Satakunnan edunvalvonnan kärkihanke on ollut vuosikymmeniä valtatie 8. Maakunnan läpi, Merikarvialta Raumalle, kulkeva rantatie on merkittävä henkilö- ja tavaraliikenteen kulkuväylä. Mutta osin tie on kapea kuin pullonkaula. Se ruuhkautuu helposti, nopeutta pitää laskea säännöllisesti, kun eritasoliittymiä ei ole riittävästi ja ohituspaikkoja saa hakea.

Nyt valtatien tasosta ja kunnosta on tulossa valtakunnallinen ongelma ja se on satakuntalaisten kannalta hyvä asia. Tien parantamiseksi on saatu aivan uudenlaisia perusteita.

Viime viikkojen aikana ennustelaitokset ovat hilanneet Suomen talouden kasvulukuja ylöspäin. Tuorein ja positiivisin ennuste tuli viime perjantaina OP-ryhmästä, joka ennusti tälle vuodelle jo 2,3 prosentin talouskasvua. Yli kahden prosentin talouskasvua ei Suomessa ole koettu sitten vuoden 2011 jälkeen.

Koko maan talouden optimismia ylläpitää nyt keskeisesti Lounais-Suomi. Kärkenä ovat meri- ja autoteollisuuden valtavat tilauskannat Turussa ja Uudessakaupungissa, mutta teollisia tilauksia ja investointeja on myös Raumalla, Eurajoella ja Porissa.

Valtatie 8 tulee ruuhkautumaan jatkossa aivan uudella tavalla. Raskas liikenne kasvaa, mutta lisäksi kasvaa työmatkaliikenne. Esimerkiksi Uudenkaupungin asuntomarkkinat eivät mitenkään selviydy autotehtaan uusien työntekijöiden tuomasta asuntokysynnästä. Ihmisten työmatkat kasvavat. Lounais-Suomen liikenteellinen kipupiste on myös siinä, ettei koko alueen rinnakkaista junayhteyttä ole olemassa.

Satakunta on maan teollisuusvaltaisimpia maakuntia ja täällä on teollisia työpaikkoja enemmän kuin Suomessa keskimäärin. Myös valmistavan teollisuuden viennin arvo on Satakunnassa kohonnut viidentoista viime vuoden aikana huomattavasti maan keskiarvoa enemmän. Satakunta elää ja hengittää yhä pitkälti teollisuuden kautta. Satakunta on myös avoin aluetalous. Ulkomaankauppaa tehdään täällä 1,5 kertaa enemmän kuin koko maassa keskimäärin. Siksi koko Lounais-Suomen teollinen kasvuimu sopii hyvin Satakunnan pirtaan.

Lounais-Suomen imua seurataan nyt koko maassa tarkasti ja hartaasti. Toive on, että Suomen talous lähtisi vihdoin kasvuun ja sitä kautta myös työllisyysaste kohenisi. Euroalueella talouskasvu on ollut kahden prosentin tuntumassa jo kolmisen vuotta. Siihen imuun olisi viimeistään nyt päästävä.

Kova talouskasvu tuo Satakuntaan ja Lounais-Suomeen toki muitakin haasteita kuin valtatie 8 peruskunnon kohentamisen. Haasteita tulee olemaan myös työpaikkojen ja työntekijöiden kohtaamisessa sekä osaavan työvoiman kouluttamisessa.

Koulutukseen Varsinais-Suomi on jo saamassa valtiolta rahaa, kun maan hallitus esittää lisätalousarviossa panostuksia niin verkostoyliopistoon, ammattikorkeakoulutukseen kuin ammatilliseen koulutukseenkin. Satakunnan kannalta on pettymys, että nuo rahat ovat menossa tällä kertaa ohi suun.

Tuhkaa ei pidä kuitenkaan ripotella. Ennusteiden mukaan Lounais-Suomen meri- ja valmistavan teollisuuden työllisyysvaikutus tulee olemaan seuraavan kymmenen vuoden aikana 30 000 henkilöä. Tällaiset luvut antavat uskoa myös Satakunnalle ja luovat painetta maakunnan edunvalvontaan joka tasolla.

Jos ihmine syntyy keskel Intia tunkost, ni se o hänel ainoo luannolline mailma. Sitä oppii hyppelemmää karul nukkuvai ylitte ja olemaa tönimäti pyhhii lehmii. Jos syntyy samojeriks Siperia lairal, ni seki o ainoo luannolline mailma. Porot ja pakkaset o osa elämää ja lyhkäse suve aikan ilma o täyn hyttysii. Syntymäympäristö o rakas, olkoo se kummone vaa.

Mää funteerasi tämmäsii, ko istui linjapiilis kello ympäri kahten päivän ja katteli tätä pitkää maatani. Mää tuppaa viarastammaa tätä, vaik mää ole tän syntyny. Kyl mää tiärä, mikä o vikan. Mää ole vanha ja mu ”luannolline” mailmani o ollu ja menny. Se oli joku viiskymentluvu Suami. Sillo maa oli täyn piänii tiloi ja mukuloit ja karjaa. Kaupunkii mentii ostamaa silakoit ja teemakkaraa ja Hota-pulverii.
Mut mitä mää näje nyte, ko mää mene vaik Kuusamoo? Tiäviaruis o loputtommii tikkupuistoi ja puskittunneit peltoi ja hyvi vähä oikeit mettii. Siäl tääl o autiotaloi, mut sit o kans mone iso rakennukse pihapiirei, ja niis seisoo vaik viis traktorii. Teollisuushallei näkkee, mut niitte nimet o ulkomaa kiält, niättei sitä tiär, mitä niis tehrää. Präiskäks ammuttui kallioit o laajoil alueil vaik kui paljo. Maisema o ninko kuu pinnalt ja vartoo tiätysti asfalttii päälles taik rakennuksii. Taik avaruusaluksii?

Josaki aimottaa kommeit rinteit, mut niist o tehty suksimäkkii. Tekolunt oli viäl vappunaki paljo. Viäres o isot hotellit ja mökkikylät ja uimis- ja pellaamispaikat. Nimet o jottai Karipioit taik Tropiikkei. Koko maas o samallaiset hualtoasemat ja niitte isot ravintolat ja kaupat. Samoi hampurilaisii syärää eteläst pohjosee, eikä mistää nää, misä ollaa.

Mää näji täsä reisusani Kuusamo Suurpetokeskukse karhut. He o kommeit ninko hee isäntäski, joka o itteki ninko karhu. Heil o tillaa ja hyvät oltavat, hunajaa vaa lusikoitii suuhuu, mut minkä tähre suret (taik koirasuret?) oli piänes häkis? Ne o uupumattomii taivaltajjii ja tommone putka näytti pahalt.

Mää funteerasi, et jos mää perustasi majapaika ton pohjosee, mää antasi sil nimeks Aapasua taik Poronkusema taik Korpiloukko. Ruvvaaks olis perunoit ja ahvenii ja ruispualukkapuuroo. Sauna ja hiljasuus erustas luksust. Varrokkaas vaa, tämmäsil asioil o joskus viäl kysyntää. Mut mitä sit tehrää, ko miljoona kiinalaist tullee hakemaa hiljasuut?

KRÖÖNRUUSKA

– Kävelykatu on lunastanut paikkansa kaupan keskuksena ja ihmisten kohtaamispaikkana. Se on jalankulkijoille ja pyöräilijöille liikenneturvallinen ja viihtyisä ympäristö, kiteyttää liikenneinsinööri Sanna Välimäki.
Hän astui virkaan Markku Setälän jäätyä eläkkeelle 2012. Vuonna 1977 avattua kävelykatua on uudistettu ja paranneltu vuosikymmenien varrella. Liikennejärjestelytkin ovat nousseet vuosien varrella eri tavoin esille.
– Parhaillaan mietitään, mikä on uuden ravintolarakennuksen rooli Eetunaukiolla. Esiintymislava säilyy entisellä paikallaan, mutta tilaa on hieman entistä vähemmän. Keräämme käyttäjiltä palautetta ja kartoitamme toiminnallisuutta.

Kävelykadun juhlavuoteen ajoitettu viimeisin saneeraus saadaan valmiiksi kesän huipputapahtumiin mennessä. Penkit on uusittu ja kadun kaunistukseksi on rakennettu kukka-asetelmia ja istutettu puita.
Myös valaisimet päivitetään.
– Kävelykadun kuivatusjärjestelyt on rakennettu uudelleen. Kivetystyöt ja muu viimeistely saadaan pääosin valmiiksi ennen kesäsesonkia, Välimäki kertoo.
Pyöräilijöiden toiveita on kuultu.
– Kävelykadulle tulee runsaasti uusia pyörätelineitä. Ne sijoitetaan pääasiassa Eetunaukion tietämille. Nyt tarjolla on teline 400 pyörälle.
Liikennesuunnittelu saa palautetta ja ehdotuksia.
– Esimerkiksi jalankulkijoille ja pyöräilijöille on toivottu omia kaistoja kävelykatuun. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista jo yksin tieliikennelain takia. Kävelykadulla ei saa rajoittaa kävelijöiden oikeuksia.
Toisinaan nousee keskusteluun myös kävelykadun laajentaminen. Laajentamista on ehdotettu tehtäväksi Puuvillalle päin ja Antinkadun suuntaan, myös BePopin ja Liisankadun katuosuutta on väläytelty laajennussuunnaksi.
– Koska joukkoliikenteen terminaali on kauppatorilla, linja-autojen vaivaton kulku pitää turvata. Kävelykadun laajentaminen vaatii aina liikennevirtojen uudelleenjärjestelyjä, jotta keskustan liikenne saadaan sujumaan.
Cityliikenne alkaa syyskuun alussa, ja Välimäki on tyytyväinen reittipäätökseen
– En lämmennyt ajatukselle, että linja kulkisi kävelykadulla. Nyt reitti kulkee Antinkatua, Isolinnankatua ja koukkaa lähelle Eetunaukiota. Näin liikenneturvallisuus kävelykadulla ei heikkene.
Välimäki kertoo, että kävelykadulla on turvallista liikkua.
– Liikennevahinkoja saati onnettomuuksia ei juurikaan satu. Ihmiset ovat oppineet kulkemaan, ja toisaalta autoilijat osaavat varoa Liisankadun ja kävelykadun risteyskohdassa.

Osa palautteen antajista luottaa liikennesuunnittelun kaikkivoipaisuuteen.
– Meitä on pyydetty tekemään jotakin sille, että kävelykadulla tuulee aina, naurahtaa Välimäki.
Kävelykatua ja muita liikenneasioita koskevaa palautetta odotetaan osoitteessa liikennesuunnittelu@pori.fi

Laajennus Liisankadulle?

Porin liikennesuunnittelun grand old man liikenneinsinööri Markku Setälä teki pitkän uran liikenneturvallisuuden kehittäjänä ja sai muun muassa ensimmäisenä Suomessa poliisin liikenneturvapalkinnon.
Liikennesuunnittelussa riitti työsarkaa. Kävelykadun merkkijärjestelyt, Isolinnankadun ja Vähälinnankadun muuttuneet liikennejärjestelyt ja Linnansillan valmistuminen vaativat työtä. Jo yksin liikennemerkkisuunnittelu ja -toteutus oli iso puserrus.
Autoilijat oppivat uudet järjestelyt yllättävän nopeasti.
– Alkuaikoina jotkut kyllä kurvasivat Yrjönkadulle vanhasta tottumuksesta.
Kaupunkilaisten suhtautuminen kävelykatuun etenkin alkuaikoina oli välillä hyvinkin ristiriitaista.
– Ihmiset eivät välttämättä olleet ihan kartalla. Kävelykatua vastustavassa ja samaan aikaan toisessa, sitä puoltavassa aloitteessa oli samoja allekirjoittajia, naurahtaa Setälä.
Käviksen toiminnanjohtaja Kirsi Sainio-Lehtimäki ja Markku Setälä pohdiskelevat uusia laajennussuuntia.
– Toiveita Liisankadun sulkemisesta välillä Antinkatu– Isolinnankatu nousee aika ajoin ilmaan. Laajennus toisi mielenkiintoisia mahdollisuuksia esimerkiksi Teljäntorin liikkeille, Sainio-Lehtimäki pohdiskelee.
Setälä selvitti virassaoloaikanaan tätäkin vaihtoehtoa moneen kertaan, mutta toteutus tyssäsi.
– Ihmiset ovat tottuneet pääsemään ihan Promenadikeskuksen pääovelle asti. Jos katuosuus suljettaisiin ja muutettaisiin kävelykaduksi, näin ei enää voisi tehdä, pohtii Setälä.
Sainio-Lehtimäki heittää osittaisuuden mahdollisuuden: voisiko kävelykadulla sallia ajoittaisen saatto- ja noutoliikenteen?
– Ehkä me porilaiset olemme tottuneet liian hyvään. Monissa muissa kaupungeissa konserttitaloon ei pääse autolla ihan ulko-ovelle asti, vaan pitää kävellä jonkin matkaa, Sainio-Lehtimäki pohtii.
Setälä ei eläkeläisenä lähde ottamaan jyrkästi kantaa, mutta jättää kuitenkin idean leijumaan.
– Tottahan kaupungin liikennejärjestelyt ovat aina kompromissien summa. Kaupunki kehittyy ja uusia ratkaisuja ja uutta ajattelua tarvitaan.

MAIJU JUNKO

Kirjurinluodon Kesäteatterissa esitetään koko perheen näytelmä Risto Räppääjä ja Nuudelipää. Sen ovat käsikirjoittaneet Sinikka ja Tiina Nopola. Rauha-tädin roolissa nähdään Annu Valonen ja Risto Räppääjänä Valtteri Lehtinen.
Kaksikko poikkesi Porissa kertomassa kuulumisiaan.
1. Miten päädyit mukaan Risto Räppääjä ja Nuudelipää -näytelmään?
Annu Valonen:
– Tuottaja Maria Kuusiluoma soitti alkuvuodesta ja kysyi mukaan. Olin heti valmis, sillä kesäteatterissa on kiva näytellä. Olen näytellyt Rauha-tätiä kolmessa ensimmäisessä elokuvassa. Olen siis se aito ja alkuperäinen Rauha-täti.
Valtteri Lehtinen:
– Mulle soitettiin ja kysyttiin mukaan. Olin mukana kesällä 2013 Kirjurissa Linjat kuumina -näytelmässä. Se oli mahtava kesä. Hieno päästä jälleen mukaan.
2. Päivätyösi tällä hetkellä?
A: – Näyttelijä ja käsikirjoittaja.
V: – Näytteleminen Uusi Päivä -televisiosarjassa ja juontokeikat.
3. Siteesi Poriin?
A: – Olen syntynyt Porissa ja asunut muun muassa Käppärässä. Olen aito porilainen, kuten tuottajamme Maria Kuusiluomakin.
V: – Asuin Porissa yhden näytäntökauden. Meillä on mökki Pyhämaalla. Olin siellä paljon lapsena ja silloin tällöin vierailimme myös Porissa.
4. Mikä roolissasi on mukavinta?
A: – Hassuttelu ja yleinen säntäily.
V: – Räppääminen. En ole ennen sitä tehnyt, mutta jotenkin se tulee luonnostaan. Ristona olen heittäytyjä. En aio säästellä sillä saralla.
5. Esitykset ovat kesäkuussa. Missä asut täällä?
A: – Merikarvialla mökillä.
V:– En tiedä vielä. Toivon, että keskustassa, niin pääsen kiertelemään kaupungilla.
6. Kotikaupunkisi nykyisin? Perhesuhteesi?
A: – Helsinki. Olen avioliitossa. Minulla on 15-vuotias tytär.
V: – Asun Tampereella. Olen juuri muuttamassa Helsinkiin. Avoliitto.
7. Mikä Porissa on parasta?
A: – Tori ja Kirjurinluoto. Minulla on hirmu kivoja lapsuudenmuistoja Kirvatsista.
V: – Kirvatsi ja sen eläimet. Tykkäsin myös juosta joenvarressa.
8. Miksi näytelmä kannattaa tulla katsomaan?
A: – Kokoonpano on todella kiva. Näyttelijät rakastavat roolejaan ja musa on hyvä. Kirjurissa riittää näytelmän lisäksi muutakin katsottavaa.
V: – Teksti on loistava, roolihahmot värikkäitä ja humoristisia. Musiikkia on paljon. Näytelmästä tulee loistava.
9. Oletko koko kansan tuttu?
A: – En tiiä!
V: – Joillekin tuttu, joillekin ei. Tässä maassa saa olla hyvin rauhassa, joten asia ei ole ikinä painanut suuntaan tai toiseen.

Valtteri Lehtinen.

Kaunisäänisellä Maarit Lehtosella on takanaan tuskien taival. Porin Teatterin näyttelijän ääni katosi syksyllä 2015 Edith Piaf -esitysjakson aikana. Äänihuulissa todettiin kyhmyt. Kuukauden sairausloman jälkeen hän palasi foniatrin luvalla teatteriin, mutta varsinaiset laulukeikat kiellettiin. Maarit oli kiertänyt vuodesta 2012 kollegansa Teemu Niemelän kanssa duona yksityistilaisuuksissa ja ravintoloissa Porin lisäksi pitkin Suomea.

– Laulukeikat olivat olleet henkireikäni, joten tunnelmat olivat kieltämisen jälkeen apeat, Maarit puhelee Promenadikeskuksen aulassa.
Ääni on iloinen ja ilme kirkas. Vieressä seisoo nykyinen avopuoliso, kihlattu Teemu Niemelä. Pitkäaikainen syvä ystävyys syttyi rakkaudeksi sairauskierteen keskellä.

Kun foniatri antoi Maaritille luvan palata normaaliin arkeen eli äänenkäyttöön kuluvan vuoden maaliskuussa, pariskunta sai siitä ilosta inspiraation. Mieli oli pitkään jo halannut keikoille. Liikkeelle lähdetään isosti Porin Promenadikeskuksesta An evening with Adele & Elton John -paluukeikan merkeissä huomenna helatorstaina 25.5.
– Adelen laulut kuuluivat alusta lähtien ohjelmistooni. Nyt on jälleen mahdollisuus laulaa niitä, Maarit iloitsee.

Teemu on Elton John -fani ja halusi lavalle myös flyygelin. Kartoittaessaan konserttipaikkaa pariskunta päätyi pienoisesta suuruudenhulluus-kompleksistaan ylipäästyään valitsemaan Promenadikeskuksen. Tuottajaksi he saivat Julle Kallion ja yhteistyökumppaniksi Visit Pori Oy:n.
– Jännittää ja hirvittää, mutta haaveet on luotu toteutettaviksi. Pääsemme laulamaan tällaiseen konserttisaliin noin hienoja biisejä. Se on unelmien täyttymys ja toisaalta mulle rajan ylitys. Teemu oli mukana Olavi Virta -näytelmässä, jonka Porin Teatteri esitti täällä, joten lava on hänelle tuttu.

Konserttiin he lupaavat pari yllätystä. Käytännössä se tarkoittaa vierailevia tähtiä muutamaan kappaleeseen. Nimet ovat trumpetisti Mikko Karjalainen ja Kultaisen Harmonikan voittaja Henriikka Santamaa.
Ensimmäisen yhteisen keikkansa Lehtonen-Niemelä-pari teki porilaiseen pubiin marraskuussa 2012. Sen jälkeen elämässä on tapahtunut monenlaisia kuperkeikkoja.
– Elämme nykyisin uusperheen arkea sen tuomine mahdollisuuksineen ja haasteineen. Meillä molemmilla on kaksi lasta, joista vanhimmat ovat jo koulussa ja nuorimmat aloittavat opintiensä syksyllä. Perheellämme on vuoroviikkosysteemi entisten puolisoidemme kanssa.
– Löysimme Porin Käppärästä lyhyen koulumatkan päästä omakotitalon. Kellariin tulee tree-nikämppä. Muutamme taloon kesäkuussa teatterikauden päätyttyä. Pojat ovat innoissaan tilavasta talosta ja tytöt ovat ilmiselvästi viherpeukaloita. He ovat luvanneet huolehtia kukkien istutuksista, pariskunta naurahtaa.
Avopari Teemu Niemelä ja Maarit Lehtonen ovat nähneet Adelen livenä Pariisissa vuosi sitten. Kesäkuussa he menevät hänen keikalleen Lontooseen. Laulajatar on tehnyt molempiin lähtemättömän vaikutuksen. Samoin kuin myös Elton John flyygeleineen.

Yyterin kylpylähotellin tuore toimitusjohtaja ja osaomistaja Minna Laine kertoo olevansa nopea käänteissään. Hänen edeltäjällään Seppo Mäki-Ullakolla olikin tapana sanoa ”älä ole ihan noin nopea”.
Kun Minnalle taannoin tarjottiin johtajan pestiä ja omistusoikeutta, hän ei miettinyt toviakaan. Jotain sen suuntaista hotelli- ja ravintolapäällikkönä työskennellyt nainen oli jo aavistellut.
– Olen sellainen pikkutarkka, tekevä neitsyt, syyskuussa 41 vuotta täyttävä toimitusjohtaja luonnehtii itseään.
Minna toteuttaa luovuuttaan ja touhukkuuttaan täysin palkein niin töissä kuin kotonakin. Esimerkiksi haastattelupäivänä kylpylähotellissa työlistalla oli käytännön asioiden hoito. Se sisälsi sopimusten uusimisia ja muita omistajanvaihdoksen mukanaan tuomia velvoitteita. Hän jatkaa vielä toistaiseksi myös myyntipalvelussa. Vakituista henkilökuntaa talossa on 17 plus ekstraajat. Kesällä väki kasvaa jo kuuteenkymmeneen.
– Kunhan alkuruljanssista on selvitty, pyrin pitäytymään kello 8 – 16 työpäivissä. Muutosprosessin myötä ekat viikot ovat pitkittyneet iltaan. Onneksi minulla on hyvä ja ymmärtäväinen aviopuoliso Ilkka. Hän hoitaa kotityöt, kun omat päiväni venähtävät. Myös lapset ovat olleet ymmärtäväisiä. Kyllä tämä tästä tasoittuu ja rauhoittuu, ehkä, tuore toimitusjohtaja virnistää iloisesti.

Minna tunnustautuu myös yksityiselämässään nopealiikkeiseksi. Takana on elettyä elämää. Nykyinen avioliitto on juuri sellainen, millaisesta Minna on haaveillut. Myös jälkikasvu pitää Ilkkaa isänään. Ilkka ja Minna tutustuivat netin välityksellä. Molemmat olivat eronneita.
– Mies bongasi minut sieltä ja alkoi kirjoitella, eikä antanut periksi nyreää suhtautumistani. Hän ehdotti treffejä ja vasta sen jälkeen tekemään päätöksen suhteen laadusta. Tapasimme tavaratalon kahvilassa ja juttelimme kolme tuntia. Lopputulos oli, että Ilkka muutti samana päivänä Nakkilasta meille eli poikien ja minun luo Tuulikylään Poriin. Menimme kihloihin kahden viikon kuluttua ja avioiduimme Malediiveilla seuraavan vuonna eli elokuussa 2012.

Todistajat järjestyivät hotellin puolesta, sillä kutsuvieraita ei ollut. Avioliitto virallistettiin matkan jälkeen maistraatissa Suomessa. Ikimuistoisesta lomamatkasta tulee elokuussa viisi vuotta. Kahdenkeskinen matka on jo tilattu samaan paikkaan ja samaan aikaan.

Palataan ajassa vuosikymmenien taakse ja Helsinkiin. 6-vuotias Minna oli perheineen lomailemassa merihotellissa. Pikkutytön katse nauliutui ikkunasta avautuvaan näköalaan. Meren aallokko teki häneen lähtemättömän vaikutuksen. Toinen ihmeellisyys tytön mielestä oli jakkupuku. Siinä oli jotain niin hienoa ja tyylikästä, että sen uskomattomampaa asua ei maailmasta löydy.
– Silloin päätin, että minusta tulee hotellivirkailija. Saan käyttää jakkupukua, liituraita-asuun pukeutunut Minna nauraa silmät säteillen.

Mitä henkilökohtaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on?
– Niin paljon on tapahtunut viime aikoina. Olen saanut sen, mitä olen toivonut ja halunnut. Nyt elän tätä hetkeä. Minulta ei puutu mitään, hän kiteyttää hymyillen.
Minna sanoo uskaltaneensa tarttua hetkeen, kun kaikki nykyinen osui kohdalle.
– Ajattelin, kun ne näin tarjottiin, niin kyllä niistä haasteista selvitään. Hyvät tukijoukot mahdollistavat vaikka mitä. Lisäksi velkataakkani on siedettävä, ei paha.

Yyteriin Minna tuli töihin helmikuussa 1999 vastaanottovirkailijaksi. Äitiyslomien jälkeen hän siirtyi myyntipalveluun ja siitä seitsemäksi vuodeksi hotelli- ja ravintolapäälliköksi. Keväällä hän astui toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi.
– Paikka oli noin vuoden myynnissä ja nyt saimme kaupat. En yllättynyt, kun minua kysyttiin pestiin. Toki uusi tehtävä, Seppo Mäki-Ullakon isot saappaat ja hänen paikkansa täyttäminen jännittävät. Vastapainona yhä vielä kotona odottaa ruuanlaitto, siivous ja virkapuku vaihtuu verkkareihin, tuore toimitusjohtaja veistelee.

INFO:
Minna Laine:
• Omaa sukua Haapasaari.
• Syntyjään ulvilalainen.
• Yrittäjäperheen tytär.
• Siskot Sanna ja Krista.
• Ylioppilas Ulvilan lukiosta.
• Valmistunut Porin hotelli- ja ravintolaoppilaitoksesta.
• Avioliitossa Ilkka Laineen kanssa.
• Uusperheessä pojat Oskari, 13, ja Eetu, 11, sekä tytärpuoli Nelly, 16.
• Harrastaa joogaa ja lenkkeilyä.
• Hänen lisäkseen kylpylähotellin omistavat, hallituksen puheenjohtaja Sampsa Kataja, Juha ja Mikko Haaslahti sekä Ari Vastamäki.

Vaikka kevät on ollut kylmä, niin talouden taivaalla on onneksi aurinko alkanut paistaa ja ilma on lämmennyt. Viimeisen viikon aikana taloudesta on kuulunut poikkeuksellisen myönteisiä uutisia. Niitä on hyvä tuoda julki, koska talous on osin psykologiaa. Myönteiset talousuutiset ruokkivat myönteisiä talousuutisia.

Suomen ja Satakunnan Yrittäjät julkaisivat viime viikolla jo oman pk-barometrinsa. Sillä mitataan pienten ja keskisuurten yritysten näkemyksiä niiden toimintaan vaikuttavista taloudellisista tekijöistä. Barometri julkaistaan kahdesti vuodessa.

Vaikka barometri kertoo lukuja menneestä, niin ne ovat kuitenkin tuoreita lukuja yrittäjien pöydiltä. Toukokuun barometrin luvut ovat maaliskuulta. Barometrin iso uutinen oli, että koko Suomessa pk-yritysten liikevaihto oli yli 12 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa suurempi. Se on paljon.

Sama pätee Satakuntaan. Pk-barometrin mukaan täälläkin kasvua on ollut enemmän kuin viime vuonna. Talouskasvu heijastuu myös työllisyyteen. Sekin on Satakunnassa parantunut. Huhtikuun lopussa maakunnassa oli vajaat 1 600 työtöntä vähemmän kuin vuosi sitten. Erityisen ilahduttavaa on, että työttömyys vähenee Satakunnassa suhteellisesti enemmän kuin koko maassa keskimäärin.

Yrittäjäjärjestön barometrin näkemyksen talouden piristymisestä jakavat myös kuluttajat. Tilastokeskus julkaisi tämän viikon maanantaina oman kuluttajabarometrin. Siinä mitataan kuluttajien luottamusta talouteen.

Mittaus on tehty toukokuussa. Kun kuluttajien luottamusta talouteen on mitattu vuodesta 1995 lähtien, niin tämän vuoden toukokuun lukema on koko mittaushistorian korkein. Luottamusindikaattori oli nyt 24,1. Vielä tammikuussa luku oli 8,2. Kuluttajien luottamus talouteen on kasvanut huiman nopeasti. Erityisen ilahduttavaa on, että kuluttajatkin uskovat työttömyyden vähenevän enemmän kuin kymmeneen vuoteen. Toisin sanoen entistä harvempi pelkää jäävänsä työttömäksi. Tämä on hyvä asia, kun ihmiset alkavat pohtia isompia investointeja kuten auton tai asunnon ostamista.

Eikä tässä vielä kaikki. Myös Elinkeinoelämän Keskusliitto (EK) julkaisi elinkeinoelämän luottamusindikaattoreita toimialoittain maanantaina. Tämäkin aineisto on kerätty toukokuussa. Erityisen paljon luottamus on vahvistunut teollisuudessa. Eikä ihme. Tilauskirjat ovat täydemmät kuin normaalisti.

Korkealla tasolla on myös palveluiden luottamusindikaattori. Jo keväällä myynnit lisääntyivät ja kasvun odotetaan jatkuvan myös kesällä.

Barometrit ja indikaattorit kertovat kuluttajien, yrittäjien ja teollisuuden yritysjohtajien tuoreesta kokemuksesta ja tuntumasta. Jos kaikkien kolmen ryhmän näkemykset ovat sekä yhdensuuntaiset että positiiviset, on syytä uskoa, että talouskasvu on vihdoin saavuttanut Suomen.

Ja kun talous kasvaa, yritykset myös investoivat ja työllistävät. Positiivinen kierre on valmis. Tätä on odotettu jo monta vuotta. Myös myönteisiä talouden uutisia on syytä julkaista ja jakaa, eikä vain negatiivisia.

Aino-Kaisa Mantereelle vuosi 2017 on tarkoittanut paljon muutoksia. Niistä suurimpiin kuului siirtyminen Porin Pesäkarhuihin Jyväskylän Kirittäristä, jonka riveissä Mantere voitti viime vuonna Suomen-mestaruuden.
Mantere on pelannut yhtä puolen vuoden jaksoa lukuun ottamatta koko pääsarja-aikansa lyöjäjokerina ja sijoittui viime kaudella runkosarjan lyöjätilaston kolmanneksi. Porissa Mantere on kuitenkin saanut haastaa itsensä myös ulkokentällä kakkoskopparin paikalla.
– Siirtymistä piti miettiä jonkin aikaa, sillä Jyväskylään jäi paljon hyviä ystäviä. Ulkopelipaikka oli kuitenkin se, millä halusin lähteä itseäni haastamaan ja pelinjohtaja Sami Österlund tarjosi Pesäkarhujen kakkoskopparin paikkaa. Tykkään olla ulkokentällä, koska siellä ollaan hyvin intensiivisesti koko ajan pelissä mukana. Nyt alkukaudesta olemme onneksi pelanneet hyviä pelejä, joista olen saanut itseluottamusta ja rohkeutta pelata palloihin. Nopeudessa itselläni on vielä parannettavaa, mutta pyrin kompensoimaan sitä sijoittumalla oikein, Mantere kuvailee.
Hän kertoo, että kopparipari Venla Rapilan kanssa puhutaan ja taktikoidaan takakentällä jatkuvasti. Mantere on iloinen, että kopparina kokenut Rapila on ohjeistanut auliisti. Hyvissä talviharjoittelutiloissa Karhuhallissa Mantere on saanut paljon toistoja lyönnistä kopin ottamisessa.

Porista Mantere tiesi entuudestaan vain vieraspeleistä tutuksi tulleen pesäpallostadionin. Uudesta joukkueestaan hän ei tuntenut ketään.
– Kyllähän se alkuun jännitti tulla uuteen porukkaan. Toisaalta oli mukava aloittaa puhtaalta pöydältä. Tutustuin ensin muihin toisilta paikkakunnilta tuleviin matkapelaajiin, joiden kanssa asuin hotellissa. Nyt olen jo tosi hyvin päässyt sisään joukkueeseen.
Kirittärien ja Pesäkarhujen joukkueissa hän näkee paljon samaa.
– Molemmat ovat olleet pitkään mitalitaisteluissa ja tietävät, että menestyminen vaatii kovaa työtä. Molemmissa joukkueissa on myös hyvä henki. Porilainen luonne on sellainen, että asiat sanotaan aika suoraan, mutta pohjalaisena olen tottunut siihen.

Mantere on alun perin kotoisin Ilmajoelta. Pesäpallotreeneihin hän muistelee menneensä ensimmäistä kertaa kuusivuotiaana. Lajin valintaan Mantere arvelee vaikuttaneen sen, että molemmat isoveljet pelasivat pesäpalloa ja myös sen, että Ilmajoella toinen vaihtoehto olisi ollut paini.
– Meillä oli ensimmäiset yhdeksän vuotta samat valmentajat ja lähestulkoon samat ihmiset joukkueessa. Joten jos aina ei ollutkaan niin innostunut olo, tuli kuitenkin jatkettua pelaamista, koska kaikki kaveritkin pelasivat, Mantere kertoo.

Viimeiset pari vuotta 23-vuotias Mantere on opiskellut Seinäjoella fysioterapeutin ammattiin. Hän viihtyy opintojensa parissa ja kokee alan valinnan osuneen oikeaan. Oman polven loukkaantuminen vuonna 2015 on lisännyt mielenkiintoa fysioterapiaan ja kuntoutukseen ennestään. Loukkaantuminen opetti ahkeraan fysiikkatreenaamiseen tottuneen naisen myös kuuntelemaan kroppaansa ja jättämään punttitreenit väliin, jos väsyttää.
Mantere on saanut lukuvuoden viimeiset fysioterapian oppitunnit pulkkaan Seinäjoella ja asuu kesän Porissa. Hän pitää siitä, että sopivan pienessä kaupungissa pääsee pyöräillen joka paikkaan.
– Tykkään myös kovasti Kirjurinluodosta, jossa on vettä ympärillä. Pohjanmaalla kun ei niitä vesistöjä paljoa ole, Mantere toteaa.

PAULIINA VILPAKKA

Viikonloppu on ansaitun juhlan aikaa. Uudet ylioppilaat ja ammattiin valmistuneet ovat ylittäneet tärkeän etapin. Katseet ovat toiveikkaina eteenpäin.
Porilainen Joonas Koskinen, 18, sai maaliskuussa kolmivuotisen opiskelun jälkeen päättötodistuksen Länsirannikon Koulutus Oy WinNovasta. Hän suoritti rakennusalan perustutkinnon eli valmistui talonrakentajaksi. Sitä juhlittiin lähipiirissä ravintolapäivällisen merkeissä.

Jääkiekon pelaamisen Joonas aloitti 14 vuotta sitten Ässissä, ja jatkaa siellä yhä. Jossain vaiheessa hän ajatteli kiekkoilusta jopa uraa, mutta idea karisi iän karttuessa.
– Harjoituksia on yhä päivittäin. Keväisin ja kesäisin viikonloput ovat vapaat. Muina aikoina vapaata on päivä tai kaksi viikossa. Pelaan niin pitkään, kun se tuntuu kiinnostavalta. NHL-ainesta minussa ei sittenkään ollut. Ammatti piti miettiä joltain muulta alalta, Joonas heittää naureskellen.

Yläkoulussa hän havahtui huomaamaan tekemisen kiinnostavan lukemista enemmän. Päättötodistuksen saatuaan Joonas pyrki keskiasteen koulutukseen ja pääsi haluamalleen opintielle WinNovaan.
– Tykkäsin koulusta, sillä rakennusala kiinnosti. Toisen luokan lopulla olin työharjoittelussa Porin kaupungilla. Sen jälkeen kaupunki työllisti minut kahtena kesänä. Onni oli matkassa, sillä minulla ei ollut suhteita. Hain kesätöihin netin kautta ja sen jälkeen soitin ja kysyin mahdollisuuksistani.

Valmistumisen jälkeen Joonas Koskinen oli työttömänä vajaan kuukauden. Oman alan työpaikka löytyi jälleen Porin kaupungilta.
– Soitin ja kysyin, saisinko töitä armeijan alkamiseen eli heinäkuuhun. Pääsin tänne Päärnäisten päiväkodin saneeraustyömaalle ja olen viihtynyt tosi hyvin. Armeija vähän kieltämättä jännittää, nuorimies puhelee.

Joonas on asunut vuoden avoliitossa myyntialalla olevan Janeten kanssa. Ratkaisu tuntuu taloudellisistakin syistä oikealta, sillä kulut puolittuvat.
Joonas aikoo viipyä armeijassa puoli vuotta. Hänen ajatuksissaan siintävät jatko-opinnot joko Porissa tai Helsingissä. Mielessä pyörii ammattikorkeakoulun insinöörin tai rakennusmestarin tutkinto.

Joonaksen vinkit valmistuneille:
• Ole oma-aloitteinen.
• Hae mahdollisimman moneen paikkaan.
• Älä luota pelkkään nettihakuun.
• Ole työhaastattelussa mahdollisimman
aktiivinen ja kiinnostunut.
• Ole ajoissa paikalla.
• Älä mene resueetuna vaan siisteissä vaatteissa.
• Hyvä tapa on tervehtiä ja esitellä itsensä.
• Hae muuallekin kuin oman alan töihin,
jos niitä ei juuri nyt ole tarjolla.

– Kaikki arabit tuntevat tämän ruuan, sanoo Ahmed Al-Kinai.
Hän on kotoisin Irakista, asuu nyt Porissa. Kotimaassaan Al-Kinai ei juurikaan kokannut, mutta on Suomeen muuton jälkeen innostunut alasta. Nyt hän on lupautunut laittamaan arabien perusaterian, jonka tekeminen onnistuu helposti myös suomalaisessa kotikeittiössä.
Ruoka on kanaa okran kanssa. Okra on todella suosittu vihannes arabimaissa, mutta suomalaiselle tuntemattomampi. Kotimaassaan Al-Kinai käyttäisi sitä tuoreena, Suomessa okra myydään pakasteena. Okra tunnetaan myös nimellä gumbo.
– Okra syödään tomaattikastikkeen kanssa, se maistuu hyvältä ja on terveellistä.

Aterian ainekset ovat: pussillinen pakastettua okraa, kokonainen pakastettu kana, riisiä, tomaattipyreetä ja mausteita. Perusmausteiden mustapippurin ja suolan lisäksi Al-Kinai käyttää jauhettua kuminaa ja biryani-mausteseosta sekä granaattiomenakastiketta. Koristeeksi annokseen laitetaan tuoretta korianteria.
Riisin kanssa ollaan tarkkana. Paras laatu on kokkimme mukaan Indian 1121 Sella Rice.
– Arabit tykkäävät tästä ja basmatiriisistä. Tässä on hyvä maku ja rakenne on irtonainen.

Jos ruuassa käytettäisiin lihaa, esimerkiksi lammasta, se kypsennettäisiin yhdessä okran kanssa. Kana laitetaan kuitenkin erikseen.
Al-Kinai halkaisee kokonaisen kanan, maustaa sen ja laittaa uuniin. Tämä kana vaatii noin 40 minuutin kypsymisajan 200 asteessa. Aika vaihtelee kanan koon mukaan.
Riisi laitetaan kiehumaan.
Al-Kinai keittää toisessa kattilassa okran, keittoaika on vain muutama minuutti. Vesi kaadetaan pois. Paistinpannulle laitetaan vähän öljyä ja tomaattipyreetä, sitten lisätään vähän vettä, suolaa ja okrat. Halutessaan voi lisätä valkosipulia. Okrasta itsestään irtoaa nestettä ja sen tärkkelys myös saostaa kastikkeen.
Kun riisi on kypsää, kaadetaan vesi pois. Riisin voi vielä laittaa paistinpannulle tilkkaan öljyä hautumaan matalalla lämmöllä noin 15 minuutin ajaksi. Silloin sen maku syvenee.
Kypsän kanan Al-Kinai valelee vielä tilkalla granaattiomenakastiketta, jossa on kirpeä maku.

Ateria tarjoillaan arabialaisen, litteän leivän kanssa. Ruoka on maistuvaa, kevyesti maustettua.
Neljän hengen aterian hinta on noin viisi euroa.

Ainekset ateriaan Porista

Aiemmin porilaiset itämaisen ruuan ystävät kävivät paljon ostoksilla Turussa ja Tampereella, joissa molemmissa on useita itämaisen ruuan kauppoja. Viime vuonna Poriin saatiin kauppa, jossa on niin arabikeittiön aineksia kuin muitakin eksoottisia ruoka-aineita esimerkiksi Intiasta, Afrikasta ja Thaimaasta.
Torin varrella sijaitsevan Mansour Marketin yrittäjä Amro Mansour korostaa, että kauppa ei ole pelkästään halal-kauppa.
– Meillä on totta kai halal-tuotteita, mutta paljon muutakin. Kauppa on tarkoitettu kaikille itämaisesta ruuasta kiinnostuneille. Meillä on myös thaimaalaiseen keittiöön olennaisesti kuuluvaa porsasta valikoimissa.

Ruokakaupan perustaminen ei ollut Mansourin oma idea. Alun perin hänen ystävänsä perusti liikkeen, mutta tarvitsi apua saadakseen sen kannattavaksi. Mansour osti liikkeen viime joulukuussa.
– Aloin heti etsiä tänne laadukasta, edullista myytävää. Lähdimme vaimoni Jennin kanssa Ruotsiin etsimään yhteistyökumppania, hän kertoo.
Nyt ruotsalaisesta tukusta tulee tilaus viikoittain, mukana on vihanneksia, lihaa ja kalaa. Lisäksi Mansour investoi kuorma-autoon, jolla voi hakea isomman erän tuotteita.
– Auto on kätevä myös jakelussa, koska siinä on kylmälaitteisto. Toimitamme isot tilaukset, esimerkiksi vastaanottokeskuksiin viedään tuotteita.
Mansour kiittää Porin kaupungin terveystarkastajia, joiden kanssa yhteistyö on sujunut niin liikkeen kuin kylmäauton kanssa.
– He ovat mukavia ja neuvovat, miten asiat laitetaan kuntoon, hän sanoo esitellen ylpeänä kaupan ovelle kiinnitettyä tarkastustodistusta.

Mansour Marketissa on valikoimissa jo yli tuhat tuotetta. Mansour arvelee, että jopa 3 000, kun esimerkiksi kaikki mauste- ja teelaadut lasketaan erikseen. Jenni Mansour on kääntänyt tuoteselosteet suomeksi.
Esimerkiksi riisiäkin on montaa eri laatua, on basmatia, biryania, extremeä, thai-riisiä ja sella-riisiä.
– Kerromme eri laaduista ja niiden käytöstä asiakkaille. Monet suomalaiset tulevat tosin kauppaan keittokirjan kanssa ja tietävät, mitä tarvikkeita etsivät. Jos jotain ei löydy, yritämme hankkia sitä valikoimiin.
Vanhentumassa olevat tuotteet Amro Mansour kertoo lahjoittavansa suoraan Elämän leipä sinulle -yhdistykselle.

Satu Helkiön, Tarja Silfverin ja Sirpa Mäkisen iloinen nauru kuuluu ulko-ovelle asti. He istuvat Satakunnan Syöpäyhdistyksen parvekkeella. Aurinko lämmittää mukavasti ja antaa viimeinkin viitteitä lähestyvästä kesästä. Pöytä on sijoitettu varjoon, jotteivät auringonsäteet pääse koskettamaan ihoa. Kolmikon seuraan liittyy yhdistyksen toiminnanjohtaja Marja-Liisa Ala-Luopa.

Yhdistys on kouluttanut tästä syöpää sairastaneesta kolmikosta kokemustoimijoita.
– He kertovat omista kokemuksistaan alan ammattilaisille. Siitä, millaista on olla hoidossa, miten selviytyä arjessa, potilaiden kohtelusta terveydenhuollossa, toiminnanjohtaja Marja-Liisa Ala-Luopa antaa muutaman esimerkin kolmikon toimenkuvasta.
Tällaisia koulutettuja, rekisteröityjä kokemustoimijoita on ollut ensimmäisenä Suomen Reumayhdistys ry:llä. Erinomaisten tulosten myötä toiminta on laajentunut. Vakaa tarkoitus on saada heitä kaikkiin potilasyhdistyksiin.
Satakunnan Syöpäyhdistyksessä oli jo aiemmin kaksi koulutettua kokemustoimijaa. Heidän menehtymisensä jälkeen on ollut pitkä tauko, huutavasta tarpeesta huolimatta. Myös muutamassa muussa satakuntalaisessa yhdistyksessä on vastaava palvelu.

Koulutuksen järjesti kokemustoimijaverkosto Satakunnan keskussairaalassa. Sen laajuus oli viisi kontaktipäivää eli kaksi viikonloppua ja keskiviikkopäivä.
– Saimme kurssilta työkaluja tehtäväämme. Niistä merkittävin oli oman tarinan työstäminen. Se on meidän tärkein työkalumme. Tarina toki elää ja muokkautuu ajan kanssa, pätevyystodistukset lauantaina saanut kolmikko puhelee.

Koulutus pätevöittää Satu Helkiön, Tarja Silfverin ja Sirpa Mäkisen toimimaan kolme vuotta yhdistyksen kokemustoimijoina. Heillä on mahdollisuus halutessaan myös jatkokoulutukseen.
– Heidänkin kohdallaan puhutaan vapaaehtoistyöstä. Palkaksi he saavat kulukorvauksen, jonka yhdistyksemme tai tilaaja maksaa, Marja-Liisa Ala-Luopa kertoo.

Työkaluna oma tarina

Satu Helkiö: ”Olen 47-vuotias opettaja. Asun Kauttualla. Perheeseeni kuuluu aviopuoliso ja kolme lasta. Minulta löydettiin ja leikattiin munuaisaltaan syöpä lokakuussa 2014. Vuosi sitten kesäkuussa kuulin, että sama syöpä on uusiutunut. Tauti on nyt krooninen. Kuukauden päästä on tuomiopäiväni. Silloin kuulen, uinuuko syöpä vai alkavatko hoidot taas.
Minua ei pelota, vaikka aina kontrollin lähestyessä jännittää. Elän tässä ja nyt. Olen kantapään kautta oppinut: Mitä murehtia eilistä ja vielä vähemmän huomista, tänäänhän on hyvä päivä.
Viime kesä oli kauhea, onneksi sytostaatti toimikin odotettua paremmin. Syövän myötä elämään on tullut myös paljon positiivista, esimerkiksi ystäviksi muita syöpäläisiä. Vaihtoehtona olisi jäädä sänkyyn rypemään itsesäälissä ja syyttämään kohtalostaan elämää, mutta se ei houkuttele.
Leikkauksen jälkeen voinnin hieman kohentuessa olisin halunnut saman kokeneen sanovan, että tostakin voi selvitä. Lähdin mukaan kokemustoimijaksi, sillä haluan antaa hoitoalan ihmisille tietoa siitä, mitä kaikkea sairastunut käy läpi. Hän ei kaipaa sääliä eikä voivottelua vaan toivoa ja positiivisuutta.”

Tarja Silfver: ”Olen porilainen 60-vuotias laitoshuoltaja. Tällä hetkellä olen työtön. Lähimpiä omaisiani ovat tytär ja hänen kaksi lastaan. Minulta löydettiin rintasyöpä mammografiassa yhdeksän vuotta sitten. Rinnassa ei ollut kyhmyjä vaan mikrokalkkeja. Rinta poistettiin ja hoidot tehosivat. Sen jälkeen olen saanut olla terveenä.
Myös edesmenneellä äidilläni oli rintasyöpä, joten tiesin tavallaan odottaa tällaista tapahtuvan. Kehotankin naisia käymään tarkastuksissa.
Syövästä jäi itselleni tarkkailijan rooli. Jos vatsa on kipeä, mieleen tulee, onko taas jotakin! Pelko säilyy takaraivossa. Tyttäreni tuki minua, samoin sain voimia täältä Syöpäyhdistyksestä. Hoitojen aikana tuli lihaskipuja, muttei pahoinvointia.
Liikunta auttaa kaikkeen. Pyöräilen aina ja kaikkialle. Se on myös halpaa lystiä ja piristää mieltä.
Lähdin mukaan koulutukseen, koska olen toiminut niin pitkään vertaistukihenkilönä. Saan kertoa hoitohenkilökunnalle näistä mikrokalkeista ja puhua rintaproteeseista.”

Sirpa Mäkinen: ”Olen porilainen 54-vuotias sairauseläkeläinen. Aiemmin työskentelin talouspäällikkönä. Sairastan levinnyttä, metastasoitunutta melanoomaa. Olen ollut erittäin innokas auringonpalvoja. Sairaus todettiin vuonna 2010 palattuani Afrikasta lomalta. Vatsaan tuli luomi, joka levisi imusolmukkeisiin, keuhkoihin ja muuallekin. Lähtökohta oli, ettei tästä selvitä. Sain sytostaatteja 82 kertaa.
Hoidot loppuivat vuonna 2012. Hoitojen piti olla hidaste, mutta yllättäen ne tepsivät näin hyvin. Olen sikäli harvinainen tapaus, että olen hengissä.
Perheeni koostuu aviopuolisosta ja kahdesta aikuisesta lapsesta. Osaan elää päivän kerrallaan ja nauttia eläkepäivistä. Järjestin kuolemani varalta kaikki asiat kuntoon hautajaistoiveitani myöten. Lähdin kokemustoimijaksi syöpäyhdistyksen pyynnöstä.”

Ensimmäisten aurinkoisten kesäpäivien koittaessa suuntasimme nuorina neiteinä joko maauimalaan tai Yyteriin. Mieluummin hiekkarannalle, koska siellä käsityksemme mukaan ruskettui paljon nopeammin. Kun päivän nauttii auringosta, illalla varmaan sukeltaa unten maille iho kauniin ruskeana. Terveen näköisenä, kuten sen ajan vanhemmilla oli tapana sanoa.
Varmuuden vakuudeksi jätimme aurinkovoiteet levittämättä, jotta säteiden teho olisi maksimaalinen. Nuoruuden innolla uskoimme ihon muuttuvan hehkeän suklaiseksi yhdessä päivässä. Halusimme lehtien julkkisten kaltaisiksi, näyttäviksi mimmeiksi.

Paluumatkalle lähdimme yleensä, kun ensimmäisen säteiden palvojan iho alkoi ikävästi oirehtia. Rusketuksen sijasta hipiä punehtui. Illaksi sovitut bailut saivat jäädä, sillä yksi toisensa jälkeen huomasi olevansa kukkean kesäneidon sijasta tuskaa tunteva raato. Iho kihelmöi niin, että kyyneleet tuppasivat silmiin.
Riehakkaiden suvibailujen sijasta olisimme voineet järjestää punaisten puolukoiden kokoontumisajot, joissa olisimme voivotelleet ja ladelleet ärräpäitä Suomen suven pahansuopuudesta.

Kokemuksista viisastuneina aloimme pikkuhiljaa napsia kauppojen hyllyiltä aurinkovoiteita matkaamme. Eivätpä nekään aina tuoneet odotettua tulosta. Joku meistä älyvaloista oli tietävinään, että tutkimusten mukaan suojakerroin putelin kyljessä tarkoittaa, kauanko tuotetta käyttäessä voi yhtä soittoa vaarattomasti loikoa säteiden kylvyssä. Päättelimme ajan tarkoittavan tunteja. Ihan maksimiin emme kyllä yltäneet kertaakaan.

Vuosien karttuessa ikä ja rypyt tekivät tehtävänsä ja tänä päivänä harva meistä Yyterin silloisista palvojista rentoutuu auringonpaahteessa tuntitolkulla. Nuorena ei mieti melanoomaa, eikä tulevia ikävuosia. Rusketuksen ihannoinnista käy kiittäminen Coco Chanelia, joka teki siitä muodikasta ja terveyden kiiltokuvan 1920-luvulla. Vaalea hipiä oli merkki tehdastyöläisyydestä, ja parempi väki vietti joutoaikaa auringossa säteiden alla.

Tämän lehden sivulla 16 kerrotaan Satakunnan Syöpäyhdistys ry:n kolmesta vastakoulutetusta kokemustoimijasta. He kaikki ovat sairastaneet syövän. Yhdellä heistä todettiin ärhäkkä metastasoitunut (levinnyt) melanooma intohimoisen auringonpalvonnan seurauksena, eikä toivoa juuri annettu. Suoranainen ihme tapahtui: hän elää ja on vaaleahipiäisenä onnellinen jokaisesta uudesta aamusta.

Raumalla 17.–20. elokuuta järjestettävä elokuvajuhla Blue Sea Film Festival juhlii satavuotiasta isänmaata näyttämällä 35-millisiä suomalaisklassikkoja kulttuuritalo Posellissa. Juhlasarjassa nähdään muun muassa Teuvo Tulion Rakkauden risti, Erik Blombergin Valkoinen peura, Risto Jarvan Työmiehen päiväkirja, Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia, Jörn Donnerin Perkele! Kuvia Suomesta ja Olli Soinion Kuutamosonaatti.
”Filmifilminä” on tarjolla myös Aki Kaurismäen uusin elokuva Toivon tuolla puolen. Posellin erikoisuus on Rauma Jazz Film Orchestran säestämä mykkäelokuva Anna-Liisa vuodelta 1922.

Neljän päivän aikana Raumalla nähdään myös kaikki viime vuoden kotimaiset uutuusfilmit.
Pohjoismainen teemamaa tällä kertaa on Norja.
Eurooppalaisessa ikkunassa nähdään baskidokumentti Baskavigin, jossa esiintyy myös Islantiin matkanneiden baskivalaanpyytäjien karusta kohtalosta kirjan tehnyt raumalainen Tapio Koivukari.

Festivaalin päättää sunnuntaina 20.8. Syödään yhdessä -tapahtuma, jossa paikalliset yrittäjät myyvät sormiruokaa Posellin pihalla. Siitä voi nauttia Komisario Palmun erehdys -elokuvaa seuraamalla.

SV ASKO TANHUANPÄÄ

Hieman ikääntyneet japanilaiset moottoripyörät yhdessä kehityksen vaiheessa muuttuivat varastojen romuksi – eivät tänään. Säkylään Japsistarat-yhdistyksen tapahtumaa tulevaksi viikonvaiheeksi rakentava Matti Paukkonen on vakuuttunut, että 1960–70-lukujen kalustoa on paljon edelleen varastojen ja latojen nurkissa, kunhan se Joku ne löytää.
– Tänään harvinaista Honda CB 350 -moottoripyörää tuotiin maahan sentään 4 000 kappaletta. Jossakin niitä täytyy vieläkin olla.
Paukkonen sanoo, että suomalaiset eivät ole esiintyjäkansaa ja kaikkea ei näytetä.
– Uskon, että vanhaa kalustoa yhä löytyy varastoista.

Japsistarat on noin 1 100 jäsenen yhteenliittymä, jonka ydinaluetta on pääkaupunkiseutu, Jyväskylä, Turku, Tampere ja Oulu. Paukkonen myöntää, että Satakunnassa järjestön toiminta on ohutta, mutta Säkylän Kristalliranta tuntui kelpo paikalta järjestää tapahtuma, joka vaatii kuitenkin 200 petipaikkaa paikalle saapuville.
– Japanilaisia harrastavien määrä on tuhansissa – kaikki eivät vain halua kuulua yhdistyksiin ja touhuavat omissa talleissaan tai pyörähtävät ajokillaan kioskilla satunnaisesti.

Japanilaismerkkien vanhojen mallien ympärillä pyörivä toiminta on usein merkkikeskeistä ja tunnesidonnaista, mutta Paukkonen vakuuttaa olevansa itse kaikkiruokainen kaksipyöräisten suhteen.
– Kaikista tulee klassikoita, kunhan ne täyttävät 30 vuotta, hän nauraa kehitykselle.
Hän huomauttaa, että tänään lukuisat merkit Euroopasta ja USA:sta ovat nostaneet päätään uudelleen. 1970-luvulla japanilaismerkit valtasivat markkinoilta 70–90 prosentin siivun. Ennen tätä moottoripyörät olivat työmatka-ajoneuvoja, Jawoja ja vastaavia, mutta japanilaisten myötä moottoripyöräily muuttui harrastukseksi.
– Ympyrä tavallaan nyt sulkeutuu. Meistä harrastajista pääosa on 50–60-vuotiaita, jotkut vanhempiakin, hän huomauttaa.

Vanhojen aikojen muistelu voi hyvinkin olla vanhan ajan ihanteen kunnostamista tai jopa valmiin ostamista. Matti Paukkonen näkee, että Honda CB750, ”Möhkö-Kawa”, Yamaha XS650, Kawasakin kolmisylinteriset 2-tahtimallit ja Suzukin ”vesipyssy” ovat edelleen kermaa lajissaan. Säkylään odotetaan 25-vuotisjuhlakokoontumiseen Treffeille noin sataa pyörää, joista valtaosa on entisöity.
Paukkonen itse saapuu matkailuautolla, mutta peräkontissa on Honda Monkey vanhoilta ajoilta. Monkey on sekin klassikko.
– Ajelen kyllä moottoripyörällä muuten kesäisin, hän puolustelee matkailuautoaan.

Paukkonen lupaa juhlatapahtumaan jotain erikoista. Kerholaisille tarjotaan mahdollisuus ajaa läheisellä Alastaron moottoriradalla lauantain iltapäivän tunteina.
Valittu muutaman hengen ryhmä valitsee kokoontumiseen saapuneista erikoispalkintojen saajan, yleisö voi valita myös suosikkinsa. Palkinnon voi saada siitäkin, jos uskaltaa saapua muulla kuin japanilaiselle paikalle.
Kristallirantaan voi kerhon ulkopuolisetkin saapua ihastelemaan aikakautensa tuotoksia. Näitä niin monet ovat ainakin kokeilleet silloin ennen.
Kerhoväki on varannut Kristallirannan majoitustilat itselleen.
– Jos jäsenistöstä saapuu 200 paikalle, olemme tyytyväisiä, Matti Paukkonen pohtii.

INFO
Japsistarat ry
Perustettu vuonna 1992
Tarjoaa myös tietoa ja materiaalia varaosien maailmasta – esimerkiksi kerholla on neljä ns. merkkivastaavaa
Kokoontuu vuosittain Treffit-tapahtumaan
Vuoden 2017 tapahtuma 9.–11.6. on 25-vuotisjuhlatapahtuma, paikkana Säkylän Kristalliranta

Likemmäs kolmesataa eri-ikäistä entistä oppilasta ja jokunen opettajakin jättivät jäähyväisensä Itä-Porin yhtenäiskoulun vanhalle koulurakennukselle koulun vanhempainyhdistyksen järjestämässä tapahtumassa viime viikon tiistaina.
Lopullisesti koulu sulki ovensa kevätjuhlapäivänä 3.6. Sisäilmaongelmista ja homeesta kärsinyt koulu puretaan uuden koulurakennuksen tieltä. Uuden koulun on tarkoitus valmistua kesällä 2019.
– Kukaan ei varmaksi tiedä, kuinka paljon oppilaat ovat oireilleet, mutta opettajat ovat olleet aika paljon sairauslomilla, kertoo vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Maarit Lindholm.

Omat jäähyväisensä koululle kävi jättämässä myös Itä-Porin entinen äidinkielen lehtori Sirkka-Liisa Savinen tai ”Savinainen”, kuten nimi oppilaiden suussa aikoinaan vääntyi. Vuodesta 2006 saakka eläkkeellä ollut Savinen ehti opettaa Itä-Porissa yli kolme vuosikymmentä.
– Vihkiäisiä vietettiin 30.10.1979. Tilaisuudessa oli puhumassa silloinen kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Aho, mitä kukaan näistä silloisista nuorista ei muistanut, Sirkka-Liisa Savinen kertoi.
– Soittamassa oli Porin Sinfonietta ja ohjelma oli muutenkin kaikin puolin oikein arvokas. Ohjelmassa oli myös silloisen rehtorin, Anja Aallon tekemä runokavalkadi, jonka Lamminen ja Nirhamo kuvasivat. Siihen sisältyi se hauska tai ikävä juttu, ettei nauha ollutkaan pyörinyt. Siinä he sitten miettivät iso mies ja pieni mies, että kumpi uskaltaa kertoa Anjalle. Menivät sitten molemmat, mutta Anja oli vaan nauranut, Sirkka-Liisa Savinen muisteli.

Jäähyväiset koulun seinään kävivät kirjoittamassa myös Suvi Keränen ja Heli Aalto, jotka kävivät Itä-Porissa yläkoulua 2000-luvun alussa. Myös heille vanha koulurakennus nostatti muistoja mieleen.
– Tulee mieleen sekä hyviä että huonoja muistoja. Hyviin muistoihin kuuluu esimerkiksi meidän tapaamisemme. Huonoja muistoja...Ehkä sitä on silloin tullut opettajille sanottua ja tehtyä sellaisia asioita, joita voisi tänä päivänä vähän katua. Nyt voisin sanoa heille syvät anteeksipyyntöni.
– Meidän porukasta kaikki muut joutuivat aina jälki-istuntoon, paitsi Helille sanottiin ”Heli, ethän tee enää niin”, Suvi Keränen nauraa.

Vaikka tapahtuman luonne toi tunnelmaan oman haikeutensa, kuultiin Itä-Porin koulun käytävillä myös paljon naurua, kun vanhat koulukaverit kohtasivat toisiaan ja herkesivät muistelemaan.
– Hyviä muistoja tähän kouluun liittyy. Opettajiin liittyy paljon muistoja. Anja ”Anjuska” Aalto, Lamminen, teknisen työn opettaja Nirhamon Lasse, matematiikan opettaja Juhani Rintala... Kasvot muistuvat mieleen, mutta nimet eivät enää niinkään, totesi myös ensimmäisten joukossa aikanaan kouluun tullut Jari Alanko.

EIJA HAMMARBERG

Nykyihminen hakee elämyksiä, se tiedetään. Riippuliito, vuorikiipeily, myrskybongaus, sukeltaminen, melonta... Listaa voisi jatkaa pitkälle, mutta kun tytöt hyppäävät ärhäkkään motocross- tai enduropyörän selkään käskyttämään, herää kysymyksiä. Nämäkin lajit tuntuvat viehättävän.

Porin Moottorikerho eriytti tälle kesäkaudelle ensimmäistä kertaa oman motocross-koulutusryhmän tytöille. Tiistaisin ryhmä opettelee lajin saloja lähinnä Yyterissä.
– Tarjosimme tytöille aivan oman juttunsa. Heitä oli sen verran paljon, että tähän tarjoutui mahdollisuus. Oma ryhmä on tärkeä kaverisuhteidenkin syntymisen puolesta, kerhon koulutusvastaava Mika Mäkinen juttelee taustoista.
Ryhmän kouluttajana toimii Robin Molander.
– Opettelemme alkeet lajista kuten muissakin urheilulajeissa, jalkapallossa tai jääkiekossa. Siis sen, mitä radalla kuuluu tehdä. Ensin opetellaan taitoja ja sitten hieman ajetaan.
Tiistain tyttöryhmä opetteli kaarreajoa ja kiihdytyksiä nurmella, mutta tutustui myös aitoon Yyterin hiekkarataan – monet ensimmäistä kertaa.
– Mikä siinä oli vaikeaa, tenttasi Molander ajosession päätteeksi.
– Ne urat, kuului ryhmästä moneen otteeseen.
Lotta Blomster, 11, jutteli tauolla, että ajaminen on se mikä viehättää lajissa. Jokunen hyppy radallakin on jo koettu ja jotain kisaakin voisi miettiä kesäksi. Harjoituksissa hän kiersi rataa jo rohkeasti.
Molander huomautti yleisesti, että vauhtia täytyy uskaltaa ottaa ja rohkaisi kiihdytyksiin.

Suomen Moottoriliitosta motocrossin lajipäällikkö Arto Jokinen on selvästi ilahtunut tyttöjen ja naisten heräämisestä lajiin laajemminkin Suomessa.
– Tämä on valtavassa nosteessa ja monet kerhot ovat pystyneet tarjoamaan mahdollisuuksia ohjattuun harjoitteluun, kuten Porissakin.

Jokinen viittaa parin viikon takaiseen enduroleiriin, johon otti osaa lähes 70 naisajajaa. Usein endurokuski ajaa myös motocrossia.
– Olisiko nousun syynä elämyksellisyys, extreme, hän pohtii naisihmisten hakeutumista lajin pariin.

Tytöillä ja naisilla on kanava aina MM-kilpailuihin saakka. Naisille on saatu kansallisten kilpailujen lisäksi sarjaan myös Suomi Cup -arvo. Riia Virtanen on jo EM-tason motocross-kuljettaja ja Sanna Kärkkäinen endurossa EM-tasoa.
– Kilpailijamäärä yleensä naisissa asettuu 20–25 ajajaan. Aktiiviharrastajia on satoja.
Arto Jokinen korostaa, että tyttö/nais-leirit ovat lajin suolaa, kuten osoitti hiljan järjestetty enduro-leirikin.

Robin Molander painotti viikko sitten Porin illassa tiistaina ryhmäläisille kaasunkäytön, katseen ja tasapainon merkitystä.
Kurssitunneilla on tarkoitus tutustua pyörän huoltoon ja etenkin siihen, miten lajia harrastetaan turvallisesti. Vaarojen minimointi kuuluu lajiin.
– Ajetaan vain oman taidon mukaan, hän korostaa.

----------------------------------------------------------------------

Sopiiko vartalolle?

Porilaiskouluttaja Robin Molander ei epäile hetkeäkään, etteikö motocrossin rankka meno sovi naisen vartalolle – siis 50-kiloinen linnunluinen prinsessa rajun laitteen kyydissä? Molander painottaa, että ensin ajatellaan asia siten, että nainen vie pyörää eikä päinvastoin.
– Laji sopii aivan kuten crossfit tai jääkiekkokin tytöille.

Moottoriliiton lajipäällikkö Arto Jokinen vastaavasti korostaa, että ensin hankitaan ajotaidot ja radalle kovaan menoon mennessä peruslähtökohdat ovat kunnossa.
– Laji on järjettömän hyvä urheilumuoto, kokonaisvaltainen. Sitä opetellaan pala kerrallaan. Riskit poistuvat, kun tiedostaa oman taitotason.
Jokinen tarkentaa, että pyörää ajetaan paljon jaloilla ja keskivartalon lihaksilla. Ja tie kilpailuihin kulkee kerhojen tasoryhmiin jaetuista harjoituksista ja kilpailuista – pala palalta.

----------------------------------------------------------------------------------

Poimintoja
- Kannattaa tutustua varuste- ja vakuutusvaatimuksiin. Lajiliitosta ja Porin Moottorikerhosta viestitetään, että tutustumaan pääsee helposti ja kerholta voi vuokrata myös ajokin. Lisätietoja liiton ja kerhon kotisivuilta.
- Porin Moottorikerhon crossikoulua eri tasoisille ryhmissä tarjotaan pääsääntöisesti joka toinen tiistai klo 18–19.30.
- Naisten kansallisiin kilpailuihin voi osallistua 13 vuotta täyttänyt, jolloin täytyy ajaa jo ns. isopyöräisellä vähintään iskutilavuudeltaan 125 cc tai isommilla ajokilla.

Siitä se alkoi – ulvilalainen metsäyrittäjä Juha Kärnä sääti istutuskopan kantohihnat Lauri Marilan vartalolle sopiviksi. Istutusputki nuorukaisen käteen ja askeleet ojan taakse hakkuuaukkoon.
Nakkilan yhteiskoulussa yhdeksännelle luokalle siirtyvä Marila sai kokeilla taimenistutustyötä ensimmäistä kertaa viime viikon torstaina.
– Ei hullumpaa hommaa, nuorimies kommentoi puolen tunnin opetusjakson jälkeen.
Hän koki, että tekeminen oli vielä hakusessa.
– Mutta ei tämä kovin fyysistä ole.
Juha Kärnä huomautti, että taimien kuljettaminen aukossa urakan edetessä tuplaa rasittavuuden. Työmaalle istuttajia ohjannut metsäasiantuntija Marita Säämäki Metsänhoitoyhdistys Karhusta huomautti, että vaikka tekeminen oli alussa hakusessa, jo ensimmäisen päivän jälkeen on paljon oppineempi.
– Tämä ei ole rakettitiedettä, hän heitti.

Lauri Marila osallistui talvella Metsävisa-kisaan. Metsävisa on osa Suomi100-ohjelmaa. Se järjestettiin tänä vuonna 36. kerran. Metsävisaan on osallistunut vuodesta 1982 alkaen yli miljoona suomalaista. Suomen Metsäsäätiö on Metsävisan päärahoittaja. Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry sekä Suomen Metsäyhdistys olivat pääjärjestäjät.

Lauri Marila arvioi, että keväinen koulun kilpailu sujui pitkälti yleistiedon varassa. Hän oli koulunsa paras. Koulumenestyksen perusteella hän pääsi työpaikoista käytyyn arvontaan ja edelleen MTK:n ja Länsi-Suomen metsänhoitoyhdistysten järjestämään työpaikkaan kahdeksi viikoksi.
– Kysymykset eivät olleet vaikeita. Aika paljon arvasinkin niistä, Lauri Marila muisteli.
Hän pohtii, ettei metsäala ole todennäköisesti hänen alansa tulevaisuudessa, vaikka klapinteon kokemusta on ennestään ja pian istutuksiltakin.
Palkintona saadun kesätyöpaikan saaminen selvästi ilahdutti nuorukaista.
– Ihan mielenkiintoista mennä metsään töihin. Ja erilaista. Tämä on hieno juttu, sillä olen etsinyt kesätöitä saamatta niitä. Kun on työtä, saa rahaakin kesäksi.

Työnojaajana toimii maanantaina alkaneella työjaksolla Juha Kärnä, joka ottaa Marilan mukaansa omille työmailleen ja ottaa kuljetuksen myös hoitaakseen.
Koneurakoitsijana ja metsurina toimiva Kärnä sanoo, että vuosirytmissä istutukset työllistävät hänet tiiviisti vapusta juhannukseen.
Marita Säämäki kertoo, että istutukset ovat hyvin pitkälti ammattilaisten työsarkaa nimenomaan jo senkin vuoksi, ettei esimerkiksi metsänhoitoyhdistyksestä ehditä istutusaukoille kuin satunnaisesti. Tekijän täytyy osalta itse paikalla koordinoida tekemisensä. Sen vuoksi urakat menevät yrittäjille, jotka palkkaavat tarvitsemansa työvoiman.
– Itsevalvontasysteemiin tämän painottuu koko ajan enemmän, Säämäki sanoo.
Hänen mukaansa metsänomistaja uudistaessaan metsänsä itse ansaitsee hyvän työpalkan. Mutta tekijät ovat vähissä – omistajat asuvat jossain etäällä metsäpalstoista tai ovat jo ns. iällä.

Metsävisan finaaliin kutsuttiin itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi sata koulunsa Metsävisa-voittajaa, joista 90 ilmoittautui mukaan. Metsävisaan osallistui 26 700 oppilasta.
MTK ja Metsänhoitoyhdistykset palkitsivat myös Metsävisassa menestyneitä nuoria parin viikon kesätyöharjoittelupaikoilla, kuten Lauri Marilan.
Lauri Marila pääsi kesätöihin kiinni ja samalla metsää uudistamaan.
Metsäasiantuntija Marita Säämäki tuntee metsänhoitoyhdistyksen alueelta istutuskohteet. Metsäyrittäjä Juha Kärnä ohjaa Lauri Marilaa kalustokysymyksissäkin. Istutusputki tulee tutuksi näissä töissä.

Kiinteistönvälittäjä Kristen Kunnas päräyttää punaisella urheiluautolla Ulvilan Friitalaan. Asuntokeskus Kotipaja Oy on saanut toimeksiannokseen As Oy Ulvilan Tornin ennakkomarkkinoinnin. Käytännössä se tarkoittaa asuntojen esittelyä ja myyntiä.
Torni-talo nousee Tommilantiellä sijaitsevan vanhan, oranssin sävyisen puutalon paikalle. Jokainen ohikulkija ymmärtää talon olevan purkukuntoinen.
– Tornista tulee Ulvilan keskustan korkein kerrostalo, siitä sen nimi juontaa juurensa. Kerroksia on seitsemän. Muissa on kuusi tai vähemmän, Kunnas puhelee harppoessaan taloa ympäröivässä ylivuotisessa heinikossa.

Rakennuttajana on sijoittajaryhmä ja rakentajana valtakunnallinen, Satakunnassa toimiva rakennusliike. Talon on suunnitellut porilainen Arkkitehtitoimisto Küttner Ky.
– Hyvällä mielellä lähdin myymään kohdetta. Uudistuotanto on kiinteistönvälittäjälle tavallaan haasteellinen, kiva ja hieno kohde. Tämä poikkeaa Ulvilassa muista kerrostaloista. Myytävistä neliöistä vajaa puolet on nyt varattu, Kunnas sanoo tyytyväisenä.

Esimerkiksi ylimmän kerroksen kaksi isoa kattohuoneistoa on jo varattu. Kunnas sanookin, että kysyntään verrattuna tarjolla olisi pitänyt olla samankokoisia huoneistoja huomattavasti enemmän. Julkisia asuntoesittelyjä ei kohteessa pidetä. Näytöt ovat henkilökohtaisia ja aikataulutettuja, sillä kyseessä on erikoiskohde.

Porissa ensimmäinen tornitalo Asunto Oy Porin Linnainmaankulma herätti kuumia tunteita ja toisen 16-kerroksisen talon suunnitelmat vieläkin sähäkämpiä mielipiteitä. Vastikään Turun hallinto-oikeus hylkäsi Porin kaupunginvaltuuston hyväksymästä asemakaavamuutoksesta kaikki tätä toista tornitaloa käsittävät valitukset.

Kaavamuutos koskee Porin keskustan kahta korttelia, joita rajaavat Itätullinkatu, Maaherrankatu, Isolinnankatu ja Vähälinnankatu. 16-kerroksinen tornitalo on suunniteltu rakennettavan Isolinnankadun varteen.
– Ensimmäisen tornitalon asunnot ovat tietojeni mukaan melkein kaikki myyty. Se kertoo kysyntää riittävän myös toiseen taloon. Alakerran huoneistotaulut eivät yleensä kerro koko totuutta, sillä osa asukkaista ei halua nimeään siinä mainittavan, Kunnas tietää.

Hän muutti perheineen keskustasta jokunen aika sitten Kalaholmaan. Kunnakset asuivat Liisankatu 12:ssa teurastaja Weslanderin vuonna 1896 rakentamaa taloa. Nyt naapuriin on nousemassa Asunto Oy Porin Elisabet.
– Myimme talon, sillä se kävi meille pieneksi. Olen kotoisin kerrostalosta Porin Kiertokadulta, Aravan poikia. Kiinteistövälittäjävaimoni Meritan kanssa meidän uusperheessämme on kaikkiaan kahdeksan lasta, joista neljä toki on jo omillaan. Muutimme omakotitaloon Kalaholmaan 3–10 -vuotiaiden kanssa. Vielä ei ollut kerrostaloasumisen aika, mutta ehkä heidän kasvettuaan muutamme ydinkeskustaan tornitaloon tai sitten jokirantaan.

kim.huovinlahti@satakunnanviik...

Viikonlopun kansikuvatyttö oli Perussuomalaisten porilainen kansanedustaja Laura Huhtasaari.

Hänet valittiin Jyväskylässä lauantaina Perussuomalaisten ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Huhtasaari rökitti vaalissa selvin numeroin muun muassa puolustusministeri Jussi Niinistön. Parivaljakko Halla-aho – Huhtasaari tukivat toinen toistaan puheenjohtaja- ja varapuheenjohtajavaalissa.

Huhtasaari jatkaa eduskuntapuolueiden porilaista varapuheenjohtajaputkea. Tämän vuoden helmikuussa päättyi Krista Kiurun vuonna 2012 alkanut Sdp:n varapuheenjohtajataival. Sampsa Kataja taasen toimi kokoomuksen varapuheenjohtajana 2008–2012.

Huhtasaaren osalta on pohdittu, onko hänen ollut järkevää ajaa lausunnoillaan itseään marginaaliin. Nyt näyttää siltä, että marginaalista tuli Perussuomalaisten enemmistö ja Huhtasaari oli puolueuransa kannalta oikealla puolella. Mutta samalla kun marginaali muuttui Perussuomalaisissa enemmistöksi, niin Perussuomalaisten poliittinen vaikutusvalta heikkeni. Yhteistyötä tekeviä puolueita ei enää löytynyt.

Kansalta Huhtasaari on saanut vahvoja valtakirjoja. Vuoden eduskuntavaaleissa hän sai Satakunnassa yli 9 000 ääntä, kevään kuntavaaleissa ääniä tuli Porissa yli 2 500.

Perussuomalaisten puoluekokous vei puoluetta monta piirua kansallismieliseen ja EU-eroa aktiivisesti ajavaan suuntaan. Henkilövalintojen jälkeen alkoi välittömästi pohdinta, mistä puheenjohtajiston vaalitulos johtui ja millaisia seurauksia sillä on?

Palatsivallankaappauksessa oli monen monta syytä. Timo Soini halusi rakentaa puolueestaan suuren ja onnistui siinä. Pelkästään vennamolaisella perinteellä siihen ei olisi ylletty, vaan ääniharavoiksi tarvittiin kansallismielisiä ehdokkaita. Nyt puoluekokouksessa kävi niin, että vennamolaiset jäivät alakynteen ja juuri ne ääniharavoiksi haetut kansallismieliset ottivat vallan.

Toisaalta Perussuomalaisten alhainen gallupkannatus ja hallituspolitiikan heikot omat saavutukset synnyttivät painetta vaihtaa johtoa ja vastuunkantajia. Myös vanhan puoluejohdon ja median halu puuttua puoluekokouksen valintoihin varmasti ärsytti joitakin puoluekokousedustajia. Protestiäänten tuoksulta ei voi siis välttyä.

Mitä nähdyistä valinnoista voi sitten seurata? Hallituskriisi oli akuutti seuraus. Ulko-ovi saattaa myös käydä niin Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä kuin puolueestakin muualle.

Isompi seuraus saattaa olla se, että ilma on pian sakeana keskustelua maahanmuutosta, maahanmuuttajista, EU-erosta ja kansallismielisyydestä. Keskusteluun vaaditaan aina vähintään kaksi osapuolta. Se hyödyntää keskustelun ääripäitä.

Tuon keskustelun alle uhkaa jäädä keskustelut taloudesta ja työllisyydestä. Ne ovat sellaisia aiheita, jotka ovat monen arjessa tärkeitä. Hyvä talous- ja työllisyyskehitys syö muun muassa rasismilta pohjaa ja puuttuu sen syihin. Kuten edesmennyt Vasemmistoliiton kansanedustaja Outi Ojala sanoi: “Työ on parasta sosiaalipolitiikkaa.”

Suomen taloudessa on nyt pitkästä aikaa hyvä vaihde päällä. Talous kasvaa, vienti vetää ja uusia työpaikkoja syntyy. Positiivinen kierre näkyy Lounais-Suomessa aina Satakuntaa myöten.

Talouskasvu vaatii vakautta ja ennakoitavuutta myös politiikalta. Vakauden vastakohta on epävakaus. Se syö kasvua ja työllisyyttä ja saa aikaan pahoinvointia ja nostaa kiihkotunteita pintaan.

Joka päivästä tulisi nauttia ja arjen askareita pitäisi tehdä hymy huulilla. Paljon helpompi sanoa kuin tehdä, mutta itse ajatus on oikeasti tärkeä. Päivät vilisevät silmissä ja varsinkin näin kesäloman lähestyessä aika suorastaan lentää.
Itse olen lanseerannut ajatuksen, että kesäloman parasta aikaa on viimeinen viikko töissä ennen lomaa. Liekö tästä sitten aikoinaan syntynyt ajatus loman alun juhlistamisesta työpaikalla erilaisilla tarjoiluilla. Muistikuvani ei ole täysin varma, oliko ajatus omani vai olinko sen lainannut, mutta menestyksekkäästi sitä lobbasin.
Tulokset olivat aikoinaan jopa niin hyviä, että viimeisinä työpäivinä kahvihuoneen pöytä suorastaan pursusi herkkuja. Joskus jopa enemmän kuin pohjalaisissa häissä ja niissähän ei tunnetusti pihistellä.
Lomallelähtöön liittyvät tarjoamiset kestivät usein muutaman päivän ja niistä riitti myös asiakkaille. Jos samana päivänä lähti useampi henkilö lomalle, niin tehtiin viikkoaikataulu, jotta pystyttiin maksimoimaan nautinnot.
Loman lisäksi sain melko hyvällä menestyksellä kehitettyä myös muita syitä tarjoiluun. Kehitystyön tuloksena saimme nimi- ja syntymäpäivien sekä loman lisäksi juhlia lähisukulaisten vastaavia juhlia, autonvaihtoja, uusia veneitä ja pyöriä… Syitä löytyi aina.
Jälkeenpäin voin sanoa, että oma innokkuuteeni etsiä tarjoilun aiheita osui raskaasti omaan nilkkaan. Muistan hyvin kesän, jolloin olin jakanut lomani kolmeen pätkään. Kolme lomallelähtöä ja samaan kesään osunut autonvaihto aiheuttivat lomarahojen hupenemisen herkkutiskeille ja kalasavustamoille.
Saimme viime viikonloppuna jo esimakua lomatunnelmasta. Poikkesimme rouvan kanssa Reposaari-päivillä ja tunnelma siellä oli todella leppoisa ja kesäinen. Kahvilla istuessamme kuuntelimme siinä äidin ja pikkupojan välistä pientä kinaa. ”Minä haluan” – ”Juuri äsken tarjosin ja ei kelvannut” – ”Mutta nyt minä haluan” – ”Et saa enää. Olisit silloin ottanut”.
Saimme hyvät naurut, kun tokaisin, että tuohan on aivan kuin meidän nuoruusvuosien keskustelut nukkumaan mentäessä.

KIMMO ÖSTERLUND