee.
Metsätietoudesta on etunsa, sillä liikkeen konekanta viittaa vahvasti metsään – moottorisahoineen, raivuutyökaluineen ja -sahoineen.
Hän huomauttaa, että kaupan valikoimat ovat pysyneet samoina Mikolan ajasta.
– Varaosavalikoima täytyy pitää toimivana. Jos ei ole heti hyllyssä, täytyy saada osa lyhyellä toimitusajalla.

Metsä ja puutarha-alat kehittyvät koko ajan, ja mönkijät ovat tulleet suomalaiseen tie- ja maastokulttuuriin laajalla rintamalla. Mika Roos sanoo, että laajemminkin alan laitteet myydään yhä kivijalkakaupoissa, ja tähän hän luottaa.
– Ne täytyy luovuttaa käyttövalmiina asiakkaalle.
Mika Roos huomauttaa, että alalla akkusahat ovat kehittyneet niin, että niitä uskaltaa jo myydä ihmisille.
– Akullinen moottorisaha toimii kuten 50-kuutioinen polttomoottorisaha ja toimii puoli tuntia yhdellä latauksella.
Roos juttelee, että talvi on huoltojen aikaa. Hänellä on kaksi työntekijää huoltohallissa.
Mika Roos on nyt toinen samasta perheestä porilaisessa yritysmaailmassa. Isä Seppo Roos toimii yrittäjänä Porin Radiohuolto -nimissä huoltoliikkeessä poliisilaitoksen ympyrän tuntumassa.

Juhla-aika on takana ja härkäviikot alkaneet. Olemme jälleen päässeet tilanteeseen, jossa lupauksia on tehty ja vannottu niiden pitävän. Joku pitää tipatonta, joku karppaa tai muuten vain skarppaa, joku on aloittanut salilla käynnin ja melko moni on aloittanut uuden terveellisen elämän tavoitteena useamman kilon painonpudotus. Moni lupauksista toteutuu, mutta suurin osa päätyy epäonnistumiseen. Tulokset eivät aina toteudu tahtotilan mukaan vaan vaaditaan oikeita ja pysyviä muutoksia.
Kuuntelen ajoittain Radio Suomipoppia ja taannoin sen iltapäivässä juontajat naureskelivat ja lähinnä ivailivat vuosittain toistuvalle ilmiölle ihmisten uuden vuoden lupauksista. Hölmöjen hommaa totesivat naureskellen. Itse tohdin olla eri mieltä.

Oli kyseessä sitten laihdutus, tupakointi, tipattomuus tai mikä tahansa aihe, jonka ihminen kokee taakaksi itselleen, on hetkenkin helpotus aina paikallaan. Eikö alkoholistinkin elämässä kuukausi ilman väkijuomia ole parempi kuin jatkuva jokapäiväinen tissuttelu? Ihannemaailmassahan näitä ongelmia ei ole, mutta ani harva meistä elää sellaisessa.
Itselläni on vaihteeksi ystäväni kanssa numeerinen vedonlyönti, joka koskee sitä iänikuista elopainoa. Minun tavoitteeni on tänä vuonna taas kovin haastava, koska tavoittelen ihmettä. Kuten isossa kirjassa muutettiin vettä viiniksi, on minun tavoitteeni muuttaa kirjaimet numeroiksi.

Olen siinä mielessä kummajainen, että useamman vuoden ajan olen ilmoittanut painoni kirjaimissa; ERROR. Digitaalinen vaakamme ei ole suostunut lyömään tiskiin lukemia, joten olen joutunut tyytymään kirjaimiin. Tähän asiaan haen pysyvää muutosta.

Kävi niin tai näin yritän joka tapauksessa parantaa tapani ja samalla yleistä olotilaani. Lupausten pitäminen on asia erikseen ja niissäkin koetan olla luotettavampi. Yhden asian olen oppinut kantapään kautta. Lähtiessäni poikien kanssa ”parille” on tapanani ollut ilmoittaa palaavani kotiin viimeistään puolen yön aikoihin. Harvoin olen lupaukseni pitänyt. Nykyään, kun rouva kyselee arvioitua kotiutumisaikaani vastaan aina aamuseitsemän. Tähän asti olen sen lupauksen pystynyt pitämään.

KIMMO ÖSTERLUND

Vuoristoinen maisema Sveitsin Zugissa, lähellä Zürichia. Pieni poika seisoo kasvimaalla, ihastelee nostamaansa porkkanaa. Miten se onkaan kasvanut mullassa?
Nyt, noin 20 vuotta myöhemmin tuo sama poika noukkii käteensä kypsän tomaatin. Sivelee sen pintaa ja hymyilee. Sebastian Anttila elää unelmansa. Hän kasvattaa tomaatteja työkseen.
Sebastianin yrityksen Agrifuturan kasvihuone Porin Ulasoorissa on yli kaksi hehtaaria suuri. Tomaatin taimia kasvaa kymmeniä tuhansia.
– Tomaatti on tuote, jossa on intohimoa. Se on loputon seikkailu, sillä erilaisia tomaattilajeja on noin 12 000. Tämä on kuin löytöretki, koko ajan oppii uutta, voi löytää uusia makuja, muotoja, käyttötarkoituksia.

Sebastianin löytöretki vihannesten maailmaan alkoi lapsuudessa. Hän syntyi kolmantena lapsena ruotsalaisen farmaseuttiäidin ja suomalaisen lakimiesisän perheeseen. Äidin kanssa Sebastian kasvatti avomaalla kurpitsoja, perunoita ja porkkanoita.
– Se oli hauskaa ja kiehtovaa, mutta sitten muutimme paikkaan, jossa puutarhan pitäminen oli mahdotonta etanoiden takia. Myöhemmin asuessani yksin kasvatin taas parvekkeella yrttejä ja kirsikkatomaatteja.
Välillä Sebastian kävi puutarhakerhossakin. Muuten harrastukset vaihtelivat: oli jalkapalloa, musiikkia, keramiikkaa.
– Koulun jälkeen halusin muuttaa suureen maailmaan. Päätin lähteä opiskelemaan liiketaloutta New Yorkiin, hän kertoo.
Kuinkas sattuikaan, juuri ennen lähtöä Sebastian tapasi elämänsä naisen, Cécilen.
– Tulevan vaimoni, hän hymyilee.
New York osoittautui hengästyttävän isoksi. Kaikkea oli liikaa: ihmisiä, tapahtumia. Muutto alkoi kaduttaa.
– Kuuden kuukauden jälkeen vaihdoin Lontooseen ja sieltä puolen vuoden jälkeen takaisin Sveitsiin, jossa opiskelin tutkintoni loppuun.
Sebastian valmistui ja pääsi töihin rahoituskonsultiksi. Hän tajusi pian, että oli väärällä alalla.
– Tuli tunne, että siirtelen rahaa systeemissä paikasta toiseen, eikä se tuo lisäarvoa tähän maailmaan.

Oli otettava uusi suunta. Työ, josta olisi iloa itselle ja muille.
– Aloin miettiä ruokaa, elintarvikkeita. Ajatus kiteytyi kasvihuoneeksi. Aloin tutkia kasvihuoneteknologioita, energiatehokkuutta ja ruokaturvallisuutta. Löysin tämän järjestelmän, joka meillä nyt on täällä Porissa. Se on ihan huippu, Sebastian kertoo.
Kasvihuoneidean toteuttamiselle piti löytää maantieteellinen suunta. Sveitsissä kilpailu oli kovaa, suuret maatalousmaat Ranska ja Espanja liian lähellä. Sveitsi on myös kallis, investointikustannukset ja työvoimakustannukset ovat paljon suuremmat kuin Suomessa.
Siksi katse suuntautui vanhempien kotimaihin.
– Suomi tuntui paremmalta. Olin ollut Suomessa jouluina ja kesäisin. Pidän metsästä ja hiljaisuudesta. Jotenkin tunsin itseni enemmän suomalaiseksi.

Sebastian alkoi laatia liiketoimintasuunnitelmaa. Noin 70-sivuinen suunnitelma valmistui ja hän alkoi kerätä tietoa suomalaisesta yrittämisestä.
– Sattuma auttoi minut matkaan. Isäni tapasi perhetuttavan ja kertoi, että poika etsii rahoitusta tomaatinkasvatukseen Suomessa. Tuttavamme kiinnostui ja tuli mukaan 25 prosentin osuudella. Myös isäni innostui alun epäilyn jälkeen ja on myös mukana.

Suuntana satakunta! Sebastian ei edes katsonut muita vaihtoehtoja. Hänen isoisänsä on Eurasta ja isänsä Porista lähtöisin, joten suunta oli selvä. Hän otti yhteyttä lähikuntiin.
– Porilla oli paras paketti. Lisäksi minua miellytti ajatus, että kasvihuone ei ole keskellä metsää, vaan lähellä kuluttajia.
Rakennustyöt alkoivat viime vuoden huhtikuussa. Se oli muutenkin merkittävä kuukausi, Sebastian ja Cécile menivät naimisiin.
– Cécile oli helpottunut, kun sukunimi vaihtui suomalaiseksi. Hänen tyttönimensä Baeriswyl ei oikein taipunut suomalaisten suuhun, Sebastian kertoo.
Ennen rakennustöitä, vuonna 2015 Sebastian opiskeli Kokemäellä puutarha-alaa viitisen kuukautta.
– Se oli tosi hyödyllinen jakso, sain perustiedot kasvinviljelystä teoriassa ja käytännössä. Ja opin paljon suomea.

Kasvihuoneen rakensivat Poriin hollantilaiset asiantuntijat. Se valmistui lokakuussa, jolloin päästiin istuttamaan ensimmäiset taimet.
Sebastianin filosofia kiteytyy makuun ja laatuun.
– Kun viljellään ja pakataan lähellä kuluttajaa, saadaan kypsänä poimittu ruoka kauppaan tuoreena.
Työntekijöitä on 15–25 päivän mukaan, osa on vuokratyöntekijöitä. Vaikka mukana on paljon automatisaatiota, ei koneella voi poimia tomaatteja voi tai poistaa taimista sivuversoja.
Kasvihuone ei ole perinteinen, se kierrättää vettä ja lämpöä. Lämmön kierrätys takaa kasveille ihanteelliset olot ja nostaa energiatehokkuuden uuteen luokkaan.
– Vaikka tämä on tällä hetkellä paras saatavilla oleva teknologia, haluan koko ajan kehittää sitä. Tavoitteena on saada hiilidioksidipäästöt nollaan koko tuotantoketjun osalta, Sebastian kertoo.
Ikkunoissa ja tuuletusaukoissa on hyttyssuojat, joten ulkopuolisia hyönteisiä ei tiloihin pääse. Omat pölyttäjät, kimalaiset, lentelevät taimien lomassa. Kemikaaleja viljelyssä ei käytetä, vaan se perustuu mikrobiologiseen järjestelmään.

Kysyntä on alkanut kasvaa nopeasti. Sebastian iloitsee siitä, miten hyvin tomaatit on otettu vastaan.
Tulevaisuudelle hänellä on paljon ideoita.
– Laatuun ja makuun täytyy koko ajan panostaa. Tuotevalikoimaa voi lisätä vähitellen: tomaatteja on vaikka minkälaisia ja tomaateista voisi myös jatkojalostaa tuotteita.
Jo nyt kasvihuoneessa on muutama rivi kirsikkatomaatteja kasvamassa. Muutkin kuin tomaatit kiinnostavat Sebastiania.
– Kurkut, minikurkut, paprikat, hän pohtii.
Mutta nyt täytyy paneutua tähän hetkeen. Saada kuluttajien luottamus.
– Mielestäni paras tapa lisätä kasvisten syöntiä on tuoda hyvänmakuisia kasviksia muun ruuan oheen pitkin vuotta. Etenkin talvikaudella monet ovat jättäneet tomaatit ostamatta maun tai alkuperän takia.
– Moniin perinteisiin ruokiin, kuten lihapatoihin tai munakkaisiin, voi lisätä tomaattia. Suomessa syötiin 12 kiloa tomaatteja henkilö kohden vuonna 2013, kun vastaava luku Turkissa oli 98 kiloa. Eli mahdollisuuksia on!

Painonnostajalupaus Suvi Talasterällä on tapaamispäivänä erityisen iloinen hymy. Ajokortti on varma asia, sillä insinööriajo meni aamutuimaan läpi. Liikkuminen treeneihin ja kouluun helpottuu huomattavasti, vaikka on skootteristakin ollut suuri apu. Ajopelinä on mummulta peritty Volkswagen Polo vuosimallia 2004, ajettuja kilometrejä on takana 80 000. Mummu vaihtoi uudempaan autoon.

Porin Puntti-Karhuja edustava Suvi on varreltaan 153,6 senttiä ja painaa 58 kiloa. Hänen meriitteihinsä lukeutuu useampia Pohjoismaiden ja Suomen mestaruuksia. Valmentajana on Painonnostoliiton nuorten vastuuvalmentaja, rovaniemeläinen Saija Määttä.
– Liiton toiminta on keskittynyt Rovaniemelle. Saija tekee minulle ohjelmat. Pidän hyvänä asiana, että minulla on naisvalmentaja. Miehiä ja naisia ei voi valmentaa samalla tavalla, eikä myöskään nuoria ja aikuisia.

Opiskelu Porin suomalaisen yhteislyseon lukion (Psyl) urheiluluokalla on sujunut mallikkaasti. Ennen puntteilua Suvi harrasti salibandyä, mutta jo 10-vuotiaana hän innostui punttikoulusta ja sitä myötä painonnostosta. Laji on niin vienyt mennessään, etteivät muut urheilut kiinnosta.
– En ole edes penkkiurheilija. Vain tämä painonnosto on mieluista, Suvi naurahtaa.

Tiukasta treenauksesta huolimatta hän huolehtii myös opinnoista. Ajatuksissa on aloittaa ylioppilaskirjoitukset tulevana syksynä. Kemia, pitkä matematiikka ja biologia ovat ohjelmassa. Kevääksi 2018 jää äidinkieli, ruotsi ja fysiikka. Aineet Suvi on valinnut mieltymysten ja tähtäimensä mukaan. Suunnitelmissa on biologian tai lääketieteen opinnot ja opiskelukaupunkina Tampere.
– Sieltä olisi sopiva välimatka jatkaa urheilu-uraa.

Urheilulliset lähitavoitteet rytmittyvät oman sarjan mestaruuksiin. Esimerkiksi Albaniassa järjestetään lokakuun puolivälissä EM-kisat ja kotikaupungissa Porissa hieman sen jälkeen PM-kisat. Molemmissa Suvi aikoo olla teräskunnossa.

MISSÄ SYÖTIIN:
• 20-vuotisjuhlavuottaan viettävä Viikin Helmi on aviopari Sanna ja Timo Saikkosen omistama lounasravintola Helmentiellä Porissa.
• Lounas- ja cateringalan yritys Viikin Helmeen kuuluu myös Kupariteollisuuspuistossa Porissa toimiva Kuparin Helmi. Työntekijöitä on yhteensä 15.
• Lounas tarjoillaan arkisin 10.30 – 14.30. Lounaita toimitetaan myös työpaikoille.
Muina aikoina ravintoloiden tilat ovat varattavissa juhla- ja kokouskäyttöön.
• Tuotantotilojen laajennus Helmentiellä mahdollistaa kaiken kattavan catering-
toiminnan pienistä perhejuhlista ja illanvietoista suuriin yritystapahtumiin ja illallisiin.
• Viikin Helmi tukee aktiivisesti porilaista urheilua.
• Lounastimme maanantaina, jolloin noutopöydässä oli tarjolla perinteisten
lisukkeiden lisäksi päivän keittoa, talon kreikkalaista salaattia, emännän
broilerpataa ja kebabkiusausta. Suvi valitsi pääruuakseen kebabkiusauksen.
Tiedot antoi yrittäjä Timo Saikkonen.

Satakuntalainen kansanosake on alueellisista puhelinyhtiöistä rakennettu Finda Oy:n osake. Yhtiö nousi viime viikolla maakunnalliseen julkisuuteen, koska sen ympärillä käydään nyt kovaa valtataistelua. Uusia omistajia Findassa kiinnostaa nimenomaan sen pörssiin mennyt osakkuusyhtiö DNA Oy. Siitä Finda omistaa 33 prosenttia ja on samalla DNA:n suurin omistaja.

Vastakkain ovat perinteinen satakuntalainen omistus, jonka johdolla yhtiötä on kasvatettu pitkäjänteisesti, osakkeen arvo on kasvanut, osinkotuotto on ollut hyvää ja jonka johdolla DNA on viety pörssiin. Toisella puolella ovat Rival-rahastoyhtiöt, joiden omistusosuus kasvaa koko ajan.

Satakuntalaiset omistajat pelkäävät, että Rival-yhtiöiden johdolla vaihdetaan Findan johto ja vaarannetaan sekä Findan että DNA:n osakkeiden arvon edelleen kasvattaminen ja aletaan rahastaa samantien DNA:n arvonnousu.

Findan omistusta löytyy monen satakuntalaisen piirongin laatikosta, koska yhtiön juuret ulottuvat niin Satakunnan Puhelimeen kuin Lännen Puhelimeenkin. Niiden edeltäjinä taasen oli monia paikallisia puhelinyhtiöitä kuten Rauman Seudun Puhelin, Porin Puhelin, Kankaanpään Puhelin ja Huittisten Puhelin. Findan suuria satakuntalaisia omistajia ovat Porin kaupunki, Länsi-Suomen Osuuspankki, Rauman kaupunki, Satakunnan Sairaanhoitopiiri ja Holding Oy Luuri.

Juuri Holding Oy Luurin avulla satakuntalaiset ovat ankkuroineet Findan omistuksen, koska Luuri omistaa kaikki Findan äänivaltaisemmat K-sarjan osakkeet. Niillä on muihin osakkeisiin nähden 20-kertainen äänivalta. Luurin omistajina on satakuntalaisia yhtiöitä ja yhteisöjä. Satakuntalaisten vahvan omistuksen myötä satakuntalaisilla on ollut myös keskeinen asema Findan hallinnossa.

Omistajien kannalta Findan asioita on hoidettu hyvin. Viime viikolla Findan osakkeesta maksettiin yli 35 euroa, viime syksynä kauppa tehtiin 25 euron hinnalla.

Moni satakuntalainen on saanut viime päivien aikana kirjeen, jossa on pyydetty tekemään valtakirja, jolla tuetaan Findan nykyjohtoa helmikuun lopulla pidettävässä yhtiökokouksessa. Kirjeen on allekirjoittanut Luurin hallituksen jäsen kauppaneuvos Matti Linnainmaa. Hän toivoo, että mahdollisimman moni pienomistaja lähettäisi valtakirjan Luurin toimitusjohtaja Markku Asmalalle.

Helmikuun 27. päivän pidettävästä Findan yhtiökokouksesta on tulossa tiukka. Laskelmien mukaan Rival-rahastoyhtiöillä on nyt yli 30 prosenttia äänivallasta. Se on enemmän kuin mitä satakuntalaisilla nyt on. Valtakirjojen kerääjille tuleekin kova kiire, jotta saavat kerättyä riittävästi ääniä kokoukseen. Yksistään Luurilla ääniä on noin 15 prosenttia.

Satakuntalaiset omistajat pelkäävät, että johtoa vaihtamalla vaarannetaan yhtiön pitkäjänteinen kehittäminen ja arvonnousu. Tähän asti tämä on onnistunut.

Finda on tähän asti vaalinut hyvin satakuntalaisten puhelinyhtiöiden aikanaan keräämää pääomaa. Kun erilaisissa puheenvuoroissa ajoittain puhutaan pitkäjänteisen ja sitoutuneet omistuksen puolesta, niin Findassa satakuntalainen omistus on juuri tällaista ollut. Finda on kiistämättä satakuntalainen kruununjalokivi.

Sain kuninkaan loppiaisrinkelistä. Espanjalaisen uskomuksen mukaan se tarkoittaa, että olen tänä vuonna poikkeuksellisen onnekas. Martin sai pavun, joten hänen olisi pitänyt maksaa rinkeli. Koska se kuitenkin oli tuomani tuliainen hänen perheensä loppiaislounaalle, hän pääsi pälkähästä. Loppiaisrinkelit ovat aika kalliita!
Uskoni loppiaisrinkeliin kuitenkin horjuu. Pyhien jälkeen makasin lähes viikon vatsataudissa, ja menin niin heikkoon kuntoon, että sairaalaan lähtö oli lähellä. Vältyin reissulta ainoastaan siksi, että Edille ei olisi heti löytynyt hoitajaa. Clare koirineen asuu reilun parin tunnin automatkan päässä Alpujarrassa, joten hänkään ei olisi ehtinyt apuun hetkessä.
Loppiaisrinkelin kunkku saa tehdä parhaansa, jotta tästä vuodesta tulisi yleisesti ottaen hyvä. Vaikka kansainväliset ennustuslaitokset povaavat Espanjalle noin 2,3 prosentin talouskasvua, ja suurtyöttömyyden arvellaan laskevan lähes 20 prosenttia, ilmassa on epävarmuustekijöitä.
Katalonian tilanne on vakava uhka maan yhtenäisyydelle. Koirapuistossa ihmetellään, mitä tapahtuu, jos Katalonia jääräpäisesti pitää kiinni itsenäistymisohjelmastaan, kuten sen aluehallinto edelleen vannoo. Kesäkuun loppuun mennessä alueen oma valtionhallinto on valmis ja viimeistään syyskuussa on aikomus järjestää sitova kansanäänestys itsenäisyydestä. Mäyräkoira Francon isäntä on sitä mieltä, että toimenpide olisi sodanjulistus. Espanjan hallituksen varapääministeri työskentelee tänä vuonna Barcelonassa. Hänen tehtävänään on etsiä neuvottelutietä umpikujasta. Katalonialla on omat poliisivoimat. Jos ne eivät jatkossa noudata Espanjan lakeja, edessä on vain huonoja vaihtoehtoja.
Vaikka Espanja on Suomeen verrattuna edullinen maa asua, kaikki kallistuu täälläkin. Yritys- ja ympäristöverotusta kiristetään hieman, kuten myös alkoholin ja makeisten veroja. Toivottavasti sähkön hinta ei nouse, sillä se on jo nyt Manner-Euroopan kalleinta. Sitä nimittäin nyt kuluu, kun Etelä-Espanjaa koettelee kylmin talvi 90 vuoteen. Minunkin lähivuorillani on nyt hitunen lunta, ensimmäistä kertaa täällä oloni aikana.

MARJA LENNES

Satakunnan Viikon Rauman konttorin avajaiset olivat menestys. Päivän aikana paikalla kävi peräti yli 400 vierasta.
Kovin kiire oli Valtakadun varrelle pystytetyn teltan suojassa Kivikylän makkaraa grillanneella Niko Rautavuorella, jonka edessä oli parhaimmillaan reilun kymmenen metrin jono.
– Tuskin edes ilmaiset ämpärit olisivat saaneet isompaa porukkaa liikkeelle, Raumalla myyntineuvottelijana toimiva Janika Lehtonen vitsaili.
– Raumalla on ollut selvästi tilaus uudelle ilmaisjakelulehdelle, kuului useammankin vieraan suusta.
Kaikkien avajaisissa käyneiden vieraiden kesken arvotun Pyörä-Nurmen 500 euron lahjakortin voittajaksi tuli Esko Nummela.

SV ASKO TANHUANPÄÄ

Satakunnan Kansanlähetys perustettiin vuonna 1969. Ulvilalainen Mario Heinilä oli mukana perustamiskokouksessa. Hän kertoo, että seuraavana vuonna saapui satakuntalaisten kesäaktioon Keski-Suomesta myös sittemmin porilaistunut lankomies Sakari Leppänen.
Mikä on aktio?
– Se on actionia eli toimintaa, tulee englannin kielestä, miehet kertovat.
Kansanlähetys syntyi nuorison herätyksestä, halusta lähteä maailmalle ja jakaa ilosanomaa. Kokoonnuttiin aktioihin, lähdettiin kentälle.
– Halusimme nimenomaan lähetyksen näkökulman toimintaan. Evankelioikaa kansa evankelioimaan kansoja – se on sloganimme.

Aluksi lähdettiin lähelle. Leppänen muistelee, kuinka otti kesätöistä Rosenlewilta vapaata ja lähti kuskiksi Lattomeren telttamissioon.
– Oltiin nuoria ja täynnä energiaa. Telttamissioita oli tosi paljon, ne olivat samalla nuorison tapaamispaikka.
Toiminta kasvoi vähitellen. Ulkomaille lähdettiin ensin Ruotsiin, ruotsinsuomalaisten pariin.
– Soitettiin ovikelloa ja tarjottiin hengellistä kirjallisuutta. Järjestettiin seuroja, miehet muistelevat.
– Se oli meistä nuorista hauskaa ja jännittävää. Saimme kanavan viedä uskontoa ja samalla pääsimme ulkomaille, mentiin esimerkiksi Italiaan. Pakattiin Kleinbus ja lähdettiin matkaan.
Satakuntalaisten rooli oli suuri Raamattujen salakuljettamisessa itäblokin maihin. Leppänen kertoo olleensa lähetystyössä myös Etiopiassa. Hän toimi kymmenen vuoden ajan Olkiluodon ydinvoimalatyömaan pappina, josta työstä jäi eläkkeelle viime vuonna.
– Siinä lähetyskenttä tuli lähelle, kun työmaalla oli jopa 80 eri kansallisuuden edustajia.

Ulkomaan lähetystoiminta on koko ajan tarvinnut tukijalan Suomesta. Niinpä kotimaan toiminta kasvoi samaa tahtia. Tällä hetkellä Satakunnan Kansanlähetyksellä on 20 nimikkolähettiä. Lähetysrenkaissa on jäseniä noin 600 ja nimikkosopimuksen on solminut 19 seurakuntaa. Tilaisuuksia pidetään eri puolilla maakuntaa.
– Tämä tarjoaa mahdollisuuden palvella niin lahjoillaan kuin rahallakin. Samalla tullaan tutuiksi ja kannetaan toisten ilot ja murheet, Sakari Leppänen luonnehtii.
Hän on nyt Satakunnan Kansanlähetyksen puheenjohtaja. Hän kertoo, että kotimaan työn kautta kerätään varoja, jotta lähetit voivat toimia työssään ulkomailla.
– Meillä on myös marttyyrejä, hän sanoo ja näyttää kuvaa muistolaatasta, jossa on neljä nimeä.
Neljä lähetystyöntekijää on kuollut Afganistanissa, Eeva ja Erik Mustonen vuonna 1980, Seija Järvenpää ja Kaija Martin kesällä 2014.
Porin Eteläpuisto 10 A:n viidennessä kerroksessa sijaitsee Lähetyskoti, joka toimii piirin toimistona ja kokoontumistilana pienryhmille.
– Joka kuukauden toisena ja neljäntenä sunnuntaina kello 17 järjestämme Kohtaamispaikka-messun Seurakuntakeskuksen musiikkisalissa. Sinne ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita, Leppänen kertoo.

INFO:
Kansanlähetys täyttää tänä vuonna 50 vuotta ja järjestää juhlatilaisuuksien kiertueen 17 kansanlähetyspiirin alueella. Kiertue starttaa Porista lauantaina 28. tammikuuta.
Tilaisuus pidetään Seurakuntakeskuksessa, os. Itäpuisto 14. Kello 14 juhlakahvit, kello 15 Kansanlähetyksen 50-vuotisjuhla.
Juhlassa puhuvat muun muassa Uusi Tie -lehden päätoimittaja Leif Nummela ja lähetysjohtaja Mika Tuovinen. Musiikista vastaa muusikko Pekka Simojoki.

– Jollakin tasolla ollaan mukana, kuten pohjatöissä ja piharakentamisessa, Starkin Porin yksikön päällikkö Jouko Lindfors sanoo.
Hän kokee, että messut kuitenkin on talopakettitehtaiden näytöksiä, ja paketit jopa osin sisustettuina tulevat tehtailta suoraan.
Paikallinen Stark on silti liikkeellä.
– Olemme jo sopineet kahden talon pohjaratkaisun toimittamisesta, Lindfors kertoo.
Hänen mielestään asuntomessujen odotusarvot täytyy asettaa enemmänkin messujen jälkeiseen aikaan.
– Esillä olevat mallitalot ohjaavat mielikuvineen. Ihmiset käyvät sen jälkeen hankkimassa samanlaisia.
Lindfors lukuisissa asuntomessutapahtumissa käyneenä toivoo, että Porin messuille tulisi talojen joukkoon todella erikoisia ratkaisuja.
Starkilla on messuosallistumisen suhteen virityksiä meneillään, mutta ei vielä paperilla. Starkilla oli aikoinaan Porin loma-asuntomessuilla jopa oma kohdekin pienkerrostalossa.
Lindfors pohtii, että vuoden 2018 tapahtumaan mukaantulo voisi tapahtua vaikka sisustuspaketin muodossa. Ja jos pitkästä tavarasta tehdään, mahdollisuudet kasvavat.
– Porin asuntomessut ovat alalle ja Porille hieno juttu, hän tiivistää odotukset.
– Varmasti kaikki rautakaupat miettivät, mitä messuista saisi irti.

– Ei messut ole mikään kultakaivos, sanoo VäriPori Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mika Hannula.
Melkein samaan hengenvetoon hän lisää, että aina se on positiivista kun jotain tehdään, kuten messujakin.
Hän pohtii, että asuntomessuille osallistuminen voi olla esimerkiksi Värisilmä-ketjun kanssa yhteistä, jolloin tähän liittyy mainosarvoja.
Yksittäisten rakentajien hankkeisiin voi päästä mukaan. Messutalohankkeissa mukaan pääseminen saattaa edellyttää myös tarvikesponsorointia.
– On minulla tuttuja, jotka ovat hankkineet rakennuspaikan messuilta, ja ehkä niiden kautta on mahdollisuus päästä tavarantoimittajaksi.
Hannulan VäriPori operoi enemmän remontoinnissa tai pienimuotoisen rivitalorakentamisessa kuin uudisrakentamisessa. Porin mittavat kerrostalotyömaiden tavaravirrat ohjautuvat usein suoraan tukkuihin. Rakennusfirmojen tavaranostajat ovat ammattilaisia kilpailuttamaan.
Rakennusliikkeiden kova kilpailutus merkitsee kaupalle pieniä katteita, eikä Hannula tunnu paljon niiden varaan laskevan. Joskus vauraammat asunto-osakkeen ostajat haluavat laadukkaampaa tai erilaista kuin rakennusliike tarjoaa ja Hannulan mukaan silloin kävelevät paikallisliikkeeseen ostoksille.
Hannula sanoo, että Seinäjoen asuntomessutapahtuman jälkeen tuli heillekin ostajia, jotka olivat huomioineet messuilla ketjun tarjonnan ja kysyivät niiden perään.

Satakunnan Koneyrittäjät -yhdistyksen puheenjohtaja Tatu Kimpanpää Sastamalasta sanoo yhdistyksen huomioineen tapahtuman.
– Varmasti vaikuttaa alaan ja työllistää jäsenistöä koko maakunnan alueelta.
Kimpanpää huomauttaa, että konekantaa maakunnan alueella on jopa ylitarjontaan saakka. Toinen puoli on ammattitaitoisen kuljettajakunnan puute konekantaan nähden.
– Ei ohjaamoon ketä tahansa voi laittaa.
Silti hän vakuuttaa, että koneita riittää ensi kesänä muillekin kuin messurakentajille.
– Messutyöt painottuvat Porin ja Ulvilan tekijöille. Mutta ammattikunta on tottunut liikkumaan ja koneita saadaan töihin kauempaakin.
Kunhan päivä pitenee ja lämpötila nousee... Keväällä porilainen Karjarannan joenvarsi muuttuu isoksi rakennustyömaaksi.

Matkamessujen hulinasta arkeen palanneessa VisitPori-organisaatiossa maanantaina vaikutti kiireiseltä. Toimitusjohtaja Anna Kyhä-Mantere ehtii sanoa, että Porin matkailu sai messuilla näkyvyyttä isommassa kehyksessä. Saaristomeren puitteisiin uinut Pori sai hänen mukaansa paljon enemmän tätä kautta kuin yksin olisi saanut.
– Oli meillä siellä Yyterin hiekkaakin mukana, hän heittää oheen.

Toimitusjohtaja sanoo, että Yyterin ja Kirjurinluodon matkailuun rakennetaan uutta maaliskuuhun mennessä. Myös toinen matka-idea on työstettävänä. Hän haluaa kehitystyöhön mukaan tavallisen kansan – tapa on vielä ratkaisematta.
– Olen ollut tehtävässä kaksi viikkoa ja meneillään on nyt nykytilan kartoitus yhtiön osalta. Samalla selvitetään, minkä varaan matkailua ryhdytään rakentamaan.

Hän myöntää, että Suomea matkailullisesti ilahduttaneet kiinalaiset kiinnostavat myös Porissa. Miten tämä muuttuisi alueella euroiksi, on vielä mietinnässä.
– Suhtaudun tähän vakavasti. Yksi kiinnostavimmista ulottuvuuksista on Satakunnan ammattikorkeakoulun tekemä yhteistyö Kiinan kanssa.
Kyhä-Mantere huomauttaa, että ulkomaanmatkailua ajatellen toimiva lentoyhteys on välttämätön. Parhaillaan VisitFinland kehittelee Helsinki-Vantaan kentälle Kaukoidästä tuleville kohdematkailua, joka saisi olla korkeintaan kolmen tunnin etäisyydellä lentokentältä. Toimitusjohtaja Kyhä-Mantere pohtii, että Porin pääseminen tämän piiriin on rajatapaus – ainakin ilman lentoyhteyttä.

Rauman kauppakamarin toimitusjohtaja, Satakunnan kauppakamarin toimitusjohtajaksi valittu Marko Mikkola sanoi taannoin Satakunnan Viikon haastattelussa, ettei liikematkailu Porista Helsinkiin lentokoneella tule kannattamaan. Hän toivoi silloisen Porin Seudun Matkailu Oy:n Maisan ryhtyvän miettimään, miten voisi turistiryhmiä lennättää muualta tänne.
Kyhä-Mantere sanoo, ettei hän kahden viikon työrupeaman jälkeen halua ottaa tähän kantaa. Matkapaketteja tehdään, kuten matkamessuilla Aavan meren rannalla -paketti näytti.
Lentoliikenteen idea-avaukset kuten liikenneopistoyhteistyö ovat sikäli hyviä, että sieltä muhii taas uusia ideoita.

Visit Pori Oy
Tunnettiin ennen
MAISAna, seudullisena matkailuyhtiönä.
Omistajana tänään
ainoastaan Porin
kaupunki ja nimi vaihtui
vuodenvaihteessa.

Nagano 1998, Salt Lake City 2002 ja Torino 2006. Kolme talviolympialaisten isäntäkaupunkia. Kisojen ladut tulivat tutuksi myös 15. helmikuuta 42 vuotta täyttävälle Kati Venäläiselle. Olympiakisojen aikaan kokenut satakuntalaishiihtäjä kilpaili vielä tyttönimellään Sundqvist.

Paljon on maastohiihdossakin tapahtunut Torinon vuosikymmenen takaisten talviolympialaisten jälkeen. Venäläisen urakin huipputasolla on jo takana. Siitä huolimatta Lahdessa 2001 parisprintin MM-hopeaa yhdessä Pirjo Murasen (os. Mannisen) kanssa voittanut Venäläinen jatkaa edelleen kilpaladuilla.

Reilu viikko sitten Venäläinen avasi Noormarkun Nopsan viestin Jämin Suomen Cupissa.
– Ilman paineita tässä kilpaillaan, mutta hiihto maistuu edelleen. Varsinkin näin hienossa säässä ja luistavalla ladulla. Paremminkin avausosuus olisi toki voinut mennä. Vähän turhan helposti päästivät nuoremmatkin Aikun irti, sanoi 11:tenä vaihtoon tullut ja Kirsi Helenin kakkososuudelle lähettänyt Venäläinen.

Lempäälän Kisan väreissä Jämillä hiihtänyttä Aino-Kaisa Saarista ja muita kärkihiihtäjiä Venäläinen ei enää haasta. Samoilla laduilla he kuitenkin vielä toisinaan hiihtelevät.
– Työskentelen nykyisin muun muassa maajoukkueen suksitestaajana. Sen lisäksi laadin huippuhiihtäjille ravinto-ohjelmia, ravitsemusterapeutiksi valmistunut konkari kertoo.
Testihiihtäjän ja ravitsemusterapeutin roolissa Venäläinen pääsi vuodenvaihteessa kokeilemaan myös Tour de Skin raastavia ratoja.
– Jos näitä Jämin latuja pidettiin vaativina, niin todelliseen rääkkiin huiput joutuvat Tourilla. Rataprofiilit ovat Keski-Euroopassa todella vaativat.

Venäläinen korostaa, että viime kädessä urheilija on vastuussa suksistaan ja niihin liittyvistä valinnoista.
– Pyrin kuitenkin olemaan hiihtäjien apuna ja tukena. Siitä on apua, kun tiedän, miten kisapaikoilla toimitaan.

Maajoukkueen matkassa kulkeva Venäläinen korostaa, ettei kansainvälisissä kisoja suksitekstaajana kiertävä voi olla rapakunnossa.
– On mielekästä pitää omaa hiihtokuntoa yllä. Lahden MM-hiihtojen lähtöviivalle meikäläistä ei kannata odotella, mutta jotain kotimaan kilpailuja minulla on vielä halu vielä kiertää, sanoo nopsalainen.

Venäläisen hiihtouran huippuhetkiin kuului kolmas sija Tukholman maailmancupin sprintissä. Lahden vuoden 2001 MM-kisojen hopeamitalisti ja lopulta dopingin tahraamien kotikisojen yksi harvoista suomalaissankareista kiinnittää numerolapun rintaan myös tulevana viikonloppuna.
– Olen ilmoittautunut Keuruun SM-kisoihin. Matkaan lähden omaksi ilokseni. Ilman isompia tavoitteita.

Mitaleja tyrkyllä

Kuukauden kuluttua starttaavista Lahden MM-kisoista Kati Venäläinen odottaa hyvää suomalaismenestystä.
– Kausi on ollut kiistatta parempi kuin vuosiin. Tour de Ski -kiertue näytti sen, että Suomella on kotikisoissa mitalisaumat. Naiset ovat Krista Pärmäkosken johdolla olleet huippuiskussa, joten toiveet menestyksestä eivät ole tuulesta temmattuja. Myös miehiltä on lupa Matti Heikkisen johdolla odottaa hyviä sijoituksia, uskoo Venäläinen.

Kunnanjohtaja Kalevi Virenin läksiäiskahvit juotiin torstaina 12. tammikuuta Nakkilan kunnantalolla. Perjantaina hän tyhjensi tutuksi tulleen työhuoneensa tavaroistaan. Sanoi morjes talolle ja henkilökunnalle, asteli lomille ja eläkepäiville.
Satakunnan keskussairaalan pääovella Kalevin vieressä valokuvattavana seisoo S-ryhmän ravintoloissa ja toiminnoissa pitkän elämäntyön tehnyt aluemyyntipäällikkö Kelpo Ahola. Hän jää vapaaherraksi 10.3. ja siitä edelleen eläkkeelle työn juhlana eli vappuna 1. toukokuuta.

Kaksikon ensiparkaisu kuultiin Satakunnan keskussairaalan synnytyssalissa huhtikuussa 1954. Kelpo syntyi 18. päivä noormarkkulaisen perheen kolmanneksi lapseksi.
– Koti oli sähkötön maalaistalo Kairilassa. Molemmat vanhempani työskentelivät kotitilalla. Kaikkiaan meitä lapsia syntyi neljä eli meitä on kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, Kelpo selvittää.
Kalevi syntyi neljä päivää myöhemmin eli 22. huhtikuuta vanhempiensa ainoaksi lapseksi. Perhe asui maalaistaloa Nakkilan Tattarassa. Hyötyeläiminä oli karjaa ja kanoja.

Molemmat pojat opastettiin pienestä pitäen työntekoon. He toimivat tahoillaan apulaisina pelloilla lannanlevityksessä, heinätöissä, missä milloinkin käsiä tarvittiin.
Kalevin koulutie kulki lähellä sijaitsevaan Tattaran kansakouluun, sieltä Nakkilan yhteiskouluun, Porin kauppaoppilaitokseen ja Tampereen yliopistoon.

Kelpolla oli matkaa Kairilan kansakouluun viitisen kilometriä ja Noormarkun kansalaiskouluun peräti 30 kilometriä. Linja-autopysäkki sijaitsi viiden kilometrin matkan päässä kotoa.
– Ihan mukavat muistot lapsuusajoista on. Hankikantoja pitkin potkuteltiin kelkoilla välimatkat tai kahlattiin lumessa. Syksyisin ja keväisin mentiin kävellen tai pyörällä, Kelpo tuumii nostalgisesti.

Kalevin sisarusten puuttumista paikkasivat naapurustossa asuvat serkut. Molemmat miehet sanovat lapsuudesta jääneen erittäin myönteinen kuva. Nakkilan suunnasta ostoksilla käytiin Porissa ja Kairilasta pääosin Pomarkussa. Yleensä joku sukulainen tai naapuri otti mukaan reissuun. Kulkuvälineenä saattoi olla maitoauto tai bussi.
– Lapset pääsivät aikuisten mukana ihmettelemään Poriin suurta maailmaa. Erityisesti mieleen ovat jääneet kauppahallin hienot putiikit, Kalevi ja Kelpo kuvailevat.
Lapsuusmuistoissa olisi vierähtänyt päivä jos toinenkin. Oli toppuuteltava miehiä ja siirryttävä ajassa eteenpäin. Kukaan ei osaa kertoa, ovatko Kalevi ja Kelpo kenties tavanneet vauvalassa keskussairaalassa, mutta ainakin myöhemmin tiet ovat kohdanneet Nakkilassa, jonne Kelpo muutti vuonna 1982. Hän avioitui nakkilalaisen Eeva-Liisa Palmun kanssa. Kelpo innostui kokoomuksen riveissä kunnallispolitiikasta ja valittiin muun muassa kunnanhallitukseen ja -valtuustoon.
Kelpo on tehnyt elämäntyönsä Satakunnan Osuuskaupassa. Hän aloitti piccolona vuonna 1972 ja jää eläkkeelle aluemyyntipäällikkönä. Ammattiopintonsa hän on suorittanut S-ryhmän Jollas Instituutissa. Suunnitelmissa on tarjota eläköitymiskahvit työkavereille ja erityisasiakkaille.

Kalevi puolestaan avioitui porilaisen Tuula Viitaniemen kanssa ja aloitti Nakkilan kunnantalolla työuransa vuonna 1982 toimistosihteerin sijaisena. Pari vuotta myöhemmin hänet valittiin kunnansihteeriksi ja vuonna 1996 kunnanjohtajaksi.
– Olin mukana valitsemassa Kalevia kunnan pomoksi, Kelpo muistelee.
Kalevi ehti asua synnyinkunnassaan 60 vuotta. Hän muutti vaimonsa kanssa Poriin runsas kaksi vuotta sitten. Ex-kunnanjohtaja kehuu Nakkilan hyvää henkeä. Paljon on keskusteltu, mutta aina herrasmiesmäisesti. Siitä hän lähettää kiitokset luottamushenkilöille.

1. Mikä sai/saa sinut jäämään
jo nyt eläkkeelle?
Kalevi: Halu järjestää itselle aikaa.
Kelpo: Olen ollut 48 vuotta työelämässä. Mietin jotain uutta.

2. Millä täytät vuorokauden
tuntisi, kun työvelvoite puuttuu?
Kalevi: Olin pari vuotta sitten vuorotteluvapaalla ja totesin, että päivät kuluivat mukavasti liikunnan, musiikin ja muiden harrastusten parissa. Aion jatkaa niitä.
Kelpo: Tarjolla on monenlaista omalta alalta tai muualta. Mietitään ja rauhallisesti eteenpäin.

3. Mitä uutta aiot tehdä tai aloittaa eläkkeellä?
Kalevi: Voisin elvyttää vaikka golfin pelaamista.
Kelpo: Koti, kuntoilu ja matkailu lisääntyvät. Keskityn myös puutarhaan, metsätöihin, valokuvaukseen, klubitoimintaan.

4. Voisitko asua osan vuotta muulla kuin kotipaikkakunnallasi? Miksi/Missä?
Kalevi: Voisin, mutta en pitkiä aikoja. Helsingissä ja Tukholmassa kulttuuritarjonnan vuoksi. Etelä-Ranskassa ilmaston ja maisemien takia.
Kelpo: Nakkila on minun kotini, ehkä vanhempana voisi ajatella muuttoa.

5. Miten kehität itseäsi välttääksesi sammaloitumisen?
Kalevi: Esimerkiksi lukemalla, soittamalla ja liikkumalla sekä matkustamalla. Toivon, että voisin myös paremmin pitää yhteyttä ystäviini ja sukulaisiin.
Kelpo: Kuntoilemalla, lukemalla, uuden kielen opiskelulla, matkustelemalla, yhteiskunnallisesti vaikuttamalla.

Vaikka ensi viikonloppuna valitaan Sdp:lle Lahden puoluekokouksessa puheenjohtaja, paljon enemmän kansaa puhuttaa tällä hetkellä Perussuomalaisten ensi kesän puoluekokous. Sielläkin valitaan puolueen puheenjohtaja, vaikka yhtään ehdokasta ei ole vielä ilmaantunut. Puhetta silti piisaa.

Sdp:n puheenjohtajuudesta kisaavat istuvan puheenjohtajan Antti Rinteen lisäksi kansanedustajat Timo Harakka ja Tytti Tuppurainen. Kolmikko on kiertänyt maata vauhdilla. Porissa he esiintyivät puolitoista viikkoa sitten. Sdp:n kannatukselle näkyvä kiertue on tehnyt hyvää, mutta monen mielestä kisassa ei ole oteltu aivan viimeisen päälle. Porinkin puheenjohtajapaneeli todisti tämän.

Ehdokkaat olivat kovin yksimielisiä, todellista kilpakumppanin haastamista ei esiintynyt. Vääräleukojen mukaan varjonyrkkeily on vaarallisempi laji kuin Sdp:n puheenjohtajakisa tällä kertaa.

Syykin tällaiseen yksimielisyyteen on selvä. Rinteen asema puoluejohdossa on vahva ja hän saattaa olla vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen kokoamassa Sdp:n ministeriryhmää. Vastaehdokkaiden ei kannata haastaa Rinnettä tavalla, joka synnyttää haavoja. Jos haastajat yllättäisivät Rinteen, niin se ei suomalaisten yöunia häiritsisi. Kaikki kolme ehdokasta mahtuvat perinteisen puheenjohtajan muottiin.

Sen sijaan Perussuomalaisten puheenjohtajakisassa on todellista jännitettä. Ja monelle suomalaiselle se tarjoaa myös jännitettävää. Kisan erityisluonteesta kertoo se, että kukaan ei ole vielä asettunut kesän puoluekokoukseen puheenjohtajaehdokkaaksi, mutta silti puolueen jäsenet ryhmittyvät jo spekulatiivisten ehdokkaiden taakse ja media tekee puheenjohtajagallupeja.

Istuva puheenjohtaja Timo Soini on luvannut kertoa aikeistaan kevään korvilla. Soini on ollut turvallinen ja vastuullinen populistipuolueen puheenjohtaja. Hän on toiminut ulkoministerinäkin hyvin. Säröä ei ole tullut hallituspuolueiden kesken.

Euroopassa ja Yhdysvalloissakin on liikkeellä maahanmuuttovastainen aalto. Tätä Perussuomalaisissa edustaa näkyvimmin europarlamentaarikko Jussi Halla-aho. Häntä pidetään myös vahvimpana Soinin haastajana. Muidenkin puheenjohtajaehdokkuudesta on spekuloitu. Yksi nimi on ollut eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho, toinen puolustusministeri Jussi Niinistö ja kolmantena eduskunnan puhemies Maria Lohela.

Helsingin Sanomat on jo selvittänyt, kuka olisi suomalaisten ja toisaalta perussuomalaisten suosikki puolueen puheenjohtajaksi. Suomalaisten suosikki olisi jatkossakin Soini, epäsuosituin Halla-aho. Puheenjohtajavalinnan tekevät kuitenkin puoluekokousedustajat. Kun mahdollisten puheenjohtajaehdokkaiden kannatusta selvitettiin vain Perussuomalaisten kannattajien keskuudessa, tilanne muuttuu. Halla-aho on miltei yhtä suosittu kuin Soini.

Kevään aikana selviää, ketkä tavoittelevat Perussuomalaisten puheenjohtajuutta. Valittu puheenjohtaja on samalla puolueen pääministeriehdokas, jonka pitäisi mahdollistaa puolueelle mahdollisimman laaja kannatus. Voi arvata, että Perussuomalaisten puheenjohtajakisa ei ole varjonyrkkeilyä. Siinä ollaan tosissaan.

Mää katteli hiljakkoi, ettei ne Liisatori lehmukset kovi hyvi kassoo siihe nähre, et niit o nin perusteellisesti lannotettu. Kyl nimpaljo o satoje taik tuhanteki flikkai hikipisaroit vuaratettu pesäpallopeleis ja luistelemises vuasikymmente aikan. Liisatori oli tipulalaiste urheilukenttä, ja nykyihmisil tarttee vissii selliittää, et se mustakattone talo siin tori viäres o enttine tyttölyseo eli Tipula.
Mut misä ne liikunna hyäryt nyte sit näkkyy? Mää sano, ettei missää. Mää luule, et lehmukset o vahetettu ja flikat o lentäny ninko akanat tuulee. Moni o menny lopullisesti poijes. Ja mahtoko sitä hikkeekä ain kovi paljo irrot? Mul kävi pesäpallos sillai, ettemmää osunu palloo kovinka ussei, ko pallo oli liika piäni ja maila liika ohkane ja syättäjä syätti vinnoo. Sit sai jäär johonki sivvuu istumaa eikä tarvinnu karat pitki kenttää.
Talvel Liisatori oli jäärytetty ja oli määrä tuar luistimet kouluu. Ne oli iso investointi, mut kyl mulleki kaunot ostettii. Mut millai luistelet, ko ei missää voinu opetel! Koton mää piri joskus ove kahvast kii ja luisteli pualtoist metrii erestakasi puuportail. Portaisii tuli nin kamalat jäljet, et äiti kiälsi se homma. Sammakkokuapas oli epätasane jää eikä sin saanu parrii metrii pitempää rattaa. Luistel ny siin sit! Ei mult sujunu piruetit ja joskus mää sit vaa ”unhoti” luistimet kottii. Samallaisii unhottajjii oli muitaki ja me jouruttii sit kävelemmää joku lenkki. Ei kävelty ain nin pitkäl ko opettaja käski. Joskus poikettii leipomoo, jos oli sevvertta rahhaa, et saatii ostettuu sammakkoleivos, eres pualiks. Leipomokaupa haju oli taivaalline. Joskus mentii vaa huvi vuaks haistelemmaa sitä.
Mut kui o urheilemiset ny? Mää ui avannos pari kolme meetrii erestakasi. Hiihtämää ei pääs, ko ei ol lunt. Kävel mää e viitti, jolsei ol joku päämäärä. Sit mää sai just viäl kuul Suame kaikist tunnetummalt kalastajalt, et kyl liikkumine o vaarallist! Kalastaja sano, ettei kukkaa ol Suames kävelly ja pyäräilly ja soutanu nimpaljo ko hän, ja mitä hyätyy siit o ollu? Nyte ei jallaat tottel lainka. Just vaival hän saa vet vintattuu kaivost. Kyl hän myänsi, et voi sil ol jottai merkityst, et ikkää o 84 vuat, mut sukkelaa o. Hän nevvoo ny, et pysykää ihmiset pirtis! Äänest kuulu, et vanha iileskottimaisuus oli kummiski tallel...

KRÖÖNRUUSKA

Kolme raumalaista pitkään kuvataiteita harrastanutta naista päätti noin puoli vuotta sitten ryhtyä maalaamaan samoissa tiloissa. He vuokrasivat Savilasta taksiaseman vierestä kotoisat tilat, joissa he viihtyvät hyvin.
Maarit Roos, Tuija Näsi ja Hanna Juusola ovat kaikki maalanneet jo likimain pienestä pitäen. Heillä on taito hyppysissä.

Hanna Juusola aloitti aikoinaan harrastuksensa taiteilija Mirja Luukon opastuksella. Hänen erikoisalaansa ovat maisemat ja erityisesti puut. Hän on tehnyt myös jonkin verran kartonkigrafiikkaa, mutta akvarellimaalaus on hänen suurin intohimonsa.
– Olen ollut mukana Inspiran toiminnassa lähes sen perustamisesta saakka. Harrastajataiteilijoiden yhdistys täyttää kohta 40 vuotta, toteaa Juusola.
Juusola on tehnyt työuransa muun muassa laivarunkojen suunnitteluosastolla. Aikoinaan hän teki erilaisia metallialan töitä Lönnströmillä, Osyn puolella, jonka Oras Oy sittemmin osti.
Naiset ovat tuttuja pitkältä ajalta, sillä he ovat kaikki mukana Inspiran toiminnassa, joka on hyvin monipuolista. Maalauskursseja järjestetään usein. Inspiraatiota saadaan myös maalausmatkoilta, jotka suuntautuvat eri puolille Suomea ja myös esimerkiksi Viroon. Naiset ovat ottaneet osaa innokkaasti myös kansalaisopiston kursseille.

Maarit Roos kertoo harrastaneensa koko ikänsä monipuolisesti kuvataiteita.
– Ensimmäiset eläimet tein jo 13-vuotiaana tilaustöinä. Piirsin lyijykynällä jo tuolloin paljon eläimiä ja ihmishahmoja.
Roos on todella kätevä käsistään. Hän muistelee elämäänsä Keski-Suomessa pienen maatilan emäntänä. Tuolloin elettiin omavaraista elämää.
– Tein itse voita ja keritsin lampaita. Kalastettiin isolla rysällä ja hommia riitti. Olen sellainen luonnonlapsi ollut aina.

Raumalla hän on nyt asunut kahdeksan vuotta ja elämässä on menossa uusi vaihe. Nyt hän tekee käsillään vaikka mitä: maalaa hienoja tauluja, väkertää sieviä koruja ja ompelee kaikenlaista kasseista pussukoihin. Hänellä on myös kirjallista lahjakkuutta, joka tulee esille erityisesti runoissa ja saduissa.
– Nyt olen tekemässä satukirjaa kissoista, johon kirjoitan tarinat ja maalaan myös kuvituksen.
Roosin tarinoiden hahmojen esikuvina ovat oikeat kissat, jotka on pelastettu ikävistä oloista hyvään kotiin. Kolme kissaa Mimi, Sissi ja Nana ovat saaneet uuden elämän Ehyn kautta. Yksi kissoista, Luna, tuli kolmelle muulle kissalle seuraksi ystäväperheestä, koska kollikissat kiusasivat pientä Luna-neitoa. Ja nyt kissat pääsevät pääosaan kirjassa.
– Kissat ovat kyllä osa minua. Niille on mukava jutella, kun eivät koskaan sano mitään vastaan vaan kehräävät vain, kiteyttää Roos.
Maarit Roos tekee nykyäänkin tilauksesta muotokuvia sekä ihmisistä että eläimistä. Nyt on valmistumassa isokokoinen teos kahdesta koirasta.

Tuija Näsi on myös maalannut lähes koko ikänsä. Jo pienenä tyttönä syntyi jos jonkinlaisia kuvia. Nyt hän maalaa akvarelleja ja tekee akryylimaalauksia ja vähän myös grafiikkaa.
– Olin aikoinani keittiötöissä merillä, kokkina ja stujuna. Kiertelin laivoilla pitkiä reissuja aina Etelä-Amerikkaa ja Australiaa myöten. Siinä hujahti 25 vuotta, mutta koko ajan silti maalausharrastus on tuonut väriä elämään, toteaa Näsi.
Hän opiskeli taidehistoriaa jonkin aikaa Turun yliopistossa ja sai lisäoppia Eurajoen opistossa vuoden kurssilla kuvataiteessa.
Naiset suunnittelevat ensi kesäksi yhteistä näyttelyä Nokan torpalle kesäkuuksi. Yhdistyksen Suomi 100 -näyttely pidetään toukokuussa, siihen jokainen jäsen voi tuoda ilman jyrytystä yhden työn ja perinteinen joka kesä järjestettävä näyttely on heinäkuussa.

Marja-Riitta Ovaska

.Euran Swimming Teamin 22-vuotias Tessa Nurminen harmittelee heikosti sujunutta vuotta 2016.
– Pari SM-mitalia toki tuli, mutta uudet ennätykset jäivät haaveeksi. Kärsin sairasteluista, jotka aiheutuivat pitkältä hometalon huonosta hengitysilmasta, kertoo Nurminen.
Terveysongelmien myötä Nurmiselta menivät ohi myös haaveena olleet Rion olympialaiset.
– Se oli kova paikka. Rion väliin jääminen harmitti niin paljon, et-ten katsonut olympiauinteja tv:stä lainkaan. Se on kuitenkin jo historiaa. Nyt tilanne on menossa positiivisempaan suuntaan. Olen nyt vähän vihaisempi ja entistä voitontahtoisempi, kertoo vuonna 2015 Rauman nuorena urheilijana palkittu Nurminen.

Vuosi sitten Nurminen valittiin Suomen Työväen Urheiluliiton vuoden uimariksi. Takana oli tuolloin onnistunut kausi. Nurminen tekaisi mielimatkallaan 50 metrin vapaauinnissa oman ennätyksensä 25,38. Aika alitti Suomen Uimaliiton asettaman esitysrajan elokuisiin Kazanin MM-uinteihin.

Hanna-Maria Seppälä hallitsi pitkään kotimaassa juuri vapaauinnin 50 ja 100 metrin matkoja, mutta Kazanin MM-valinnoissa Nurminen ohitti menestyksekkään uintiuransa päättäneen konkarin.

Kazanin altaassa kaikki ei kuitenkaan mennyt odotusten mukaan. Ensikertalaisena aikuisten arvokisoihin lähtenyt euralainen jäi ennätyksestään 85 sadasosaa. Välieriin olisi Nurmiselta vaadittu uran paras uinti, sillä eteenpäin mentiin ajalla 25,18.
– Kazanin reissua ei enää kannata muistella, tähtäin on tässä kaudessa. Vaikeuksien jälkeen nyt tuntuu paremmalta. Kilpailin maajoukkueen mukana viikonloppuna Luxemburgissa käydyissä Euro Meet -kisoissa. Siellä matkoina olivat 50 metrin perhonen sekä 50 ja 100 metrin vapaa. Luxemburgin kilpailut olivat kuitenkin vasta tuntuman hakemista. Päätähtäin on syksyssä. Silloin käydään sekä SM-kisat että MM-uinnit. Tavoitteena on, että kisalippu Budapestiin irtoaisi, sanoo Nurminen.

Paremmin pitkässä altaassa viihtyvä euralainen jatkaa edelleen oman isänsä valmennuksessa.
– Harjoitusolosuhteet ovat Euran kotihallissa kohdallaan. Sain opintoni jo Vierumäellä valmiiksi ja työskentelen liikunnanohjaajana Euran suunnalla. Se mahdollistaa sen, että pystyn treenaamaan täysipainoisesti kotiseudulla, sanoo Kauttualla asuva Nurminen.
Kasvion, Sievisen ja Seppälän jälkeen suomalaisen uinnin lippua ovat pitäneet yllä muun muassa Matti Mattsson ja Jenna Laukkanen. Aivan takavuosien tasolle suomalaiset eivät kuitenkaan ole yltäneet.
– Uintikin on aaltoliikettä. Tulevaisuus näyttää kuitenkin taas vähän valoisammalta. Odotan suomalaisuimareilta arvokisamitaleita myös jatkossa. Itse olen asettanut tavoitteita jo kolme vuoden päähän. Mittarissa on Tokion olympialaisten aikaan 25 vuotta – silloin pitäisi olla huippuiskussa.

PTU:n nuoret palkinnoille

Tessa Nurmisen lisäksi TUL:n Satakunnan piirin uintijaoston palkinnot pokkasivat PTU:n lupaukset, 14-vuotias Justus Hilaja ja 11-vuotias Emmi Elonen.
– Kauden parhaaksi uinniksi nostan ikäkausikisojen 200 metrin vaparin, jossa sijoituin seitsemänneksi, sanoo vesipalloakin harrastava Justus.
Rollo-uinneissa 100 metrillä 11:nneksi sijoittuneen Emmin harrastuksiin kuuluu myös baletti.
– Uintiharjoituksia on viidesti viikossa. Sen päälle tulevat balettitreenit, sanoo Emmi.
Emmi Elonen on paras junnu-uimari. Parhaana junioriuimarina palkittiin Justus Hilaja.

Osaatko polkkamasurkkaa? Ulvilan lukion ”vanhat” hallitsevat askeleet kuin vettä vaan. Ainakin katsojien mielestä, joita on perjantaina 17. helmikuuta koulun liikuntasalissa viljalti. Päivän aikana esityksiä on peräti neljä.
– Aamulla tanssitaan juhla-asussa oman koulun väelle ikään kuin kenraaliharjoituksena, ennen puoltapäivää saapuvat alakoulut ja päiväkotilaisia. Ruokatauon jälkeen tulevat yläkoululaiset. Illalla on varsinainen pääesitys. Silloin tanssitaan kotiväelle. Se on ylivoimaisesti päivän jännittävin hetki, liikunnan ja terveystiedon lehtori Marko Seppälä selvittää.

Hän ohjaa ja opastaa tanssin saloihin 70 koulun vanhinta. Vanhojentansseja opetellaan liikunnan syventävällä kurssilla. Tänä vuonna pareja on 35. Ihan kaikki eivät ole Ulvilan lukion oppilaita, sillä kurssille on voinut ilmoittautua myös muista lukioista, esimerkiksi poikaystäviä on mukana.
Tansseja on kaikkiaan seitsemän. Täysin samoja ei vuosittain tanssita vaan niitä muunnellaan hieman.
– Tanssijoiden suosikki on polkkamasurkka. Se on avaustanssina, lehtori kertoo.
Muut tanssit ovat kehruuvalssi, cicapo, pompadour, Jiffy Mixer, Teksasin ruusu.
Tanssijoiden itsensä valitsema tanssi on yllätys. Se on opiskelijoiden itsenäisesti suunnittelema ja toteuttama ja toistaiseksi suuri salaisuus.

Marko Seppälä on vastannut vanhojentanssikurssista vuodesta 2004. Yksikään kurssilainen ei ole iskenyt tanssikenkiä narikkaan, niin merkittävänä ja ainutlaatuisena tapahtumaa pidetään.
– Tanssit harjoitellaan siten, että tanssitaidotonkin löytää itsestään uusia ominaisuuksia. Opetan yksin ja ryhmä on suuri, mutta oppilaat ovat oppimishaluisia ja oppiminen tapahtuu luontevasti.
Kenraaliharjoitukset ovat päivää ennen h-hetkeä eli torstaina penkkareiden jälkeen. Osa tanssijoista pukeutuu jo silloin tanssiaisasuihin.
Iltajuhlassa on mukana PTS:n puhallinorkesteri sekä lukion Dj-tiimi. Päivänäytökset pyörähdellään cd-levyn tahdittamana.
Yläkoululaiset saapuvat vasta kello 13:n näytökseen katsojiksi.
Kahdessa aiemmassa näytöksessä ovat alakoulut sekä päiväkotilaisia.

Astianpesukoneen tyhjennys käy tottuneesti Matti Rehulalta samaan aikaan, kun vaimo Maria pyöräyttää voileipiä pöytään ja kohentelee paikkoja jälkikasvun jäljiltä. Eletään aamupäivää Rehulan tilalla Porin Noormarkussa. Lapsista Kaisa, Iida ja Paavo ovat koulussa ja nuorimmainen Roope esikoulussa.
Maria on päätoiminen emäntä ja vastaa tilan hevostaloudesta. Matin työsarkana on peltoviljely ja osin hevosten valmennus. Talvet hän työskentelee MTK-Satakunnan järjestökonsulenttina.
jatkuu sivulla 3
Omat ensiluokkalaisen koulumuistot saavat Matin purskahtamaan makeaan nauruun. Hän hakee kätköistään kookkaan punakantisen vihon. Lehmäkirjaksi nimetty ”kirjallinen timantti” löytyi vuosikymmenten jälkeen ja on tällä hetkellä hänen aarteensa. Rehulat asuivat Porissa Isojoenrannalla Matin aloittaessa koulutaipaleensa Toejoen ala-asteella. Tila toki on ollut suvun hallussa vuodesta 1916.
Vilkas vilperi alkoi kirjoitustaidon opittuaan taltioida viisauksiaan Lehmäkirjaansa lehdestä leikkaamiensa mainoskuvien kylkeen. Esimerkiksi 198 markan Kontion saappaat saivat viereensä tekstin: ”Saappaat navettoon, etteivät lehmät paskantelis päälle."

Matti haaveili pikkupojasta lähtien muuttoa sukutilalle Noormarkkuun. Toive toteutui vanhempien ostettua tilan vuonna 1983. Matti ja Maria ovat isännöineet ja emännöineet sitä neljännessä polvessa vuodesta 2002. Rehula ei ole milloinkaan ollut karjatila, niinpä Matin Lehmäkirja onkin herättänyt suunnattomasti hämmennystä ja hilpeyttä. Lapsosella on ollut runsas mielikuvitus ja sanavalmius, vaikka aakkosia tai laskemista hän ei olisi halunnut opetella, koska ”minusta tulee maanviljelijä, enkä tarvitse niitä taitoja”.
– Aika usein reissuvihko lauloi kiperää tekstiä vanhemmille. Lopulta myönnyin noudattamaan muiden esimerkkiä, Matti virnistää.

Matti ja Maria tapasivat aikoinaan Niinisalossa ratsastuskilpailuissa kesällä 1998. Maria kuulutti ja Matti oli kilpailujen johtaja. Maria lausui valmentaja Kerstin Nybergin nimen väärin, ja impulsiivinen Matti juoksi kuuluttamoon evästämään Kankaanpäässä asuvaa kuuluttajaneitokaista.
– Tämä ensikohtaaminen herätti suuria tunteita, mutta rakkautta se ei ollut ensisilmäyksellä, pariskunta summaa nauraen.
Suhde eteni nopeasti, sillä jo seuraavana juhannuksena pari kihlautui. Ikimuistoisia tanssihäitä vietettiin jouluviikolla vuonna 1999.
– Tykkäämme musiikista ja tanssista, Rehulat linjaavat yhteistuumin.

10-vuotishääpäivä vierähti Pariisissa. Maria kehuukin Matin olevan niin romanttinen, että vei vaimonsa oikein Pariisiin - itselle mieluisiin raveihin. Pariskunnan seuraavat ”kokoontumisajot” ovat isännän 40-vuotissynttärit. Suunnitelmat ovat suuret ja vielä melko auki. Virallinen syntymäpäivä on maaliskuussa, mutta juhlat juhlitaan heinäkuussa Hevosmiesten tanssien -nimisinä. Paikkana on Poikeljärven Paviljonki.
– Sinne saavat tulla kaikki, sillä minulla on ystäviä kourallinen, mutta tuttuja paljon. Ehkä ovella on pääsymaksu. Artisteiksi ovat lupautuneet ammattivalmentajat, tunnetut ravimiehet Pertti Puikkonen ja Antti Tupamäki.
Kaupungissa varhaisvuotensa viettänyt Matti Rehula on onnellinen hevosmies ja maanviljelijä. Hän nauttii saadessaan työskennellä sukutilalla ja elää lapsuutensa unelmaa. Talvisin hän ehtii hoitaa myös MTK:ssa järjestökonsultin pestinsä.

Viime viikon suuri tulipalo Huntsmanin tehtaalla Meri-Porissa sai monet muistelemaan 1980-luvun Porin puuvillatehtaan suurpaloa.

Vuoden 1981 tulipalo oli vuoden suurin teollisuuspalo koko Euroopassa. Tulipalon myötä lomautettiin heti yli 250 ihmistä ja lopullisesti tehdas sulki ovensa 1994. Porin keskustaan jäi tehtaan lopettamisen myötä vuosiksi tyhjäksi massiivinen teollisuuskiinteistö Kokemäenjoen rannalle, aivan kaupungin ytimeen.

Syksyn synkkyydessä tulipalon kurittama rakennus näytti pahalta. Se antoi Porin 1990-luvun suurtyöttömyydelle ikävät kasvot. Työttömyys kasvoi tuolloin pahimmillaan Porissa 19 prosentin tuntumaan.

Kun Huntsmanin pigmenttitehtaalla vielä savusi, omistajat antoivat Satakuntaan nopeasti merkittävän, myönteisen uutisen. Tehdaspalon vauriot korjataan. Se on koko alueelle iso uutinen. Tehdas työllistää suoraan 400 henkeä, välillisesti parisen sataa henkeä enemmän. Hunts-man on mukana myös monessa muussa. Se käyttää muun muassa Tahkoluotoon tuotavaa nestekaasua ja tehtaalle oli vedetty juuri kaasuputki.

Teollisuuden merkitystä ei voi näillä lakeuksilla väheksyä. Teollisuus on yhä Satakunnan hyvinvoinnin ehdoton kulmakivi.

Teollisuus vastaa Satakunnassa alueen investoinneista kolmanneksella. Kun Satakunnan koko liikevaihto oli vuonna 2015 vajaat 14 miljardia euroa, teollisuus toi tästä liikevaihdosta yli puolet. Teollisuuden merkitystä Satakunnalle voi laskea myös maksetulla palkkasummalla. Kun Satakunnan koko palkkasumma oli vuonna 2015 vajaat kolme miljardia euroa, oli teollisuuden maksama palkkasumma yli 800 miljoonaa euroa eli liki kolmannes. Tilastoja voi jatkaa. Satakunta on myös Tullin tilastojen perusteella vientimaakunta. Seitsemänneksi suurin koko maassa, vientiä on yli kolme miljardia euroa vuodessa.

Satakunnassa keskustellaan ajoittain infrastruktuurin merkityksestä ja siihen satsaamisen mielekkyydestä. Toimivat väylät, raiteet ja tiet ovat teollisuuden kannalta elinehto, jotta toimintaa voidaan harjoittaa.

Tuorein edunvalvonnan esimerkki tästä on Porin Tahkoluodon ja Mäntyluodon satamien ratojen sähköistäminen, jonka myötä päästään eroon dieselvetureista. Seitsemän miljoonan euron investoinnista valtio maksaa vajaat kuusi miljoonaa euroa, Porin kaupunki puolitoista miljoonaa euroa. Sähköistäminen parantaa erityisesti metalliteollisuuden toimintaedellytyksiä ja antaa kilpailuhyötyä Porin satamalle.

Kun vienti vetää ja teollisuus menestyy, se näkyy myönteisesti koko Satakunnassa. Muutkin toimialat menestyvät pitkälti teollisuuden ansiosta on kyse sitten vaikkapa palveluista tai kaupasta.

Viime vuodet eivät ole olleet helppoja satakuntalaiselle teollisuudelle. Sen liikevaihto on kokonaisuudessaan laskenut. Pahaa jälkeä ovat tehneet niin öljyn ja metallien alhainen hinta kuin Venäjän vastaiset pakotteetkin. Tämä viitekehys huomioiden Huntsmanin nopea ilmoitus tehtaan jatkosta oli Satakunnalle hyvin tärkeä.