Menossa on Ilkan perheen vilkkain päivähetki. Jälkikasvu on saapunut koulusta ja perheen isä töistä. Kenkärivi tuulikaapissa kielii lapsia olevan enemmän kuin yksi. Äiti Paula Ilkka ehtii kiireiltään istahtaa pöydän ääreen ja kertomaan paluumuuttajien historiasta. Paula ja aviopuoliso Kai ovat syntyperäisiä ulvilalaisia ja lyöttäytyivät yksiin jo kouluaikana. Suomea he ehtivät kulkea sinne ja tänne, kunnes veri veti takaisin kotikulmille.

Ilkat ovat mukana päivystävässä vastaanottoperhetoiminnassa, niinpä artesaaniksi opiskellut Paula toimii perhehoitajana. Oman jälkikasvun Lennin, 15, Mimosan, 10, ja Huugon, 5, lisäksi perheenjäsenenä on lasten serkku Jesse, 14. Hän menetti kolme vuotta sitten traagisesti äitinsä ja nuorimman sisaruksensa.
– Jesse oli jo muuttanut meille, kun kävimme pride-valmennuksen eli sijaisvanhempivalmennuksen. Siellä tulivat tutuiksi perhehoidon eri muodot ja kiinnostuimme vastaanottoperhetoiminnasta. Se tarkoittaa, että lapsi tai lapsia tulee meille lyhytaikaiseen sijoitukseen lyhyellä varoitusajalla. Mukana olemme olleet syksystä 2016. Siitä lähtien, kun se alkoi Porin yhteistoiminta-alueella, Paula Ilkka kertoo.

Tällä hetkellä päivystäviä perheitä on viisi. Sääntönä on, että vanhemmista on aina jompikumpi kotona.
– Minulla on työpuhelin. Kun siihen soitetaan päivystysviikollamme, haen tai haemme lapsen tunnin, kahden sisällä Porista Kalevanpuiston vastaanottokodista tai päivystävä sosiaalityöntekijä tuo lapsen tänne meille. Esimerkiksi yhtenä perjantaina kello 22 meille tuotiin pieni vauva. Perheisiin lyhytaikaisesti sijoitettavat lapset ovat pääosin alle 4-vuotiaita, ja heidän asiansa pyritään samaan järjestykseen nopeasti. He palaavat takaisin kotiin tai menevät uuteen kotiin.

Syinä lapsen lyhytaikaiselle sijoitukselle voivat olla vanhempien päihteiden käyttö, mielenterveysongelma, uupumus, sairastuminen. Sosiaalityöntekijä arvioi tilanteen, ja lapsi viipyy perheessä vain akuutin ajan.
Paula Ilkan mukaan luopumisen tuska on osa vastaanottoperhetoimintaa.
– Meillä on jo neljä lasta. Ei olisi kenenkään edun mukaista haluta lisää. Aika ei yksinkertaisesti riitä. Itse ehdin haaveilla lastensuojelutyöstä jo pitkään. Nyt saan tehdä sitä ja koko perheen voimin, Paula Ilkka kiteyttää hymyillen.

Vastaanottoperheen pääsyvaatimuksena on tavallisuus. Paula Ilkan mukaan kriteeriksi riittää tavallinen koti, jossa lasten asiat ovat kunnossa ja parisuhde voi hyvin.
– Toiminnassa on koko perhe mukana. Kerroimme jälkikasvulle alusta saakka, mihin ryhdyimme. Meillä on ollut vuoden aikana kymmenen sijoitettua lasta. Yhteiskesto on ollut noin kahdeksan kuukautta. Lapsen tullessa emme tiedä, kauanko hän on. Lapsi tulee aina osaksi perhettä, mutta viipyy vain hetken.

INFO:
Päivystävä vastaanottoperhetoiminta:
• Aloitti Porin yhteistoiminta-alueella vuosi sitten. Päivystäviä perheitä on viisi. Jompikumpi vanhemmista on kotona ja perheelle maksetaan päivystyksen ajalta korvaus.
• Syyskuun 17. päivään saakka on menossa valtakunnallinen Ajoissa kotiin -kampanja.
Sen avulla hankitaan uusia vastaanottoperheitä.
• Vastaanottoperheet käyvät pride-valmennuksen eli sijaisvanhempi-valmennuksen.
• Perheitä rekrytoi ja kouluttaa Satakunnan lastensuojelun kehittämisyksikkö.
• Tukena on myös Kalevanpuiston vastaanottokodin henkilökunta.
• Satakunnassa on myös vastaanottoperheitä, jotka eivät päivystä, vaan ottavat sijoituksen
perheensä tilanteen mukaan.
• Perheet kokoontuvat koulutuksellisissa vertaisryhmissä 4 – 5 kertaa vuodessa.
• Tarvetta on myös sijaisperheistä ja tukiperheistä.

Pimenevistä illoista ja sateen ripsunnasta viis, sillä muoti lupaa katukuvaan tuoreita värejä, printtikuvioita housuihin, kimonoihin, leveähihaisiin toppeihin ja tunikoihin. Perusvärien rinnalle nousevat viininpunainen, metsänvihreä, roosa, navyn sininen. Rohkea pinkki voimistuu sävyltään loppuvuotta kohden. Myös pirteä punainen piristää pukeutujia syksyn edetessä.
Harmaudesta ei ole tietoakaan, sillä mallistoa voi kutsua upeaksi värien ja printtien ilotulitukseksi. Myös kerrospukeutuminen kukoistaa.

Vaatteiden linjat sopivat jokaiselle vartalolle, sillä valinnanvaraa riittää kapeista leveisiin. Vajaamittaiset housut ovat edelleen suosittuja. Niissäkin on tarjolla kapealahkeisia malleja, mutta myös leveitä vaihtoehtoja.
Trendikästä on pukeutua samettiin. Materiaalista on saatavilla esimerkiksi housuja, mekkoja, hiuspantoja. Tekoturkistakki on yksi must-vaate. Katukuvan valloittavat myös midihameet, liehuvat lahkeet ja toisaalta kapeat puntit. Vaihtoehtoja riittää jokaisen makuun.

Kerrospukeutuminen on jopa suotavaa. Yhdistele, kokeile ja virittele esimerkiksi erilaisia takkeja ja puseroita. Muun muassa voit pujottaa vyön vyötärölle muhkean neuleen kaveriksi ja pukea kokonaisuuden päälle nahkatakin.
Vyötäröt esiin! Tarjolla on näyttäviä vöitä, ja isompaankin takkiin tai neuleeseen saa muotoa ja tyylikkyyttä vyöttämällä.

Nainen on nainen syysviimassa ja talvellakin. Jos haluat kulkea muodin huipulla, hanki verkkosukat tai -sukkahousut. Ne olivat hittejä kesällä ja varsinainen instagram-villitys. Trendi jatkuu ja voimistuu vaan pikkujoulua kohden kuljettaessa.

Lähde: Sanna Bal

Miksi valitsin tämän asun?

1. Sanna Bal
– Leveät, värikkäät viskoosihousut, musta nahkatakki ja pusero edustavat hyvin syksyn uutuuksia. Valkoiset tennarit sopivat kokonaisuuteen.
Vila Porin henkilökunnasta syysmuotia esittelevät Sanna Bal, Erika Silvennoinen, Matilda Schwartz-Kröger ja Taru Hellsten-Hatanpää. Vila avaa uuden myymälän Puuvillaan ensi viikolla.

2. Erika Silvennoinen
– Printtiä ja kukkakuviota on tulevan syksyn ja talven muodissa paljon. Tykkään puseron hillityistä väreistä ja 7/8 -pituisista, suoralahkeisista housuista. Korvakorut ovat isot, sillä asusteet saavat olla näyttävät.

3. Matilda Schwartz-Kröger
– Rakastan frilloja. Tähän neuleeseen naisellinen frilla sopii erinomaisesti. Runsas neule ja keinonahkalegginsit ovat hyvä yhdistelmä, jonka kruunaa vaaleanroosa pomper-jacket.

4.Taru Hellsten-Hatanpää
– Raitapaita raikastaa asukokonaisuuden. Tänä päivänä hihat saavat olla pitkät. Valitsemani takki on kevyt ja vuoriton. Keinonahkahameessa on niin kutsuttu paperbag-vyötärö. Verkkosukkahousut ovat must, samoin hattu on osa asukokonaisuutta. Myös pehmeän pörröisiä pipoja näkyy katukuvassa.

Tap, tap, tap railakkaalle taputukselle ei näytä tulevan loppua Tukkijoella-näytelmän ensi-illassa viime lauantaina. Aplodien viimein tauottua yleisömeri lähti kulkemaan kohti narikkaa ja ulko-ovea puheensorinan tahdittaessa askelia. Suurin osa kuului olevan erittäin innostunut näkemästään ja kuulemastaan, osa puolestaan oli täysin toista mieltä.

Teuvo Pakkalan kirjoittama Tukkijoella on yksi eniten esitetyistä suomalaisista näytelmistä, joten moni lauantai-illan yleisöstä oli sen jo jonain vuosikymmenenä nähnyt. Näytelmä kantaesitettiin Suomalaisessa Teatterissa lokakuussa 1899. Kautta aikojen se on ollut kassamagneetti. Porin Teatterissa se on nähty vuosina 1932 ja 1945.

Menestystä voi ennustaa myös Porin Teatterin modernille tulkinnalle, joskin se aiheuttanee nieleskelemistä ja väreitä nostalgiaa kaipaaville. Oskar Merikannon vajaat kymmenen kappaletta saa elävän orkesterin säestämänä rinnalleen reilusti toistakymmentä uutta, Tony Sikströmin säveltämää, komeasti joukkovoimalla kajahtavaa musiikkinumeroa. Lauluja siivittää näyttävä koreografia, joten helpolla eivät näyttelijät Tukkijoella pääse.
Laulu raikaa tunteiden tulkkina sydämen kyllyydestä, puhe jää tässä näytelmässä sivurooliin. Sääli, että ensimmäisellä puoliajalla laulujen sanat puuroutuivat ainakin permannon etuosassa istujille. Onneksi väliajan jälkeen tilanne parani ja äänentoisto osui kohdalleen.

Ohjaaja Reija Väre kertoo käsiohjelmassa osuvasti: ”Moni asia, joita Tukkijoella vielä pidettiin itsestään selvinä, on muuttunut. Itse saatoin päättää kenen kanssa menen naimisiin (ja kenestä erosin), isältäni olen pyytänyt harvinaisen vähän lupaa mihinkään, eikä kumppania tarvitse valita samasta yhteiskunta- tai varallisuusluokasta.”
Rakkaudestahan ja rahasta näytelmän nykyversiossa on kyse. Isä päättää, kenelle tyttärensä antaa. Lopputulema on monenkirjavien kiemuroiden jälkeen onnellinen muidenkin kuin pääparin Pietolan Katrin (vieraileva näyttelijä Kaisa Leppänen) ja Aaprahami Turkan (Teemu Niemelän) yhteiselossa.
Hauskuutta näytelmään tuovat rakastunut pari Heikki Tolari (Ilkka Aro) ja Maija Rivakka (Hannele Lanu). Kavaluutta edustaa Rättäri (Vesa Haltsonen). Haltsosen lavakarisma on uskomaton, joskin muidenkin työpanos on kehumisen arvoinen ja roolijaot osuvat.

Kiitosta ansaitsee myös yksinkertaisuudessaan ja toimivuudessaan loistava lavastus, joka kantoi läpi koko näytelmän. Erilaisia variaatioita siihen saatiin valaistuksen avulla.
Kaunista katseltavaa maskeerausta, kampauksia ja puvustusta myöten oli Tukkijoen-näytelmän komeissa, toimivissa lavasteissa. Laulu raikui ja tanssiaskeleet osuivat kohdalleen. Osa katsojista piti tulkintaa liiankin modernina.

INFO:
Teuvo Pakkalan Tukkijoella:
• Aloitti remontoidun Porin Teatterin näytäntökauden.
• Ensi-ilta lauantaina 9. syyskuuta 2017.
• Ohjaus ja koreografia: Reija Wäre.
• Sovitus: Reija Wäre ja Tony Sikström
• Lavastus: Teijo Loikas.
• Puvustus: Taru Liipola.
• Orkesteri: 6-henkinen, kapellimestarina Tony Sikström/Ville Myllykoski.
• Musiikki: Oskar Merikanto, Tony Sikström.

Vihapuheet saivat uuden sävyn viikonloppuna, kun kaksi ministeriä kertoi julkisuudessa, miten heidän puolisonsa ovat joutuneet nettihäiriköinnin kohteeksi.

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan ja valtiovarainministeri Petteri Orpon tarinat ovat yhdensuuntaiset. Molemmissa tapauksissa vihapuheiden tausta löytyy maahanmuutosta. Mattilan puoliso työskenteli Kainuussa vastaanottokeskuksessa. Orpon puolison väitettiin taasen perustaneen lakiasiantoimiston ja auttavan turvapaikanhakijoita. Jälkimmäinen tieto ei pitänyt edes paikkaansa.

Ministerit viestivät, että he kyllä kestävät heihin itseensä kohdistuvan arvostelun, mutta perhe ja läheiset pitää jättää rauhaan. Vaatimus ei ole kohtuuton, vaan täysin itsestäänselvä asia.

Päättäjien läheisiin kohdistuva häiriköinti ja uhkailu on raukkamaista. Sellaiseen käytökseen ei ole kenellekään oikeutta. On hyvä, että asiat tuodaan julkisuuteen ja viranomaiset tutkivat ne.

Päättäjiin kohdistuva häiriköinti ja uhkailu tuntuu kasvavan koko ajan. Eikä epäasiallinen, tuomittava käytös rajoitu pelkästään ministeritason valtakunnallisiin päättäjiin. Samanlaista kohtelua saavat osakseen myös kuntatason päättäjät ja virkamiehetkin.

Viimeksi viime viikolla keskustelin satakuntalaisen luottamushenkilön kanssa. Kunnassa oli päätetty asiasta, joka sai kuntalaisen raivon valtaan. Puhelinlinjoja pitkin oli tultu päälle. Arvostelu ei jäänyt asiaan, vaan siinä mentiin suoraan myös päättäjän henkilöön. Osansa saivat niin päättäjän motiivit kuin hänen taustansakin. Kuntapäättäjä oli joutunut pohtimaan päätöksenteossa kunnan ja kuntalaisten yhteistä etua sekä tasapuolista kohtelua. Soittajalle sen sijaan riitti hänen oma näkökulmansa ja etunsa. Ne vaarantuivat.

Päättäjiin ja heidän läheisiinsä kohdistuvilla vihapuheille on herkästi koko yhteiskunnan kannalta epämiellyttäviä, kauaskantoisia seurauksia. Jo pelkästään vihan uhka saa ikävä kyllä entistä useamman ihmisen pohtimaan, kannattaako lähteä ehdolle vaaleissa ja olla ylipäätänsä mukana luottamustoimissa. Moni ihminen saattaa helposti ajatella, että käyttää aikansa muihin rientoihin kuin yhteisten asioiden hoitamiseen, jos sen myötä myös perheenjäsenet saavat päälleen lokaa.

Julkisen vallan käyttäjillä on muun muassa rajatumpi yksityisyyden suoja. Heidän yksityiselämäänsä saa tuoda julkisuuteen muita enemmän, jos sillä on yhteiskunnallista merkitystä. Logiikka lähtee siitä, että näin kansalaiset pystyvät arvioimaan, onko päättäjä tehtävänsä arvoinen.

Viime kuntavaalien jälkeen keskeiset luottamushenkilöt ja johtavat virkamiehet ovat joutuneet tekemään myös sidonnaisuusilmoitukset. Ideana on, että kuntalaiset tietävät, onko päättäjillä ja esittelijöillä sellaisia sidonnaisuuksia, jotka voivat johtaa esteellisyyteen virkatyössä ja päätöksenteossa.

Päätöksistä saa olla eri mieltä. Päätösten perusteluita saa kyseenalaistaa. Valitusoikeus on olemassa. Suomessa päätöksentekoprosessi on lisäksi hyvin avoin. Siksi on täysin käsittämätöntä, että jotkut asiat saavat suomalaiset niin vihan sokaisemiksi, että vihapuheesta saa osansa myös päättäjien lähipiiri.

Puhelimen soidessa, bluetooth päälle naps. Sen välityksellä Maire ja Aki Seppälän iloinen tervehdys kantaa autosta kuuluvasti. Pariskunta on matkalla Porin Ahlaisista Muurameen, missä perheen jälkikasvu Anni-Sofia, 20, ja Vertti, 17, asustavat. Vanhemmat muuttavat Poriin lokakuun alussa. He työskentelevät vielä hetken Jyväskylän keskustassa Intersport-kauppiaina ja siirtyvät marraskuun alussa Intersport Porin kauppiaiksi.
– Lapset halusivat jäädä Keski-Suomeen. He muuttavat kahdestaan vuokralle Muurameen. Myimme asuntomme jo hyvissä ajoin ennen Poriin muuttoa. Vertti on Muuramen yrittäjyyslukion kakkosluokalla ja pelaa Happeen B-junioreissa salibandyä SM-sarjassa. Anni-Sofia lueskelee pääsykokeisiin ja on töissä, pariskunta juttelee.

Pori on koko perheelle tuttu paikka, sillä Seppälät asuivat täällä vuoteen 2009, jolloin he aloittivat kauppiasuransa Forssan Intersportissa.
– Jälkikasvun kanssa katsomme ensikesänä heidän järjestelynsä uudelleen, kun Vertti tulee täysi-ikäiseksi ja Anni-Sofian jatko-opiskelut kenties alkavat.
Ahlaisissa Seppälöillä on kotinaan ihastuttava hirsitalo vuodelta 1923. Ympärillä huokuu maaseudun rauha, silti työmatka keskustaan nielaisee vain 35 minuuttia suuntaansa. Pari kertoo talon olevan perustuksiltaan hyväkuntoinen ja asumiskelpoinen. Kesällä se sai tuoreen maalipinnan sisätiloihin, mutta nikkarointia riittää jatkossakin.

Arki on ollut sen verran hulinatäyteinen, että pariskunta rentoutui lomailun ja pyöräilyn merkeissä viime viikon ja keräsi voimia tuleviin haasteisiin. Avaimet IsoKarhussa Käviksellä sijaitsevaan myymälään Seppälät saavat marraskuun ensimmäinen päivä.
– Avainten saannin jälkeen pääsemme toteuttamaan itseämme, sitten alkaa tapahtua. Remontoimme myymälää, freesaamme sisustusta, myös tuotteiden sijoittelu muuttuu, Seppälät ovat suunnitelleet.

Toimelias pariskunta arvelee remontin kestävän vain muutaman päivän, joten uusittu liike avataan marraskuun alussa. Avajaishulinoita vietetään marraskuun aikana. Asiakkaille tuttu henkilökunta siirtyy uusien omistajien palvelukseen. Myös Maire ja Aki nähdään liikkeessä työn touhussa päivittäin. Intersportin palveluihin kuuluvat myös välinehuollot ja painopalvelut.

Porin urheilualan kilpakenttä laajenee pian entisestään. Se ei yrittäjäpariskuntaa huoleta. He kertovat Jyväskylässä olleen vielä enemmän kilpailua.
– Keskitymme omiin asiakkaisiimme ja kohderyhmiimme. Päätuoteryhmämme ovat tekstiilit ja jalkineet. Teemme myös vilkasta yhteistyötä seurojen kanssa. Tulevaisuuden hahmotelmissamme on laajentaa toimintaa personal trainer- ja ravitsemusneuvontaan.
Aki on mukana Intersport-ketjun maastohiihdon ja retkeilyn suunnitteluryhmissä. Maire puolestaan vastaa kaupan vaateostoista ja on mukana suunnitteluryhmässä päättämässä koko ketjun vaatemallistosta.

Myös kävelykadun kehityksessä Sirkka ja Matti Niemelä ovat olleet mukana alusta saakka.

Tunnin verran saattaa kulua matkaan, kun porilaiset Sirkka ja Matti Niemelä kulkevat kotoaan Nortamonkadulta käviksen kautta ruokakauppaan Sokokselle. Niin paljon pariskunnalle tulee aina matkalla tuttuja vastaan. Eikä ihme, yhä edelleen Matti laskeskelee kuuluvansa ainakin 14 eri yhdistykseen tai vastaavaan.
– Pori-Seura, Kauppaseura, Vanhat porilaiset, Porin Ooppera… Matti luettelee.
Vuosien varrella on Matti Niemelä ollut myös promoottorina ja perustajana monessa porilaisia yhä edelleen viihdyttävässä toiminnassa.
– Olen ollut mukana perustamassa Vihreää Teatteria, Porin Jousiampujia, Rantariehaa eli nykyisiä Silakkamarkkinoita ja Sirkan kanssa yhdessä Porin Oopperaa. Porin päiviäkin olen ollut mukana järjestämässä 33 vuotta, Matti muistelee.

Myös kävelykadun kehityksessä Sirkka ja Matti ovat olleet alusta saakka. Esiintyipä pariskunta Käviksestä tehdyissä ensimmäisissä mainosvideoissakin. Nyt Niemelät ovat asuneet käviksen alkupäässä kohta kuusi vuotta. Keskustassakin asuinvuosia tulee jo viitisentoista.
– Tämä on hieno paikka asua, kun on lyhyt matka joka paikkaan. Tori on meidän kotipiha, Sirkka sanoo.
– Ihan paraatipaikka, Matti säestää.
Keskustassa sijaitsi aikoinaan myös Niemelöiden yritys, Mainospori, jonka Niemelät myivät vuonna 2005.
Porista Sirkka ja Matti eivät muuttaisi yhtään minnekään. Täällä kun ovat ”kaikki muutkin”, ja erityisesti rakkaat lapsenlapset Leevi ja Liinu.

Eivätkä Sirkka ja Matti Niemelä todellakaan ole niitä eläkeläisiä, jotka paheksuisivat menoa ja meininkiä.
Päinvastoin, kaupungin keskustan elävöittäminen ja erilaiset tapahtumat saavat Niemelöiltä pelkkää kiitosta.
– Nyt kävelykatukin toimii. On hienoa, että siellä on erilaisia tapahtumia. Tänäänkin taas jotain ”rättiä” ripustettiin tuohon Satakieleen, että joku tapahtuma on tulossa, Matti sanoo.
Monenlaisissa tapahtumissa Sirkkaa ja Mattia näkeekin. Pariskunta käy niin markkinoilla kuin katsomassa esiintyjiä sekä Ee-tunaukion että Satakielen lavoilla.
– Vielä kun torikauppiaat ymmärtäisivät päästää muitakin kauppiaita torille. Siitä kun olisi hyötyä heille itselleenkin, mutta kun ei millään. Missä väki liikkuu, niin siellä se liikkuu, entinen mainosmies Matti Niemelä tietää.

Satakielen lavalle voisivat tulla Sirkan ja Matin mielestä esiintymään myös esimerkiksi kaupungin avustusta saavat soittokunnat ja muut taiteilijaryhmät. Kaikenlaiset muutkin tapahtumat ovat Niemelöille tervetulleita, mutta on yksi tapahtuma, missä Niemelöitä ei nähtäisi.
– Toritansseihin emme menisi, toteavat Sirkka ja Matti ykskantaan.

Kehitysideoita keskustan ja kävelykadun kehittämiseksi Niemelöiltä kyllä edelleen riittää.
– Esimerkiksi VisitPori. Sille tarvitsisi saada kunnollinen kyltti kävelykadulle, mistä näkee missä VisitPori sijaitsee, ja samanlainen kyltti oven päälle. Nyt eivät turistit löydä sinne kuin kysymällä.
– Porissa vaan ensimmäinen kysymys olisi tietysti, että kuka sen maksaa ja mihin se laitetaan ja millä tavalla, ja sitten menee aikaa ennen kuin joku reagoi siihen, ja puolitoista vuotta, ennen kuin se on paikoillaan, Matti virnuilee.

Ja kauppahalli pitäisi ehdottomasti elvyttää. Yhden yrityksen johtajamalli ja erikoistuminen, siinä olisivat Niemelöiden mukaan menestyksen avaimet.
– Pitäisi myydä ja tehdä sellaista, mitä ei kukaan muu tee. Menisivät katsomaan vaikka Turun tai Oulun kauppahallia. Ulkomailtakin voisi ottaa oppia, miten kauppahalleissa on esittelyt järjestetty, mutta ei, Matti Niemelä harmittelee.
Tapahtumia ja toimintaa saa Niemelöiden mielestä kävelykadulla olla, mutta pyöräilijät täytyisi saada järjestykseen.
– Pyöräilijät ajavat niin lujaa ja kävelijät säntäilevät siellä seassa. Pyöräilijöille voisi merkitä kävelykadun keskelle oman kaistansa tai sitten pyöräily pitäisi kieltää käviksellä kokonaan, Sirkka ja Matti ehdottavat.

Niin, ja jos sinne ruokakauppaan on Niemelöillä kuitenkin kiire, on olemassa toinenkin vaihtoehto.
– Silloin mennään Isolinnankatua pitkin. Eipä tarvitse paljon pysähdellä juttelemaan tuttujen kanssa, Sirkka nauraa.

EIJA HAMMARBERG

Keittiömestari Ben Schrey tiivistää mielikuvansa satakuntalaisesta ruuasta kalaan.
– Siihen tämä maakunnallisuus nojaa aika vahvasti: Meillä se on siika ja ahven.

Jos pitäisi brändätä ruokamaakunta, hän kaipaa etenkin rohkeutta.
– Luottaisimme oman maakunnan raaka-aineisiin. Rohkeammin pitäisi tuoda näitä esiin. Siikaakin saa jo ympäri vuoden kasvatuksen ansiosta.
Ben Schrey opettaa WinNovassa tulevia ravintolakokkeja ruuanlaiton saloihin. Hän oli suunnittelemassa myös Satakuntalaisia ruokatarinoita -uutuuskirjaa. Kirjanteossa mukana oli 23 ammattilaista Satakunnan keittiömestarit ry:n 47 jäsenestä.
Schrey sanoo, että koko ajan yleistyville ketjuravintoloille saatetaan asettaa joitakin rajoitteita, vaikkapa raaka-ainehankinnoissa. Keskitetty ostotoiminta voi sulkea lähellä olevankin sivuun.
Siihen, miten ravintolatoimintaa pystyy profiloimaan, tuovat omat rajoitteensa Schreyn mukaan tietysti pienet markkinat näillä kulmilla. Esimerkiksi Turussa tilanne on jo toinen.
– Voi olla vaikea profiloida ruokalistaa. Ehkä se on ongelma täällä.

Keittiömestari Johanna Hankimaa Pitopalvelu Amorista nostaa satakuntalaisesta ruuasta puhuttaessa pinnalle ensin sanat perinteet ja satakuntalaisen kakon. Tyrnistä, riistasta ja kalasta hänkin puhuu.
– Kasvikset, viljat, oluet, hän pohtii mahdollista uutta brändäystä.
– Ongelma on siinä, että olemme liian vaatimattomia. Pitää vain tuoda asioita esiin.
Jos maakuntaa tuntematon haluaisi tilata häneltä annoksen satakuntalaista ruokaa, hetken mietittyään Hankimaa loihtisi aterian, jossa ensin tarjolla olisi useammasta kalalajista luotu kylmälautanen.
– Pääruuaksi tulisi luomukaritsaa läheltä, siis ylikypsää karitsapataa. Jälkiruoaksi tarjoaisin tyrnihyytelöä valkosuklaalla.

Ben Schrey puhuu satakuntalaisuuteen viitaten myös perinteistä. Mutta kun hän sai tutkailla lokakuun alussa järjestettävän lähiruokaan liittyvän Sikses parasta -gaalan ruokalistaa, satakuntalaiseksi nykyruuaksi hän mieltää hyvin punajuuri-vuohenjuustoterriinin, kylmäsavulohen ja sokeriherne-perunasipulilisäkkeen. Pääruokalistalla oleva viipaloitu kalkkunanfilee kuuluisi samaan kastiin, jos kalkkuna tosiaan olisi maakunnallista alkuperää. Kasvistäytteisen portobello-sienen maakunnallisuutta hän vielä epäili.
Lista kaikkineen on hänen mielestään silti puutteineen hyvä lähestymistapa nykyruokaan.
Schreyn tarjonta satakuntalaista ruokaa kysyvälle turistille olisi paahdettua siikaa, muhennettuja kantarelleja ja tilliperunoita.
– Tyrni on innoittanut moniin jälkiruokiin, hän lisää.

Ahlströmin keittiöistä keittiö- ja ravintolatoimenpäällikkö Jukka Luojukoski tunnetaan riistaa suosivana, kauden tarjontaa hyödyntävänä.
– Satakuntalainen ruoka on perustunut kautta aikojen maataloilta saatuihin raaka-aineisiin. Kaloja, juureksia ja riistaa on ollut aina paljon – silakkaa merestä, muikkua ja siikaa Pyhäjärvestä.
Lohen hän jättäisi jo maakuntakattauksesta sivuun, luonnonlohi kun ei ole enää siinä asemassa luonnon antimena.
Ruokakirjan rakentamisessa mukana ollut Luojukoski tarjoaisi turistille loimusiikaa, tillivoisulaa ja nuotiolla paistettuja juureksia. Tai sitten rantakalaa (keittoa) silakasta keitettynä.
Tyrniä hän tarjoaisi jälkiruuan makuperustaksi.

Älykäs auto – ihmistä varten -tapahtuma Porissa kokosi liikennealan vaikuttajia keskustelemaan muun muassa tulevaisuuden trendeistä, älyautoilusta ja vaihtoehtoisista energiamuodoista.
Autoalalle tämän tästä pullahtaa kohuaiheita, kuten viimeksi uutiset Saksan jyrkästä kannasta diesel-autoiluun ja Kiinan sähköautolinjauksesta. Kiinan sanottiin keskittyvän vain sähköautojen valmistukseen.
Autoalan Keskusliiton AKL:n toimitusjohtaja Pekka Rissa sanoi kysyneensä viime viikolla kiinalaiskollegoiltaan kansainvälisillä automessuilla, mistä on kysymys.
– Kiinalla ei ole mitään aikajännettä koskien sähköautolinjausta, Rissa korostaa.
Rissan mukaan sähköautojen valmistuksessa tärkeä viesti on suurkaupunkien ilmansaasteongelman torjuminen. Kiinalaiset valmistavat vuosittain noin 20 miljoonaa autoa, omia merkkejä ja muillekin kansainvälisille autontuottajille. Rissa sanoo, ettei hän saanut siihen vastausta, valmistautuuko Kiina parhaillaan globaaliin, kilpailukykyiseen sähköautotuotantoon, kunhan markkinat alkavat vetää.
Rissan mielestä kehitys autoalalla on nopeaa, ja markkinoille soisi annettavan aikaa kehittyä itsellään. Ajoneuvojen tulevaisuuden käyttöenergiastakaan ei ole mitään varmuutta.

Saksan diesel-kohu taas Rissan mielestä liittyy Saksan vaalivuoteen, eivätkä kaikki usko diesel-rajoituspuheiden toteutuvan koskaan. Typen oksidi -päästöistä vaatimukset koskettelevat diesel-autoja, mutta Rissa itse näkee, että Suomessa dieseleillä ajetaan ainakin 30 vuotta eteenpäin. Jos E5- ja E6 -normit täyttävät moottorit otetaan käyttöön laajemmin, Rissan mukaan ei ole mitään ongelmaa typen oksidien kanssa. Ja CO2-päästöt dieseleissä ovat jo nyt 15–20 prosenttia bensiiniautoja pienemmät.
– Keskustelulla on tehty paljon hallaa vanhempien diesel-autojen suhteen. Kuluttajalle täytyy olla erilaisia vaihtoehtoja tarjolla. Ja diesel on todella järkevä vaihtoehto.

Autonomisesta autoilusta vallitsi paneelikeskustelussa erilaisia näkemyksiä. Jos eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Ari Jalonen (sin.) uskoo itseohjautuvan autoilun toteutuvan Suomessakin, Pekka Rissa epäilee.
– En usko, että näitä nähdään 30 vuoteen. Ei tule Suomeen liikennetasolle, Rissa sanoi.
Hän huomautti, että hiek

kateiden maassa Suomessa autot eivät osaa kulkea itsenäisesti, eikä valtiolla ole rahaa sorateiden päällystämiseen. Tekniikan olemassaoloa hänkään ei kiistä.

Älypitoisia kuljettajaa avustavia toimintoja asennetaan autoihin jo nyt vauhdilla.
Ari Jalonen huomautti, että Suomi voi olla liikennerobottiteknologiassa aivan edistyksen kärjessä, minkä lakitermistökin mahdollistaa.
Lauantain tapahtumassa esiteltiin myös laajalti vaihtoehtoisia energiamuotoja käyttävää uutta autokalustoa, kuten sähkö, kaasu- ja hybridiautoja.

FC Jazzin edustusjoukkueella Kakkosessa on tasan yksi kotipeli jäljellä ensi sunnuntaina.
Olli Orvasto on näillä näkyminen jatkamassa edustuksen päävalmentajana kauden jälkeen, vaikka haastattelua tehtäessä nimiä ei ollutkaan paperissa.
Vuoden ajan paikkakunnan menoa nähnyt sanoo, että palloilukulttuurissa Porissa löytyy aivan toisin kuin Turussa, hänen perheensä asuinsijoilla. Jos jalkapalloilu joskus nousee Porissa parempiin asemiin, hän ei näe estettä yleisövirroille katsomoihin – naispesis ja kiekkokin sen osoittavat.

Päävalmentaja suostuu pohtimaan Kakkosessa kauttaan lopettelevan ryhmän lähitulevaisuutta.
– Hyvä runko meillä on – tulevaisuuden runko, hän näkee.
– Viime vuonna pääsin mukaan aika myöhään. Sarjaputoajalla oli kriisi, kaikki oli sekaisin, piti nopeasti saada joukkueeseen pelaajia. Nyt tilanne on erilainen, voidaan miettiä oikeasti pelaajien hankintaa. Ei siis enää vain pelaajaa, vaan millaisilla ominaisuuksilla varustettua.
FC Jazz ottaa vakavasti ylempien sarjojen vähälle peliajalle jääneiden sijoittamisen Poriin. Kokemukset kesältä kannustavat tähän yhteistyöhön. Orvasto uskoo FC Jazzilla ja valmennuksella olevan tähän vetovoimaa, koska kanavaa on kyselty.
– Olemme myös yliopistokeskuksen kanssa pohtineet jalkapalloilullista pakettia opiskelemaan tuleville, hän varovasti avaa ajatuksia.

Valmentaja sanoo, ettei hänen uskonsa pettänyt kauden aikana, vaikka edustusjoukkueen kevätkausi luisui penkin alle. Säilyminen Kakkosessa on nyt varmistunut.
– Nostan hattua pelillisestä kehityksestä pelaajille. Pelaajille sanoin kun huonosti meni, että minä vastaan tuloksesta, te pelaamisesta.
Hän itse sai mielestään tosi vähän lokaa päälleen suurelta yleisöltä, mutta kuulemma pelaajien puolesta harmitti.
– Pelaajien päälle lensi kuraa. Tottahan menestymättömyys loi minuunkin painetta.

Selvästi jo huojentuneen oloinen Olli Orvasto myöntää, että hän antoi aikaa joukkueelle hitsaantua.
– Mutta en odottanut, että se vie noin paljon aikaa.
Kun voittojen tie jälkeen aukeni, nuoren joukkueen hurmos vauhditti menoa toiseen suuntaan.
– Ehkä olisi pitänyt muuttaa pelisysteemiä aikaisemmin kuin mitä tein.

Uusien pelaajan saaminen on monen tekijän summa. Ammattilaisten varaan päävalmentaja ei laske juuri mitään.
Jos valmennuksessa jatkopesti realisoituu, Orvasto laittaisi tähtäimen Kakkosen kärkikahinoihin – silti hitaasti kiiruhtaen ylöspäin, kunnes pohja on hyvä.
– Vauhtisokeus ei saa iskeä.
FC Jazzin kauden viimeinen kotipeli Porissa sunnuntaina 24.9. – vastassa Tampere United.

Porin ympäristötarkastaja Arttu Tuomisen, 36, katse on lempeä. Hän puhuu vaimostaan Susannasta ja kolmesta lapsestaan erittäin lämpimään sävyyn. Arttu on julkaissut kolme kirjaa: Muistilabyrintin (2015), Murtumispisteen (2016) ja Silmittömän (2017). Osa lukijoista pitää niitä liiankin väkivaltaisina.
– Kun kirjassa kerrotaan sarjamurhaajasta, väkivaltaa ei voida välttää. Tämän tyylilajin genre on väkivaltaistunut Agatha Christien Hercule Poirotin ajoista. Kakkoskirjani Muistilabyrintti oli väkivaltainen. Toisaalta lukijat haluavat tulla säväytetyiksi, Arttu Tuominen perustelee ja sanoo jatkoa olevan lukijoille luvassa.

Hän paljastaa neljännen Labyrintti-dekkarisarjaan liittyvän kirjansa työstämisen jo alkaneen. Tavoitteena on kirjoittaa 500 sanaa joka ilta. Porin kaupungin ympäristö- ja lupapalveluista Arttu jää virkavapaalle lokakuusta tammikuun alkuun, silloin hän pystyy naputtelemaan ”päivävuorossa”.
Sen mahdollistaa Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan Kulttuurirahastolta saatu apuraha. Mies kertoo olevansa siitä otettu ja iloinen. Pyrkimys on saada kirja editointivalmiiksi vuoden vaihtuessa.
– Syksyn aikana kirjoitan myös neljään eri novelliantologiaan. Tykkään novelleista, ne ovat kiva välipala työstää kirjan lomassa. Mielestäni romaanin kirjoittaminen on kyllä paljon helpompaa. Olenkin päättänyt ensi vuonna kirjoittaa antologiaan vain yhden novellin, mikäli minua pyydetään mukaan.
Arttu laskee romaanin kirjoittamiseen vierähtävän perheelliseltä mieheltä noin puolitoista vuotta. Työn alla oleva Leipuri-niminen kirja on viimeinen osa hänen Labyrintti-dekkarisarjaansa. Leipuri-nimiseen sarjamurhaajaan viitataan jo aiemmissa kirjoissa, sillä kirjojen ylikonstaapeli Janne Rautakorpi on saanut hänet kaltereiden taakse.

Kaupaksi porilaiskirjailijan töitä on mennyt mukavasti. Muistilabyrintista on otettu jo kolmas painos ja pokkaripainos. Kaikki kolme kirjaa ovat saatavina myös e-kirjoina ja kaksi ensimmäistä osaa myös äänikirjoina.
– Jokainen kirja myy aiempaa paremmin. Harrastukset yleensä syövät rahaa, tästä minun kirjoitusharrastuksestani saattaa jäädä jotain viivankin alle, Arttu Tuominen virnistää.
Lapsena Arttu ahmi kirjoja. Hänestä tuli lukemaan opittuaan Porin Käppärän kirjaston kanta-asiakas. Urakka alkoi Enid Blytonin Viisikko-sarjasta.
– Jäin koukkuun heti ensimmäiseen kirjaan. Luin koko sarjan. Äitini on ollut aina lukutoukka. Luin koululaisena myös hänen kirjahyllynsä kirjat. Olen muuten kaikkiruokainen, mutta scifi ja fantasia eivät ole itseäni ihastuttaneet.
Tuomisen perheessä jälkikasvulle Veetille, 7, Julialle, 4, ja Iidalle, 3, luetaan joka ilta. Veetin ja Julian suosikkeja ovat Mikko Mallikas - ja Perttu-kirjat. Kuopus tykkää ikäisilleen suunnatuista kuvakirjoista. Isä nauttii suunnattomasti saadessaan lukea lapsille ääneen, sillä siinä on sopivasti haastetta. Viikoittain Arttu kantaa kassikaupalla kirjoja kirjastosta kotiin.

Autotekniikan koulutusvastaava Timo Korpi WinNovasta myöntää, että moottoriöljytarjonta on viime vuosina räjähtänyt käsiin. Jos oli takavuosikymmeninä vain Esso, Mobil, Shell ja Castrol muutamine laatuineen, tänään esimerkiksi nettisivustot tarjoavat pelkästään merkkejä ison nipun laatuluokista puhumattakaan.

Koulutusvastaava Korpi sanoo, että öljyvalinnoissa täytyy luottaa autonvalmistajan suosituksiin, jos löytää sen tärkeän laatuvaatimusmerkinnän ohjekirjasta tai muista tiedostoista.
– ACEA-luokituksen kautta valinta menee. Autonvalmistajilla on tähän omat tyyppimerkintänsä.
Jos auton tiedoissa mainitaan viskositeetti, se ei yksin enää riitä. Mutta kun purkissa lukee oikea ACEA-luokituksen koodi, merkillä ei pitäisi olla väliä.
Korpi sanoo merkkikirjosta, että jos öljynvalmistaja tarjoaa autoon koodeiltaan sopivaa öljyä, täytyyhän sen sopia hintaa katsomatta. Öljynvalmistajalla on vastuunsa.
– Öljyn täytyy vastata vaatimuksia. On öljyillä varmaan laatuerojakin, hän sanoo.
Korpi mainitsee, että hiukkassuodattimella varustetut diesel-autot ovat erityisen tarkkoja öljyistään.

Nettikaupassa esimerkiksi voiteluaineiden hintahaitari tietyn tyypin moottoriin vaihtelee isosti ja tarjonta on runsasta. Voisi kuvitella, että tarjonta puskee tavaraa etenkin yksittäisille kuluttajille, kotiverstaisiin harrastajille ja puoliammattilaisille. Korjaamoissa voi olettaa öljymaailman olevan tekijöiden hallussa.

Timo Korpea askarruttavat tämän päivän huoltosuositukset, jotka nostavat öljynvaihtovälit vaikkapa 30 000 kilometriin.
Vuosihuolloissa usein kilometrirajoja pilkotaan, mutta hänen korvaansa esimerkiksi edellä mainittu vaihtoväli tuntuu pitkälle.
– Autoistaan välittävät usein tekevät välihuollon, hän sanoo.

Johtaja Kristian Kiilasmaa Liinaharjan AD-Autopiste Oy:stä sanoo hänkin, että nykyajan öljymaailma on mennyt paljon aiempaa monimutkaisemmaksi. Joidenkin automerkkien uusiin malleihin vaaditaan muista poikkeavia laatuja.
Eri viskositeetti-arvoja sisältävien öljyjen sotkemista hänen mielestään ei pitäisi sitäkään tehdä, mutta parempi sekin kuin öljyttä ajaminen.
– Edes toisen merkkistä öljyä ei pitäisi sekoittaa toiseen lisäystilanteessa. Aina vanha öljy ensin kokonaan pois, porilainen yrittäjä sanoo.
Kiilasmaa myöntää, että omassakin varastossa pidettävien öljylaatujen kirjo alkaa olla turhan laaja.
– Mutta jos asiakas vielä toivoo öljyä, joka autossa on ollut ennen ja se on toiminut eikä meillä ole, noudamme ja vaihdamme sellaisetkin asiakkaan autoon. Saamme erikoisemmatkin laadut huoltamollemme tunnissa.

Satakunnan ammattikorkeakoulun uusi kampus voitti tänä vuonna Porin Kaupunkiteko-palkinnon. SAMK:n edustajat, hallituksen puheenjohtaja Anttivesa Knuuttila ja kiinteistö- ja turvallisuuspäällikkö Jussi Koskinen vastaanottivat palkinnon Porin Päivän torijuhlassa lauantaina.
– Tämä on meille merkittävä tunnustus, sanoi Koskinen.
– Saimme sellaisen kampuksen, jonka halusimme. Se on jo nyt osoittanut toimivuutensa, hän jatkoi.
Koskinen oli SAMK:n edustajan mukana kampuksen suunnittelussa ja rakentamisessa.

Street Food Fiesta tuo väriä Käviksen syksyyn eksoottisten herkkujen muodossa.

Viime vuosien Ranskalais-italialaiselta Ruokatorilta tuttu tapahtumajärjestäjä ja kansainvälisen ruoan ystävä Ali Chehboun tuo tänä syksynä Poriin uuden ruoka- ja kulttuuritapahtuman nimeltä Street Food Fiesta. Pori on jo kahdeskymmenes Suomen kaupunki, johon tapahtuma tänä vuonna jalkautuu. Kansainvälisiin ruokaelämyksiin erikoistunut Street Food Fiesta järjestetään Porin Kävelykadulla 27.–30. syyskuuta.

Tapahtuma kokoaa yhteen ruokakulttuureja ympäri maailman. Cheboun suosittelee porilaisia tutustumaan esimerkiksi kreikkalaiseen tavernaan, saksalaiseen bratwurstigrilliin ja afrikkalaiseen ruokakojuun, jossa Senegalista Suomeen muuttanut Ousseynou eli ”Ossi” vaimoineen tarjoilee afro-karibialaisia ruoka-annoksia.
Porilaiset saavat lautasilleen myös esimerkiksi kreikkalaista gyroksia, merguez-makkaraa, luksus-hot dogeja, burgereita, italialaista pitsaa ja crepejä suolaisilla täytteillä. Cheboun lupaa, että nautiskeltavaa löytyy niin raikkautta ja terveellisyyttä kaipaavalle kuin huolettomalle herkuttelijallekin. Ruoasta voi nauttia alueelta löytyvillä pöytä- ja istumapaikoilla.
Tapahtumasta voi myös käydä ostamassa eksoottisia raaka-aineita oman kotikokkailun piristykseksi. Kotikeittiöön vaihtelua tuovat eksoottiset mausteet, yrtit, öljyt ja muut raaka-aineet, kuten antipastit, tapenadet, marinoidut oliivit, valkosipulinkynnet, salamit ja kinkut. Eikä sovi unohtaa paikan päällä jauhettua kahvia sekä lahjatavaroita.

Kansainvälisiin herkkuihin erikoistunut Cheboun kertoo rakastavansa myös suomalaista kulttuuria ja suomalaista ruokaa.
– Henkilökohtaisesti suurta herkkuani ovat savulohi, herkulliset uudet perunat, ihana mansikka ja makeat herneet. Esimerkiksi näitä löytyy omasta ruokapöydästäni, satokaudesta riippuen, Cheboun kertoo.
Cheboun pahoittelee, ettei ole saanut suklaamyyjiä kiertueen viimeisiin kaupunkeihin Lahteen ja Poriin. Hän on tapahtuman puolesta pahoillaan myös siitä, että tieto suklaan puuttumisesta tulee kävijöille näin viime hetkillä.

Taiteella ja musiikilla on oma paikkansa Street Food Fiestassa. Paikallisten taiteilijoiden on mahdollista ilmoittautua esiintymään Street Art Stagelle. Esitykset voivat olla mitä tahansa musiikista tanssiin tai akrobatiaan.
– Kaikki paikalliset lahjakkuudet ovat tervetulleita esiintymään, Cheboun lupaa.

PAULIINA VILPAKKA

Pitkä on kuntavaalien varjo. Huhtikuun kuntavaaleissa valittiin Satakunnan kuntiin uudet päättäjät. Kuntavaalituloksen perusteella jaetaan myös maakunnallisten kuntayhtymien keskeiset luottamuspaikat. Ne on saatu nuijittua vasta nyt.

Kuntavaaleissa Satakunnan suurin oli Sdp, toisena oli kokoomus ja kolmantena keskusta. Ero kokoomuksen ja keskustan välillä oli 147 ääntä. Merkittäväksi eron teki se, että toiseksi suurin sai valita maakunnallisen paikan ennen kolmanneksi suurinta.

Maakuntaliiton ja sairaanhoitopiirin kovimmat päättäjät ovat nyt tiedossa. Valintoja voi verrata pörssikursseihin. Ne, ketkä ovat näitä paikkoja nyt saaneet, ovat nousussa. Ne, joilta paikka on viety, ovat laskussa.

Sairaanhoitopiirin valtuustossa puhetta johtaa Sdp:n porilainen valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Arja Laulainen. Hänen asemansa on noussut Porinkin päätöksenteossa. Asemiin ajo maakuntavaaleja ja eduskuntavaaleja silmällä pitäen on hyvässä vauhdissa.

Toinen sairaanhoitopiirin keskeinen paikka on hallituksen puheenjohtajan pesti. Siinä aloittaa keskustan pomarkkulainen vaikuttaja Tapio Uusitalo. Mies on istunut jo aiemmin sairaanhoitopiirin hallituksessa. Viime kuntavaalit hän jätti väliin, mutta loogisesti uuden pestin myötä edessä on nyt maakuntavaalit.

Satakuntaliiton maakuntavaltuuston puheenjohtajan paikalta löytyy entinen Porin kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kokoomuslainen Juha Vasama.

Maakuntahallitusta sen sijaan johtaa jo pitkällä kokemuksella raumalainen Sdp:n entinen kansanedustaja Reijo Kallio. Kallio ja toinen maakuntahallituksen konkarijäsen, kokemäkeläinen Harri Kivenmaa lienevät maakuntahallituksessa ainoat, joilta viime kuntavaalit jäivät väliin. Asema on omien keskuudessa ilman vaalejakin riittävän vahva.

Monelle luottamushenkilölle maakuntaliiton ja sairaanhoitopiirin näkyvimmät paikat ovat tärkeitä. Aiemmin ne katsottiin hyödyksi matkalla kohti eduskuntavaaleja. Nyt maakunnallisista paikoista toivotaan vetoapua myös maakuntavaaleihin.

Myös puolueet odottavat ja toisinaan velvoittavat, että maakunnallisille paikoille valittavat ovat mukana maakunta- tai eduskuntavaaleissa. Varsinkin maakuntavaaleissa ehdokkaita tarvitaan. Satakunnassa maakuntavaaliin saa yksi puolue asettaa 103 ehdokasta. Se on paljon.

Aiemmin puolueet katsoivat, että maakuntapaikoilla on hyvä olla myös puolueen piirin puheenjohtaja, jopa kansanedustajia. Näkemys oli, että näin maakunnallinen edunvalvonta olisi tehokkainta.

Nyt näyttää toisenlaiselta. Sdp:n Harri Lehtonen, kokoomuksen Emilia Syväsalmi, Vasemmistoliiton Petri Salminen, Vihreiden Kaarina Rinne ja Perussuomalaisten Anssi Joutsenlahti eivät keskeisiltä maakuntapaikoilta löydy. Ainoastaan keskustan Tapio Huhtanen on maakuntavaltuuston kolmas varapuheenjohtaja ja hänkin on maanantaisen tiedotteen mukaan luopumassa keskustan piirin puheenjohtajan paikalta.

Mielenkiintoista olisi tietää, mistä tämä poliittisten piirijärjestöjen puheenjohtajien ja kansanedustajien selkänsä kääntäminen maakunnallisille luottamuspaikoille johtuu?

Kesän jalkapallokausi vetelee viimeisiään ja kiekkokausi on päässyt täyteen vauhtiinsa. Porilaisten menestys ja menestymättömyys ovat takuuvarmoja puheenaiheita toreilla ja turuilla sekä paikallisissa kahviloissa ja kuppiloissa. Löytyy vain vähän henkilöitä, joilla ei ole mielipidettä avauskokoonpanoihin, valmentajiin, pelitapaan tai ulkomaan-apuihin.
Oli aika, jolloin minäkin uskoin kuuluvani joskus siihen joukkoon, josta myös lehtien urheilusivuilla kirjoitettaisiin. Nuoresta pitäen oli selvää, että jalkapallo on laji, josta pyrin hankkimaan ammatin tai vähintäänkin sellaisen harrastuksen, että itse ei tarvitse verkkareita ja Copa Mundialeja kustantaa. Jääkiekkokin olisi toki kelvannut, mutta etäisyydet ja lajin kustannustaso ohittivat yhden auton loukossa eläneen työläisperheen lapsen mahdollisuudet.
Jalkapallon ja jääkiekon lisäksi myös muut pallopelit kuuluivat nuoruuden harrastuksiin. Silloin ei ollut tietoa Susijengeistä tai muista vastaavista lempinimistä, mutta laji kuin laji kiinnosti. Lisäksi Lasse Virenin ja Arto Bryggaren innoittamina yleisurheilun eri lajit käytiin joka kesä läpi. Voisi siis sanoa, että monipuolisilla metodeilla tähtäsin huipulle. Menttaalivalmennus ei tuolloin ollut vielä päivän sana, mutta ei se menestys henkisestä kantista ja itseluottamuksesta kiinni jäänyt.
Nykyään miettiessäni nuoruuden valintoja harrastuksissani, en voi olla kiinnittämättä huomiota Noormarkun Nopsan voimakaksikon kosiskeluihin. Välimäen Seppo ja Virran Raimo houkuttelivat minua muutamaan otteeseen vaihtamaan lajia ja siirtymään yksilöurheilijaksi. Pari kertaa kävin kokeilemassa, mutta totesin sitten, että päätökseni pitää ja minusta tulee huippujalkapalloilija.
Nyt lähes neljänkymmenen vuoden jälkeen on helppo todeta, että he saattoivat olla oikeassa ja minä olin varmasti väärässä. Kaikki muut näkivät jo silloin, että syntymäraskaat luut ja sataa lähentelevä rasvaprosentti eivät ole valttia jalkapalloviheriöillä. Kuulantyöntäjälle ne taas saattavat sopia.

KIMMO ÖSTERLUND

Porilainen Satu Lehtinen juoksi viime sunnuntaina Berliinin maratonin noin 41 000 muun juoksijan kaverina.
– Maraton sujui hienosti upeiden historiallisten nähtävyyksien keskellä. Juoksu maaliin Brandenburgin portin läpi oli ikimuistoinen kokemus. Oma tulokseni parani neljällä minuutilla ja olin 608. sarjassani, Lehtinen viestitti Berliinistä juoksun jälkeen.

Kokemuksia ja elämyksiä maratoonarit hakevat, vaikka Berliinissä miehet jahtasivat myös maailmanennätysaikaa. Nopealla radalla kenialaisjuoksija Eliud Kipchoge taivalsi ajan 2.03.32. – siis ihan liki ME-aikaa.

Maratonkouluttaja Timo-Pekka Huhtanen puhuu tavoitteista – maratonin pystyy juoksemaan yhdeksän kuukauden ohjatun harjoittelun jälkeen.
Huhtasella on itsellään takanaan 70 maratonia. Hän kouluttaa matkalle täsmätavoin Marathonkoulu Porin leirissä.
Porilainen sanoo, että esimerkiksi kahden vuoden tavoitteen asettaminen antaa paljon enemmän harjoitteluun pelivaraa – se olisi sopivampi esimerkiksi ikäihmisille.
– Mutta monet haluavat nopeasti tavoitteeseen, kun yhdeksästä kuukaudesta on puhuttu.

Ryhmään tällä erää kuuluu parikymmentä harrastajaa, joiden tähtäin on nimenomaan runsaan 42 kilometrin matkan taivaltaminen juosten.
– Meillä olisi paljon enemmän harrastajia jos tämä olisi juoksukoulu, hän korostaa harjoituksen luonnetta.
Maratonkoulun luonne on selvä. Huhtasen mukaan eteneminen lajissa on uskosta kiinni. Se ei ole trendi, vaan liikuntatapahtuma, johon palataan muiden trendien jälkeenkin. Ja maraton on Huhtasen mukaan myös extreme-laji – nykyihmisen elämystavoitteisiin jopa istuva.
– Jokainen, joka lähtee liikkeelle, pystyy maratoniin, jos ei tule pahempia vammoja. Ainahan niitä tulee harjoituksissa, venähdyksiä, jännekipuja ja vastaavia. On vain löydettävä oikeat tossut ja välineet, hän juttelee talviharjoittelukauden alla.

Kulunut vuosi on sikäli ihmeellinen, että ajasta paistaa kuulemma naisten kova juoksuinto, mutta uusien harrastajien joukko Marathonkoulu Porin tiimissä jäi ennätyksellisen pieneksi. Syksyn aloi-tusinfoon osallistui viisi uutta alkajaa, nekin miehiä.
– Taitaa olla heikoin vuosi. Mutta aina pääsee mukaan kun haluaa.

Näinhän se menee normaalisti: On palattu mökiltä, jossa on grillattu, juotu kaljaakin. Moni kysyy itseltään, miten tästä eteenpäin.
Parhaimpana vuonna aloitusinfoon kokoontui 75 pitkänmatkan juoksusta kiinnostunutta. Huhtanen kuvaa harjoitusinnostusta laskevaksi kaikkien harrastusmahdollisuuksien viidakossa.
– Ihmiset kokeilevat monenlaista, muitakin lajeja.
Hän sanoo, että erilaisia trendejä syntyy ja kuolee, mutta maratonjuoksu säilyy, se ei kuole koskaan. Huhtanen puhuu elämäntavasta.
– Kun tullaan tiettyyn pisteeseen lajissa, juoksupaikkaa haetaan vaikka mistä päin maailmaa. Ei ole itsestään selvää, että kaikille maratoneille pääsee edes mukaan. Joihinkin juoksuihin paikka pitää varata parikin vuotta etuajassa.

Alkajat tiimissä ovat saaneet edetä syyskuun tavallaan kovimpien menijöiden sivussa. Kunhan lokakuun Kankaanpään maratonjuoksu on kokeneilta menijöiltä ohi, ryhmä kootaan yhteen.
Naisista Huhtanen sanoo sen verran vielä, että rintamalta löytyy tahtoa lajia varten.
– Naiset ovat tosi kovia luonteeltaan.
Satu Lehtinen sai Timo-Pekka Huhtaselta viimeistelyvinkit Berliinin juoksua varten Porin metsän maastossa. Lehtinen juoksi sunnuntaina Saksan pääkaupungissa.

Pärekorinheiton MM-kisat käytiin lauantaina Eetunaukiolla. Kisat järjesti Satakunnan Viikko yhdessä MSL-Tampereen kanssa. Naisten maailmanmestariksi heitti viidennen kerran ME-nainen Helmi Hoppu tuloksella 12.23. Hopean sai Seija Hakanen tuloksella 11.83. Pronssia heitti Mari Timgren tuloksella 11.49.
Miesten sarjassa voittoon nousi Merikarvian Lankosken kyläjoukkuetta edustanut kokemäkeläinen Jorma Paavisto tuloksella 16.48. Tampereen joukkueen ME-mies Jouni Koskela ja kansanedustajien ennätyksen omistaja Pertti Hakanen kävivät tiukan mitalitaiston hopeasta molempien heittäessä 15.45. Toiseksi paras tulos ratkaisi hopean Koskelalle. Kansanedustajista kisaan osallistui myös porilainen Ari Jalonen, joka paransi ennätystään yli kahdella metrillä sijoittuen seitsemänneksi.

Joukkuekilpailussa Tampereen tulos oli 68.39. Joukkueessa heittivät Helmi Hoppu, Seija Hakanen, Jouni Koskela, Pertti Hakanen ja Harri Lindell.
Porin joukkue Mari Timgren, Päivi Huttula, Ari Vihavainen, Markus Ruohonen ja Juha Ahlgren saavutti tuloksen 66.47.
Haasteottelun ulkopuolella Lankosken kyläjoukkue sai tuloksen 62.64.

Tulokset:

Naiset:
1. Helmi Hoppu, Tampere, 12.23
2. Seija Hakanen, Tampere, 11.83
3. Mari Timgren, Pori, 11.49
4. Silja Peltopiri, Lankoski, 11.47
5. Päivi Huttula, Pori, 10.70
6. Inkeri Fält, Tampere, 10.65
7. Laura Säisänen, Pori, 10.32
8. Pauliina Peltopiri, Lankoski, 10.07
9. Anu Pörsti, Pori, 9.40
10. Tiina Viilo-Koskela, Tampere, 8.98
11. Irma Ahonkivi, Pori, 8.68
12. Sinikka Erjavaara, Tampere, 7.40
13. Kaarina Peltomäki, Tampere, 6.21
14. Maija-Liisa Koivunen, Tampere, 6.14

Miehet:
1. Jorma Paavisto, Lankoski, 16.48
2. Jouni Koskela, Tampere, 15.45 (toiseksi paras 15.25)
3. Pertti Hakanen, Tampere, 15.45 (toiseksi paras 14.34)
4. Ari Vihavainen, Pori, 14.90
5. Markus Ruohonen, Pori, 14.80
6. Juha Ahlgren, Pori, 14.58
7. Ari Jalonen, Pori, 13.67
8. Harri Lindell, Tampere, 13.43
9. Jori Tarkkio, Lankoski, 12.68
10. Markku Tarkkio, Lankoski, 11.94
11. Hannu Koivunen, Tampere, 11.51
12. Kauko Mäkelä, Pori, 11.29
13. Esa Virtanen, Pori, 11.06
14. Paavo Närvänen, Tampere, 9.75

Haasteottelu Pori-Tampere (2 naista ja 3 miestä):

1. Tampere 68.39 (Helmi Hoppu, Seija Hakanen, Jouni Koskela, Pertti Hakanen ja Harri Lindell)
2. Pori 66.47 (Mari Timgren, Päivi Huttula, Ari Vihavainen, Markus Ruohonen, Juha Ahlgren)

Lisäksi Lankosken kyläjoukkue Merikarvialta 62.64 (Silja Peltopiri, Pauliina Peltopiri, Jorma Paavisto, Jori Tarkkio, Markku Tarkkio)

Huom! Lisää kuvia löytyy, kun klikkaa jutun pääkuvan auki ja siirtyy nuolta klikkaamalla uuteen kuvaan.

Noita Nytenenä eleli muutaman vuoden ”ihmisiksi” sen jälkeen kun hänen viimeisin temmellyskenttänsä Liuksian talo Otavankadulla Porissa purettiin. Nyt hän on jälleen ilmestynyt kaupunkikuvaan ja kuulemma tehnyt pahojaan.
Äksyluonteinen noita kumppaneineen on löytänyt seikkailunsa näyttämöksi eli Taikatalokseen sopivasti ränsistyneen, purettavaksi määrätyn paritalon Karjarannasta.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan Taikatalon perusjuoni kulkee näin: Noita Nytenenä tilasi Pariisista uuden taikahatun. Se päätyi epähuomiossa Ruotsin kuningatar Silvialle, ja Noidalle tuotiin Ässät-pipo. Nytenenä hermostui tyystin ja kidnappasi Ässien A-junioreiden maalivahdin välittämättä meneillään olevasta lätkäkaudesta.
Jotta Patojen pelit eivät menisi ihan poskelleen, maalivahti on vapautettava. Perinteitä noudattaen temppu ei onnistu kuin lapsilta.

Jo ulkokuori paljastaa, että Taikatalo on lavastettu viimeisen päälle näyttäväksi. Huoneiden lavastukset voi määritellä silmiä hivelevän upeiksi. Pienistä yksityiskohdista lähtien näkee, että seikkailuun on panostettu aikaa ja vaivaa. Talon kimpussa on ahkeroinut puolisen sataa nuorta Step by Step -hankkeesta, Kulttuuritalo Annankatu 6, Lasten ja nuorten kuvataidekoulu ja talkoolaiset. Työhön ryhdyttiin jo keväällä, ja monitaiteellisen yhteistyön tulos on vierailijoille uniikki elämys.

Noita on pahansisuinen, eikä tietenkään halua vieraita taloonsa. Hän yrittää häätää tulijoita pois. Jo ulko-oven luona oleva Häviy!-kyltti kertoo Nytenenän kirjoitusvirheestä huolimatta, mitä mieltä daami on tunkeilijoista.
– Juoni on selkeä. Se on tämän seikkailun luuranko, mutta näyttelijät improvisoivat aina tilanteen mukaan. Lapset saavat vaikuttaa siihen, mitä puhutaan eli pallo on heillä. Meitä roolihenkilöitä on kaikkiaan kahdeksan erilaista, Noita Nytenenä alias Anniksen hankevastaava Erja Lehtonen valaisee.

INFO:
•Taikatalo on avoinna yleisölle viikonloppuisin 30.9.–1.10., 7.–8.10., 21.–22.10. ja 28.–29.10.
• Päiväkodit vierailevat arkisin.
• Kierroksen kesto on noin 1,5 tuntia. Hinta 5 euroa.
• Kierrosaika varataan etukäteen arkisin klo 10 – 17 puh. 044-7019422.
• Taikataloksi muokatun tiilirakennuksen osoite on Puunaulakatu/Karjarannantie 9 (Väriässien ja parkkipaikan välissä).

Lauantaina TV Nelosella alkanut Gladiaattorit toi olohuoneisiimme tutut kasvot ja kropat. Mukana on porilainen aviopari Rita Niemi-Manninen ja Aki Manninen. Ritaa luonnehditaan vikkeläksi, naiselliseksi ja pysäyttämättömäksi Laseriksi. Turbo puolestaan on Akin mukaan erittäin positiivinen, ottaa toiset huomioon eikä tunne pelkoa.

Tuotantoyhtiö Aito Media kutsui Ritan ja Akin mukaan ohjelmaan. Hyvinvointialaan keskittyvää bisnestä siviilissä pyörittävä pariskunta kertoo treenanneensa kuukausia ennen kevään kuvausten alkua. Kolmentoista jakson paketin purkittaminen kesti Tampereella puolitoista viikkoa. Osallistujat viettivät sen ajan Mansessa ja asuivat hotellissa.
– Gladiaattorit oli rankka retki, fyysinen koettelemus, pari muotoilee näin jälkeenpäin.
Rahallinen korvaus oli pieni, mutta kokemus sitäkin rikkaampi. Etukäteisvalmistelut kestivät kolmisen kuukautta ja fyysisistä vammoista toipumiset pariskunnan mukaan saman verran. Ritalla on vieläkin kipuilua, mutta sen kanssa tulee toimeen.
– Uusiksi mennään, jos tulevaisuudessa kysytään mukaan, pariskunta tuumii ykskantaan.

Rita on pienestä pitäen tottunut kilpailuhenkiseksi. Hänet muistetaan muun muassa kilpa-aerobicin kolminkertaisena EM-kultamitalistina. Myös Gladiaattorit hän omaksui ajatuksissaan kilpailuksi ja taisteli sen mukaisesti. Aki puolestaan osasi ottaa homman rennommin, viihteen kannalta.
– Sairaan hyvä fiilis ohjelmasta jäi molemmille, he summaavat.
Nämä Porin gladiaattorit innostavat koko perhettä television ääreen katsomaan ohjelmaa. Itse he ovat olleet ohjelman ja kilpailijoiden faneja ensimmäisinä tuotantokausina vuosina 1993–1994. He uskovat luovansa perheiden jälkikasvuille samanlaisia fiiliksiä kuin he ovat aikanaan kokeneet television ääressä.
– Yleisössä oli paljon lapsia ja heidät huomioitiin hyvin. Meistä tuli suorastaan heidän supersankareitaan. Yhteiskuvia napsittiin paljon.
TV-näkyvyyden he uskovat ammentavan osakeyhtiölleen lisätöitä. Yhteistyödiili esimerkiksi Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa on jo sovittu. Pari on mukana Hyvinvointibussinsa kanssa muun muassa SataSisu Syysiskussa perjantaina 29.9.

INFO:
SataSisu Syysisku:
• Pe 29.9. klo 10 – 14 Satakunnan ammattikorkeakoulun Agora-salissa.
• Maksuton ja avoin kaikille
urheilusta kiinnostuneille.
• Urheiluseurojen, kuntosalien esittäytymistä ja näytöksiä, hyvinvointiluento, ryhmäliikuntaa.
• Arvontoja, tarjouksia, ilmainen kehonkoostumusmittaus.
• Renessanssitaiteilijoiden
kerhon livemusiikkia.

Loppuvuosi on aina otollista aikaa verokeskustelulle. Maan hallituksen budjettiesitystä verolinjauksineen käsitellään eduskunnassa, kunnissa taasen päätetään kuntien budjeteista ja veroista. Kaiken kukkuraksi edellisen vuoden verotustiedot tulevat julkisiksi marraskuun alussa.

Verotuksesta on vaikea keskustella maltillisesti. Sille tyypillistä onkin leimakirveiden heittely ja tahallinen väärin ymmärrys. Veronkorotuksia pidetään usein luonnonlakien mukaisena ilmiönä, jota vastaan ei kannata taistella.

Kun julkisista palveluista tai tulonsiirrosta aletaan leikata, leikkausten vaihtoehtona on usein verojen korotus. Veronkorotusta pidetään tällöin hyväksyttävänä, julkisten menojen karsimista ei.

Verokeskustelulle on ominaista myös se, että mitä enemmän ihminen saa tuloja ja maksaa myös veroja, sitä enemmän hänen päälleen lastataan syyllisyyttä. Vaikka todellisuudessa eniten veroja maksavat rahoittavat myös eniten hyvinvointiyhteiskuntaa.

Suomessa verotus on korkealla tasolla. Sen myötä Suomi on erittäin pienten tuloerojen maa. Työtä ja ahkeruutta verotetaan täällä ankarasti.

Suomessa on niin, että jos kuukaudessa 3 760 euroa tienaava henkilö saa lisätuloa, menee siitä veroihin peräti 50,6 prosenttia. Lisäeurosta käteen jäisi siis 49,4 senttiä. Marginaalivero on hurja. Järjestelmä ei kannusta ahkeruuteen.

Suomalaista hyvinvointia ylläpitää keskiluokka. Reilu neljännes suomalaisista maksaa veroista yli 70 prosenttia. Tähän neljännekseen pääsee, kun tienaa vuodessa 35 000 euroa tai enemmän.

Jos ihmisen taloustilanne antaa yhtään periksi, alkaa moni jo miettiä, ottaisiko vastaan töissä lisääntyvää vastuuta ja pidempiä työpäiviä, jos lisäansiosta käteen jää alle puolet. Yhteiskunnan kannalta tämä ei ole hyvä tilanne.

Vaikka Suomessa katsellaan varsinkin nyt Yhdysvaltoja vinosti, niin brändäyksen maa on osannut. Kaikki tietävät, mitä merkitsee amerikkalainen unelma. Sanontaa ruokitaan ja se on osa amerikkalaista totuutta. Unelma saa ihmiset nälkäisiksi ja yrittäviksi. Yhteiskunnan henki on epäkohtineen kuitenkin kannustava.

Suomessa oravanpyörä on helposti kääntymässä toiseen suuntaan. Järjestelmä ei kannusta yrittämiseen ja yrittäjyyteen.

Verotus tulee olemaan kiinnostava asia myös Porissa lähiaikoina.

Pitkään ja kovin hartaasti, toisten mielestä jopa haastavasti etenevä valtuustosopimus voi tällä kertaa hyvinkin jättää veronkorotusten tien Porissa avoimeksi ilman reunaehtoja. Viime valtuustokaudella ryhmät saivat sentään kirjattua, että kokonaisveroaste pidetään kilpailukykyisenä eikä kunnallisveroprosentti saa nousta 0,25 prosenttiyksikön kuntien keskiarvon yläpuolelle. Maltillinen verotus nähtiin silloin Porin valttina.

Jotta tästä kaikesta verotukseen kirjoitetusta ei jää virheellistä kuvaa, niin kannustava verojärjestelmä takaa parhaiten myös hyvinvointipalveluiden ja tulonsiirtojen rahoituksen. Se kitkisi myös kannustinloukut. Niin rikas maa Suomikaan ei voi olla, että ihmisen on kannattavampaa olla työmarkkinoiden ulkopuolella kuin työelämässä.