Andalusiassa moni oli pistänyt sunnuntaina parvekkeelleen Espanjan lipun tuen ilmauksena hallitukselle Katalonian kansanäänestyksen aikana. Koirapuistossa mäyräkoira Francon isäntä purki suuttumustaan väittäen, että Katalonian vauraus on aikaansaatu andalusialaisten hiellä. Köyhän etelän asukaat muuttivat aikoinaan joukoittain töihin Kataloniaan.
Fuengirolassa ilmestyvä suomalainen Se-lehti syytti katalaaneja järjettömästä separatismista ja ihmetteli, ettei Espanjan hallitus ole katkaissut siipiä näiltä pyrkimyksiltä aikoja sitten. Madridissa ja jopa Barcelonassa on osoitettu mieltä Espanjan yhtenäisyyden puolesta. Katalonian aluehallituksen oman tutkimuslaitoksen kyselyn mukaan itsenäisyyden kannatus oli laskenut. Sitä kannatti 41,1 ja vastusti 49,9 prosenttia.
Silti sunnuntain tapahtumat veivät Kataloniaa askeleen kohti itsenäisyyttä, johon enemmistö katalaaneistakaan ei vielä lauantaina halunnut uskoa. Syy ei ole itsenäisyysäänestyksen tulos, joka ei millään mittarilla vastaa lainvoimaisen kansanäänestyksen kriteerejä. Sitä paitsi poliisi takavarikoi ison määrän äänestyslippuja ja sulki äänestyspaikkoja.
Katalonian itsenäisyyttä ajavan johdon saama moraalinen voitto johtuu Espanjan hallituksen täydellisestä arviointivirheestä ongelman ratkaisussa. Perustuslain vastaista tai ei, pienimmän haitan tie olisi ollut sallia äänestys ja kehottaa myös vastustajia uurnille. Olisi kannattanut kysyä konsulttiapua Britanniasta, joka hoiti Skotlannin itsenäistymishaaveet alta pois tyylikkäästi.
Espanjan hallituksen muualta maasta mobilisoimien poliisivoimien kohtuuton voimankäyttö rauhanomaisia äänestäjiä kohtaan on saanut monen itsenäisyyttä karsastavan muuttamaan mieltään. Vaikka Aleksanteri Suuri ratkaisi Gordionin solmun lyömällä sen rikki miekallaan, Aasian valtiasta hänestä ei tullut. Hän kaatui sotaretkellään. Kestävään ratkaisuun päästään aina neuvottelujen ja kompromissien kautta.

MARJA LENNES

Kuka vielä muistaa 2000-luvun alussa Porissakin käytössä olleen kaupunkikortin? Kuntalaisten käyttöön tarkoitettuun monitoimikorttiin sai ladattua muun muassa uimahallin ja muiden urheilulaitosten kausikortteja. Kaupungin työntekijöillä oli mahdollisuus kortin ateriasovellukseen. Siihen sai ladattua myös joukkoliikenne- ja koululaislippusovelluksen sekä pankin Avant-kukkaron, johon sai talletettua rahaa ja maksaa sillä esimerkiksi parkkimaksuja Porin torilla. Paljon muitakin suunnitelmia kortin toimintoihin oli.
– Porissa tarkoitus oli ottaa siihen mukaan myös esimerkiksi Tennishallin kulunvalvonta. Ajatuksena oli, että vuoronsa maksanut pelaaja paitsi pääsisi sisälle, käynnistäisi samalla myös ilmanvaihdon ja sytyttäisi valot. Poistuessaan vastaavasti sammuttaisi ne, kertoo mukana hankkeessa ollut Raimo Soukki.

Tavoitteena oli luoda kortti, jolle sen haltija olisi voinut koota tarvitsemansa palvelut, ja joka samalla olisi myös henkilökohtainen terveyskortti. Terveyskorttia valmisteli Makropilotti-hanke (1999–2001) jonka toteutusalueen Sosiaali- ja terveysministeriö kilpailutti.
– Satakunta voitti kilpailun lähinnä sen ansiosta, että täällä oli useita vuosia toiminut kiinteä Satakunnan sairaanhoitopiirin, Porin korkeakouluyksikön ja Porin Puhelin Oy:n etälääketieteen kehitysyhteistyö. Satakunnan Makropilotissa kokeiltiin tietoteknologian hyödyntämistä sosiaali- ja terveydenhuollossa alueellisesti. Tavoitteina olivat asiakastietojen turvallisen sähköisen siirtämisen tehostaminen, sähköisen asiakaskortin testaus ja palveluja koordinoivan omaneuvojan käyttö, kertoo Porin Puhelin Oy:n silloinen toimitusjohtaja Veikko Naire.
Makropilotin suurimmaksi ongelmaksi osoittautui Nairen mukaan ”kunnallinen itsehallinto”. Kukin kunta oli saanut hankkia tietojärjestelmänsä itse, ilman ohjaavaa koordinointia. Erilaisilla periaatteilla toteutettujen järjestelmien päälle ei kyetty hankkeen aikataulun puitteissa määrittelemään tavoitteena ollutta Aluetietojärjestelmää riittävän kattavasti. Nyt, 16 vuoden jälkeen, voidaan arvioida hankkeen olleen myös selkeästi edellä aikaansa. Parhaillaan sote-muutoksessa tämä sama ongelma on keskeinen kehityskohde.

Kaupunkikorttihankekin kuitenkin kaatui lopulta. Mikään ministeriö ei ottanut kaupunkikorttia vastuulleen.
– Kukaan ei osannut arvioida, mitä kortti ja sen hallinnointi lopulta maksavat, Raimo Soukki sanoo.
Kortin haasteita oli Soukin mukaan myös kokonaisuuden hallinta niin, että sen käyttäjät olisivat olleet siihen tyytyväisiä.
Kortin käytöllä saavutettiin aikoinaan kuitenkin kiistatta myös säästöjä.
– Espoon kaupunki säästi seitsemän miljoonaa markkaa kokeilun aikana, kun se alkoi maksaa vain vammaisten ja vanhusten, samoin kuin koululaisten, tehdyistä matkoista, eikä jakanut enää valmiiksi maksettuja matkalippuja.
– Porissakin koululaislippusovelluksella säästettiin 700 000 markkaa kortin käyttämisen 5–7 vuoden aikana.

Virossa vastaava kansalaisten älykortti on kuitenkin menestynyt hyvin. Korttiin liittyvät palvelut ja tietojärjestelmät onnistuttiin siellä kehittämään huomattavasti halvemmalla kuin Suomessa.
– Virossa kortin käyttöönotto onnistui myös siksi, että se on ensinnäkin pienempi maa, toisaalta kaikki tapahtui uuden itsenäisyyden huumassa, jossa vanhoja järjestelmiä ei edes ollut ja kaikki oli rakennettava alusta. Virossa yhteiskunta ei myöskään ollut niin virheherkkä kuin Suomessa, missä heti pienen virheen sattuessa lopetetaan koko projekti, sanoo professori ja Viron kansalainen Tarmo Lipping Porin yliopistokeskuksesta.

Älykorttiyhdistys lahjoitti älykkäille opiskelijoille

Raimo Soukki kuului yhtenä henkilönä kaupunkikorttijärjestelmän taustalla vaikuttaneeseen Älykorttiyhdistykseen eli Älykorttiammattilaiset ja -harrastajat ry, jonka tarkoitus oli tukea eri kaupunkien älykorttikokeiluja, vaihtaa tietoja ja seurata projekteja. Jäseniä yhdistyksessä oli 106. Kun kaupunkikortti poistui käytöstä, niin loppui myös yhdistyksen toiminta ja lopulta yhdistyksen varat päätettiin luovuttaa Porin yliopistokeskukselle jaettavaksi opiskelijastipendeinä.
– Yhdistyksen koulutukset järjestettiin Porin yliopistokeskuksessa, siksi se valikoitui luonnollisesti varojen saajaksi.
Porin yliopistokeskuksesta stipendit otti vastaan professori Tarmo Lipping, jolla jo oli suunnitelmia stipendien käytölle.
– Todennäköisesti julistamme diplomityöseminaarissa kilpailun, jossa työn pitäisi liittyä digitalisaatioon, ja mieluummin vielä terveydenhuoltojärjestelmässä. Toivottavasti nämä kannustavat tulevia diplomityön tekijöitä valitsemaan työnsä siitä aihepiiristä. Keväällä sitten kisaan ilmoittautuneiden keskuudesta valitsemme heidät, jotka stipendin ovat työstään ansainneet, Lipping kertoi.

EIJA HAMMARBERG

Raumalla on edetty suhteellisen ripeästi sen jälkeen, kun kaupungissa tehtiin päätös kokonaan uuden uimahallin rakentamisesta sen sijaan, että lähdettäisiin korjaamaan vanhaa, jo 1970-luvun alussa käyttöön otettua ja 1990-luvun lopulla laajennettua hallia.
– Nykyinen halli on tehty 1960-luvun opein ja sen päivittäminen 2040-luvun vaatimuksiin vastaavaksi olisi ollut turhan vaativa tehtävä. Reilu pari vuotta sitten tehtiin periaatepäätös siitä, että uusi halli on paras vaihtoehto, kaupungin toimialajohtaja Tomi Suvanto selvittää.
– Kaupunginhallitus päätti keväällä, että halli suunnitellaan Karin kentän alueelle eli käytännössä nykyisin kansalaisopiston käytössä olevan vanhan lyseorakennuksen paikalle. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, voisivat työt alkaa syksyllä 2019, jolloin uusi halli olisi käytössä syksyllä 2021.
– Vanha halli on luonnollisesti käytössä siihen asti, kun uusi valmistuu, Suvanto linjaa.
Tomi Suvannon mukaan ennen rakennustöiden alkamista on vielä ratkaistava, minne kansalaisopisto muuttaa. Sen on tarkoitus siirtyä Aronmäkeen osaksi Hj. Nortamon koulun kokonaisuutta, mutta koulussa todetut kosteusongelmat saattavat muuttaa suunnitelmia.

Karin kentälle uimahallin naapuriin on suunniteltu myös kansallisten palloiluliigojen vaatimukset täyttävän palloiluhallin rakentamista, mutta Suvannon mukaan hanke vaatii toteutuakseen ensin kaavamuutoksen, samoin kuin mahdollisten asuintalojen rakentaminen alueelle.
– Voi olla, että liikuntahallin rakentaminen alkaisi jo samaan aikaan uimahallin kanssa, mutta ihan yhtä hyvin se voi venyäkin, sanoo Suvanto, jonka mukaan sirkusten ja muiden vastaavien aktiviteettien on tarkoitus siirtyä Karin kentältä joko jäähallin parkkialueelle tai sitten Sinkotien suuntaan.
– Muitakin paikkoja uimahallin rakentamiseen on katsottu, yhteensä niitä taisi olla kymmenkunta, mutta aika pian päädyttiin siihen ratkaisuun, että Karin kenttä on paikkana paras mahdollinen. Se on sitä niin liikenteen sujuvuutta kuin kaupunkikehitystäkin ajatellen. Mitä lähempänä ollaan kaupungin keskustaa, sitä parempi. Omalta osaltaan uusi uimahalli tulee parahtamaan kaupungin elinvoimaisuutta ja tuomaan tänne taas uutta tervettä pöhinää, hän ilmoittaa.

Tomi Suvannon mukaan nykyisen uimahallin toiminnot ovat lähtökohta, kun uuden hallin ratkaisuja aletaan suunnitella.
– Allaspinta-alaa tulee olemaan nykyistä 800 neliötä enemmän, ehkä noin puolitoistakertainen määrä. Tärkeintä on se, että altaat ovat monikäyttöisiä eli niiden pitää soveltua muuhunkin kuin pelkästään kilpauintiin tai vastaavasti pelkkään vesijumppaan, Suvanto ilmoittaa.
– Ratojen pituudesta ei ole vielä tehty edes periaatepäätöksiä. Siitä pitää keskustella myös paikallisten uimaseurojen kanssa. Jos olen oikein ymmärtänyt on vähintään kahdeksan 25-metristä rataa suurempi toive kuin ratojen pidentäminen 50 metriin, toimialajohtaja miettii.

Suvanto sanoo, ettei rakennuksen koon tarvitse välttämättä kasvaa nykyisestä, vaikka allaspinta-ala kasvaakin.
– Olemme siinä mielessä onnellisessa asemassa, että pääsemme liikkeelle täysin puhtaalta pöydältä, hän muistuttaa.

Uimahallin rakentamiselle Karin kentälle asettaa omat rajoituksensa pohjavesi, joka on alueella vain noin kolmen metrin syvyydessä. Tilannetta helpottaa se, että huoltotilojen ei tarvitse nykyisin enää sijaita maan sisällä.

ASKO TANHUANPÄÄ

Pehmeä ojanluiska valtatieremontin jäljiltä paljastaa jo nyt, että riista on ottanut tienylityspaikakseen ainakin uuden riista-aidan Luvian päädyn. Jäljet näyttävät, että lukuisat peurat ja metsäkauriit ovat ylittäneet valtaväylän samasta paikasta viimeisten viikkojen aikana.
– Aidan päistä syntyy pahat paikat, se on valistunut veikkaus. Ne ovat merkittäviä onnettomuuksia synnyttäviä kohtia, riistasuunnittelija Reima Laaja Riistakeskus Satakunnasta sanoo.
Laajan mukaan aita vaikuttaa riistaeläinten luontaiseen liikkumiseen, ja alussa ne saattavat myös puskea päin aitaa yrittäessään siirtyä toisella alueelle. Hän toivoo, että autoilijat tietäisivät, miksi varoitusmerkeillä riista-aitojen päissä yleensä varoitellaan – ei aidan päättymisen tai alkamisen vuoksi, vaan tielle pyrkivän riistan vuoksi.
Laaja lisää, että valtatie 8 rannikolla muutoinkin katkaisee hirvieläinten luontaiset liikkumissuunnat. Keväällä eläimet palaavat rannikolle, syksyllä siirtyvät vastaavasti talvilaitumille sisämaahan.
Pahin vaaran hetki ajoittuu tuntia ennen auringonnousua ja tunti jälkeen auringonlaskun. Laaja muistuttaa, että juuri nyt vilkkain työmatkaliikenne ajoittuu samoihin pimeisiin tunteihin.

Viranomaiset tekivät juuri hiljan hirvieläinonnettomuuksia ehkäisevän suunnitelman Varsinais-Suomen ely-keskuksen alueelle. Liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang tietää hänkin, että onnettomuusriski aitojen päissä kasvaa. Samalla hän huomauttaa, että vilkkaille ylityspaikoille onnettomuudet kasaantuvat, jos aitaa ei rakenneta lainkaan.
Aitaa rakennettiin Luvian ja Porin väliin noin kuuden kilometrin matkalle. Klang näkee, että aita voi muuttaa eläinten käytöksen niin että ne pysyttelevät metsissä ylittämättä tietä. On esimerkkejä Etelä-Suomesta, että jopa eläinkannat ovat eriytyneet pitkien hirviaitojen katkaisemilla alueilla.

Suunnitelmassa toimenpide-ehdotuksena uuden riista-aidan rakentamista on esitetty kuuteen kohteeseen, yhteensä noin 16,5 kilometrin osuudelle. On laskettu, että riista-aitojen rakentamisella saadaan kohteeseen noin yhteensä 0,024 henkilövahinko-onnettomuuden vähenemä/vuosi.
Satakunnan uudet paikat olisivat valtatie 11 välillä Kaasmarkku–Kullaan Koski kahden kilometrin matkalla ja valtatie 2 Huittisista kaakkoon 3,3 kilometrin osuudella.
– Tälle ei ole määritelty aikataulua. Ensin täytyy tehdä tiesuunnitelmat, maa-alueen hallinnolliset ratkaisut ja pitää saada vielä rahoituskin, Klang sanoo.
Kullaan kohde maksaa arviolta 200–300 000 euroa, Huittisten kohde 150–200 000 euroa.

Siinä missä itsenäinen Suomi on tänä vuonna viettänyt 100-vuotisjuhliaan, juhlii Porin Työväen Soittokunnan (PTS) Suuri Puhallinorkesteri peräti 130 vuottaan.

Soittokunnan alkusanat lausuttiin Porin Työväenyhdistyksen toimikunnan kokouksessa 20.9.1887, jolloin otettiin ensimmäisen kerran esille kysymys yhdeksän torven hankinnasta perustettavaa torvisoittokuntaa varten.
– Nyt on torvia vähän enemmän kuin yhdeksän. Kaiken kaikkiaan konsertissa on torvien, puupillien ja lyömäsoittimien soittajia yhteensä noin viisikymmentä, kertoo PTS:n nykyinen kapellimestari Tommi Tuominen.

Kapellimestari on tämän hetkiseen bändiinsä enemmän kuin tyytyväinen. Soittajat ovat sitoutuneita harjoittelemaan ja ennen kaikkea soittamaan kunnianhimoisesti konserteissa.
– On kunnia olla PTS:n edessä johtamassa joka maanantai harjoituksissa.
– Bändiin kuuluu sekä uusia, tänä syksynä aloittaneita soittajia, kuin myös paljon 1960-luvulla aloittaneita. Pasunistimme on aloittanut puhallinmusiikin harrastuksen jo vuonna 1949, Tuominen kertoo.

PTS Suuren Puhallinorkesterin viittäkymmentä soittajaa kuullaan vielä tänä vuonna peräti kolmessa konsertissa. Ensimmäinen niistä on Promenadikeskuksessa 14. lokakuuta kuultava Yhteisiä hetkiä Suomi 100 PTS 130 -juhlakonsertti. Ohjelmistollisesti konserttia leimaa itsenäisen Suomen 100 vuotta.
– Ohjelmistossa on suomalaista musiikkia, kuten Merikantoa ja Sibeliusta. Puhallinmusiikkia niin kauempaa menneisyydestä kuin uudempaakin. Orkesteriteoksista kuullaan myös esimerkiksi Robert Kajanuksen Suomalainen rapsodia. Laulusolisteina konsertissa kuullaan tenori Jyrki Anttilaa ja sopraano Tiina-Maija Koskelaa, joiden esittämät laulut ovat niin ikään suomalaisia sävelmiä, esimerkiksi Merikannon Elämälle ja Ma elän.
Kapellimestari Tommi Tuominen nostaa konserttiohjelmistosta esiin myös Porissakin pitkään vaikuttaneen Priit Raikin Isamaale (Isänmaalle), joka perustuu Suomen ja Viron kansallislaulun melodiaan.
– Raik on syntyperältään virolainen, mutta teos on sävelletty Porissa. Se on siis suomalainen.

Seuraava PTS:n konsertti on kokonaan uuden yhteistyön avaus. Suurta Puhallinorkesteria kuullaan yhdessä Porin Mieslaulun kanssa itsenäisyyspäivän aattona järjestettävässä Isänmaallinen ilta -konsertissa.
– Se on Mieslaulun perinteinen konsertti, jossa pitkään oli yhteistyökumppanina Satakunnan Sotilassoittokunta, jota ei muutamaan vuoteen kuitenkaan enää ole ollut. Mieslaulu lähestyi meitä kysymällä kiinnostaisiko yhteistyö, mihin vastasin välittömästi, että totta kai olemme siihen valmiita, Tuominen taustoittaa.
Tommi Tuominen kertoo innolla odottavansa, kuin myös jännittävänsä, erityisesti konsertissa kuultavaa Sibeliuksen Finlandiaa.
– Siinä ovat mukana puhallinorkesteri, kuoro ja urut. Se on huikea, sitä ei pysty kuvailemaan, se pitää kokea.
Orkesterillemme tämä on ehdottomasti kunnia päästä sitä soittamaan.
Vuoden päättää PTS Suuren Puhallinorkesterin oma joulukonsertti 20. joulukuuta Keski-Porin kirkossa laulusolistinaan Mari Palo. Luvassa on hyvin perinteinen joulukonsertti.
– Joulukonsertissa soitamme niitä suomalaisille rakkaita joululauluja, joita halutaan kuulla vuodesta toiseen. Siitä toivottavasti voi jo hiljalleen rauhoittua joulunpyhiin, Tuominen sanoo.

EIJA HAMMARBERG

”Kunto ja esiintyminen hyvä, mutta liian vaatimaton look.”
Näillä eväin ja pronssimitali kaulassaan porilainen Emilia Jyräkoski, 26, lähetettiin runsas viikko sitten Bikini Fitness -karsinnoista eteenpäin. Hän kilpailee Nordic Fitness Expo –suurtapahtuman finaalissa Lahden Messukeskuksessa tulevana viikonloppuna eli 7. – 8. lokakuuta. Hänen sarjansa on Bikini Fitness yli 172-senttiset.

– Karsinnat olivat Helsingissä. Sarjassamme oli 11 osallistujaa, joista finaaliin meistä ylsi kuusi. Olin erittäin yllättynyt saamastani pronssista, sillä minulla ei ole kisakokemusta, Emilia puhelee samalla kun näyttää asentoja, joita tuomaristolle poseerataan.
Ulkoisesta ilmeestään saamansa kritiikin hän otti tosissaan ja ajeli viikonlopulla Tampereelle ostamaan vihreiden kisabikinien tilalle näyttävät tummansiniset. Myös meikkiin ja liian vaaleaan ihonväriin hän aikoo saada muutosta.
Tarkoitus oli jättää hankinnat ensi vuoteen, mutta finaaliin pääseminen laittoi suunnitelmat uusiksi.

Emilia on lähtöisin Ulvilasta. Häntä on valmentanut kolmen vuoden ajan ulvilalainen Jutta Rossi. Suunnitelmissa on myös tulevia koitoksia.
– Tavoitteena on ottaa uusiksi koko setti kilpailuineen ensi syksynä. Yläkroppani on vahvempi kuin jalkani, joten hiomista riittää, hän tokaisee silmäillen hoikkaa varttaan.
Hän kertoo edenneensä Jutan ohjeiden mukaan terveys edellä ja järki päässä. Aterioiden kalorimäärät per päivä ovat pysyneet 2 500 kilokalorissa. Dieetti on kestänyt puoli vuotta ja ollut toimiva.
– Olen 178-senttinen ja kisapainoni on 61 kiloa, Emilia summaa.

Puolen vuoden ajan kilpailijatar on pidättäytynyt herkkupöytien antimista. Juhlissakin mukana on ollut omat syömiset. Välillä mielikuviin on tullut kerroshampurilainen kaikilla herkuilla. Voi olla, että Lahden kisojen jälkeen matkaseurue poikkeaa houkuttelevalle välipalalle.
Mukaan kisoihin kannustus- ja tukijoukoiksi lähtee avopuoliso Christopher Heikkilä, huoltaja, valmentaja ja ystäviä ympäri Suomen. Majoituspaikaksi he ovat vuokranneet omakotitalon.

Kisoissakin Emilia aikoo takahuoneessa harjoitella poseerauksia. Niitä hän on muutenkin treenannut päivittäin, sillä toistoilla ne kuulemma jäävät lihasmuistiin. Itseään hän ei aio verrata kilpasiskoihin vaan keskittyy omaan kroppaansa.
Emilia sanoo suorastaan olevan huvittavaa, että hän poseeraa lavalla ja nauttii siitä. Hän, joka on ikänsä inhonnut esiintymistä.
Tavoitteena on yltää finaalissa kuuden parhaan joukkoon.
– Tiedän, että minulla on siihen edellytykset. Kisakokemusta on vain yksien SM-kisojen eli karsintojen verran. Niistä ylsin finaaliin ja tähän Lahden suurtapahtumaan. Pronssi yllätti minut itsenikin. Pakko silti myöntää, että kultaa ja hopeaa karsinnoissa napannut voittajakaksikko on tyylikäs ja näyttävä.

Hyllyillä on ritirinnan pulloja. Borg Kitchen & Barin tarjoilija Jani Kotiranta valmistaa niistä taitavin ottein herkullisen näköisiä juomia. Pikkujoulusesonki on alkamassa ja on odotettavissa, että drinkkejä tilaillaan.

Mikäli pääkaupungin buumiin on uskominen, kauniisti tarjolle asetellut juomat saattavat maistua jopa oluen ystävälle.
– Cocktailbuumi alkoi pääkaupunkiseudulta. Sinne on perustettu lukuisia cocktailbaareja. Idea on rantautumassa pikkuhiljaa muualle. Olemme jo havainneet muutoksen, hovimestari Siru Mäkiranta kertoo.

Klassikoiksi päätyneet juomat on kehitetty jo 1920- ja 1930 -luvuilla. Tänä päivänä niistä menevin on Dry Martini.
– Ehkä se tulee ensimmäisenä mieleen, siksi se tilataan, Jani Kotiranta ja Siru Mäkiranta arvelevat.
Uusista tuulista kertoo myös se, ettei ensimmäisen oluen jälkeen tilatakaan ”toinen samanlainen” vaan halutaan makustella cocktaileja.
– Henkilökuntamme on innostunutta ja osaavaa väkeä. Heidän tietotaitoaan saa mielellään käyttää hyväksi, ravintoloitsija Mika Peltola rohkaisee.

Aika paljon jo kysytäänkin tarjoilijan suosituksia. Toisinaan tehtävänanto on tyyliin ”tee mulle hyvä drinkki”.
– Kyselemme lisää esimerkiksi makutottumuksista. Pikkujouluaikaan suosiossa ovat glögipohjaiset juomat, esimerkiksi glögikuohari. Juhlaan kuin juhlaan sopiva samppanja on ajankohtainen aina. Suosittelemme pikkujouluihin erityisesti trendikästä rosésamppanjaa.

Jälkiruuan sijasta haastateltavat suosittelevat hieman eksoottisempaa vaihtoehtoa: Cheese caketini -cocktailia. Ruokalistalla on myös after dinner -juomia.
Drinkeissä ja viineissä on valtava määrä vaihtoehtoja. Kannattaa käyttää hyväksi ravintoloiden asiantuntevaa henkilökuntaa, eikä aina tilata samaa, hyväksi havaittua vaihtoehtoa. Borgissa lista vaihtuu kolmisen kertaa vuodessa, samoin kuin lasimyynnissä olevien viinit. Cocktail-lista muuttuu talven koittaessa.

Monella on tapana poiketa ravintolassa ennen tai jälkeen konsertin. Henkilökunnan toivomus on, että jos seurueeseen kuuluu kuusi tai useampi henkilö, pöytä varattaisiin etukäteen.

Porin valtuustosopimuksen vaikeat neuvottelut kertovat karua kieltä puolueiden yhteistyösuhteista.

Valtuustosopimuksen työstäminen on ollut Porissa nyt vähintään pari piirua työläämpää kuin viime vaalikauden alussa. Kunnallisvaalit järjestettiin edellisen kerran 28.10.2012, silloin valtuustosopimus oli allekirjoitettu jo kuuden viikon kuluttua, 10.12.2012. Sopimuksessa olivat mukana kaikki muut ryhmät paitsi kristillisdemokraatit.

Viime valtuustokauden aikana sopimusta myös päivitettiin kaksi kertaa. Toisessa sopimuksessa mukana olivat kaikki ryhmät. Kolmannesta sopimuksesta, jolla mentiin myös kuntavaaleihin, jäivät pois kristillisdemokraatit, Vasemmistoliitto ja Perussuomalaiset.

Nyt kuntavaaleista on aikaa kulunut puoli vuotta ja Porin päätöksenteko on pahasti sekaisin. Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat tehneet keskenään oman valtuustosopimuksen ja muut valtuustoryhmät ovat neuvotelleet omaansa. Kyseessä on hajaannus.

Tausta tapahtumille löytyy kuntavaalien tuloksesta. Vaalien voittajia Porissa olivat Sdp, vihreät ja Vasemmistoliitto. Kaikki lisäsivät äänimääräänsä ja ne saivat 59-jäseniseen valtuustoon enemmistön, 31 paikkaa. Vaalien häviäjä oli kokoomus. Sen kannatus vajosi, mutta silti se on Porin toiseksi suurin.

Voittajat päättivät yhdessä, että häviäjä saa jäädä keskeisten paikkojen ulkopuolelle. Ja niin kävi. Sdp otti itselleen sekä valtuuston että hallituksen puheenjohtajan paikat. Se onnistui voittajien yhdessä tekemällä teknisellä vaaliliitolla, ne ovat politiikassa arkipäivää. Sdp:stä, Vasemmistoliitosta ja vihreistä ainakin osa oli aidosti sitä mieltä, että äänestäjät halusivat muuttaa Porin voimasuhteita ja päätöksentekoa. Siksi tehtiin, mitä tehtiin.

Kokoomukseen tapahtuma jätti jäljen. Puolue oli jo aiemmin kokenut, että se oli joutunut yksin puolustamaan viime vaalikauden kipeitä päätöksiä kuten lomautuksia. Kun se jätettiin luottamuspaikkojen jaossa mopen osaan, puolue katsoi, että sillä on oikeutus alkaa profiloitua. Siksi oma valtuustosopimus sopii kokonaiskuvaan.

Puolue pystyy nyt toimimaan oman valtuustosopimuksensa mukaisesti. Se pitää varmasti ääntä veroista, elinvoimaisuudesta ja investoinneista. Tavoite on näkyä ja nostaa kannatusta.

Perussuomalaisista kokoomus sai kaverin omaan valtuustosopimukseen, kun siihen kirjattiin selvitys humanitäärisen maahanmuuton kustannuksista ja riskeistä. Perussuomalaiset saivat oman profiilinsa mukaisen kirjauksen.

Muutos viime vaalikauteen verrattuna on Porissa merkittävä. Nyt päätöksenteon enemmistöön vaaditaan useampi puolue. Se tarkoittaa enemmän neuvotteluja, enemmän aikaa, enemmän kompromisseja ja vähemmän ennustettavuutta. Esimakua tästä on saatu jo niin teknisen- kuin sivistyslautakunnankin äänestyksissä. Molemmissa lautakunnassa vasemmistopuolueet jäivät kahdestaan vähemmistöön.

Pori-sopimus olisi parhaimmillaan hyvä työkalu, jolla kehittää kaupunkia pitkäjänteisesti ja sitoutuneesti. Nyt sellaista ei ole näköpiirissä. Ensin tarvitaan Pori-sopu.

Ruattis sanotaa, et paljo saa ihmine kuul, enneko korvat pääst puttoo. Se o tosi. Mää funteerasi joskus, et ko toreil ja turuil kuulustellee ihmiste puhheit, niist sais koottuu vaik mimmose miätekokoelma. Vai onko se varraastamist? No juu ja ei. Jokakikine kirjailija noukkii koko ajjaa ympäriltäs aiheit ja puhheit. Linjapiilit ja junat o parhait paikkoi ja kaike mailma kuppilat. Ja laste leikkipuistot. Täsä muutamii näytteit:

Linjapiiliviisauksii:
”Miähest o ihmisel kauheesti hyätyy!”
”Ko mää marjasta, emmää maastoo muist. Maasto muistaa minu ja viä oikeisii paikkoihi.”
”Elämä o semmost, et se mennee ohitte.”
”Ko o seittämäkyment kerttaa antanu anteeks, ni mitä sejjälkee tekis?”
”Parempi se o, et hyvä kiärtää ko paha.”
”Nuaren ei kompastunu, vaik meinas. Vanhan kompastuu, enneko eres meinaa.”

Leikkipuistoviisauksii:
”Mihi asti ihmine kasvaa ja viisastuu ja koska ruppee menemää toistappäi?”
”Ensiks o vattas. Sit o vavvasuus. Sit lapsuus. Sit nuaruus. Sit aikusuus. Sit vanhuus. Sit kualema.”
”Jos se otti su lapios, leiki ämpäril.”
”Jos ei tiä, mitä tekis, ni ain voi istuu ja miättii ja heiluttaa jalkoi.”
”Jos pelkäät, et mörkö o sänky al, heit sin keksei. Kyl kuulet, syäkö se niit. Ei semmone ol vihane, ko syä suklaakeksei.”
”Mee äitii haittaa, jos rakentaa keittiötualeist muurei ja tua sin rakoihi matoi ja laittaa ruahoi astioihi ja tekkee vetest kanavii. Mee äiti o semmone heikkoymmärteine.”

Eruskunna kuppila viisauksii:
”Tavoitetilan määrittely ja resursointi nykyisen tahtotilan vallitessa ei lähtökohtaisesti ole adekvaattia...”
”Kerrannaisvaikutukset valtio-omisteisuuden minimoimisessa...”
ABC-kuppila viisauksii:
”Ei muut ko rautaa rajal ja pyssyt paukkumaa, jos tän tullaa kerjäämää ja elämää ninko pummit. Ei yhtää tartte hyysät, ko ei meitäkä ol kukkaa hyysänny...”
”Kyl mää voi rehellisesti sannoo, et mää ole aamupäiväst asti kaljotellu. Eläke tuli juur ja koht tullee toimeetulotuki.”

Arvakkaas, mihi porukkaa mää olsi kaikist mialuummi liittyny! Ei voi kiältää, etteiko Suames olis erillaisii kuplii, mut sevvertta piäni maa tämä o, et kyl kuplat joskus poksahtellee ja me kuullaa ja nährää, kullai naapurikuplas eletää ja ajatellaa. Kannattaa kuulustel.

KRÖÖNRUUSKA

Pop up -hanke antaa yrittäjille ja yhteisöille mahdollisuuden kokeilla Porin keskustan tyhjiä liiketiloja. Myös tilojen omistajat hyötyvät, kun voivat esitellä liiketilansa toimivuutta.

Porissa on alkanut Kokeillaanks keskustaa? -hanke, joka lähtee taistoon tyhjeneviä liikehuoneistoja vastaan. Hanke järjestää pop up -tapahtumia, joissa yritykset, yrittäjäksi aikovat, yhdistykset, koulut ja muut yhteisöt voivat kokeilla keskustan liiketilojen soveltuvuutta yritystoimintaan tai toimintansa esittelemiseen.
Samalla tyhjien liiketilojen omistajat hyötyvät, kun tilan kokeilun kautta siihen voi löytyä pysyvä vuokralainen, tai joku muu kiinnostuu nähdessään tilan toimivuuden.
– On kauppoja, jotka ovat tulleet Poriin ensin kokeilemaan pop up -liikkeenä ja jääneet, kun toiminta on sujunut, kertoo vanhempi asiantuntija Mari Antikainen Prizztech Oy:stä.
Hän vetää yksivuotista hanketta, jonka rahoituksesta vastaa Satakuntaliitto. Aloitteen toimintaan tekivät Porin Yrittäjien puheenjohtaja Jari Taimi ja Käviksen toiminnanjohtaja Kirsi Sainio-Lehtimäki, jotka ottivat yhteyttä Prizztechiin. Hanke sujuu nyt yhteistyön merkeissä.

Kokeillaanks keskustaa? -hankkeessa tullaan järjestämään kolme eri pop up -tapahtumaa: yksi vuodenvaihteessa, toinen keväällä ja kolmas kesällä. Niiden tarkat ajankohdat, kesto ja sijainti tullaan määrittelemään yhdessä osallistujien kanssa. Mari Antikainen toivoo, että kiinnostuneet ottaisivat yhteyttä.
– Ensimmäinen infotilaisuus pidetään 31. lokakuuta. Toivottavasti sinne tulisi paljon kiinnostuneita, niin päästäisiin yhdessä suunnittelemaan toimintaa.

Yrityksistä vain ravintolatoiminta on rajattu hankkeesta pois alan hygieniavaatimusten takia. Ravintolapäivä tarjoaa mahdollisuuden testata sen alan toimintaa.
Kaikki muut yritykset ovat tervetulleita mukaan, niin porilaiset, muualta Satakunnasta tulevat kuin valtakunnallisetkin. Antikainen kertoo, että valtakunnan tasolla mahdollisuudesta kerrotaan yrittäjäjärjestöjen kautta.
– Tässä on hyvä mahdollisuus esimerkiksi sähköistä kauppaa käyvälle kokeilla kivijalkamyymälää, hän vinkkaa.
Pop up -pisteen voi perustaa myös vaikkapa yhdistys tai koulun yrittäjäluokka. Kaupungin virastot voivat esitellä toimintaansa. Taidenäyttelykin on mahdollinen. Kynnys on matala.
Antikainen kertoo, että pop up -tapahtumien tilat varmistuvat lähempänä, sen mukaan, mitä on vapaana ja mihin päästään.
– Kyseessä voi olla myös isompi tila, johon tulee monta pop up -yrittäjää, hän sanoo.

Ässistä Raumalle siirtynyt puolustaja nauttii taas pelaamisesta pitkän toipumisjakson jälkeen.

Jos jääkiekkoammattilainen Jyri Marttinen olisi kirja, olisi hän ilman muuta Arto Paasilinnan ”Onnellinen mies”. Reilut puoli vuotta toipumista vaatineen alaraajavamman jälkeen taas kaukaloon palannut puolustaja on syystäkin naama näkkärillä, vaikka pelituntuma onkin luonnollista syistä vielä hakusessa. Sekin vaikuttaa positiivisesti, että nyt Jyri on Lukko.
– Loukkasin helmikuun lopussa Jukureita vastaan ja sen jälkeen on eletty toipilaan elämää. Nyt takana on kolme ottelua uudessa joukkueessa ja ihan hyvin paikat ovat kestäneet. Eteenpäin mennään pikkuhiljaa uusin askelin, Marttinen miettii.
– Peli on joka tapauksessa aina treenaamista parempi vaihtoehto, hän tiivistää.
– Viimeisen kuuden kuukauden aikana ollaan oltu kieltämättä välillä aika syvissäkin vesissä, mutta luovuttamista en ole missään vaiheessa edes tullut miettineeksi. Se on itsestä kiinni haluaako nousta, sanoo Marttinen, jolle puolen vuoden toipumisjakso oli jo toinen kahden vuoden sisään.

Syyskuussa 35-vuotissyntymäpäiväänsä juhlinut Jyri Marttinen on Jypin kasvatti, joka on ehtinyt pelata SM-liigassa 620 ja Ruotsin SHL-liigassa 150 ottelua. Viiden Porin Ässissä menneen kauden jälkeen hän siirtyi 50 kilometriä etelään eli Rauman Lukon pelipaitaan.
– Rauma on ottanut niin minut kuin perheenikin erittäin hyvin vastaan. Olen lähtöjäni pienen kylän poika, joka ei kaipaa kirkkaita valoja, joten pieni paikka ja lyhyet etäisyydet miellyttävät. Porissakin asuimme kaukana keskustasta eli Kyläsaaressa, kolmen pojan isä selvittää.
– Meillä on vieläkin Porissa tukikohta, mutta siitä huolimatta hankimme asunnon myös Raumalta. Ei ajaminen ole enää vanhojen miesten hommaa, autossa istuminen on aina urheilusta ja palautumisesta pois, Marttinen sanoo.

Jyri Marttinen sanoo kiertelemättä, että Lukkoon hänet veti halu päästä taas Pekka Virran valmentamaan joukkueeseen.
– Pekan joukkueessa on lupa pelata aktiivista jääkiekkoa sen sijaan, että vain roiskittaisiin ympäri ämpäri ja peruuteltaisiin. KalPan peliä oli viime kaudella ilo seurata ja sama ilo on tullut Pekan myötä Lukkoonkin. Heti ensimmäisistä treeneistä näki, että nyt on niin vauhtia kuin tempoakin.
– Pelien seuraaminen loukkaantuneena on yhtä tuskaa, jos homma ei toimi, mutta nyt ei ongelmia ole ollut. Pelistä on osannut yllättävä kyllä nauttia katsomossakin. Lukko pelaa äärimmäisen viihdyttävää jääkiekkoa. Vielä, kun ihmisetkin löytäisivät hallille, niin paketti olisi kasassa, Marttinen ynnää.
Marttinen on ollut huippujääkiekkoilussa mukana kunnioitettavan pitkään, mutta Lukon nykyjoukkueessa ei yllättävää kyllä ole yhtään sellaista pelaajaa, jonka kanssa hän olisi edustanut aiemmin samaa seuraa.
– Koiviston Toni on saman ikäinen ja hänen kanssaan olemme tuttuja nuorten maajoukkueista, mutta liigatasolta ei pelikavereita todellakaan ole. Tuttuja toki on paljonkin, mutta ei toisaalta kuitenkaan tuttuja. Näissä hommissa kypärä aina vähän hämää, virnistää Marttinen.

ASKO TANHUANPÄÄ

Porilaisen Anna Viljasen, 39, kasvot hehkuvat tyytyväisyydestä. Hän valmistui kesällä eläinlääkäriksi, ja elämä näyttää valoisalta. Ennen kuin tähän päivään tultiin, Annan oppivuodet ja opintie kulkivat melkoisen mutkan kautta.

Neitokaisen lapsuudenperhe muutti Porista Ulvilaan Annan mennessään alakoulun viidennelle luokalle. Kaveripiiri löytyi heti, ja arki sujui ongelmitta. Lukion jälkeen hän pyrki ja pääsi Satakunnan ammattikorkeakouluun insinööriopintoihin.
– Silloin elettiin vuotta 1998, ja entisestä tekusta oli tullut Samk. Tekusta me yhä silti puhuimme. Valmistuin sieltä tietoliikennetekniikan insinööriksi ja työskentelin vuosia ohjelmoijana, Anna Viljanen kertaa menneitä.

Tunnolliseksi ja murehtijaksi itsensä luokitteleva Anna joutui työnsä puolesta matkustelemaan paljon ulkomaita myöten. Hänellä oli silloin kaksi koiraa, nyt kolme, niinpä eläinlääkärissä käynnit tulivat tutuiksi.
Lemmikkinsä sairastamisen myötä hän tutustui nykyiseen yhtiökumppaniinsa, porilaiseen Kirsi Hautamäkeen ja hänen kauttaan yhä enemmän eläinlääkärin ammattiin, joka tuntui kiehtovalta.
– Nautin kovasti myös omasta työstäni, sillä tapasin asiakkaita ja opetin heitä uusien koneiden ja ohjelmien käytössä. Se ala tuntui omimmalta, kunnes uuvuin ja jouduin hetkeksi lomailemaan. Silloin mieleeni palasi Kirsi ja kiinnostukseni eläinlääkärin ammattiin.

Alkukesästä 2009 Anna päätti pyrkiä Helsingin yliopiston eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan. Työnsä ohessa hän opiskeli ensin Porin aikuislukiossa fysiikan, kemian ja pitkän matematiikan opintoja syksystä kevääseen. Matemaattisten aineitten opinnot olivat aiemmin jääneet lyhyen matematiikan kurssin tasolle.
Lisäksi Anna osallistui keväällä 2010 valmennuskurssille ja otti töistä pari kuukautta lukulomaa.
– Pääsykoe oli Helsingissä päivän mittainen. Koe oli mielestäni helppo, niinpä jälkikäteen pelkäsin ymmärtäneeni jotain täysin väärin. Valmennuskurssin harjoituskokeessa tein suuria virheitä ja opin niiden avulla, miten pääsykokeissa pitää toimia, Anna kiittelee.

Anna Viljanen pääsi haaveilemiinsa opintoihin ensiyrittämällä. Voi sitä riemun päivää. Avomies kannusti koko prosessin ajan ja kannustaa yhä. Anna muutti koirien kanssa Helsinkiin, koti jäi Poriin.
– Suhteemme kesti hyvin koko kuuden vuoden ajan. Vietin viikonloput ja lomat Porissa. En tykännyt asua pääkaupungissa, niinpä esimerkiksi aloitin työharjoitteluni maatilalla Mouhijärvellä. Kahden opiskeluvuoden jälkeen sain kesätöitä Satakunnasta keinosiementäjänä. Olinkin sitten kolme kesää täällä ja kaikki lomat. Tykkään näistä kotikonnuista. Rahoitin opintojani työskentelemällä ja loput opintolainalla.
Anna valmistui tämän vuoden kesäkuussa, sillä lisensiaattityön aikataulu venähti runsaan työnteon vuoksi.

Kirsi Hautamäki oli työskennellyt yksin ja kysyi Annaa mukaan yrittäjäksi saman katon alle. Anna suostui, ja nyt heillä on vastaanotot Eläinlääkäriasema Lemmikkiaitta Oy:ssä Porissa. Työkaverina on pieneläinhoitaja Maija Valtonen.
– Olen erityisesti kiinnostunut pieneläinten hampaiden hoidosta ja ajatellut kouluttautua lisää sillä saralla, työn ohessa. Nyt toimenkuvaani kuuluvat muun muassa hammasröntgenkuvat, hammaskivien ja hampaiden poistot. Kirsi puolestaan on lisäkouluttautunut laajasti eläinten iho- ja allergiasairausten saralla, Anna kuvailee.

Naisnelikko Perhosleidit on eläytyvää ja inspiroituvaa sorttia. Hetkessä he vaihtavat henkilökohtaiset minänsä roolihenkilöiksi. Perhosleidit on yhtä kuin Arja-Liisa Järvinen, Kirsi Koivula, Seija Leppänen ja Piia Hautala.
Porin evankelisluterilaisten seurakuntien Naisten Kahvila on aikoinaan ystävystyttänyt heidät. Naiset ovat tuttu nelikko myös estradilla, sillä he esiintyvät Naisten Kahviloissa muuallakin kuin Porissa vapaa-aikansa ja voimiensa sallimissa rajoissa.

Nyt heitä kuljettaa Mielen taistelukenttä -niminen draamaesitys. Porissa se nähdään sunnuntaina 29. lokakuuta.
– Jokaisen näytelmämme tarina on liittynyt elämään ja ajankohtaisiin asioihin, ryhmän promoottori Arja-Liisa Järvinen selvittää ja muistuttaa Naisten Kahvilan täyttävän ensi vuonna jo 30 vuotta.

Nelikolle satelee esiintymiskutsuja ympäri maan. Suosiosta kielii esimerkiksi se, että Mielen taistelukentän ensi-ilta oli huhtikuussa Järvenpäässä.
– Vaikka kyse oli Naisten Kahvilasta, yleisössä oli myös miehiä. Päätimme, että Porin esitykseen kutsutaan myös miehet eli tervetuloa miehet, nelikko hehkuttaa.

Syyskuussa ryhmä matkasi Jyväskylään. Jokaisessa esityksessä on tavallaan sama peruskäsikirjoitus, mutta inspiraatiolle annetaan tilaa. Puvusto on teetetty. Lopputuloksesta onkin jo saatu hyvää palautetta. Ilmaisutapa on tällä kertaa omintakeinen, ja esitys liittyy suosittuun musikaaliin.
– Kyse on hyvän ja pahan taistelusta, rakkaus kuitenkin voittaa. Piia Hautala on ammattipianisti, niinpä elävä musiikki siivittää esitystämme.

Luova ajattelu on Mielen taistelukentässä tärkeässä roolissa. Nelikko korostaa mielenhallinnan olevan aikamme trendi. Nyt sitä hyödynnetään draaman keinoin.
Esitystä on harjoiteltu viisi kertaa. Jokainen harjoitus kesti ”tuntitolkulla”, jotta lopputulos olisi varmasti priima. Uuteen näytökseen nelikko inspiroi aina jotain tuoretta, mutta näytelmän perusidea pysyy samana. Jokainen naisista kantaa vastuun omasta roolistaan ja sen sujuvuudesta.
– Arja-Liisa valvoo ja ohjaa meitä, naiset naurahtavat.

INFO:
Mielen taistelukenttä - draamaesitys:
• Naisten Kahvilassa Porin seurakuntakeskuksessa.
• Osoitteessa Itäpuisto 14 Pori, 2. krs.
• Sunnuntaina 29.10. klo 15.
• Alkaa kahvituksella klo 14.30.
• Näytös ilmainen, kahvimaksu 5 euroa lähetys-
työn hyväksi.
• Myös miehet erittäin tervetulleita.
• Kesto loppukeskusteluineen noin puolitoista tuntia.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen markkina muovautuu jo nyt kovalla tahdilla, vaikka itse sote-uudistuksessa otetaan koko ajan uusia aikalisiä.

Sote-uudistuksen hyvä tarkoitus on hakea kustannussäästöjä. Laskelmien mukaan sote-menot kasvavat seuraavan kymmenen vuoden aikana noin viisi-kuusi miljardia euroa. Sote-uudistuksen tavoite on puolittaa kustannusten nousu.

Kun kyseessä on miljardiluokan liiketoiminta, isoimmat ja vahvimmat yritykset hakevat nyt itselleen parasta lähtöruutua. Myös sijoittajat uskovat, että ala on kasvuala. Eikä ihme. Suomalaiset ikääntyvät Euroopan ennätystahtiin ja ikääntymisen myötä sote-palveluiden tarve kasvaa. Syyllistämättä ketään, on hyvä todeta, että niin käy meidän jokaisen kohdalla vuorollaan.

Alan keskittyminen näkyy Satakunnassakin. Esimerkiksi juuri pörssiin listautunut Terveystalo osti viime keväänä Porin Lääkäritalon. Nyt se on osa valtakunnallista, isoa ketjua.

Terveystalon pörssiin listautumisen yhteydessä tuli myös ilmi, mitä se maksoi Porin Lääkäritalosta. Tuoreessa Talouselämä-lehdessä (36/2017, 13.10.2017) kauppahinnaksi mainittiin 43 miljoonaa euroa. Kun Porin Lääkäritalon liikevaihto oli viime vuonna noin neljätoista miljoonaa euroa ja liiketoiminnan tulos 1,8 miljoonaa euroa, voi kauppahintaa pitää myyjän kannalta onnistuneena. Mutta Terveystalon kannalta tärkeintä on ollut rakentaa valtakunnallinen kokonaisuus.

Myös sijoittajat luottavat Terveystaloon ja sitä kautta näkevät sen ja liiketoiminta-alan kiinnostavana. Suurimpien omistajien joukossa ovat muun muassa eläkevakuutusyhtiöt Varma ja Elo. Sote-ala kyllä kiinnostaa muitakin isoja toimijoita. Ja hyvä niin.

Kun sote-uudistus on kestänyt jo vuosia, se vaikuttaa yrityksiin karkeasti kahdella tavalla. Isot pystyvät laajentamaan verkostoaan, ostamaan pienempiä pois markkinoilta ja hakemaan rahoitusta tarvittaessa vaikka pörssistä. Pienempien yritysten kohtalo on vaikeampi.

Tämän vaikeuden puki hyvin sanoiksi porilaisen dementiakoti Dagmaaria Oy:n toimitusjohtaja Taru Anttila viime viikolla Porissa järjestetyssä sote-seminaarissa. Anttilan mukaan pienet ja keskisuuret yritykset panttaavat nyt niin investointeja kuin työllistämistäkin, koska sote-uudistuksen sisältö on auki. Se on huono asia.

Paikallisten pk-yritysten merkitys taloudelle ja työllistämiselle on suuri. Sote-alalle toimii yli 14 000 yksinyrittäjää ja yli 3 000 alle kymmenen henkeä työllistävää yritystä. Yhteensä nämä työllistävät yli 20 000 työntekijää.

Joku on voinut ajatella, että kun sote-uudistus saadaan aikanaan valmiiksi, niin epävarmuustekijät alalta poistuvat. Luulo on turha. Sote tulee pysymään yhteiskunnallisen ja poliittisen keskustelun ytimessä jatkossakin.

Samaisessa sote-seminaarissa puhui myös Tukholman Suomen suurlähetystöstä sosiaalineuvos Anne Eriksson. Hän kertoi Ruotsin kokemuksista sosiaali- ja terveyspalvelujen valinnanvapaudesta. Erikssonin mukaan Ruotsissa on jo arkea, että yritykset kilpailevat asiakkaista niin laadulla kuin hinnallakin. Mutta maassa käydä myös keskustelua, miten isoa voittoa yritykset saavat tehdä, kun tuottavat verovaroin kustannettuja palveluita.

Arvata saattaa, että palvelutuottajien näkökulmasta epävarmuus ei poistu Suomessa senkään jälkeen, kun sote-uudistus saadaan käyntiin. Tasaisin väliajoin nousee varmasti pintaan yritysten tulokset. Aihehan on mitä mielenkiintoisin vaalitäky.

Lähestymme vauhdilla aikaa, jolloin joulumusiikki täyttää kaupat ja ostoskeskukset. Toisille joululaulut tuovat iloa ja rauhaa. Ja toiset taas eivät voi sietää tiukujen kilinää ja kellojen helinää. Itse tunnustaudun joulumusiikin suurkuluttajaksi ja koskaan ei ole joululaulut haitanneet kaupantekoa. Päinvastoin on saattanut jopa lisätä ostointoa. Järkipohjalta tietty.
Mitenkään trenditietoinen en ole koskaan ollut musiikin suhteen. Nuoruudessa kavereiden fanittaessa Van Halenia, Led Zeppeliniä ja muita rock-maailman suuria nimiä, riitti minulle Tapani Kansa ja Meiju Suvas. Jos vaihtelua halusi, niin Kake Randelin ja Junnu Vainio tarjosivat sitä. Poikkeuksen sääntöön teki tietenkin Hurriganes, josta kaikki pitivät varauksetta. Olen usein todennut syntyneeni keski-ikäisenä, jos musiikkimaulla mitataan.
Soittotaito on asia, jonka puute kaduttaa aika ajoin. Voin vain ihaillen katsoa, kun soittotaitoiset kaverini ottavat illanvietossa kitaransa esiin ja alkavat soittamisen. Tai vanha keikkamuusikkoystäväni tapailee pianon kanssa sointuja ja aloittaa lonkalta Myrskyluodon Maijan.
Jossakin elämänvaiheessa soittotaidon puute ajoi siihen, että rupesin lauleskelemaan. Se oli virhe. Ei niin, ettei neljän seinän sisällä omassa kodissa laulaa voi, mutta liian usein tein siitä julkista. Mukava seura ja sopiva määrä laulujuomaa takaavat vieläkin kuorolaulun paikasta riippumatta. Siihen kun lisätään kohtuullisen kova henkilökohtainen äänitaso, on tilanne kestämätön. Tästä johtuen joudun jatkuvasti muistuttamaan itseäni otsikon mukaisella mantralla.
Karaokepaikat tarjoavat nykyään pientä helpotusta, mutta aina sekään ei riitä. Siksi olemme porukallamme tehneet ravintoloista karaokepaikkoja, vaikka heillä ei ole laitteita eikä laululistoja.
Kerrankin olimme hyvällä ryhmällä Kulttuurikulmassa kuuntelemassa Pitkämö – Taipale -parivaljakkoa. Tuttu baarimestari joutui useampaan otteeseen muistuttamaan meitä siitä, että yleisö ei todellakaan tullut kuuntelemaan meitä. Arvatkaapa uskoimmeko?

Kimmo Österlund

Palataan ajassa kolme vuotta taaksepäin. Raumalaislähtöinen Tommi Lähde on New Yorkissa yhdistetyllä työ- ja huvimatkalla ystävänsä kanssa. Kaverukset lenkkeilevät Central Parkissa, kun lenkkikaveri ilmoittaa jalkovälinsä hiertyneen nilelle.
– Marssimme pitkin helteistä kaupunkia puvut päällä ja ongelma vain paheni. Kun satakiloinen punapartainen kaverini sitten yllätettiin hienon klubin naisten vessasta – miesten oli täynnä – rasvaamasta hanuriaan, keksi tarjoilija ilmoittaa minua samalla näyttäen, että ”The Other Danish Guy has a Problem”, Lähde nauraa kihertää.
Sillä samalla hetkellä syntyi sekä nimi että idea.

Tommi Lähde on tehnyt viimeiset kolme vuotta töitä kehittääkseen hiertämättömät kalsarit ja viedäkseen ne maailmalle. Ensimmäinen tavoitteista on täyttynyt, toinen on vielä vaiheessa.
– Alusta asti oli selviö, että haluan käyttää raaka-aineena valtameristä kerättyä muovijätettä – hylättyjä kalaverkkoja, nailonköyttä, pulloja. Italiasta löytyi polymerisaatio-niminen menetelmä, jolla muovista saadaan tehtyä lankaa ja Portugalista löytyi tekijä, Lähde kertoo.
– Ensimmäiset The Other Danish Guy -kalsarit suunnitteli entinen mestaritason kumparelaskija Martti Kellokumpu, joka oli oppinut urallaan tietämään, mitä epämukava alusvaate tarkoittaa, hän jatkaa.

The Other Danish Guy -alushousuja on valmistettu Portugalissa nyt kolme erää. Toistaiseksi tuotannosta noin 70 prosenttia on mennyt Suomeen, mutta tavoite on laajemmalla. Lähteen unelmaa maailmanmaineesta ovat jo edesauttaneet jutut sellaisissa laajalevikkeisissä lehdissä kuin Daily Mail ja The Sun.
– Walesin prinssi Charles ja elokuvan supertähti Leonardo di Caprio ovat molemmat tahoillaan ilmaisseet huolensa valtamerien tilasta. Molemmille on lähtenyt kalsaripaketti Suomesta, Tommi Lähde paljastaa.
– Täällä kotimaassa The Other Danish Guyn ambassadöörejä ovat muun muassa golffari Mikko Korhonen, jalkapalloilija Jere Uronen ja muutama kilpa-ajaja. Yhdysvalloissa hard core -luokan käyttäjäksi on ilmoittautunut esimerkiksi yksi ison tankkauslentokoneen lentäjä, selvittää Lähde.

Lähteen mukaan hiertämättömien alushousujen – malleja on niin naisille kuin miehillekin – imu on voimakas sekä Suomessa että ulkomailla. Toistaiseksi The Other Danish Guy -tuotteita saa vain verkosta, mutta myös lähtö laadukkaisiin asusteliikkeisiin on mahdollinen.
– Kerran kokeilleet ovat tulleet ilmoittamaan, etteivät vaihda kalsareitaan enää koskaan – siis eivät vaihda merkkiä. Sekin on sanottu, että puuvilla on parin pesukerran jälkeen kuin Paavo Pesusieni eli kerran täydelliset ominaisuudet ovat enää muisto vaan. Sitä paitsi puuvilla on kaikkea muuta kuin ekologinen vaihtoehto. Yhden puuvillakilon tekemiseen kuluu peräti 11 000 litraa vettä, Tommi Lähde tietää.

Asko Tanhuanpää

Jari Koskinen ja Jenni Limingoja seisovat yläkerran terassitasanteella ja ihailevat Kokemäenjoen rannan värikästä syysmaisemaa. Porin Asuntomessuihin mennessä terassilla on myös kesäkeittiö ja pienen portin kautta pääsee tontilta joenrantaan. Siellä sijaitsee silloin venelaituri, johon perheen vene on kiinnitetty.

– Omakotitalomme suunnittelun lähtökohta oli, että saunan ikkunasta aukeaa jokinäkymä. Toiveemme toteutuu, avopari kertoo hymyillen.
Teroittajankadulla Karjarannassa olevan tontin koko on 550 neliötä. Se on heidän mielestään luksusta huolettomuutensa vuoksi. Ulkotyöt eivät liikaa asukkaita tule rassaamaan. Pihan ideointi on vielä kesken, mutta ajatuksissa on pieni nurmikkoalue ja muutama marjapensas.

Talo on kaksikerroksinen. Alakertaan rakentuu kolme makuuhuonetta, kodinhoitohuone, wc ja vaatehuone. Vanhempien makuuhuoneesta on kulku lämmitettävälle, lasitetulle terassille. Yläkertaan tulee keittiö, ruokailutila, olohuone, sauna, pukuhuone ja saniteettitilat. Yläterassille rakentuu myös kesäkeittiö.

Perheen silmäterä on 3-vuotias Elli. Jarin kaksi aikuista lasta asuvat omillaan.
– Tämä on uskomaton paikka. Keskustan postinumerossa 28100 on tarjolla tällainen alue tonteiksi, hiukanko on hienoa. Omakotitalosta on reilu kilometri kauppatorille, Jari Koskinen innostuu puheissaan.
Perhe asuu parhaillaan paritaloa Viikkarissa, keskustan hujakoilla. Kun Jarin ja Jennin rakennusurakka tuli tuttujen tietoon, nykyiselle kodille alkoi ropista kysyntää.

Messualueen tontit olivat haluttuja, niinpä kaupunki asetti myös hakijoille vaateita. Hakemuksen mukana oli oltava havainnekuvat tontille tulevasta talosta ja henkilökohtaiset miksi juuri me -perustelut. Valmista on oltava hyvissä ajoin ennen messuporttien aukeamista heinäkuussa.
– Tontin sai ostaa tai vuokrata. Kaikki rakennamme samaan aikaan, joten naapurit tulevat jo nyt tutuiksi. Erityisesti pidämme siitä, että koko alue tulee kerralla valmiiksi. Yleensä uudet asuinalueet rakentuvat vuosien varrella.

Pariskunta rakennuttaa talonsa, mutta on itse työn touhussa mukana mahdollisimman paljon. Messualueen rakentajille on nippu velvoitteita. Tärkein on aikataulu. Rakennukset pitää olla valmiina toukokuun loppuun, pihat paraatikunnossa kesäkuun lopussa. Heinäkuun alussa talot luovutetaan messuorganisaatiolla ja näytteilleasettajille.
– Sisustajat sisustavat asunnot toiveidemme mukaisiksi. Messujen jälkeen asukkaat voivat lunastaa tavarat itselleen. Elokuun puolivälissä alue ja talot on siivottu ja mahdolliset kulumat korjattu. Talo on uudenveroinen, kun astumme kotiimme, Jari Koskinen ja Jenni Limingoja huokaavat innostuksesta.

Ulvilalaisen Kari-Matti Haapalan elämän ehkä tiukin rupeama on käsillä. Porin Asuntomessujen projektipäällikkönä hänen stressinsietokykynsä joutuu koetukselle. Jo nyt miehen puhelin soi tiuhaan tahtiin, vaikka h-hetkeen on vielä runsas kahdeksan kuukautta.
Kaupungilla väkeä kiinnostaa, montako rakennettavaa taloa messualueella on myymättä. No, montako?
– Tällä hetkellä viisi kohdetta on myymättä. Sen voin jo todeta, että elokuussa messujen jälkeen siellä asuu 25 perhettä, projektipäällikkö summaa.
Pääorganisaattori Suomen Asuntomessut järjesti taannoin toimittajille tutustumiskäynnin Karjarannan messualueelle. Kiinnostusta entiseen teollisuusalueeseen tuntui olevan, sillä Poriin saapui lähes 60 toimittajaa.
– Juttuja tehtiin lehtiin halki Suomen, televisioon, radioon, sosiaaliseen mediaan. Osa vierailun annista julkaistiin heti. Esimerkiksi ammattilehtien jutut julkaistaan myöhemmin. Myös bloggaajat ovat huomioineet meidät ja yleensäkin sosiaalinen media. Olemme näyttäytyneet positiivisessa valossa, vaikka mediapäivänä sää oli armoton, tuuli ja satoi vettä, projektipäällikkö kiteyttää hymyillen.

Vesikattoon saakka on saatu 25 kohdetta. Siitä Kari-Matti Haapala on kiitollinen. Hän tiivistääkin tuntemuksensa sanomalla, että mitä enemmän saamme ennakkoon valmiiksi, sitä vähemmän on kiirettä asuntomessujen alla.
Alueelle rakentuu kaikkiaan 32 rakennusta mukaan lukien rivitalo, päiväkoti ja senioritalo sekä korjausrakentamiskohde. Luku on kaksi kohdetta enemmän kuin Saimaan rannalla Mikkelin Asuntomessuilla viime kesänä.
Erityistä mielenkiintoa vierailevissa toimittajissa Karjarannassa herätti messukohde Bunkkeri. Tiilinen rakennus on entinen Shellin asunto, toimisto ja autovaja.

– Alueesta tulee aivan valtavan hieno. Messualueelta rakennetaan Taavi-tyyppinen silta toiselle puolen jokea. Se puretaan aina talveksi. Silta johtaa suurin piirtein Melamajavien majan luo. Sinne, missä on viljelypalstoja. Luontoreittejä pitkin pääsee patikoimaan vaikka kuinka pitkälle, Kari-Matti Haapala innostaa tutustumaan lähiluontoon.
Messujen oheiskohde on Yyterin Kylpylähotelli, jonka katolle valmistuu uusi näköalaravintola ja -sauna sekä yksi sviitti.

Kahden perinteisen ja keskeisen satakuntalaisen poliittisen piirijärjestön puheenjohtajat vaihtuvat lähiviikkoina.

Keskustan puheenjohtaja Tapio Huhtaselle valitaan jatkaja jo ensi lauantaina Raumalla ja kokoomuksen puheenjohtaja Emilia Syväsalmen seuraaja valitaan piirikokouksessa marraskuun lopussa. Molemmissa kokouksissa on näillä näkymin sellainen onnellinen tilanne, että puheenjohtajan paikasta saadaan järjestää vaali.

Poliittisen piirijärjestön puheenjohtajan paikka ei valitettavasti ole yleensä niitä halutuimpia paikkoja. Työtä on paljon ja kiitosta tulee vähän. Puheenjohtaja on sekä järjestöjohtaja että maakunnallisen politiikan linjanvetäjä. Vaaleissa puheenjohtaja yleensä epäonnistuu. Työ menee pieleen kuuleman mukaan jo siinä vaiheessa, kun valitaan ehdokkaita. Eikä tahti parane vaalin myöhemmissäkään vaiheissa.

Keskustan puheenjohtajan paikkaa tavoittelee tällä tietoa kolme henkilöä. Kisaan ensimmäisinä lähtivät porilainen Ville Lindgren ja raumalainen Satu Pietelä.

Tällä viikolla kehään astui myös Eurajoen kunnanhallituksen puheenjohtaja Vesa Jalonen. Häntä voidaan pitää vahvana ehdokkaana ja ennakkosuosikkina. Jalonen on johtanut kotikunnassaan sekä valtuustoa että hallitusta. Ja esimerkiksi viime eduskuntavaaleissa hän sai liki 3 000 ääntä. Edellä samalla ehdokaslistalla olivat vain sellaiset tutut keskustalaiset nimet kuin Kauko Juhantalo (4 627 ääntä), Timo Kalli (4 215 ääntä) ja Juha Korkeaoja (3 271 ääntä).

Jalosella on kokemusta myös maakuntavaltuustosta ja Kuntaliiton valtuustosta. Lisäksi häntä voi motivoida myös henkilökohtaisesti seuraavat eduskuntavaalit. Se ei ole huono asia myöskään piirin kannalta.

Keskustan osalta puheenjohtaja vaihdosta osattiin hieman odottaa, koska Tapio Huhtanen oli antanut tähän viittaavia signaaleja jo aiemminkin. Sen sijaan kokoomuksen puheenjohtajavaihdos oli yllättävämpi. Ja kun kokoomuksen valintakokoukseen on vielä aikaa kuukauden verran, ehdokkuudesta kiinnostuneet ehtivät miettiä asetelmia moneen kertaan.

Kokoomuksen puheenjohtajaehdokkuutensa on jo ilmoittanut piirin porilainen varapuheenjohtajaa Mikael Ropo. Ilmoitus ei ollut yllättävä. Sen verran määrätietoisesti mies on eteenpäin politiikassa pyrkinyt.

Porilaisten ehdokkaiden osalta keskusteluissa esillä ovat olleet myös Mari Kaunistolan, Satu Hatanpään ja Jouni Lehtimäen nimet.

Kaunistola sai viime eduskuntavaaleissa yli 2 000 ääntä ja oli kokoomuksen listalla neljäntenä. Hän on istunut niin maakuntahallituksessa kuin Porin kaupunginhallituksessakin ja parasta aikaa on myös sairaanhoitopiirin yhtymähallituksessa. Satu Hatanpää on johtanut taasen Kokoomuksen Porin kunnallisjärjestöä ja on jäsenenä kaupunginhallituksessa. Jouni Lehtimäki toimi kokoomuksen kansanedustajana vuosina 1999-2003 ja on nyt Kosovon kunniakonsuli. Viime kuntavaaleissa hän ei kuitenkaan päässyt kokoomuksen ehdokkaaksi, vaan joutui lähtemään vaaliin omalla listalla.

Puheenjohtajavaalin ehdokasasettelua ja mahdollista oman ehdokkaan asettamista tulevaa piirikokousta varten pohtivat kokoomuslaiset myös ainakin Raumalla ja Kankaanpäässä.

Elämme jännittäviä aikoja!

Katalonian poliittinen tilanne on umpisolmussa. Luottamusta ei ole. Ei poliitikkojen eikä äänestäjien välillä.
Miten meillä? Luottavatko satakuntalaiset valtuutettuihinsa? Tai suomalaiset hallitukseensa? Järkevän ihmisen vastaus lienee ”kyllä” tai ”ei” tai ”no, se riippuu”. Vastauksen saaminen näin laajaan kysymykseen saattaa olla myös turhaa, koska tiedämme, että poliittinen luottamus arvioidaan aina vaaleissa säännöllisin väliajoin.
Toiseksi luottamuksen käsite on niin monimutkainen, että harvoin puhutaan täydellisestä luottamuksesta tai täydellisestä epäluottamuksesta. Aina on yleensä kyse keskivertoihmisen käsityksestä poliittisista instituutioista ja poliitikoista. Parhaimmillaankin poliittinen järjestelmä voi toivoa tekevänsä vain osan ihmisiä tyytyväisiksi. Aina on niitä, jotka pitävät päätöksiä epäoikeudenmukaisina.
Jos oletetaan, että yleisen poliittisen luottamuksen taso määräytyy siitä, kuinka paljon yksittäiset yksilöt luottavat, silloin yksinkertainen kysymys kuuluu: ”Luotanko minä?”.
Tällöin ei myöskään välttämättä tarvita ”kyllä tai ei –vastausta”, vaan kyse on siitä, mitä luottamus tarkoittaa, ja miten se vaikuttaa minuun ja poliittiseen järjestelmään.
Poliittista luottamusta voidaan arvioida itse poliittisen järjestelmän näkökulmasta tai äänestäjän näkökulmasta. Molemmat näkökulmat ovat tärkeitä. Poliittinen järjestelmä (valtuustot, hallitukset jne.), joka asettaa kansalaiset toimivaltansa ytimeen, saa enemmän luottamusta. Kuuntelemalla äänestäjiä ja pitämällä äänestäjien enemmistö tyytyväisenä poliittinen järjestelmä lisää omaa luottamustaan, ja toivoa.
Tutkimukset osoittavat kuitenkin, että poliittisen luottamuksen taso on laskenut myös vahvojen demokratioiden ja talouskasvun maissa eli äänestäjien tyytyväisyyttä ei voi ennakoida.
Epäluottamus on tarttuvaa. Se voi itää tietämättömyydestä tai väärinkäsityksistä. Oikea-aikaisen ja puolueettoman tiedon puuttuminen luo ihanteellisen perustan poliittiselle epäluottamukselle. Luottamuksen tai epäluottamuksen, voi nähdä ja kokea, vaikka todellinen luottamus syntyykin sydämessä. Luottamus vähentää epävarmuutta ja mahdollistaa vaikeidenkin päätösten toteuttamisen. Talous, koulutus, laki ja järjestys ovat vahvasti sidoksissa poliittiseen luottamukseen.
Satakuntalaisena ja suomalaisena lienee varsin helppoa todeta, että luotan. Toistaiseksi?

Jouni Lehtimäki