Esa Pulliainen ja Seppo Tyni. Kuusikielisen kaksi kiistatonta kansainvälisen tason taituria. Kitaristikaksikon oppeja on ammentanut jo vuosia Ulvilasta muusikon uralle lähtenyt Henri Jokinen.
– Pulliainen on ollut minulle tärkeä mentori. Kipinä soittamiseen syttyi parikymmentä vuotta sitten, kun näin Esan Agents -yhtyeineen Ulvilan Nuorisoseurantalolla. Olin seitsemän ja se oli menoa. Vanhempani pistivät minut soittotunneille ja sain heti alkuun myös Pulliaiselta paljon oppeja, kertoo Hustle Fuzz -yhtyeessä soittava Jokinen.

Yhteistyö Jokisen ja Agents -pomon kanssa on jatkunut vuosia. Vielä Pulliaistakin suuremmassa roolissa on viime vuosina ollut Porin Teatterissa kapellimestarina toimiva Seppo Tyni.
– Pidämme edelleen yhteyttä. Kummallakin on ollut iso rooli. Esa antoi alkutahdit ja Sepolta olen saanut hyödyllisiä vinkkejä varsinkin tekniikkapuolelle. Esan soittoa ihastelin muuten juuri viime viikolla Helsingin Tavastia-klubilla, kun hänet oli kutsuttu Ruotsissa valtavia kävijämääriä keräävän indierock-yhtye Weeping Willowsin vieraaksi. Ilta Tavastilla oli aivan huikea, sanoo ”Henkka”.

Nuoruuden kitaraopinnot johtivat Jokisen muusikon taipaleelle. Soittohommien lisäksi helsinkiläistyneen kitaristin leipä tulee opetustöistä.
– Sieltä saan sen varmemman ansion. Käyn pääasiassa iltaisin opettamassa eri oppilaitoksissa. Omia oppilaita itselläni on parikymmentä. Heitä on antoisaa opettaa. Lahjakkuutta toki löytyy riittävästi useammaltakin, mutta lopullisen uravalinnan ja myöhemmän menestyksen määrittää kuitenkin lopulta motivaatio, korostaa Jokinen.

20 vuotta kitaraa näppäilleen Jokisen päivät täyttyvät puolestaan oman instrumentin harjoittelusta.
– Keitän puolisolle puurot aamukuudelta ja sen jälkeen aloitan treenit. Illat vierähtävät sitten yleensä opetustehtävissä tai keikoilla.

Ja keikkojahan monessa kokoonpanossa soittavalla kitaristilla on riittänyt. Kiireisenä Jokisen on viime aikoina pitänyt keväällä 2013 perustettu Hustle Fuzz. ”Kotibilejazzin sanansaattajiksi” itsensä ristinyt kvintetti yhdistelee musiikissaan jazzia, soulia ja rock’n’rollia. Yhtye on saanut erinomaisen vastaanoton niin yleisöltä kuin kriitikoilta.

Parhaillaan helsinkiläis-porilainen Hustle Fuzz kiertää Suomea solistinaan legendaarinen Eero Raittinen.
– Yhteistyömme alkoi kevättalvella 2015, kun pyysimme häntä vierailijaksemme Bar Loosen Jazz a Go Go -klubille. Sen jälkeen Eeron kanssa on tullut keikkailtua enemmänkin.

Tämänkertainen kiertue vie Raittista ja Hustle Fuzzia 10 paikkakunnalle. Tulevana lauantaina kehuttua comboa kuullaan Porissa.
– Setin runkona on Raittisen alunperin vuonna 1970 julkaistun Eeron Elpeen materiaali. Soitamme käytännössä aikoinaan kaupalliseksi flopiksi muodostuneen, mutta myöhemmin suomalaisen bluesrockin merkkiteosten joukkoon nousseen levyn alusta loppuun.

Mukaan mahtuu bändin omiakin biisejä.
– Kinossa kuullaan myös uusi singlemme, Juho Hurskaisen kynästä syntynyt, hieman italotyylinen Fino All’ultimo Respiro eli Viimeiseen hengenvetoon. Se on mukana myös keväällä ilmestyvällä uudella albumillamme, paljastaa Jokinen.

Dynaamisessa Hustle Fuzzissa soittavat Henri Jokisen lisäksi Seppo Kylänpää, Severi Koivusalo, Juho Hurskainen ja Jussi Reunamäki.
Henri Jokinen.
Eero Raittinen ja Hustle Fuzz lauantaina 19.11. Bar Kinossa Porissa.

Viime viikon iso talousuutinen oli Suomen ainoan henkilöautotehtaan eli Valmet Automotiven ilmoitus palkata tuhat uutta työntekijää. Myönteinen, iso asia on herättänyt Satakunnassa ja erityisesti Porissa keskustelun karhukaupungin elinkeinopolitiikan suunnasta. Moni ihmettelee, miksei Pori ole päässyt muun länsirannikon imuun. Turusta, Uudestakaupungista ja Raumalta on kuulunut myönteisiä talous- ja työllisyysuutisia, muttei Porista.

Satakunnan sisäistä kisaa johtaa nyt Rauma, jonne on tullut hienoja investointeja. Rauman telakka ja Lakarin teollisuusalue ovat vetäneet tilauksia ja investointeja puoleensa. Ne taasen synnyttävät uutta talouskasvua ja työllisyyttä. Talouden myönteinen kehitys heijastuu aikaa myöten myös alueen työllisyyteen ja verotuloihin. Ne ovat elinehto, jotta kuntalaiset palvelut voidaan turvata. Suunnitelman mukaan Rauman pitäisi pystyä tekemään jo vuonna 2018 tasapainoinen tilinpäätös.

Vaikka Rauman alueen investoinnit ovat yksityisiä, niin kaupunki on ollut suuressa roolissa puitteiden luomisessa. Telakka-alueen osto ja Lakarin alueen jalostaminen teollisuusalueeksi söivät kaupungin vanhoja ylijäämiä, velkaannuttivatkin kaupunkia. Vanhojen ylijäämien käyttö uuden luomiseen on kuitenkin perusteltua.

Samaan aikaan kun Raumalla on luotu mahdollisuuksia yksityisille toimijoille, on Porissa keskitytty sellaisiin investointeihin ja hankkeisiin, jotka ovat koko maakunnan tulevaisuuden kannalta keskeisiä. Ne eivät hyödytä vain Poria. Siksi Porin ruoskiminen ei ole täysin reilua.

Isoja porilaisten veronmaksajien hankkeita ovat Satakunnan ammattikorkeakoulun kampus ja asuntomessut. Niillä pyritään saamaan alueelle aikaan viihtyisyyttä, kiinnostavuutta ja elinvoimaa. Porin rooli on myös Satasotessa keskeinen. Sekin on koko maakunnan hanke ja tuo onnistuessaan tehostusta kaikkien kuntien talouteen. Satasotekin kuitenkin syö virkamiesten ja luottamushenkilöiden kapasiteettia, erityisesti Porissa. Porin roolia maakunnallisissa projekteissa korostaa vielä kaupungin panostus yliopistokeskukseen ja lentoliikenteen turvaamiseen.

Isossa kuvassa Rauman ja Porin kunnallispolitiikassa on ainakin yksi ero. Porissa keskustelua hallitsevat palvelut. Raumalla investoinnit, joilla palvelut tuotetaan.

Porin valtuusto päätti viime viikolla, että vuokratonttien myyntitulot käytetään syömävelkoihin. Vaihtoehtona oli, että kaupunkilaisten yhteisen omaisuuden myynnistä saaduilla kertaluontoisilla tuloilla olisi investoitu eri tavoin yrityselämän edellytyksiin ja tuleviin työpaikkoihin. Vaalien lähellä rohkeus ei riittänyt, koska investoinnit on helppo kritiikin kohde ja niiden hedelmien kypsymiseen menee vuosia. Kakun jakaminen on aina helpompaa kuin sen tekeminen.

Satakunnan ongelma on yhä työttömyys ja työllisyysaste. Vastaus niihin on työllistäminen ja työllistyminen. Uudenkaupungin autotehdas tarjoaa satakuntalaisille varmasti mahdollisuuden työllistytymiseen. Se ei kuitenkaan yksin riitä.

Ison tehtaan ison rekrytoimisen alle jää työllistymisen todellisuus. Siinä kokonaisuus rakentuu pienistä puroista. Viimeisen kymmenen vuoden aikana uudet työpaikat ovat syntyneet Suomeen ja Satakuntaan pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Ne työllistävät useimmiten yhden ihmisen kerrallaan. Nämä toimet eivät päädy otsikoihin.

Siivoomine o tosi vaarallist tyät. Jos o liika perusteelline, nurkistas löytää vaik mitä, eikä homma eten lainka. Mul kävi sillai vanha kotopaika vintis. Ettee tuli terveysopi kirja. Pari tuntii meni.

Kirjaa o lujettu 15–16-vuatiaan. Lihaksist ja hermostost puhutaa sivukaupal. Koukistajjii ja ojentajjii o lujeteltu ja kiärtäjälihaksii. Onko semmonenki olemas ko lannesualiluulihas? Viinast varotettaa ja sanotaa, et ehroto raittius o paras. Muute voi käyr sillai, et miäs ottaa ryypy, ryyppy ottaa toise ryypy ja sit ryypyt ottaa miähe! Naisist ei sanot mittää. Se oli ittestäs selvää, et ne jua vaa kaffeet.

Vois ajatel, et murrosikkäisii o kiinnostanu vaik kappale ”Sukuelimistö”. Mut 220-sivuses kirjas täl aiheel o omistettu kaks ja pual sivvuu! Ja niil puhutaa terveist harrastuksist, urheilust, hyväst kirjallisuurest ja musiikist. Sukuelimistö rakentee sanotaa kuuluva eläinopi pualel. Sihe vihjataa, et ikäkausi vaatii nuarelt lujjaa tahtoo. Leikkii ei saa, ko sit voi tul kohtalokkait seurauksii.

Mitä o mahtanu 15-vuatiaitte pääs pyärii näitte läksyi jälkee? Iso hämmennys taik ei yhtikä mittää. Ninko mul ei jääny ikän mittää miälee fysiikast taik kemiast taik revinnäistöist. Oli vaa jollaki sorttii kahlattava ne läpitte. Mut mää ole vahvasti viivannu al, et puuterit ja maalit ja tupakka rumentaa. Pitkät kynnet o pakteerie pesäpaikkoi. Kynsie lakkaamine ja huulipuna o luannotoint.

Mää rupesi kirjastos pahhuuttani vertailemmaa, millai nykynuarii hee lehrisäs nevvotaa. Ehkäsypillerit ja konroomit ja kaikki konstit selliitettää nin tarkasti, et vanhaa ihmist heikottaa. Naamaa käsketää laittaa sitä ja tätä voiret ja heleyttäjätippoi ja korostus- ja varjostusfärrii. Sitä levitettää viistosiveltimel eikä mil vaa maalisutil. Hualelline häivytys antaa uut hehkuu. Huulet kannattaa färjät kolmiulotteisiks. Silmii tehrää seksikäs smokey eye -meikki. Itteruskettava tehoseerumi o välttämätöint. Ilma vartalokuarinta-ainet ei tul toimee.

Jos oli vanhat opit sukkelii, ni uusist mu pääni meni valla pyäryl. Ko mää käveli tavaratalo läpitte, ni kosmetiikkaosastolt kailotettii, ettei naine voi men uls ovest ilma kulmii. Kyl minnuusee o pari kulmaa jääny, ko mää ole törmäyskurssil nin vanhai ko uusienki oppei kans!

KRÖÖNRUUSKA

– Ningbo on meille ikkuna Kiinaan, sanoo Kimmo Vepsä.
Hän palasi kaksi viikkoa sitten Kiinan-vierailulta. Satakuntalainen delegaatio oli kutsuttu Ningbon miljoonakaupunkiin. Viikon mittaisen vierailun kohokohta oli yhteistyösopimuksen allekirjoittaminen. Vepsä sai kunnian allekirjoittaa sen yhdessä Ningbon varakaupunginjohtaja Li Guandingin kanssa.
– Pekingistä näytettiin vihreää valoa yhteistyölle eli Kiinan valtio ratifioi sopimuksen. He ovat tosissaan tämän yhteistyön kanssa, Vepsä kertoo.
Vierailijat kävivät myös Pekingissä tapaamassa kahta varaministeriä.
– Oli hienoa huomata, miten hyvin Ulvila tunnettiin Pekingissä.

Ajatus yhteistyöstä lähti liikkeelle kesällä, kun Ningbon kaupungin delegaatio tutustui satakuntalaiseen korkeateknologiaan. He olivat kiinnostuneita Ulvilasta automaatio- ja robotiikka-alan keskittymänä. Kiinalaisiin teki vaikutuksen erityisesti se, että Satakunnassa automaatioalan yritykset pystyvät tekemään yhteistyötä ja esimerkiksi ratkaisemaan ongelmia verkostoitumalla.
– Saimme pian heiltä kutsun lähteä kehittämään yhteistyön mahdollisuuksia nopealla aikataululla, Vepsä kertoo.
Kiinassa maakuntaa edustivat Vepsän lisäksi Prizztechin yrityskehittäjä Heikki Perko ja Satakuntaliiton valtuuston puheenjohtaja Tapio Huhtanen. Lisäksi delegaatioon kuului asiantuntijana Kiinassa työskentelevä Jukka Järvinen, joka on lähtöisin Kokemäeltä.
Ulvilassa on panostettu automaatioon ja robotiikkaan, alan yrityksiä mahtuu pieneen kuntaan yli sata. Vepsä iloitsee siitä, että asian eteen tehty työ alkaa poikia.
– Olemme panostaneet oikeisiin asioihin.

Kiinalaisille Ulvila on väylä Eurooppaan. Ulvilalaisille ja muille satakuntalaisille yrityksille yhteistyö on suuri mahdollisuus.
– Kyseessä on win–win -tilanne, molemmat hyötyvät, kehittyvät ja oppivat uutta, Vepsä sanoo.
Kiinalaiset ovat automaation ja robotiikan lisäksi kiinnostuneita työturvallisuuteen liittyvistä asioista. Seuraava askel onkin saada paikalliset yrittäjät kokoon ja laittaa yhteistyö konkreettisesti liikkeelle. Vepsä kertoo, että Prizztech tiedottaa alueen yrityksille piakkoin, miten edetään.
– Tässä tarvitaan laajaa yhteistyöverkostoa, sillä kysymykset voivat olla isoja. Mittaluokka on Kiinassa toinen kuin täällä. Mutta tahtotila ja osaaminen eivät ole koosta kiinni. Tärkeintä on nyt saada paikalliset yritykset mukaan ja päästä heidän kanssaan käsiksi konkretiaan, kun väylä on nyt auki.

Yksi konkreettinen askel on yhteistyötoimiston perustaminen. Sen tuleva sijainti ja hallinnon järjestäminen ovat vielä avoimia kysymyksiä.
Vepsä kertoo, että yhteyshenkilöt on jo sovittu.
– He ovat kiinalaiset Jiemin Cai ja Ruiyan Chen sekä suomalainen Jukka Järvinen, joka on toiminut jo pitkään Kiinan hallinnon eri projekteissa. Toimistoon tulee molempien osapuolten toimijoita.
Kiinalaiset ilahtuvat, jos yhteistyötä tekevät liike-elämän edustajat osaavat kiinaa. He ovat luvanneet lähettää opettajan Ulvilaan opettamaan kiinan kieltä. Vepsä arvelee, että kiinan opetus pääsee alkamaan ensi syksynä.
Kielen opettelun lisäksi luvassa oleva yhteistyö lisää myös uusien tapojen ja kulttuurin ymmärtämistä maiden välillä.
– Itse huomasin tehneeni virheen kesällä, kun tilasin kiinalaisille vieraille tarjottavaksi karjalanpiirakoita ja lohta. Suolainen ei ollut heille mieleen, Vepsä kertoo.

Maantiepyöräily-ylpeytemme, MM-mitalisti Lotta Lepistö, 27, hehkuu onnea ja näyttää levänneeltä viettäessään hyvin ansaittua lomaa kotikonnuilla Porin Noormarkussa ja pyöräilijä Joonas Henttalan perheen luona Porvoossa. Nuoripari on tuntenut toisensa vuosia yhteisen urheilu-uran johdosta. Rakkaus leimahti vasta hetki sitten, ja pariskunta asuu jo yhdessä.
– Meillä on sama valmentaja Tommi Martikainen. Hän on saanut Joonaksen kanssa ihmeitä aikaan jo kahdessa kuukaudessa, Lotta kehuu.
Puheessa vilahtelevat koti Sveitsissä, koti Espanjassa, kotimaana Suomi. Espanjaan Lotta kertoo lähteneensä pyöräilyn vuoksi, mutta rakastuikin Joonakseen.
Päättäväinen neitokainen kertoo sanoneensa monelle asialle ”ei” pronssimitalihumun vallatessa kotimaan Dohan-kisojen jälkeen.
– Olen vain levännyt. Sää tuntuu kovin kylmältä ja oloni on kuin flunssa iskisi, Lotta perustelee lomafiiliksellä oloaan.
Pitkään hän ei saa olla jouten, sillä työt alkavat jo 20. päivä kuluvaa kuuta Etelä-Afrikassa. Yksi ilmoittautunut loukkaantui kaatuessaan, ja Lotta kutsuttiin hänen tilalleen apukuskiksi kirittämään muita pyöräilijöitä.
Takaisin kotimaahan hän palaa itsenäisyyspäivän nurkilla. Kutsu Linnan juhliin saapuikin jo viime viikolla Noormarkkuun. Lotta kertoo olevansa parhaillaan ”metsästämässä” mekkoa. Hän juhlii ilman avecia, sillä poikaystävä Joonas suuntaa Atlantaan leirille. Niinpä heitä ei ainakaan tällä kertaa nähdä yhdessä tv-kameroiden ja salamavalojen räiskeessä.

Juhlahumua on riittänyt, olihan henkilökohtainen pronssi ensimmäinen suomalaisen voittama pyöräilymitali maailmanmestaruuskisoissa. Lisäksi hän sai pronssia joukkueaika-ajossa.
Erityisesti Lottaa ilahduttivat Joonaksen valmistamat hyvät ruuat ja kuohuviiniskoolaukset kisan jälkeisenä päivänä. Helsingin Urheilijoiden gaalassa juotiin mitalikahvit ja juhlittiin. Kotona Noormarkussa vanhemmat järjestivät tyttären kunniaksi partyt suvulle ja ystäville.
Miten kotikaupunkisi Pori on huomioinut sinua? Olethan sentään täällä kirjoilla.
– Ei ole huomioinut mitenkään, MM-sankari kuittaa.

Pyöräily ei ole niitä lempeimpiä urheilulajeja. Juuri ennen Rion olympialaisia suomalaistoivon ketjut irtosivat Lontoon kisassa, ja hän lensi sarvien yli asvalttiin kovassa vauhdissa. Muun muassa rintalastaan tuli luumustelmia ja sääreen syvä haava.
– Maatessani maassa ajatuksissa pyöri, ei saakeli, nyt kaaduin tosi huonoon aikaan. Pyöräilin olympialaisissa, mutta tällistä toipumisessa meni kyllä pari viikkoa.
Lotta Lepistö osallistui maantiekisaan ja henkilökohtaiseen aika-ajoon, jossa syntyi oma ennätysvauhti. Hän ylsi 25 ajajan joukossa sijalle 17.
Tuula-äiti katselee kisalähetykset, Jyrki-isä uskaltautuu ruudun ääreen vasta kilpailujen jälkeen. Tytär ei onnettomuusalttiudesta huolimatta halua vaihtaa lempeämpään lajiin.

Ensimmäinen polkupyörä oli vaaleanpunainen ja sitä koristi pinkki mansikkakori. Lotta oli prinsessatyttö. Hän rakasti kauniita mekkoja ja koruja.
– Olin sellainen vilkas prinsessa, arpia riitti. Tupakantumpit tuli maisteltua ja niin edelleen. Pyörän sain noin 4-vuotiaana. Siinä oli apupyörät, mutta minulla oli vaikeuksia oppia ajamaan.
Videolle on tallennettu eräs kohtalokas pyöräreissu. Nyt jo edesmennyt mummu juoksi pyöräilevän Lotan perässä. Pikkuprinsessan katse harhaili kaikkialla muualla kuin tiessä, niinpä sarvet ohjasivat pyöräilijän ojaan. Seuraukset on helppo kuvitella.

Urheilun puolelta neitokaista kiinnostivat hiihtokisat, uiminen ja yleisurheilu. Kaikki missä vaadittiin kestävyyttä. Uinti oli pitkään ykkönen, kunnes sen ohi kiri pyöräily.
– Satujumppa ja pallopellit eivät olleet minua varten, hän virnistää.

Sairaanhoitajan opintoja olisi vuosi jäljellä. Opintojen suorittaminen on ollut mietinnässä. Pyöräilyn jälkeisen ammatin hän toivoisi liittyvän urheiluun, vaikka testaamisiin. Nykyinen ura jatkuu ainakin Tokion olympialaisiin eli vuoteen 2020.
– Edustamassani Cervelo-Bigla Pro Cycling -tallissa on kaikki hyvin järjestetty. Meillä tiimiläisillä on kuukausipalkka. Kisat ja leirit maksetaan. Olen talliin erittäin tyytyväinen. Olen ollut sen kirjoilla jo kolme vuotta ja elokuussa teimme juuri kahden vuoden sopimuksen.

INFO:
Lotta Lepistö:
• Maantiepyöräilijä, kirinainen.
• Syntynyt 28.6.1989.
• Äiti lastenhoitaja Tuula, isä fysioterapeutti Jyrki ja veli rakennusmies Waltteri.
• Lapsuuden haaveammattina jumppamaikka.
• Ala- ja yläaste Noormarkussa.
• Urheilulukio Porin Kuninkaanhaassa.
• Opiskellut kansainvälistä kauppaa Raumalla Samkissa.
• Vaihtoi sairaanhoitajaopintoihin, jotka toistaiseksi kesken.
• Tulevaisuuden ammatti liittyy urheiluun.
• Ura jatkuu ainakin Tokion olympialaisiin 2020.
• Kotipaikka Pori, asuu Espanjassa.
• Avoliitossa maantiepyöräilijä Joonas Henttalan kanssa.

Satakunnan Vuoden Yrittäjäperhe valittiin nyt jo 28:nnen kerran. Valinta osui Rauman Akun vuonna 1958 perustaneen Antti Lammin jälkeläisiin, joista tytär Taina Lammi otti yrityksen vetovastuun reilut kymmenen vuotta sitten. Tänään toiminnassa ovat Tainan lisäksi mukana hänen lapsensa Minna-Elina Halonen ja Mikko-Matti Pelamo, avomiehensä Vesa Backman sekä serkkunsa Jarkko Uusitalo.
– Olen erittäin kiitollinen vanhemmilleni siitä, että he antoivat minulle mahdollisuuden lähteä miesten hommiin. Vuoden Yrittäjäperheeksi valitseminen on yksi osoitus siitä, että hyvin on pärjätty. Isä on visionääri, jonka tekemät ratkaisut kantavat edelleen hedelmää, Taina Lammi sanoo.
– Tammikuussa mukaan tulee myös toinen poikani eli Antti-Ville Pelamo. Työntekijöitä on kaikkiaan 31, missä luvussa on mukana myös oma väki ja ensi vuoden alussa määrä nousee kolmella, paljastaa Lammi.

Rauman Akun yritystoiminta siirtyi Lammin perheen haltuun kokonaan vuonna 1972. Alun perin pelkästään akkuja myynyttä yritystä kuvaa nyt parhaiten luonnehdinta teknisen alan erikoisliike. Akut muodostavat tänä vuonna noin 9,3 miljoonaan euroon nousevasta liikevaihdosta enää vain yhden prosentin verran.
– Laajeneminen alkoi vuoden 1983 syksyllä, kun Rauman Akku muutti nykyisiin tiloihin Rauman sataman portille. Tällä hetkellä toimintamme jakaantuu käytännössä kolmelle eli sektorille eli työkalu-, kiinnitystarvike- ja teollisuuden kunnossapito-osastoihin. Varastosta löytyy viimeisimmän tiedon mukaan jopa 34 000 eri nimikettä, Jarkko Uusitalo selvittää.
– Pelkkä hyvin hoidettu varasto ja valikoima eivät menestystä ja kasvua takaa, vaan siihen tarvitaan myös laajaa tietotaitoa, ammattitaitoa, palveluhalukkuutta ja sitoutumista. Niitä kaikkia meiltä löytyy, korostaa Uusitalo.

Työkalut tulivat Rauman Akun hyllyille reilut 20 vuotta sitten eli vuonna 1995 ja kiinnitystarvikemyynti alkoi vajaat kymmenen vuotta myöhemmin, kun Lammin perhe hankki omistukseensa Rauman Pultin.
– Merkittävimmät asiakkaamme löytyvät teollisuudesta. Kun siellä menee hyvin, menee meilläkin hyvin, Vesa Backman tiivistää.

ASKO TANHUANPÄÄ

Satakunnan Yrittäjät jakoi viikonloppuna kolme yrittäjäpalkintoa. Satakunnan Vuoden Yrittäjänä palkittiin porilainen Vehmasputki Oy. Vuoden Yksinyrittäjän palkinnon sai Marjon Herkkukakku tmi. Raumalainen Rauman Akku Oy palkittiin Vuoden Yrittäjäperheenä (juttu heistä tässä lehdessä sivulla 13).

Satakunnan Yrittäjät on valinnut Vuoden Yrittäjän vuodesta 1977 lähtien. Paikallisyhdistykset saavat tehdä ehdotuksia, joista valitaan voittaja. Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Markku Kivinen kertoo, että voittajalle on asetettu melkoinen nippu kriteerejä.
– Kriteereinä on muun muassa toiminta-ajatus, ideointi, kehitystyö, viimeaikainen kasvu, toiminnallinen kehitys, kansainvälistyminen ja uusiutumiskyky.
Tämän vuoden voittaja Vehmasputki Oy on vuonna 2006 perustettu LVI-alan yritys. Yrityksen juuret ovat kuitenkin syvemmät, sillä nykyisen toimitusjohtaja Jyrki Vehmaskankaan setä Pekka Vehmaskangas perusti edeltävän yrityksen vuonna 1976.
Jyrki Vehmaskangas kertoo, että tammikuussa 2006 uudella omistuspohjalla aloittanut Vehmasputki Oy työllisti aluksi12 työntekijää. Nyt heitä on lähes 50. Kasvu on ollut tasaista kaikilla yrityksen osaamisaloilla.
Yritys on kehittynyt perinteisestä putkiliikkeestä monipuoliseksi osaajaksi. Automaatio, kylmätekniikka, uudet energiamuodot ja niiden hyödyntäminen ovat vahvuuksia. Vehmasputki on mukana pienillä ja suurilla työmailla. Sen historian suurin kohde on HK Scanin uusi tuotantolaitos Raumalla, jolla työskennellään parhaillaan. Vehmasputken kohteita ovat olleet myös esimerkiksi Satakunnan ammattikorkeakoulun uusi kampus ja Isomäki Areena.
Yrityksen vuoden 2015 liikevaihto oli 9,8 miljoonaa euroa.
Satakunnan Vuoden Yksinyrittäjä valittiin nyt toista kertaa. Valinnalla halutaan nostaa esiin yksin- ja mikroyrittäjiä, joita on paljon.
– He ansaitsevat huomion alueemme vahvana voimavarana, sanoo Markku Kivinen.
Yksinyrittäjä-palkinnon saaja on yrittäjä, joka erottuu muun muassa asiakaspalvelulla, innovatiivisuudella ja liikeidealla. Vuoden Yksinyrittäjä tähtää kasvuun ja on mukana ajan hengessä.
Palkinnon voittaja, Marjon HerkkuKakku tmi on perustettu vuonna 2012. Tärkeimmät tuotteet ovat käsityönä valmistetut hää- ja juhlakakut oheistuotteineen. Yrittäjä Marjo Moilanen järjestää myös kakkukursseja ympäri Suomea. Kakkukiertuekausi on juuri alkamassa, kolmannen kerran.
Moilasen kakut ovat kaikki yksilöllisiä tuotteita. Ne suunnitellaan yhdessä tilaajan kanssa.
– Jännittävin tilaukseni oli tehdä kakku formulakuski Valtteri Bottaksen ja uimari Emilia Pikkaraisen häihin, Moilanen kertoo.
Marjo Moilanen on myös kansainvälisesti palkittu kakkutaiteilija. Hän on ainoa suomalainen, joka on voittanut kultaa Lontoon kansainvälisissä Kakkukilpailuissa, peräti kaksi kertaa.

Metallityöväen Liiton aluejohtaja Jouni Nurmela korostaa, että Uudessakaupungin Valmet Automotiven noin 1 000 työpaikan lisäystä koskeviin uutisiin täytyy suomalaisten reagoida nopeasti. Hän ei epäile, etteikö kotimaasta löytyisi tekijät, mutta nyt pitää kaikkien toimia.
Työvoiman liikkuvuus Nurmelan mukaan on kotimaassa jo hyvin laajaa muutoinkin, eikä yhteydet Uuteenkaupunkiin ole huonoja.
– Se on uskomaton määrä, mitä ihmiset jo liikkuvat työn perässä — myös ulkomaille.
Hän nostaa esiin senkin, kuinka paljon raumalaiset ovat käyneet vuosien varrella Porissa metallin töissä ja päinvastoin. Ne, jotka ovat tottuneet liikkumaan, autotehtaalla käyminen tuskin tulee muodostumaan ongelmaksi.

Metalliliiton omissa pohdinnoissa on pohdittu hyvinkin räätälöityjä ratkaisuja työvoiman saamiseksi ja on heitetty jopa ajatusta rautatieyhteyden luomisesta Turun yhteyksien parantamiseksi.
Nurmela on valmis heittämään peliin myös autoteollisuuden komponenttien valmistuksen aloittamista siellä missä työvoimaa on tarjolla, jos muutoin työvoiman saatavuus olisi muodostumassa ongelmaksi. Hänen mielestään työvoiman saatavutta voisi tarkastella tältäkin kannalta rohkeasti.
– Voi olla, että autonvalmistusta tulee Suomeen tulevaisuudessa enemmänkin, kun Volkswagen ilmoitti vähentävänsä omilta tehtailtaan 30 000 työntekijää.
Nurmela uskoo, että Pori kaupunkina sekin tulee vielä työvoimatalkoisiin Rauman seuraksi jossain muodossa.

Suunnittelujohtaja Asko Aro-Heinilä Rauman kaupungilta sanoo, että alueella on käsissään hyvin poikkeuksellinen ongelma, jota Rauma jo ratkoo autotehtaan, UKIn ja Laitilan kanssa yhdessä.
– Tämä on niin iso juttu, että Vakka-Suomen työvoimalla ja asuntotarjonnalla ei tätä pystytä ratkaisemaan. Nyt näitä asioista pohditaan yhdessä, jotta autotehdas voi laajentua haluamallaan tavalla.
Aro-Heinilän mukaan asuntojen markkinoille tulon aktivointi lähikunnista ja kaupungeista on yksi tapa olla mukana. Esimerkiksi Raumalta UKIn ytimeen on 50 kilometrin matka.
– Raumalta käy jo nyt autotehtaalla yli 100 henkeä jatkuvasti töissä.
Toinen iso asia on työvoiman koulutustarpeisiin vastaaminen. Hänen mukaansa kuitenkin on tavoiteltava kestäviä ratkaisuja, jottei tarvitse työntekijöidenkään kolmen viikon jälkeen todeta, ettei työssä käyminen onnistu.
Työvoiman koulutukseen voi liittyä myös julkista rahaa.
– Ensimmäistä kertaa pitkään aikaa meillä on käsissämme positiivinen kriisi, hän sanoo.

INFO:
Valmet Automotive rekrytoi yli tuhat uutta autonrakentajaa ja toimihenkilöä Uudenkaupungin autotehtaalle. Henkilöstöä tarvitaan kaikkiin autotehtaan tehtäviin ja henkilöstöryhmiin. Rekrytoinnit toteutetaan usealla kampanjalla.Viime viikolla alkaneessa ensimmäisessä kampanjassa avoinna on 250 työpaikkaa.
Lisäyksen taustalla on Mercedes-Benzin GLC-katumaasturin valmistuksen aloittaminen ensi vuoden alkupuolella.
Yhtiön henkilöstömäärä Suomessa on nyt 1 550. Tämän vuoden aikana autotehtaalle on rekrytoitu jo noin 200 henkilöä. Alihankkijat mukaan lukien autotehtaalla työskentelee lähes 2 000 henkilöä, ja ensi vuoden lopulla noin 3 000 henkilöä.

Maakunnan omat murre-ekspertit Elina Wallin ja Heli Laaksonen julkaisivat syyskuussa yhteisen lastenkirjan. Wallinin kirjoittama ja Laaksosen kuvittama Semmoset & Tommoset – Tapleti arvotus esiteltiin Turun kirjamessuilla.

Porin murteella kirjoitetun lastenkirjan kohderyhmänä ovat alakoululaiset ja sitä nuoremmat lapset. Viikko sitten kirjailijat vierailivat Toejoen koululla. Murrekaksikko kertoi Piia Aakulan opettamille viidesluokkalaisille mietteitään kirjoittamisesta, murteista ja lastenkirjoista.
– Luokallani on 23 oppilasta. Kaikki odottavat murrekirjailijoiden vierailua innolla. Kysymyksiä on laadittu ja oppilaat haluavat tietää, millaista ammatikseen kirjoittaminen on, sanoo Aakula.

Wallin ja Laaksonen toivat koululle uutuusteoksensa. He kertoivat mielenkiintoisia yksityiskohtia kirjan syntyvaiheista – murteilla tietysti.
– Meillä molemmilla oli jonkinlainen kirjoittajan ammattikriisi. Tuntui, että mistään ei enää tule mitään. Heli suoritti C-ajokorttia ja minä olin puolestani käynyt kaupunkiopaskurssin. Sitten tapasimme ja päätimme ryhdistäytyä. Lopulta virisi suunnitelma kahdesta kirjasta, kertoo Wallin.

Siltä pohjalta käynnistyi lastenkirjan kokoaminen. Kirjassa seikkailevat kaksi mummua ja kaksi tuffaa. Pääosissa ovat Mari ja Kari Semmone sekä Pirkko ja Pertti Tommone. He kaikki asuvat Porin vanhassa vesitornissa.
– Alkuun työstimme kirjaa omilla tahoillamme, mutta keväällä päätimme vetäytyä yhdeksi päiväksi samaan tilaan. Paikaksi valikoitui Porin tekojääradan vieressä sijaitseva Narukerä-talo. Levittelimme sinne paperimme. Sieltä poistuessamme käsissämme oli viimeistelyä vailla oleva materiaali kuvineen ja teksteineen, kertoo kirjailijakaksikko.
He ovat on sitä mieltä, että murre on tietyllä tavalla myös senkaltaista kansanperintöä, jota on arvokasta jakaa ennen kaikkea nuoremmille sukupolville.
– Olemme aika pitkälti kaksikielisiä. Hallitsemme sekä yleiskielen ja omien alueidemme murteet. Ne ovat rikkaus ja murretta on mukava käyttää varsinkin, kun on puheissa tutun porukan kanssa.

Uutuuskirjan kohderyhmänä ovat lapset ja lastenmieliset. Wallin muistuttaakin, ettei leikkiminen ole kielletty aikuisiltakaan.
– Huumori on kirjan kantava voima. Sekä teksti että kirjan kuvitus ovat kauttaaltaan humoristisia. Selvää on, että teos aukeaa eri tavalla lapselle ja aikuiselle.

Koululaisten kysymyksiä:

1. OSAATKO MUITA MURTEITA?
2. LUETTEKO PALJON?
3. MILLOIN SINUSTA TULI KIRJAILIJA?
4. MILLAISTA ON KIRJAN KIRJOITTAMINEN?
5. MIKÄ ON PARASTA KIRJOITTAJAN TYÖSSÄ?
6. ONKO SE STRESSAAVAA?
7. LEMPIKIRJASI?

Koululaisten kysymyksiä

Elina Wallin
1. Olen kaksikielinen, hallitsen kirjakielen ja oman alueeni murteen. Tuntuisi hankalalta ilmaista itseäni esimerkiksi rauman giälel.
2. Luen paljon. Sen myötä oma sanavarastoni on selvästi laajentunut.
3. Ensimmäinen, murrepakinoihin perustuva Onnepotkui – pakinoit Pori murteel ilmestyi 2010.
4. Jännittävää ja erittäin antoisaa.
5. Ehdottomasti lukijat ja heiltä saatava tuki ja palaute.
6. Kieltämättä välillä. Varsinkin, kun toimin myös kustantajana.
7. Aina se, jota parhaillaan luen. Mauri Kunnaksen Etusivun juttu oli aivan huikea lukukokemus.

Heli Laaksonen
1. Vaikealta tuntuisi tarttua esimerkiksi itämurteisiin. En saisi niihin uskottavuutta. Pitää olla vahva yhteys siihen alueeseen missä asuu ja elää.
2. Kirjaan tarttuminen on aina seikkailu. Lukeminen todellakin kannattaa aina.
3. Ensimmäinen runokokoelmani, Jan Rahmanin kanssa kirjoitettu Maapuupäiv ilmestyi 2000. Samoin kuin runoteokseni Pulu uis.
4. Antoisaa ja vaihtelevaa, muttei aina aivan helppoa.
5. Kirjoitan lukijoille. He ovat tärkein voimavarani.
6. Onhan se. Uuden kirjan vastaanottoa ei voi koskaan arvata.
7. Nuorena luin paljon ”poikien kirjoja”, Tarzaneita ja Viimeistä Mohikaania. Vaahteramäen Eemeli on ikimuistoinen.

Porin Urheiluveteraanit ry:n Pertti Ahomäki oli huippuiskussa, kun veteraanit kilpailivat loka-marraskuun vaihteessa maailmanmestaruuksista Australian Perthissä. Kaikkiaan 54 arvokisamitalistia urallaan voittanut Ahomäki aloitti kisaurakkansa hyppäämällä kolmiloikan MM-kultaan tuloksella 10,88. Kultaloikkia siivitti 3,2 metrin myötäinen, joten Ahomäen tulos merkittiin tilastoihin myötätuulituloksena.
– Siitä erikoinen juttu, että voittohyppy oli sentilleen sama kuin keväällä Italian EM-halleissa loikkaamani. 10,88 on hallimaailmanennätys M70-sarjassa. Ulkoratojen maailmanennätys on 10,71, joten se jäi nyt vielä rikkomatta. MM-kullan kirkkautta ja saavutuksen arvoa myötätuulen apu ei tietenkään himmennä yhtään, kertoo Ahomäki.

Lisää arvotavaraa jo täynnä olevaan palkintokaappiinsa Ahomäki rohmusi pari päivää kolmiloikkakullan jälkeen. 9 MM-kultaa, 9 MM-hopeaa ja kolme pronssia urallaan saalistanut porilainen venytti pituusfinaalin ykköseksi tuloksella 4,87. Myös pituuden kultahyppyä avitti lievä 2,4 metrin myötäinen.
– Voitto oli tällä kertaa ylivoimainen. Hopealle hypännyt Viron Jürgen Lamp hävisi 31 senttiä, kertoo tuore tuplamestari.
Kahden MM-kullan jatkoksi 70-vuotias Ahomäki menestyi myös korkeushypyssä.
– Päätöspäivänä kolmaskin kulta oli hiuskarvan varassa. Ylitin toisella yrityksellä 148. Tulos oli sama kun USA:n David Montiethin, joka kuitenkin onnistui ensimmäisellä yrityksellä. Näin hän vei kullan ja meikäläisen kaulaan pujotettiin hopeamitali.

Mitalisade ei jäänyt kuitenkaan Ahomäen perheen kohdalla tähän.
Pertin poika Mika voitti kolmiloikan M40-sarjassa. Ahomäki ponkaisi parhaimmillaan 12,62. USA:n Jason Melton hävisi 26 senttiä.
– Teimme historiaa. Koskaan aiemmin isä ja poika eivät ole veteraanien MM-kisoista saaneet saman lajin MM-kultaa. Pitää antaa suuri kiitos niin kotiväelle, huoltojoukoille kun kotisalimme Power Teamin porukalle, sanoo Ahomäki.

Suomen mitalisaalis Perthistä oli huikea, 83 mitalia, joista 29 kultaa, 35 hopeaa ja 19 pronssia.

SV Jukka Silvast
Pori Energia aikoo korvata Porin Aittaluodon voimalaitoksen kaksi kattilaa uudella ja nykyistä tehokkaammalla biopolttoainekattilalla kesäkuuhun 2020 mennessä. Turpeen käyttö ja samalla rekkakuljetukset kaupungissa puolittuisivat. Uudistuksen taustalla ovat kiristyneet EU-direktiivien vaatimukset.
Hankkeen ympäristölupahakemus on hiljan jätetty Etelä-Suomen aluehallintovirastolle. Päätöstä odotetaan puolen vuoden sisällä.
Toimitusjohtaja Matti Rintanen sanoo, että investointipäätös tehdään ympäristölupapäätöksen jälkeen. Samalla selviää laitoksen lopullinen koko ja se, tehdäänkö laitoksen yhteyteen sähköntuotantoa.

Jos sähkö jää sivuun, investointi maksaa noin 50 miljoonaa euroa. Uuteen nykyisten laitosten viereen nousee uusi kattilarakennus ja matala piippu. Vanhoista kattiloista toinen jää varalle, samoin korkea tiilipiippu.
Uusi kattila polttaa biopolttoaineita vähintään 80 prosenttia. Joustavuutta Rintasen mukaan täytyy olla polttoaineiden suhteen, koska investoinnin takaisinmaksuaika on minimissään 20 vuotta. Nykyiset kattilat käyttävät puoliksi turvetta ja puuta.

Toimitusjohtaja Rintanen huomauttaa, että laitoksen kokoon vaikuttavat myös käytävät neuvottelut teollisuuden kanssa, jossa keskustellaan teollisuuden tarpeista ja toiveista.
Nykyisellään tuotannosta puolet on kaukolämpöä Porin ja Ulvilan kaukolämpöverkkoihin. Lisäksi prosessihöyryä menee Aittaluodon ja Kupariteollisuuspuiston teollisuuden tarpeisiin. Yhteistuotantona tehdään sähköä Pori Energian asiakkaille.
Rintanen sanoo myös, ettei investointi vaikuta kotitalousasiakkaiden maksamaan energian hintaan eikä kaukolämpöverkon laajuuteen.
Investointi on Pori Energia Oy:n suurin yksittäinen investointi.
Pori Energialla on siirtymäajaksi vuoden 2020 kesäkuuhun saakka direktiivin mukainen lupa eneregiantuotantoon Aittaluodossa.

Satakuntaliiton maakuntajohtajan valinta on jälleen kerran poliittista peliä parhaimmillaan tai pahimmillaan. Tähän mennessä on nähty jo kolme poliittista manööveriä ja lisää on tulossa.

Ensimmäinen toimenpide liittyi siihen, ketkä hakijoista lähetettiin soveltuvuustestiin. Testi on valintaprosessissa pudotuskilpailu. Kun maakuntavaltuusto joulukuussa valitsee uuden maakuntajohtajan, niin valitsijat tuskin uskaltavat ottaa sellaista riskiä, että valitsevat maakuntajohtajaksi henkilön, joka ei ole testissä ollut. Satakuntaliiton historiassa testillä on aiemminkin ollut roolia maakuntajohtavalinnassa.

Lokakuun maakuntahallituksessa puheenjohtaja esitti henkilöarviointiin neljä hakijaa eli Asko Aro-Heinilää, Markus Ojakoskea, Katja Palosta ja Kirsi Varhilaa. Aro-Heinilää ja Varhilaa pidetään Sdp:n ehdokkaina, Ojakoskea keskustan ja Palosta kokoomuksen. Puheenjohtajan ja kehittämistyöryhmän esitys sai kuitenkin vastaesityksen, jonka mukaan testiin olisi kutsuttava hakijoista myös Jukka Moilanen. Tiukan äänestyksen jälkeen myös Moilanen sai kutsun testiin. Aloitteellinen Moilasen nostamisessa testiin oli Perussuomalaiset.

Kun hakijoita valittiin testiin, niin maakuntahallituksessa käydyssä keskustelussa oli arvioitu melkoisen suorasanaisesti ainakin yhtä testiin lähetettyä hakijaa, eikä arvio hakijasta ollut erityisen mairitteleva. Maakuntajohtajakisassa ei oltu tuolloin vielä siinä vaiheessa, jossa kehutaan omaa ehdokasta.

Oman episodinsa henkilöarvioinnissa järjesti yksi ennakkosuosikki eli ylijohtaja Kirsi Varhila. Hän olisi halunnut tehdä työkiireidensä vuoksi testin Helsingissä. Kun se ei käynyt, hän heitti pyyhkeen kehään. Monissa arvioissa Varhila oli ennakkosuosikki. Nähtävästi hänen vetäytymisensä sopi sitten niin hänen taustapuolueelleen kuin muillekin.

Kolmas tähän mennessä nähty maakuntajohtajakisan omaleimaisuus on maakuntavaltuustoryhmille järjestettävä tilaisuus haastatella hakijoita. Tilaisuus pidetään ensi viikolla ja kaikki muut testatut ehdokkaat ovat tuolloin paikalla paitsi Jukka Moilanen. Hän on esteen vuoksi haastateltavana vasta maakuntavaltuuston kokouksen yhteydessä 16. joulukuuta.

Maakuntahallitus kokoustaa ennen maakuntajohtajan valintaa vielä 15. joulukuuta. Silloin ryhmät ovat ehtineet haastatella finaalikierroksen ehdokkaita yhtä lukuunottamatta. Olisi iso, myönteinen yllätys, jos maakuntahallitus tekisi valtuustolle esityksen valittavasta maakuntajohtajasta. Se olisi uudenlaista toimintatapaa Satakunnassa, antaisi valitulle vahvan valtakirjan ja kertoisi puolueiden kyvystä hakea maakunnalla parasta maakuntajohtajaa puoluekirjaan katsomatta.

Todennäköisempää on, että maakuntavaltuusto ei saa yksilöityä esitystä maakuntajohtajasta. Silloin vaali on villi.

Erityisen arvaamattomaksi maakuntajohtajan valinnan tekee se, että valituksi tulee se, joka saa ensimmäisessä ja ainoassa vaalissa eniten ääniä. Kenenkään ehdokkaan ei tarvitse saada yli puolta annetuista äänistä, vaan se valitaan, joka saa eniten ääniä. Jos vaalissa on monta ehdokasta, suht pienelläkin äänimäärällä voi tulla valituksi.

57-jäsenisessä maakuntavaltuustossa on seitsemän ryhmää. Sdp:llä on 15 valtuutettua, kokoomuksella 13, keskustalla 11, Perussuomalaisilla kahdeksan, Vasemmistoliitolla kuusi, Kristillisdemokraateilla kaksi ja vihreillä kaksi. Kaikki on siis valinnassa mahdollista, myös sattuma.

Viimekertaiseen lomaviikkooni toivat vaihtelua Kosovon poliittisesta ja juridisesta tilanteesta Helsingissä pitämäni esitys sekä toisaalta tiedotustilaisuus Yyterissä Porin Mäntyluotoon suunnitellusta tuhkanpesulaitoksesta. Jälkimmäisessä olin paikalla yhtenä kutsutuista asiantuntijoista.
Nykytyöni puolesta olen todellakin seurannut Suomen kahta isoa jätehuoltohanketta (Kokkolan jätekäsittely- ja kierrätyskeskus sekä Porin tuhkanpesulaitos) erittäin tarkkaan. Jätehuollon eurooppalainen nk. kuningasnormi on EU:n neuvoston kaatopaikkadirektiivi. Se on myös yksi tärkeimmistä kosovolaisista jätehuoltoa ohjaavista säädöksistä. Suomi on ratifioinut direktiivin valtioneuvoston asetuksella kaatopaikoista.
Kosovossa Obilićin voimalaitoksen (ruskohiili) savu-, tuhka ja meluhaitat ovat jatkuva huolen aihe. Samoin Kosovossa on, isoja kaupunkeja lukuunottamatta, yleensä vain kaksi kaatopaikkaa: tien oikea ja tien vasen puoli. Ihmiset eivät välitä, mihin roskansa ja jätteensä jättävät. Ja tämä näkyy ja tuntuu aisteissa. Samoin Kosovossa näkyy jo valitettava yleiseurooppalainen kaatopaikkojen ja muiden jätehuoltoyksiköiden vastustusperiaate: ei minun takapihalle. Näistä lähtökohdista oli mukava lähteä Yyteriin tiedotustilaisuuteen.
Vaasan hallinto-oikeus kumosi 7.7.2016 Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston myöntämän Kokkolan hankkeen ympäristöluvan kaatopaikkatoiminnan osalta. Kaatopaikka olisi sijainnut liian lähellä merta (vesistöä). Tämä päätös on jo viety Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Pidän Vaasan hallinto-oikeuden päätöstä huolellisesti perusteltuna ja olen jo esitellyt päätöksen Kosovon oikeusministerille hyvänä, suomalaisena oikeusohjeena.
Porin tuhkanpesulaitoksen ympäristölupahakemus on tällä hetkellä Etelä-Suomen aluehallintoviraston valmisteltavana ja päätös tullee helmikuun 2017 loppuun mennessä. Porin hanke on puettu tuhkanpesulaitoksen, ei siis kaatopaikan, muotoon. EU:n kaatopaikkadirektiivi koskee kuitenkin myös ”vähintään vuoden käytössä olevia paikkoja, joissa jätettä varastoidaan väliaikaisesti”. Tähän pääsääntöön on määritelty kolme poikkeusta, joihin Porin tuhkanpesulaitoksen ympäristölupahakemuskin perustuu.
Porin tuhkanpesulaitoksella olisi kuitenkin aina varastoituna vaarallista jätettä yli 50 tonnia. Samoin pesuvesi johdettaisiin aina satama-altaaseen. Etelä-Suomen aluehallintoviraston tulisi mielestäni todeta, että myös Porin tuhkanpesulaitokseen sovelletaan kaatopaikkadirektiiviä ja päätyä Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen mukaiseen ratkaisuun.
Jos kaatopaikkadirektiiviä ei sovelleta, silloin Etelä-Suomen aluehallintovirasto myöntää ympäristöluvan ympäristönsuojelulain mukaisesti. Kosovo on opettanut, että jätehuoltohankkeissa ei saa olla ketään vastaan, vaan aina ympäristön puolesta. Rakentamaton luonto on uusiutumaton luonnonvara. Kaikkialla.

Jouni Lehtimäki

– Vain iloinen ihminen pystyy repimään huumoria marraskuusta. Onneksi on enää vajaa kuukausi, niin päivät pitenevät.
Näin puhelee nauravainen Mervi Lintukallio. Kuten hänen lauseestaan huomaamme, hän pystyy kääntämään negatiivisen asian positiiviseksi.
Sitä kykyä tarvitaan hänen vapaaehtoistyössään. Mervi, 48, päivystää tukihenkilönä Satakunnan Mielenterveysseuran Kriisipuhelimessa Porissa.

Energinen nainen tarttui toimeen lehti-ilmoituksen perusteella kolmisen vuotta sitten, koska juuri tällainen vapaaehtoistyö tuntui kivalta tavalta jakaa omaa vapaa-aikaansa muille. Puheliaaltakin päivystäjältä vaaditaan kuuntelemisen taitoa ja auttamishalua. Myös omat ihmissuhteet on oltava kunnossa.
– Kylmiltään ei päivystäjäksi tarvitse ryhtyä. Ensin kurssitetaan ja opastetaan. Alkuun pääsy on hyvin järjestetty, porukka on mukava ja heiltä saa aina tarvittaessa tukea. Lisäksi voi tehdä niitä vuoroja, jotka sopivat omaan elämänrytmiin, Mervi Lintukallio listaa muutaman esimerkin.

Päivystäjillä on täysi vaitiolovelvollisuus loppuelämänsä ajan. Puhelimeen soitetaan yleensä anonyymeinä ja ympäri maatamme. Soittajien ikähaarukka on laaja.
– Päivystämme yksin, mutta meillä on aina tuki takana. Meillä on myös koulutusta, työnohjausta ja kehityskeskusteluja. Päivystäjän on muistettava olla vahvempi kuin soittajan. Toki olen itsekin itkenyt kuunnellessani soittajaa.

Mervi Lintukallio on syntyjään raumalainen. Valmistuttuaan ammattiin hän muutti työn perässä Helsinkiin ja edelleen Turkuun. Ruotsinlaivalla reitillä Helsinki – Tukholma – Helsinki hän on työskennellyt kylmäkkönä jo 28 vuotta.
– Lähdin parikymppisenä kokeilemaan viikoksi, miltä työ siellä maistuisi. Maistui erinomaiselta, koska olen viihtynyt näin kauan. Töitä tehdään 10,5 tuntia per päivä kahdeksan päivää putkeen, sen jälkeen on saman verran vapaata. Se rytmi sopii erinomaisesti tähän vapaaehtoistyöhön ja yksityiselämääni.

Vapaa-aikaansa toimelias nainen viettää Helsingin seudulla asuvan miesystävänsä kanssa. Työrupeaman alkaessa ja loppuessa Mervi yöpyy miehen luona, ja aloittaa levänneenä joko työt tai kotimatkan Poriin. Välimatkasta huolimatta pariskunta yrittää pyhittää ainakin vapaat viikonloput toisilleen.

Intuitioonsa seuraten Mervi muuttaa täräytti kuusi vuotta sitten Turusta Poriin, kun löysi haluamansa rivitaloasunnon. Hän tykästyi asuntoesittelyreissullaan kaupungin ilmapiiriin ja tapahtumatarjontaan. Osti kodin, vaikkei tuntenut täältä ketään. Nyt vilkkaalla naisella on keskustelukumppaneita ja naamatuttuja viljalti.

INFO: Satakunnan Mielenterveysseura etsii tavallisia, kuuntelukykyisiä ja auttamishaluisia ihmisiä tukihenkilöiksi Kriisipuhelimeen. Seura tarjoaa koulutuksen ja vahvan tuen. Työ on palkitsevaa, sillä kaikki puhelut auttavat.
Yhteydenotot Elina Jääskeläinen 0400 748 508.

Mistä tässä on kysymys, äimisteltiin metsästäjäkentällä Satakunnassakin viime viikolla. Edellisenä lauantaina Metsästäjäliiton syysliittokokous äänestyksen jälkeen antoi liittohallitukselle epäluottamuslauseen. Tämä johti koko hallituksen ja samalla puheenjohtaja Lauri Kontron eroon. Päätöksen takana oli yhdeksän piiriä liiton 16 piiristä.
– Laurissa menetettiin todella hyvä mies, kommentoi liiton Satakunnan piirin puheenjohtaja Timo Lähdekorpi.
Satakuntalaiset äänestivät hallituksen luottamuksen puolesta, eikä Lähdekorpi sisäistänyt epäluottamusta ajaneiden motiiveja. Kokouksen puheenjohtaja toiminut söörmarkkulainen tulkitsi, että kysymys oli henkilökemioista.

Epäluottamuksesta esityksen tehneen Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja Antti Kuivalainen tiivisti syyt huonoon johtamiseen sekä liiton toimiston henkilöstöongelmiin, mihin liittohallitus ei halunnut puuttua.
– Tässä ei kuultu kenttää. Työilmapiiriongelma oli työterveyshuollon ja konsulttien kanssa todettu. Hallitus ei tätä ongelmaa halunnut ymmärtää.
Kuivalainen sanoo, että liiton toimisto on ollut halvaantunut työskentelemään, ja tämä piti ratkaista.
– Sanottiin, että kovat voittivat, mutta pehmeämpi linja tässä voitti kun näin ratkaistiin tilanne. Tarvitaan hyvää henkilöstöpolitiikkaa.

Niin Kuivalainen kuin Lähdekorpikin kiistävät, että eron taustalla olisi ollut susiin suhtautuminen, vaikka näinkin kentällä oli arveltu.
– Susiasioiden hoidosta ei saa luottamuskysymyksen arvoista. Hallitus on kohtuullisen ryhdikkäästi puolustanut metsästäjiä tässä. Ja ryhdikkäästi pitää myös jatkaa, Kuivalainen kommentoi.
Lähdekorpi on samaa mieltä – susista ei saa linjajakoa.
– Ei pidä paikkaansa, että liitto olisi ajanut vihreää susipolitiikkaa. Susipolitiikassa kaikki ovat samoilla linjoilla.
Hän huomauttaa, ettei liitto katso riittäväksi valtakuntaan kaavailtua ensi vuoden kiintiötä 40 suden poistumaksi.
– Kannanhoidolliseen metsästykseen tästä kiintiöistä ei enää riittäisi, Lähdekorpi näkee.
Hän haluaisi Satakuntaan enemmän kuin viime talven kaksi kaatolupaa. Hän epäilee, että maakunnassa kanta on vain vahvistunut ja se todetaan lumikeleillä.

Antti Kuivalainen kertoo uuden puheenjohtajan nimeä jo haarukoidun, mutta piirien väliset neuvottelut ovat kesken.
– Tarvitaan luottamusta herättävä asiantuntijajohtaja, henkilö politiikan ulkopuolelta, hän sanoo.
Lähdekorpi tiivisti vaatimukset seuraavasti:
– Hyvä kielitaito, esiintymiskykyinen ja neuvottelutaitoinen, ja jolle ovet ovat auki eri tahoille. Hänen pitää pystyä toimimaan myös Brysselissä.

Kokoukseen osallistui noin 50 edustajaa. Piirien runsaasta 1 500:sta kokouksessa mukana olleesta äänestä Satakunnalla oli 136 ääntä käytössään. Piiri on liiton viidenneksi suurin.
Uusi hallitus ja puheenjohtaja valitaan 30.12. pidettävässä ylimääräisessä liittokokouksessa.

Timo Lähdekorpi Porin Söörmarkusta johti puhetta Suomen Metsästäjäliiton syysliittokokouksessa. Liitto on metsästysseurojen edunvalvontajärjestö. Jäsenseurojen jäsenet laskettuna liittoon kuuluu yli 150 000 henkilöä.

Maria Kallionpää puhkuu intoa, iloa ja energiaa. Väsymyksestä ei ole tietoakaan, vaikka tämän ulvilalaisen säveltäjä, pianistin työ jalkautuu tällä hetkellä kolmeen maahan.
– Minut valittiin Rooman oopperan Fabbrica Young Artist Development Programin säveltäjäksi loppuvuodesta 2015. Oopperani She ensi-ilta on Teatro Nazionalessa Roomassa tammikuussa 2017. Libreton on kirjoittanut Milanon La Scalassa työskentelevä Stefano Simone Pintor. Toimin myös Aalborgin yliopistossa Koneen Säätiön rahoittamana postdoc-tutkijana. Saman taiteellisen tutkimusprojektin myötä sain kutsun Nottinghamin yliopiston residenssisäveltäjäksi.
– Neljäntenä työnäni on säveltää yhdessä Markku Klamin kanssa pohjoismaiden ensimmäinen suuri nukketeatteriooppera Porin Promenadikeskukseen, Maria selvittää laajaa toimenkuvaansa aivan kuin puhuisi jokapäiväisestä kaupassa käynnistä.

Lentokentät ja matkustelu maiden välillä ovat hänelle arkipäivää. Yllämainittujen töiden lisäksi hänet valittiin yhdeksi Ranskan akatemian Rooman instituutin residenssisäveltäjiksi alkuvuodeksi. Maria asui Rooman Villa Medicissa tammi-maaliskuun. Töiden deadlinet eli määräajat painavat päälle, mutta eivät kuulemma pahemmin stressaa, kun saa tehdä rakastamaansa työtä.

Henkilökohtaiseen elämäänkin riittää energiaa. Avopuoliso on itävaltalainen musiikkipsykologi Hans-Peter Gasselseder. Yhteisinä kotikielinä ovat saksa ja englanti.
– Hän tutkii työkseen interaktiivisten tietokonepelimusiikkitekniikoiden psykologista vaikutusta pelaamiskokemukseen, Maria Kallionpää selvittää vieraskielisen toimenkuvan suomeksi.

Maria väitteli tohtoriksi vuosi sitten Oxfordin yliopistosta. Taiteellinen väitöskirja käsitteli pianon käyttöä superinstrumenttina lähinnä elektroakustisessa musiikissa. Ylioppilaaksi tämä lahjakkuus on kirjoittanut Porin aikuislukiosta. Maailmanmatkaajan roolistaan huolimatta hän on kirjoilla Ulvilassa, ja myös ykköskoti sijaitsee siellä. Vanhemmat ja sisko perheineen asuvat Suomessa.
Mikäli 35-vuotias Maria tavoittelee professuuria johonkin yliopistoon, se tietää jatkossakin työskentelyä kansainvälisillä areenoilla. Erikoistumisala on sen verran erikoinen.

Työmassan joukosta Marian lempilapseksi on nousemassa kantaesityksensä Porin Promenadikeskuksessa maaliskuussa 2018 saava Croak. Säveltäjäkaverina on Markku Klami.
– Olemme opiskelukavereita Markun kanssa ja molemmat projektistamme innoissamme. Pitkä projekti tuo myös taloudellista turvallisuutta. Puolet ensimmäisestä näytöksestä on valmis vuoden lopussa. Oopperaa on tekemässä iso tiimi. Erityisesti viehättävät ihmisen kokoiset, liikuteltavat nuket. Tästä tulee aikuisten draama, iso tarina, arvostettu säveltäjä Maria Kallionpää lupaa.

Prahassa riittää nähtävää. Ja kuultavaa. Tshekinmaan tunnelmallinen pääkaupunki on jo pitkään ollut tunnettu jazzmusiikin eurooppalainen kehto. Prahassa soi sekä kaduilla että klubeilla. Ja myös silloilla.

Turistit parveilevat varsinkin Vltavan joen ylittävillä silloilla – erityisesti mahtavalle Linnavuorelle johtavalla Kaarlensillalla kaikuu kamarimusiikin lisäksi myös jazz. Katusoittajatkin ovat yleensä tasokkaita.

Laadukkaasta jazzista voi nautiskella kohtuuhinnalla myös keskustan monilla mukavilla klubeilla. Maineikkain Prahan jazz-klubeista on Narondi-kadulla sijaitseva Reduta. Se oli myös Tshekin kulttuurista nauttineen presidentin Václav Havelin suosikkipaikkoja.

Havel vei Redutaan kahdesti myös virkaveljensä, Yhdysvaltojen entisen presidentin Bill Clintonin. Clinton tarttui Redutan illassa myös saksofoniinsa. Jazzin lisäksi Redutassa saattaa kuulla esimerkiksi soulia, bluesia tai vaikkapa bossanovaa.

Redutan lisäksi kannattaa ottaa suunnaksi osoitteesta Michalská 9 löytyvä Jazz club U Stare pani. Oman mausteensa Prahan iltaan tuo jokilaivojen musiikkitarjonta. Cechuv most -sillan kupeesta starttaavan Jazzboatin kyyti on oiva tapa tutustua Prahan joenvarren upeisiin maisemiin jazzia kuunnellen.

Suunnaksi voi ottaa myös Janackovo Nabrezi -kadulla sijaitsevan Jazz Dock -klubin. Siellä EBU:n jazzkonserttivaihtoon kuuluneen keikkansa kävivät äänittämässä myös tenorisaksofoni Chris Potter, basisti Larry Grenadier ja rumpali Jonathan Blake.

kiinnostavaa kuultavaa on tarjolla myös Vanhassakaupungissa sijaitsevassa AghaRTA Jazz Centrumissa. Perinteinen klubi löytyy goottilaisesta kellarista. Osoiteeksi kannattaa ottaa Železná 16.
Jazzin ja bluesin nälkäiselle erinomainen valinta on myös Prahan pienellä puolella Malá Stranassa sijaitseva idyllinen U Malého Glena. Karmelitska-kadun pienellä estradilla ovat vuosien varrella esiintyneet kaikki paikalliset suuruudet. Klubin tiistai-iltoja isännöi modernin jazzin kitarataituri Roman Pokorny.

Nähtävästi Satakunnassa menee nyt niin hyvin, että Porissakin on varaa julkisesti vähätellä, kun paikallinen yritys tuo kaupunkiin kaksikymmentä uutta työpaikkaa.

Vähättelyn kohteena on ollut Tactic Games Oy, joka siirtää Mölkky-pelin tuotannon Lahdesta Poriin. Kimble- ja Alias-peleistä parhaiten tunnettu porilainen yhtiö investoi kotikaupunkiinsa muutoinkin, kun se rakentaa parasta aikaa Karjarantaan korkeavarastoa.

Uudenkaupungin autotehtaan tuhannen henkilön rekrytointi tai Rauman telakan tilaukset ovat epäreiluja vertailukohteita mille tahansa yritykselle tämän päivän Suomessa. Jos vertailulla on haluttu nostaa esiin kaupunkien elinkeinopolitiikan onnistumiset, on silloinkin epäreilua tehdä se paikallisen työllistävän ja investoivan yrityksen kustannuksella. Nyt on syntynyt jopa kuva, että Tactic teki jotain väärin, kun se panostaa tänne.

Kertaluontoiset, suuret rekrytoinnit ovat valitettavasti suurelta osin jo teollista historiaa. Nykymaailmassa uudet työpaikat syntyvät Suomeen pääasiassa yksitellen. Kahdenkymmenen uuden työpaikan syntyminen on nykymaailmassa iso asia. Vanhaa maailmaa voidaan haikailla, mutta uudessa ajassa pitää elää uusilla ehdoilla.

Vähättely sekä lannistava ilmapiiri ovat myös syitä, miksi nuoret koulutet suomalaiset hakeutuvat töihin ulkomaille. Suomen kannalta tilanne on ikävä. Yhteiskunta investoi nuorten koulutukseen, mutta entistä useampi heistä lähtee ulkomaille. Siellä saa työtä, vastuuta ja kannustavamman ilmapiirin. Sunnuntai Helsingin Sanomissa jo kerrottiin, kuinka lehden tekemän kyselyn mukaan vain 19 prosenttia näistä nuorista olisi palaamassa myöhemmin Suomeen. Nuorten vastauksiin ei kannata asennoitua syyttävästi tai leimaavasti, eikä pohtia, miten kehtaavat jättää kotimaansa. Ihmetellä pitäisi sitä, mikä Suomessa tai vaikkapa Satakunnassa saa aikaan sen, että nuoret lähtevät muualle.

Ulkomaat eivät kiehdo ja kiinnosta vain nuoria osaajia. Myös yrityksiä kontaktoidaan ulkomailta aktiivisesti. Viro ei ole kaukana Suomesta ja virolaiset tietävät tämän. Uuden yhtiön saa perustettua Viroon kahdessa viikossa ja apua yrityksen perustamiseenkin tarjotaan. Yritysten osalta Viro on hieno verottaja. Yhteisöveroa ei tarvitse maksaa ennen kuin yhtiön alkaa jakaa tulosta yhtiöstä ulos. Tämä mahdollistaa yhtiön oman pääoman vahvistamisen nopeammin ja auttaa myös yrityksen kasvussa. Viron palkkatasokin on Suomea matalampi, eikä maassa tunneta yleissitovia työehtosopimuksia. Yrityksiäkään ei kannata alkaa syyttää. Ehdot ovat muualla kilpailukykyisemmät ja kilpailu on maailmassa kovaa.

Mikä yrityksiä sitten pitää Suomessa tai Satakunnassa? Jopa silloinkin, kun investointeja ja työllistämistä aletaan vähätellä, vaikka ne ovat yrityksessä aina isoja päätöksiä ja hyödyttävät ympäröivää yhteisöäkin.

Erityisen mielenkiintoista on se, että kovin usein hampaissa ovat juuri paikalliset perheyritykset ja pk-yritykset, vaikka ne ovat kaikista sitoutuneimpia toimialueeseensa. Satakunnassakin on hyvä muistaa, että maakunnan moni iso työnantaja on paikallisessa omistuksessa kuten Sampo-Rosenlew, Oras, Lihajalostus Korpela, Puustelli, Pintos tai vaikkapa maakunnalliset osuuskunnat. Lista on vajavainen, mutta kertoo siitä, millainen merkitys paikallisilla yrityksillä on alueen hyvinvointiin. Näiden suurten paikallisten työllistäjien takana on Satakunnassakin tuhansien pk-yritysten rintama, jotka tärkeältä osaltaan pitävät Satakuntaa pystyssä.

Eräs turkulainen saparopäinen mies kertoi minulle kummia alkusyksystä. ”Porissa järjestetään marraskuussa 42H LIVE Ambient Festival, jossa soitetaan yhtäjaksoisesti 42 tuntia ambient-musiikkia. Kiinnostaisiko?”.
”Eipä juuri”, taisin vastata.
Kuinkas sitten kävikään?

Kyytini jätti minut Porin Väinölän vanhan lyhytaaltoaseman eteen. Pihalla seisoi pari kaurismäkeläistä hahmoa röökillä ja led-valot valaisivat hämäräperäisen näköisiä puuveistoksia. Ambient-musiikki keskittyy, kuten nimestäkin voi päätellä, tunnelman luomiseen. Ensikatsauksella sisätilat muistuttivat paheiden pesää: tunnelma tuntuikin ennakoivan niitä hetkiä kauhuelokuvissa, jolloin ei kannata mennä yksin metsään. Asettauduin sohvalle ja avasin siiderin.

Lilluttuani pari tuntia kunnon epämukavuusmarinadissa ympäristöni alkoi näyttäytyä eri valossa. Soitettu rauhallinen musiikki alkoi pikkuhiljaa avautua: se lipui lempeästi ohitse ja läpi, välillä rauhoittaen, ja välillä herätellen erilaisia ajatuksia ja tuntemuksia. Tilan hieno visuaalinen ilme helli esteetikon silmää. Suurin osa ihmisistä nautti tunnelmasta joko sohvilla istuen tai pehmeillä patjoilla torkkuen. Itse aloin syödä äidin valmistamia eväsleipiä ja otin tirsat pehmeällä patjalla: hyvä ambiance, voisi joku todeta.

Puhdas ihailu vei kuitenkin voiton musiikin ja visuaalisen ärsykemaailman fiilistelystä. Pohjimmiltaan 42H LIVE Ambient Festival oli pienen porukan ideoima ja järjestämä maksuton tapahtuma Porin Väinölässä. Eeppistä kaupungin elävöittämistä ruohonjuuritasolla, sanoisin. Kyllä porilaisten kelpaa.

Kolmetoista tuntia myöhemmin poistuin festivaalitilasta raikkaaseen aamupäivään. Olo oli rähjääntynyt, mutta rentoutunut. Toimittaja Jukka Mikkola on todennut, että ”ambient ei aseta kuuntelijalleen minkäänlaista päämäärää eikä odotuksia, se on musiikkia, joka vain on”.
Sitä kenties tarvittaisiin lisää nykymaailmassa.

MAARIA TIRRI

Raumalainen Minna Yläjä on perheyrityksen osakas ja myymälänhoitaja. Työnsä ohessa hän on opiskellut kauppatieteitten maisteriksi ja ammatilliseksi opettajaksi. Samalla hän on pyöräyttänyt poikavauvan ja toinen pienokainen on tulossa. Kaiken hulinan keskellä Minna päätti ryhtyä kehittämään yrityksen verkkokauppaa. Samalla hän oivalsi, etteivät siihen kyllä omat resurssit riitä.

– Valmistun 14. päivä joulukuuta ammatilliseksi opettajaksi Tampereen ammattikorkeakoulun Porin yksiköstä. Monen asian summana tajusin, että yliopistokeskuksemme on täynnä viisautta. Aloin selvittää, jospa Tampereen teknillisen yliopiston Porin yksikön ja yrityksemme Muksumassin välille saataisiin yhteistyötä. Meidän verkkokauppamme vaati kehittämistä, ja Pori on pullollaan älykästä osaamista, Minna kiteyttää yhteistyön juuret.

Idea lähti rullaamaan toteutusasteelle, kun Minna sai opiskeluystävältään tietää professori Pekka Loulasta, joka työskenteli Tampereen teknillisessä yliopistossa. Hän soitti professorille ja ehdotti yhteistyötä.
– Tapasimme ja keskustelimme yhteistyön aloittamisesta, opintojakson toteutuksesta ja tavoitteista yliopiston ja työyhteisöni näkökulmasta. Pekka Loula innostui ja otti työpaikkani Case-yritykseksi verkkoliiketoiminnan opintojaksolle. Tapasin opiskelijat työpaikallani ja kävimme yhdessä läpi tarkasti opintojakson toteutuksen ja suunnitelman.
Jatkossa Minnan rooli oli toimia opiskelijoiden ohjaajana ja huolehtia opintojakson tavoitteiden toteutumisesta opintosuunnitelman mukaisesti.

Opiskelijat työstivät kirjallisen raportin yrityksen käyttöön. Projekti myös poiki työpaikan yhdelle työryhmän jäsenelle, porilaiselle Jenni Tuulensuulle. Hänen tehtävänään on toteuttaa käytännössä opiskelijaryhmän työnjälki eli yrityksen verkkoliiketoiminnan kehittäminen.
– Tavoitteenani on valmistua työn ohessa diplomi-insinööriksi syksyllä 2017, runsaan vuoden ikäisen Henrik Grönmanin äiti Jenni laskeskelee.

Hän kertoo olevansa työstään innoissaan. Asiakkaat etsivät verkkokaupan ja sosiaalisen median kautta myös informaatiota yrityksestä.
– Verkko on ollut Porin ja Rauman kivijalkamyymälöidemme tukena jo vuodesta 2010. Jenni on peruskoulutukseltaan tietotekniikan insinööri. Hän hallitsee myös koodaamisen ja toimii teknisenä tukenamme. Olemme juuri avanneet uuden verkkokauppamme ja olemme sen myötä Suomen ensimmäisiä yrityksiä tällä uudella nettikauppa-alustalla, Minna kertoo mielissään.