”Tänä syksynä ei yllättäjä ole pakkanen, vaan lokakuun ”intiaanikesä”, joka on hämmentänyt niin kasveja kuin ihmisiäkin”, kirjoitti toimittaja Vuokko Tapanainen maakuntalehti Lallissa 5. lokakuuta 1984.
Porin torilla oli mittari näyttänyt +20 astetta. Ruska ilahdutti väriloistollaan.
Jutun kuvituksessa kolme tyttöä on heittäytynyt vaahteranlehtien joukkoon. He kertovat toimittajalle aikovansa kuivata lehtiä talven iloksi.
– Kyllä me niitä kuivattiinkin. Äiti vähän hermostui, kun kaikkien kirjojen välissä oli lehtiä ja suolaa, kertoo noormarkkulainen Satu Hatanpää.
Hän on keskimmäinen kuvan tytöistä. Muut ovat Tanja Muronen ja Susanna Mansikka (nykyään Lindfors). Nyt, 33 vuotta myöhemmin, kolmikko kokoontui samaiseen paikkaan, saman vaahteran luokse. Syksyn lehdet saivat heidät leikkisälle tuulelle – muistelemaan menneitä ja valottamaan nykypäivää.

Raitapipot olivat kuuminta muotia, kun kolmikko aloitti peruskoulun elokuussa 1984 Kankaan koulussa. Vaahtera sijaitsi koulumatkalla ja lehtien kanssa leikkiminen oli varsin tavanomaista puuhaa.
Kun toimittaja pysäytti tytöt koulumatkalla ja kysyi, saako kuvata, vastaus oli ensin: EI!
– Kotona oli sanottu, että tuntemattomille ei saa puhua, vaan koulusta pitää kävellä reippaasti hoitopaikkaan, Tanja kertoo.
Reippaus oli tosin kulkemisesta kaukana, monta kertaa tytöt unohtuivat leikkimään koulumatkan varrelle, kaikenlaista kiinnostavaa löytyi. Toista tuntiakin saattoi kulua lyhyen matkan taittamiseen.
– Eikä silloin ollut kännyköitä. Hoitopaikassa tai kotona oltiin huolissaan, missä me olimme. Mutta silloin meillä ei ollut kiire!

Niinpä tytöt päättivät lopulta suostua myös valokuvaukseen. He muistavat, että tuolloin joku oli haravoinut lehdet kasaksi.
– Siitä otimme ja peuhasimme ne levälleen. Kuvaaja kysyi, mihin osoitteeseen voisi lehden lähettää, mutta emme muistaneet osoitteita, he kertovat.
Susannan äidillä lehti kuitenkin oli ja on vieläkin tallessa.
– Mietimme joskus, miten kuvaaja meidät tästä löysi. Voi olla, että pyörimme jo valmiiksi lehtikasassa.
Kolmikko on tänä vuonna viettänyt 40-vuotissynttäreitään. He ovat tunteneet ihan pienestä ja kävivät koko peruskoulun samaa koulua.
He kaikki lähtivät jossain vaiheessa Noormarkusta opiskelemaan ja maailmalle.
Nyt he ovat palanneet juurilleen. Toimistotöissä käyvän Susannan lapset ovat nyt samassa koulussa kuin äitinsä aikanaan. Välillä pitkään Espanjassa asunut Tanja viihtyy nyt Porissa, lapset ovat pieniä ja hän nauttii kotiäitiydestä. Satu on yrittäjä. Hän edustaa kotipaikkaansa Noormarkkua Porin kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa sekä toimii aktiivisesti monessa järjestössä.
– Aina välillä nähdään ja sitten juttu jatkuu siitä, mihin viimeksi jäätiin, he kertovat.
Niin myös haastatteluhetken jälkeen. Kolmikko lähtee kylille jatkamaan juttua Tanjan nimipäiväkahvittelun merkeissä.

Lallissa julkaistun vanhan kuvan näet klikkaamalla jutun kuvan auki ja painamalla siinä näkyvää nuolta oikealle.

Rauman kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan vs. toimialajohtaja Marja-Leena Alho paljastaa lähtevänsä anestesialääkäriksi keskussairaalaan.

Rauman kaupungin sosiaali- ja terveysalan vs. sosiaalijohtajana menneet puolitoista vuotta toiminut Marja-Leena Alho paljastaa Satakunnan Viikolle palaavansa takaisin koulutustaan vastaavaan työhön lääkäriksi. Alho on yksi niistä raumalaisista lääkäreistä, jotka siirtyvät vuodenvaihteen jälkeen Satakunnan keskussairaalaan Poriin.
– Olen toinen Raumalta sairaanhoitopiirin palvelukseen lähtevistä anestesialääkäreistä. Kotini pysyy kuitenkin edelleen Raumalla ja teen viikoittain myös vähintään yhden työpäivän Rauman sairaalassa, Alho kertoo.
– Valehtelisin jos väittäisin, ettei käytännön lääkärin töitä ole välillä tullut ikävä, viimeksi viime maaliskuussa leikkaussalissa työvuoron tehnyt Alho myöntää.

Marja-Leena Alhon mukaan Raumalta on siirtymässä tällä hetkellä Poriin kaikkiaan 18 ihmistä, joista lääkäreitä on viisi. Kymmenkunta miettii vielä ratkaisuaan. Päätös on tehtävä lokakuun loppuun mennessä.
– Poriin lähtee neljä erikoislääkäriä eli kaksi kirurgia ja kaksi anestesialääkäriä sekä yksi erikoistuva lääkäri. Tämän hetken tiedon mukaan Rauman sairaalaan jää vastaavasti edelleen kaksi kirurgia, kaksi gynekologia, lastenlääkärit ja sisätautilääkärit sekä korvalääkäri. Terveyspalveluissa Rauman sairaalanmäellä on tällä hetkellä töissä noin 450 ihmistä, joista reilut 400 siis jatkaa, ynnää Alho.
– Henkilöstö on ollut odottavalla kannalla siitä, miten jatko järjestyy. Nyt eletään luopumisen surun aikaa ja mietitään, miten oman arjen järjestää. Vaikka matka Raumalta Poriin on vain 50 kilometriä, eivät julkiset palvelut tahdo taipua ainakaan vuorotyöläisten tarpeisiin, hän tietää.

Raumalta loppuvat joulun alla käytännössä kaikki nukutusta vaativat leikkaukset, mutta aika paljon toki säilyy entiselläänkin.
– Raumalla jatkuvat esimerkiksi paikallispuudutuksessa tehtävät urologiset ja gynekologiset tähystykset, kasvojen alueen plastiat, lasten korvien putkitukset sekä suolistotähystykset ja nukutuksessa tehtävät suun hammashoidot. Anestesialääkäri on Raumalla tosiaankin ainakin yhtenä päivänä viikossa, Marja-Leena Alho luettelee.
– Nykyisistä palveluista erikoispoliklinikat toimivat Raumalla vuodenvaihteen jälkeenkin, samoin terveyskeskus. Kiirevastaanotto eli päivystys jatkuu sekin entiseen tapaan aamukahdeksan ja iltakymmenen välillä. Sairaalaan jää vuodepaikkoja 90, kun niitä nyt on 95. Lisäksi jo nyt sairaanhoitopiirin alla olevat laboratorio- ja röntgenpalvelut pysyvät entisellään, jatkaa Alho.
– Tässä vaiheessa voisi sanoa, että raumalaisten pelko oman sairaalan puolesta on ollut vähän ylimitoitettu. Ei Rauman sairaala mihinkään lopu, vs. toimialajohtaja tiivistää.

Alho muistuttaa, että raumalaisten erikoissairaanhoidon tarpeista 80 prosenttia on hoidettu tähänkin mennessä Porissa. Rahassa mitaten Rauman sairaalan osuus yhteensä noin 50 miljoonan euron erikoissairaanhoidon kustannuksista on ollut 12 ja Porin osuus vastaavasti 38 miljoonaa.

Marja-Leena Alhon työajasta ison osan on vienyt myös tulevaan sote-uudistukseen liittyvien asioiden valmistelu. Maakunnallisesti on tehty töitä aktiivisesti, mutta valtakunnallisesti moni asia on kesken.
– Paljon on tosiaankin vielä auki. Kukaan ei varmaankaan tiedä, missä muodossa valinnanvapauslaki tulee. Poliittista erimielisyyttä on esimerkiksi asiakassetelien kanssa. Saako maakunta päättää niistä, vai onko vastakin kysymys subjektiivisesta oikeudesta, Alho miettii.
– Satakunnassa on jo nyt käynnissä useita kehitysprojekteja. Täällä yritetään yhtenäistää toimintoja tulevaa sotea ajatellen. Aika käytetään koko ajan mahdollisimman tehokkaasti hyväksi. Tavoitteena on saada kaikille satakuntalaisille tasapuoliset palvelut, kun sote-uudistus joskus toteutuu, painottaa Alho.

ASKO TANHUANPÄÄ

Lukon Kaapo Kähkönen ei suostu ottamaan itselleen paineita.

Rauman Lukon alkukauden hyvät pelit ovat kulkeneet käsi kädessä maalivahti Kaapo Kähkösen varmojen torjuntojen kanssa. Kähkönen on ollut illasta toiseen pelaaja, joka on antanut raumalaisille mahdollisuuden pelata voitosta.
– Minulla on mennyt hyvin, kun joukkueellakin on mennyt hyvin, kääntää Kähkönen asian toisin päin.
– Omaa peliäni on helpottanut se, että olen päässyt koko ajan pelaamaan. Uskon, että ihan jokainen maalivahti haluaa pelata kaikki pelit, hän jatkaa.
– Parasta tällä kaudella on ollut tieto siitä, että maailma ei todellakaan kaadu yhteen virheeseen. Viime kaudella sen kanssa oli vähän arpomista, Kähkönen miettii.

Kun Kaapo Kähkönen liittyi reilu vuosi sitten Lukon joukkueeseen nuorten maailmanmestarin ja NHL-varauksen statuksella, oli miehellä ikää mittarissa vasta vajaat 20 vuotta. Äkkiseltään voisi luulla, että nuorella miehellä oli kovat paineet, mutta sitä Kähkönen ei suostu myöntämään.
– En ole ikinä ottanut jääkiekon takia paineita. Jääkiekko on kivaa, se on siistiä, sitä vaan tykkää tehdä. En tiedä, olenko erilainen, mutta minulle se ei ole tosiaankaan asia, joka merkitsisi ylimääräisiä paineita.
– Toki hyvin menneiden pelien jälkeen on aina helpompi lähteä seuraaviin treeneihin kuin tappioiden jälkeen. Liian tyytyväinen ei kuitenkaan saa koskaan olla, ei saa mukavoitua, ettei keskittyminen kärsi.
– Jokainen peli on uusi peli riippumatta edellisen lopputuloksesta, tiivistää Kähkönen.

Kaapo Kähkösen päästettyjen maalien keskiarvo oli ennen viikonvaihteen pelejä Liigan toiseksi korkein eli 1,63 ottelua kohden. Torjuntaprosentti 15 ottelun jälkeen oli vastaavasti 93,62 ja nollapelien määrä vastaavasti kaksi.
– Kausi on jatkunut siitä, mihin kevät jäi eli suhteellisen heikosti menneen alun jälkeen sain pelistä kiinni kevättä kohden. Nyt olen vuoden vanhempi ja viime kauden pettymyksistäkin on varmasti oppinut jotain.
– Täysin tyytyväinen ei tähänkään kauteen voi tietenkään olla. Hyvin on toki mennyt, mutta paremminkin olisi voinut mennä. Koskaan ei voi olla omaan tekemiseensä täydellisen tyytyväinen.

Kähkösen valmistautuminen kuluvaan kauteen poikkesi sikäli edellisistä, että hän vietti kesän armeijan kurkkusalaateissa. Urheilukoulussa Santahaminassa oli samaan aikaan 14 jääkiekkoilijaa, joista maalivahteja neljä. Kähkösen lisäksi mukana olivat HPK:n Emil Larmi, Ilveksen Markus Ruusu ja TuTon Karolus Kaarlehto.
– Siellä tehtiin pojasta mies, virnistää Kähkönen.
– Tärkeintä on se, että sekin velvollisuus on nyt hoidettu, hän vakavoituu.

NHL-seura Minnesota Wild varasi Kähkösen vuoden 2014 draftissa neljännellä kierroksella kokonaisnumeron ollessa 109. Tällä kaudella Wild on ollut Kähköseen yhteydessä kerran, Raumalla pelatun A-juniorien turnauksen yhteydessä.
– Seuran tšekkiläinen scoutti kävi juttelemassa lähinnä siitä, miten minulla nyt menee. Hän vie varmasti viestin eteenpäin ja isommat herrat tekevät sitten joskus päätöksen siitä, mitä Kähkösen kanssa tehdään.
– Uskoisin olevani tämän kauden jälkeen valmis siirtymään Pohjois-Amerikkaan, se on kuitenkin seuraava steppi uralla. Siinä vaiheessa takana on kolme kautta Liigaa ja ennen kaikkea miesten pelejä, Kähkönen ynnää.

Miesten maajoukkuepelejä Kaapo Kähkönen ei ole toistaiseksi enempiä miettinyt.
– Suomella on niin paljon hyviä maalivahteja maailmalla, etten pidä kutsua Leijoniin vielä kovin realistisena.

ASKO TANHUANPÄÄ

Teuvo Roskalalle pienen kyläkaupan pyörittäminen on Vihteljärven hengissä pitämistä.

Pienet kyläkaupat alkavat olla hyvin harvinainen näky. Kankaanpäässä, reilun 700 asukkaan Vihteljärvellä sellainen kuitenkin edelleen seisoo sinnikkäästi ja Wihtiksen ovesta kulkee asiakkaitakin harvakseltaan. Kauppias Teuvo Roskalalle kaupan pyörittäminen on harrastus – kallis sellainen. Teuvo myöntää, että kauppa pyörii tappiolla. Kaupan sulauttaminen Roskalan kuljetusfirmaan on kuitenkin mahdollistanut jatkamisen.
– Olemme ainoa kuljetusfirma, jolla on keskiolut-oikeudet, Teuvo naurahtaa.

Syy Wihtiksen auki pitämiseen hinnalla millä hyvänsä on ilmeinen. Teuvo on asunut koko elämänsä Vihteljärven kylässä ja vieläpä samassa talossa. Niinpä kotikylän elävyyden vaaliminen on miehelle sydämen asia. Teuvo muistelee, että hänen elämänsä aikana Vihteljärven vilkkaimmat vuodet olivat 70-luvulla, jolloin ei kannattanut kuvitellakaan piipahtavansa kyläkaupasta hakemaan jäätelöä, kun kotirouvat tungeksivat ruokaostoksilla.
– Joskin ei silloin paljoa elintarvikkeita kaupasta edes haettu, koska oltiin niin omavaraisia. Maito ei ollut hittituote, sillä Vihteljärvelläkin lähes joka talossa oli ainakin pari lehmää. Kaupasta tultiin hakemaan esimerkiksi kahvia, sokeria ja suolaa. Jauhot otettiin laarista ja myyjä siivutti makkaran. Nyt enää puolen tusinaa maataloa pitää lehmiä Vihteljärvellä ja kylän väkiluku on laskenut noista ajoista noin puolella.

Teuvo jatkaa, että mieleenpainuva ja mullistava hetki Vihteljärven elämänmenossa oli keskioluen vapautuminen vuonna 1969. Aikana, jolloin baareja ei juuri ollut ja Alkojakin vain harvakseltaan, keppanaa haettiin kaupasta korikaupalla.
– On jäänyt elävästi mieleen, että tuolla kaupan takarappusilla istui joukko miehiä olusella. Ja sen muistan, että aina siellä sodittiin. Ne olivat niitä sen ajan kriisiryhmiä sodan käyneille miehille, Teuvo pohtii vakavoituen hetkeksi.

Vihteljärven piti aikoinaan vauraana Koskelan Kenkätehdas, joka lopetti toimintansa 2000-luvun alussa. Kenkätehdas työllisti suoraan noin 350 henkeä ja Teuvo itsekin työskenteli kenkien kuljettajana pari vuosikymmentä.
Teuvo muistelee, että hänen elämänsä aikana Vihteljärvellä on ollut parhaimpina vuosina jopa 11 kauppaa tai putiikkia yhtä aikaa. Niistä suurin osa hiipui 80-luvulla. Hän pohtii, että monet pikkukaupat elävät lomakuukausien sesonkimyynnillä. Kankaanpäässä ei kuitenkaan ole niin paljoa mökkiläisiä, että kyläkauppa hyötyisi heistä.

Nykyään Wihtiksen asiakaskunta on miesvoittoista. Ohikulkijoiden ja paikkakuntalaisten lisäksi kahvilla poikkeavat työmiehet. Teuvo kuvailee, että Wihtiksessä tunnelma on välillä kuin miesten Tupperware-kutsuilla.

Politiikkaakin Wihtiksessä saa puhua. Teuvo itse on Perussuomalaisten edustaja Kankaanpään Kunnanvaltuustossa ja Laura Huhtasaaren kannattaja. Onpa Timo Soinikin vieraillut Wihtiksellä muutamaan otteeseen.
Teuvo on tyytyväinen, että sivistyslautakunnassa esitettiin yksimielisesti reilun parinkymmenen oppilaan kyläkoululle jatkoa.
– Vihteljärvelle on muuttanut lapsiperheitä, sillä ensi vuonna oppilaita on 26 ja sitä seuraavana jo 40, hän kertoo optimistisena.

PAULIINA VILPAKKA

Ravintoloitsija Marianne Kojo rapsuttaa koiriaan Alia ja Natalia omakotitalonsa pihassa Ulvilassa. Talo on myös hänen lapsuudenkotinsa. Koiraharrastuksen Marianne kertoo olevan henkireikä työn vastapainoksi. Koiria on kaikkiaan neljä, joista Natal on oikein kultakimpale. Koiran meriittilistalla lukee muun muassa kansainvälinen muotovalio. Tittelin se sai ensimmäisenä dogo canario -rotunsa edustajana Suomessa.
– Olen tytöstä äärettömän ylpeä, Marianne linjaa.
Pitkin pihaa kipittelevät myös ikäneidit Vilma ja Telma. Niitä Marianne kutsuu tipsu-mix -mummoiksi.

Lemmikeiden kuulumisten jälkeen Marianne kertoo saaneensa iloisen työpuhelun. Maailmalla mainetta niittänyt kitaristi, laulaja Ben Granfelt soitteli ja kysyi, voisiko hän yhtyeineen tulla Mariannen emännöimään Ravintola Monttuun Poriin keikalle. Kaksikko on ennestään tuttuja, sillä Marianne aloitti Montun ja nykyisen katutason Pystiksen emännöinnin jo vuonna 1997. Meneillään on hänen uransa 20-vuotisjuhlavuosi.
– Olen viime vuosien aikana pitänyt maltillisesti bändi-iltoja alakerrassa Montun puolella. Tulijoita olisi, mutta myös yleisöä tarvittaisiin. Ben Granfeltille vastasin kyllä, sillä hän on niin vetovoimainen ja loistava, Marianne hehkuttaa.
Mies tiesi Montussa olevan erinomaiset äänentoisto- ja miksauslaitteet. Ravintoloitsija kertoo saaneensa alakerrastaan paljon kehuja. Hän toivookin kansalaisilta ideoita siitä, miten väki jatkossakin saataisiin liikkeelle kuuntelemaan bändejä.
Yläkerran Pystiksessä Mariannella on tapana järjestää pirskeet kuukausittain. Seuraavaksi juhlitaan Halloweenia lauantaina 28. päivä. Asiakaskunnasta on muodostunut ravintoloitsijan toinen perhe, jonka kanssa jaetaan ilot ja surut. Työntekijöitä on kolme. He kaikki ovat olleet Mariannen auttavina käsinä 1990-luvulta saakka.

Yhden kerran vuosien varrella Marianne on miettinyt alan vaihtoa. Hän jopa aloitti eläintenhoitajan opinnot Kokemäellä vuonna 2015.
– Sain siihen aikuiskoulutustukea, mutta samalla jouduin olemaan pois ravintolani tiskin takaa. Opintie osoittautui kalliiksi harha-askeleeksi. Sen jouduin myöntämään melko pian, Marianne uskaltaa naurahtaen todeta nyt vuosien päästä.

INFO:
• Kitaristi, laulaja, säveltäjä Ben Granfeltin yhtyettä
pidetään kotimaisen progressiivisen bluesin suunnan-näyttäjänä.
• Tuorein albumi Another Day ilmestyi viime vuonna.
• Hänet tunnetaan mm. yhtyeistä Leningrad Cowboys,
Los Bastardos Finlandeses, Guitar Slingers.
• Keikalla Montussa la 28.10. klo 22 alkaen.
• Kokoonpanossa Benin lisäksi basisti John Vihervä ja rumpali
Okko Laru.
• Ikäraja keikalle 18 vuotta.

Ulvilalainen Tapio Soininen, 46, ottaa vetovastuun ensi kesän Satakunnan kansansoudusta. Moni innokas osallistuja on hänen päätöksestään enemmän kuin mielissään. Kokemäenjokea pitkin Sastamalasta Poriin soudettavalla kesätapahtumalla on perinteet vuodesta 1985. Soutu oli kuusi vuotta välillä katkolla, mutta herätettiin henkiin Suomi 100 -tapahtuman hengessä viime kesänä Satakuntaliiton ohjelmana.

Soutu onnistui niin hyvin, että osallistujat alkoivat pohtia jatkoa. Syyskuussa jokivarren johto kokoontui yhteiseen palaveriin. Tahtotila jatkosta oli vahva ja kuntien edustajat lupautuivat muun muassa tukea kansansoutua esimerkiksi luovuttamalla alueita ja tiloja käyttöön. Sovittiin myös, että halukkaat kunnat voivat järjestää osallistujille kahvituksen. Järjestämisvastuuseen sen sijaan ei kunnilta löydy toimijoita, joten se asia jäi avoimeksi.

Ulvilan kaupunginjohtaja Jukka Moilanen ei lannistunut vaan innostui yhteistuumaisuudesta niin, että halusi viedä asiaa eteenpäin. Hän kutsui kaupungintalolle viime viikolla jokivarren kunnista talkoointoisia tahoja. Paikalle saapui parisenkymmentä edustajaa. Paikalla oli myös Satakunnan kansansoudun isä Markku Torpo, joka lupasi olla yhä mukana remmissä ja jakaa tuleville järjestäjille tietotaitonsa.
Karhuseutu ry:stä kansainvälisten asioiden koordinaattori Jaana Mälkki innosti kuulijoita kertomalla mahdollisuudesta hakea soudulle Leader-rahoitusta. Sen ansiosta soudut kansainvälistyisivät.

Erityistä innostusta herätti ulvilalaisen Tapio Soinisen lupaus ryhtyä vetovastuuseen. Hän on ollut mukana soutamassa, joten tietää millaisen tapahtuman johdon ottaa hyppysiinsä.
– Kaikenikäistä järjestely- ja talkooväkeä tarvitaan soutujen ajaksi pientä korvausta vastaan, kuten ennenkin, hän muistuttaa.

Paikka olisi vapaana myös nuorelle vetreälle henkilölle Tapion apulaisena, sillä soutujen aikana häntä vedetään suuntaan jos toiseen.
Perinteisesti pysähdyspaikoilla on ollut ruoka- tai kahvitarjoilua, jotka paikalliset kyläseurat ovat hoitaneet.
– Esimerkiksi Ulvila lupasi tarjota soutusunnuntaina Naparannassa kahvit ja ohjelmaa, Soininen kertoo.
Yöpyjille ja muillekin osallistujille tiedoksi: Perjantaina Kokemäen Ristellä ja lauantaina Harjavallan koulukeskuksessa järjestetään tanssit. Viime kesänä ne jäivät väliin.
– Teen kaikkeni, että pääsette tanssimaan, Soininen lupaa.
Ulvilalainen Tapio Soininen on lupautunut ottamaan vetovastuun Satakunnan kansansoudusta. Hän innostaa kaikkia kynnelle kykeneviä mukaan järjestelyihin ja toivoo runsaslukuista soutujoukkoa osallistujiksi.

INFO:
• Satakunnan kansansoutu soudetaan 13. – 15.7.18 Sastamalasta Poriin Kokemäenjokea pitkin. Soutumatkaa kertyy 109 kilometriä.

Pomarkun 150-vuotissyntymäpäiviä juhlitaan tänä vuonna vielä muun muassa Yön konsertilla ja kuntalaisia osallistavalla joulukalenterilla.

Pieni, mutta kotiseutuylpeä Pomarkun kunta odottaa innolla 150-vuotisjuhlavuoden huipentumaa: Yön konserttia Pomarkun monitoimitalolla 2. joulukuuta. Koululaisetkin saavat nauttia musiikista, kun 1. joulukuuta koulukonsertissa esiintyy Remix-yhtye sekä oman koulun bändi Ending Fortune.

Yön keikkapaikkana toimiva tuliterä monitoimitalo valmistui kaksi vuotta sitten ja paikkakuntalaiset käyvät siellä muun muassa rehkimässä kuntosalilla, pelaamassa salibandyä ja jumppaamassa.
– Yön konsertista on puhuttu usein ja nyt se on monitoimitalon tilojen vuoksi mahdollista. Yleisöä mahtuu noin tuhat henkeä ja moni entinenkin pomarkkulainen on luvannut tulla, juhlavuoden toimikunta iloitsee.

Pomarkun Juhlavuoden toimikunnassa hääräävät kulttuurivaikuttaja Airi Ruokoski, lukion ja yhteiskoulun rehtori Jussi Heervä sekä kirjastonhoitaja Elena Iso-Oja.
Toimikunta toteaa yhteen ääneen, että kuntalaiset ovat osallistuneet hienosti 150-vuotisjuhlavuoden tapahtumiin, mikä kertoo kiintymyksestä kotiseutua kohtaan. Tapahtumien tarkoitus onkin koota paikkakuntalaisia yhteen.

Maaliskuussa järjestetty Pomarkun alueen historiasta kertova luentoseminaari keräsi kuulijoita paikan päälle yli sata henkeä, Isojärven alueelle järjestetty esittelykierros myytiin myös loppuun ja Pori Sinfoniettan esityksissäkin riitti kuulijoita.
– Itsenäisyyspäivää vietetään perinteisen, kunnan ja seurakunnan yhteistyössä järjestämän ohjelman merkeissä. 100-vuotiaan Suomen kunniaksi Pomarkun kylänraitti koristellaan juhlavalaistuksella. Millainen valaistus tulee olemaan, se olkoon yllätys, Heervä hymyilee salaperäisenä.

Joulukuussa kokeillaan ensimmäistä kertaa myös hauskaa kuntalaisia osallistavaa joulukalenteria.
Kirjaston työntekijä Pirjo Schulze selventää, että hän on jakanut yhdistyksille, yrityksille ja yksityisille pomarkkulaisille 24 luukkua, yhden kullekin. Luukun sijainnista ilmoitetaan Pomarkun kunnan nettisivuilla, kuntatiedotteessa sekä kunnan Facebook-sivuilla.
– Luukusta voi löytyä mitä vaan: glögitarjoilua, jouluasetelma, toimintaa tai jotain muuta. Kysymyksessä ei ole kilpailu, vaan tarkoitus on, että kuntalaiset saavat tavata mukavan yhdessäolon merkeissä, Schulze painottaa.

Airi Ruokosken suku on Pomarkusta kotoisin ja hän on asunut paikkakunnalla koko elämänsä: ensin kenkätehtaan takapihalla ja nyt sen etupihalla. Ruokoski on ohjannut näytelmiä Pomarkun näyttämölle ja hänen kädenjälkeänsä ovat monet Pomarkun maisemassa näkyvät taideteokset, kuten esimerkiksi kalastajapatsaat Pomarkun sillan kupeessa.
– Tämä on viihtyisä pieni kylä, jossa ihmiset ovat tuttuja. Minulla ei ole koskaan ollut mitään syytä lähteä täältä. Täällä on hyvät palvelut ja lääkäriin sekä hammaslääkäriin pääsee nopeasti, Ruokoski pohtii.

Jussi Heervä pohtii, että moni paikkakuntalainen varmasti kysyy mielessään, onko Pomarkulla rahkeita jatkossakin säilyä itsenäisenä kuntana. Hän kokee, että paikkakunnalla on kuitenkin vahva paikallishenki.
– Tänne ei juurikaan muuta Porista ulkopuolista väkeä, joille paikkakunta olisi käytännössä vain osoite, samalla tavalla kuin Noormarkkuun tai Ulvilaan. Sen sijaan isolla osalla pomarkkulaisista on juuret täällä ja se varmasti näkyy Pomarkku-henkisyydessä, Heervä arvelee.

PAULIINA VILPAKKA

Sote-uudistuksen jalkoihin on monella tapaa jäänyt maakuntauudistus. Kuka sitä nyt uusia hallinnontasoja rakastaisikaan? Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat arjessa paljon tärkeämpiä.

Sote- ja maakuntauudistus ovat poliittisia uudistuksia ja ne on tiukasti naitettu yhteen. Moni onkin oppinut julkisuuden kautta hokeman, jonka mukaan “Sotea ei tule ilman valinnanvapautta ja ilman sotea ei tule maakuntauudistusta”. Suomeksi se tarkoittaa, että jos kokoomus ei saa valinnanvapautta, keskusta ei saa maakuntauudistusta. Ilman toista ei tulee siis toista. Nyt valinnanvapaudesta odotetaan asiantuntijoiden lausuntoja.

Maakuntauudistus on saanut myös hallituksen ulkopuolisen vastustajan. Helsingin pormestariksi valittu Jan Vapaavuori (kok.) on aloittanut maakuntauudistusta vastaan ristiretken.

Lokakuun alussa hän kutsui Helsinkiin isompien kaupunkien kaupunginjohtajat. Kutsun saivat 21 suurimman kaupungin johtajat. Jotta Vapaavuoren kutsu postilaatikkoon kolahti, piti käytännössä johtaa kaupunkia, jossa on vähintään 50 000 asukasta.

Mukana Vapaavuoren kutsumassa tapaamisessa oli Satakunnasta Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen. Muita satakuntalaisia Vapaavuori ei neuvotteluihin kutsunut, kun asukaslukukriteeri ei riittänyt.

Viime viikonloppuna Vapaavuori jatkoi maakuntauudistuksen arvostelua Ylen TV1:n Ykkösaamussa. Ja teki sen taitavasti. Vapaavuori sanaili, miten maakuntauudistus vie lopulta kunnilta kaiken vallan, maakuntavaltuutetut alkavat toimia peruskuntia vastaan ja lopulta maakunnat saavat myös verotusoikeuden. Ajatuskulkunsa Vapaavuori päätti oletukseen, että lopulta Suomessa on vain 18 kuntaa.

Monessa kunnassa sote- ja maakuntauudistusta on tulkittu toisella tavoin. Uudistukset vievät kunnilta raskaita palveluita maakunnalle ja sitä myöten kuntien tulevaisuus on helpompi. Uudistus siis betonoi kuntarakennetta, ei vauhdita kuntaliitoksia. Kevyemmällä kunnalla on pidempi elinkaari.

Vapaavuoren argumenteissa kuulsi vahvasti ajatus, että Helsinki elättää verotulotasauksella muuta maata. Helsingin näkökulmasta Vapaavuori on oikeassa. Sote- ja maakuntauudistus vie enemmän kuin antaa.

Suuret kaupungitkaan eivät ole samanlaisia. Vapaavuoren tapaamisessa mukana olleista kaupungeista osan väestö kasvaa, osan ei. Helsinki kuulu ensimmäiseen ryhmään, Pori jälkimmäiseen.

Vuoteen 2030 mennessä Helsingin väkiluvun ennustetaan kasvavan nykyisestä noin 630 000 asukkaasta liki 720 000 asukkaaseen. Samalla myös työikäisen väestön osuus kasvaa pääkaupungissa noin yhdeksän prosenttia nykyisestä. Porin väkiluvun ennustetaan olevan vuonna 2030 samaa tasoa kuin nyt eli 86 000. Mutta työikäisen väestön määrä pienenee viitisen prosenttia. Luvut löytyvät muun muassa maanantain Helsingin Sanomista. Haasteet ovat erilaiset.

Siinä missä Helsinki olisi menettäjä sote- ja maakuntauudistuksessa, niin Satakunta olisi voittaja. Maakunta saisi nykyistä enemmän päätösvaltaa omissa asioissaan. Satasotea on valmisteltu hyvässä hengessä. Pienessä maakunnassa kannattaa toimia sisäisesti yhteistyössä ja olla edunvalvonnassa omalla asialla.

WinNovan Tähti, messutalo numero 7, on kolmelle hengelle suunniteltu esteetön koti. Talo on kaksikerroksinen, platform-menetelmällä toteutettava puutalo, jossa hyödynnetään uusiutuvaa energiaa. Lisäksi tontille nousee autotalli ja pihasauna. Neliöitä on yhteensä noin 250.

Länsirannikon Koulutus Oy WinNovassa on ollut jo vuosien ajan tapana rakentaa oikeita taloja opiskelijavoimin ja myydä ne valmiina. Viime vuonna kohteeksi oli jo valikoitumassa talliosakkeen rakentaminen Ulasooriin, kun Asuntomessujen organisaatiosta otettiin yhteyttä.
– Innostuimme ainutkertaisesta mahdollisuudesta rakentaa messutalo, kertoo rehtori Juha-Pekka Koivusalo.
Tallirakennus sai jäädä odottamaan vuoroaan, kun katseet suuntautuivat Karjarantaan.

Messukohteen rakentaminen opiskelijavoimin tuo toki mukanaan uudenlaisia haasteita. Yksi on aikataulu, jossa on nyt pakko pysyä. Onneksi WinNovassa on myös aikuisopiskelijoita, jotka pystyivät työskentelemään kesälläkin.
Koivusalo kertoo, että talon perustukset tehtiin keväällä. Valmista pitää olla noin vuodessa.
– Tämä on ollut meidän opettajillekin uudenlainen prosessi. Tällä kertaa palkkasimme työmaalle harjoitusmestarin, kokeneen talonrakentajan, insinööri Janne Räisäsen. Ratkaisu on osoittautunut hyväksi, hänen avullaan työ etenee jouhevasti. Työmaan vastaavana koulutuspäällikkönä toimii Juhani Nygren.
WinNovan Tähti on messualueella erilainen myös ulkonäkönsä takia. Tumma puuverhoilu poikkeaa vaaleasta yleisvärityksestä. Talon on suunnitellut Arkkitehti- ja suunnittelutoimisto Martin Wolff.

Talo on suunniteltu ja tehty kuvitteelliselle perheelle, jonka isä on liikuntarajoitteinen. Siksi talo on esteetön ja siihen tulee esimerkiksi hissi.
Talo on kuitenkin jo nyt myynnissä ja mahdollinen ostaja voi vielä vaikuttaa esimerkiksi pintaratkaisuihin talon sisällä.
Myyntihinta on 429 000 euroa.

Taloprojektin lähdettyä liikkeelle WinNova alkoi etsiä yhteistyökumppaneita. Juha-Pekka Koivusalo iloitsee siitä, että yhteistyökumppaneiksi löytyi paikallista osaamista: Satakunnan Osuuskaupan Kodin Terra, Suunnittelutoimisto Rock My Businessin sisustusarkkitehti Riia Rauhala ja Porin kaupan keskus Kävis.
Rakennus- ja pintamateriaalit sekä kiintokalusteet valitaan Kodin Terrasta, joka vastaa myös kohteen pihasuunnittelusta ja toteutuksesta.
Satakunnan Osuuskaupan toimialajohtaja Jussi Kaartinen kertoo, että jo sijaintinsa ansiosta Kodin Terra on usean messukohteen tavarantoimittaja.
– Yhteistyö messuilla on tärkeää, sillä emme halunneet lähteä rakentamaan omaa kohdetta. WinNova on meille oikein sopiva yhteistyökumppani: mukana on opiskelijoita, paikallinen sisustussuunnittelija ja sokerina pohjalla Kävis, jolloin saamme mukaan myös Sokoksen ja keskustan muun tarjonnan, hän sanoo.
– Kun messuille odotetaan noin 125 000 kävijää, on tärkeää että he saavat tietoa paikallisista palveluista ja toivottavasti messumatkallaan myös niitä käyttävät, hän jatkaa.

Riia Rauhala on suunnitellut WinNovan Tähden sisustusta vuoden alusta alkaen. Hänen mukaansa nyt on syntymässä hyvin mielenkiintoinen kohde, joka tuo esiin Poria ja porilaisuutta. Mukana on taidonnäytteitä myös muualta maakunnasta, esimerkiksi Ulvilan Köysipunomon köysiä ja Satakunnan ammattikorkeakoulun kuvataideopiskelijoiden teoksia.
Juha-Pekka Koivusalo kertoo, että tarkoitus on tuoda kohteeseen myös WinNovan muiden toimialojen opiskelijatöitä.
– Niiden kautta saamme messukohteeseen oppaille tarinoita kerrottaviksi.

Porin kaupan keskus Kävis on yksi kohteen yhteistyökumppaneista. Sen toiminnanjohtaja Kirsi Sainio-Lehtimäki tuo taloon sisustuselementtejä Käviksen liikkeistä, esimerkiksi tekstiilejä, kasveja, irtovalaisimia.
– Käviksellä on sisustajalle todella monipuolinen tarjonta. Riia Rauhala suunnittelee sisustuksen ja sen jälkeen minä lupaan etsiä hänelle suunnitelmaan sopivia tuotteita Kävikseltä, Sainio-Lehtimäki sanoo.
Hän toivoo nyt, että Käviksen kauppiaat ottaisivat yhteyttä ja kertoisivat, millaisilla tuotteilla voisivat olla mukana. Kaikki talon sisustuksen elementit tulevat kohteeseen näkyville tuotelistaan. Kävijöille jaetaan myös mukaan esitteitä.
– Ja mikä estää laittamasta omaa tuotetta messutarjoukseen, Sainio-Lehtimäki vinkkaa.

WinNovan Tähti -messutalon valmistumista tullaan jatkossa seuraamaan Satakunnan Viikossa. Kävis on osa Satakunnan Viikkolehtiä.
Kohteella on myös oma YouTube-kanava, joka löytyy nimellä WinNovan Tähti – rakennustyömaalla tapahtuu.

Jutun kakkoskuvan näet klikkaamalla talokuvan auki ja siirtymällä nuolen avulla toiseen kuvaan.

Nidal Ibrahim, syntyperäinen porilainen yrittäjäperheen poika, perusti oman Autoleima-nimisen yrityksen reilu vuosi sitten israelilaisen ystävänsä Ammar Abunajin kanssa. Suomalainen merkonomi ja Ammanin yliopistosta valmistunut radiologi näkevät tulevaisuuden bisneksessä, jonka kautta jokainen käytetyn auton ostamista miettivä löytää helposti kaupan olevan auton tiedot yhdestä ainoasta osoitteesta.

Erinäiset valmistelut, erityisesti ohjelmistojen rakentaminen ja yhteistyö Trafin kanssa ovat vieneet aikansa, mutta tänä syksynä autoleima.fi-sivut on lopulta saatu auki. Tätä ennen Prizztechistä apua ja neuvoja saaneet nuoret start up -yrittäjät ovat kuitenkin ehtineet jo törmätä niin suomalaiseen byrokratiaan kuin verottajaankin.
– Byrokratiaa osasimme odottaa, mutta verottajaa emme ainakaan ennen toiminnan aloittamista, Ibrahim ihmettelee.
– Monen start up -yrityksen kulurakenne on ensimmäisen vuoden aikana negatiivinen ja niin se on ollut meilläkin. Uuden ohjelmiston kehittäminen on maksanut melkoisesti ja kaikki on katettu omasta kukkarosta. Kuluista odotellaan arvonlisäveron osuutta pois, mutta verottajan mukaan asia ei olekaan selvä. Sieltä tulleessa selvityspyynnössä sanotaan, että voimme jopa menettää alv-palautuksen. Se oli tarkoitus käyttää bisneksen markkinointiin, mutta nyt on pakko alkaa miettiä muitakin vaihtoehtoja, hän jatkaa.
– En haluaisi uskoa verottajan olevan liikkeellä pelkästään sen takia, että yhtiön toinen osakas eli Ammar on ulkomaalainen. Haluaisin sen sijaan ajatella, että Suomessa on tarkka verottaja ja se on pelkästään hyvä asia. Toinen puoli minussa kuitenkin ihmettelee, että näinkö Suomen valtio kannustaa nuoria yrittämään. Ei Suomen kilpailukykyä ainakaan tällä tavalla paranneta, tiivistää Ibrahim.

Ammar Abunaji komppaa ystäväänsä ja yhtiökumppaniaan vakuuttamalla, että autoleima.fi ei byrokratiaan kaadu.
– Me ollaan liikkeellä tosissamme ja paahdetaan täysillä eteenpäin. Suomi on täynnä hienoja ideoita, mikä kannustaa meitäkin eteenpäin, Abunaji sanoo.
– Suomella on Israelissa hyvä maine, mistä syystä halusin tulla aloittamaan yritystoimintaa tänne. Seuraavassa vaiheessa tarkoituksemme on laajentaa myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Päällimmäinen halumme on tehdä autokaupasta tavallisille ihmisille mahdollisimman helppoa, hän painottaa.

ASKO TANHUANPÄÄ

Laaksonen osa tehdä muutakin kuin kirjoittaa, hän maalaa akryylillä puulle ja parkkikiekolle.

Heli Laaksonen haluaa pukeutua taiteilijamekkoonsa. Värit saavat vallan. Laaksonen kuitenkin vannottaa toimittajaa, ettei ole suinkaan tekemässä uutta aluevaltausta. Laaksonen sanoo senkin, ettei ole murrerunoilija, eikä nurkkakirjailija. Mieluimmin hän on vaan kirjailija.

Tässä haastattelussa painopiste on Heli Laaksosen elämän ensimmäisellä taidenäyttelyllä – joskus se ensimmäinenkin täytyy pitää – Emil Cedercreutzin museossa Harjavallassa. Ei puhuta murrerunoilijasta, mutta äidinkielelleen Laaksonen ei voi mitään. Siksi näyttelyn nimi on ”Rakas kutsusin meil 100 viarast”.

Palataan hetkeksi kohti juuria, nykyisin Rauman Lapissa, Kodiksamin ja Mäentaan kylien rajalla asuvan Laaksosen entiseen asuinkuntaan Laitilaan. Paikkaan, mistä kaikki sai alkunsa. Missä Laaksonen oppi maalaamaan puulle ja parkkikiekolle.
– Vuosi oli varmaan 2009, kun menin Poukan taloon, missä oli alkamassa akryylivärikurssi. Yksi osanottaja puuttui ja ne rupesivat älläämään, että tule mukaan. Reppu jäi naulaan ja rupesin heti maalaamaan.
– Akryylimaali kuivuu viidessä minuutissa. Se sopii hyvin tällaiselle ihmiselle, jolle kaiken pitää käydä heti. Ja kun en halunnut huuhdella värejä viemäriin, keksin pyyhkiä ne parkkikiekkoon. Aika onnellisesta sattumasta lähdettiin liikkeelle.

Kun Heli Laaksonen sanoo nauttivansa väreistä, siihen on helppo uskoa. Koko Laaksosen olemus on yhtä väriä punaisia kenkiä ja sitä taiteilijamekkoa myöten. Mutta eteerinen runotyttö Laaksonen ei ole. Sitä termiä hän kieltää käyttämästä.

Nykysuomen sanakirja määrittää eteerisen ilmamaiseksi, hauraaksi, aineettomaksi, jopa taivaalliseksi. Sitä Laaksonen ei siis ole, eivätkä sitä ole hänen runonsakaan. Mutta värikäs ja iloinen Laaksonen on, sitä ovat hänen runonsa ja niin on myös taiteensa – niillä on ihailtavan kadehdittava kyky saada kuulijansa ja näkijänsä hyvälle tuulelle.
– En ole haaveillut taidenäyttelystä, enkä olisi ikinä maailmassa keksinyt, että rupean tuuppaamaan omia töitäni johonkin näyttelyyn, mutta kotisivuilleni lykkäsin maalaamiani pieniä taloja. Sieltä ne bongasi museonjohtaja Henry Flinkman ja tässä sitä nyt ollaan.
– Kiertäminen on jäänyt nyt vähemmälle, seitsemäntoista vuotta sitä on jo tehtykin, ja kirjoittamisen kanssakin on vähän hitaampaa. En ole koskaan hoputtanut, ne tulevat, kun tulevat.
– Ihmiset ovat hiukan jo ruvenneet pitämään kirjallisuutta vanhanaikaisena, mutta minä en suostu lannistumaan. Teen paljon sen eteen, ettei maailma olisi pelkkää digitalisaatiota. Kirjan nimi voisi olla yhtä aikaa rauha. Sen tarkoitus on liikuttaa ihmistä oman pään sisäpuolella.

Parhaillaan Heli Laaksonen työstää virolaisen Andrus Kivirähkin kirjan ”Kun Musti muni Mummon” kääntämistä suomeksi. Kivirähkiä hän kuvailee Jari Tervon ja Mauri Kunnaksen yhdistelmäksi ja tämän huumoria samalla sekä absurdiksi että tarinalliseksi. Viron satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi julkaistava kirja on kohdistettu mukulille, erityisesti poikamukulille.
Ensi syksynä Lapin Löylypäivillä julkaistaan sisarteos Laaksosen runolliselle Aapiselle. Ykköne-niminen uutukainen on kirja kirjailijan itsensä tyyppisille numerosokeille, jotka eivät erota kolmosta ja seiskaa toisistaan. Sen kuvittaa Anne Vasko.
– Ykkösessä numeroista tehdään runoja. Sieltä löytyy esimerkiksi tarina Kääpiöstä ja Seitsemästä Lumikista.

Ihan heti seuraavaksi Laaksonen alkaa kuitenkin työstää muiden Kodiksamin, Sukkalan, Kuolimaan, Mäentaan ja Kaukolan kyläläisten kanssa Kyläjoulukalenteria, jonka juuret työntyvät aina vuoteen 2012 asti. Laaksonen sanoo lukeneensa, että Satakunnan pimein paikka on Kuolimaan Kouklon kulmalla, mutta eipä ole enää.
– Kodiksamilaiset, jotka sanovat elävänsä sotien välistä aikaa, ovat ottaneet niin yöt kohkaavan ja päivät nukkuvan tulokkaan kuin vähän kummalliset ehdotuksetkin hyvin vastaan. Se on hyvä paikka elää ja luoda.

ASKO TANHUANPÄÄ

Merikarvian matkailu ry:n yrittäjät kävivät tutustumassa ja tutkailemassa mahdollisuuksia kansainvälistymiseen Saksan suunnalla, kun Willkommen & Welcome to Merikarvia -hankeväki teki visiitin entiseen Itä-Saksaan, Uckermarkin alueelle. Hanketta hallinnoi Satakunnan ammattikorkeakoulu.

Retkeläiset tenttasivat alan asiantuntijoita Templinin matkailuyhdistyksessä, mikä on paikkakunnalla tehokas markkinointiapu sekä majoittajien että tapahtumien markkinoinnissa. Yllättävää oli, että matkailuesitteet ovat maksullisia. Yhdistyksellä on jopa oma auto, johon se myy mainoksia ja jota yritykset ja yhdistykset voivat vuokrata.
Matkalla kummasteltiin, ettei isäntäväki taida englantia paljonkaan, ei edes matkailutoimistossa. Sitä paremmin siinä onnistui opas Werner Foth, joka kierrätti elämänsä ensimmäistä suomalaisryhmää muurien ympäröimässä Templinissä, missä Angela Merkelkin eli nuoruudessaan.

Vehreä ja runsasvesistöinen seutu on ollut tunnettua loma-aluetta jo DDR:n aikoina. Saksalaisia sinne vetävät veden lisäksi monipuoliset ulkoilumaastot ja puhdas luonto – kuten meilläkin. Vierailukohteina kaupungit Templin ja Lychen ovat suhteellisen pieniä, joten niitä vasten oli antoisaa peilata omaa matkailuelinkeinoa. Naapuritaajamat sijaitsevat noin 90 kilometriä Berliinistä, mikä on mahdollistanut 13 000 asukkaan Templinin kaupungin ja sen lähiympäristön vilkkaan turismin.

Natur Therme -kylpylä ylpeilee mineraalipitoisella vedellään ja saunan ja kylvyn jälkeen matkalaisten olo friskaantuikin kovasti. Entinen Zehdenickin laaja tiilitehdasalue on saanut uuden elämän turistikohteena ja myös Eldorado Western Parkin lännenkaupunki ja teemapuisto on vetovoimainen vierailukohde.
Alueen matkailumagneeteissa käy vuosittain 50 000–70 000 vierasta. Koska lähellä on yli kolmen miljoonan asukkaan Berliini, ei turistimäärä tunnu enää niin valtavalle.

Meren ja joen yrittäjille mielenkiintoinen vierailukohde oli järvellä tehty retki tukkilautalla. Pienen ajelun jälkeen pysähdyttiin lautan kelluessa rannan tuntumassa. Hiljaisuus oli rikkumaton, vain sateen ropina loi tunnelmaa järviluonnon keskelle.
Samalla saatiin yllätys, kun kapteeni paljastui ammattimuusikoksi. Mies töräytti kookkaalla alppitorvellaan säveliä ilmoille ja kaiku vastasi vielä pitkään, kun samalla muusikko veti lisää happea keuhkoihinsa. Kippari loihti maisemaan vielä parilla kotilollakin uusia sävelterveisiä ennen paluuta satamaan.

Merikarvianjoelle on huomattavasti helpompaa tulla kalaan kuin Saksan vesille. Siellä ei nimittäin riitä virallisen kalastusluvan osto, vaan vaaditaan erillinen koe.
Merimetsoja saa ampua, sillä ne syövät ankeriaita. Ahvenia ei Templinin järvillä ole saatu koukkuun kahteen vuoteen.
Maataloudessa on erikoista se, että biokaasua saadaan maissista. Sitä kasvatetaan polttoaineeksi niin laajasti, että perunatkin hankitaan ulkomailta. Aurinkoenergia on myös suosittua, eivätkä paneelit pelloilla häiritse eläinkuntaa, sillä lampaat laidunsivat sopuisasti niiden lomassa.

SEIJA VÄRE

Palvelusetelin käyttömahdollisuus on vielä perin tuore juttu Porin perusturvan alueella Porissa, Merikarvialla ja Ulvilassa. Vain yksi yksityinen palveluntuottaja on ottanut hoitaakseen potilaita tätä kautta.
– Toivomme lisää yksityisiä palvelutuottajia mukaan. Haku on koko ajan päällä, palvelusetelityöryhmän jäsen, suuhygienisti Sari Tiainen kuvaa tilannetta.
Alun varovainen lähtö hänen mukaansa johtuu osin siitä, että palvelusetelipotilaiden vastaanotto vaatii hoitavilta yrityksiltä ylimääräistä työtä. Osa on ilmoittanut, että he haluavat katsoa, miten järjestelmä lähtee käyntiin.
– Ja osalla varmaan on jo riittävästi asiakkaita, Tiainen pohtii.

Porin perusturvan avauksen taustalla on halu purkaa kunnallisen hoidon jonoja, jotka tarkastukseen pääsyn yhteydessä voivat olla puolikin vuotta ja muissa hoidoissa useita kuukausia.
– Akuutit tapaukset tietysti hoidamme heti, Tiainen korostaa.
Palvelusetelin hoidon määrittelee perusturvan hammaslääkäri, joka voi sisällyttää näissä tapauksissa palvelupakettiin juurihoidon jatkohoidon, lohkeamien korjaukset ja hampaan poistot. Paketti on tarkasti rajattu.
Tiainen sanoo, että paketille määritellään hinta. Lääkärin määrittelemän palvelupaketin, ns. setelin, ja yksityisen hammashoidon perimän maksun eron maksaa potilas itse.
Sari Tiainen sanoo, että tätä potilaalle jäävää omavastuuta muutamat henkilöt eivät ole heti ymmärtäneet, mutta erotus pyritään saamaan lähelle sitä, minkä potilas joutuisi maksamaan julkisellekin puolelle. Palvelumuotoa ja maksua perustellaan hoitoon pääsyn nopeudella.

Deal Hammaslääkäreihin kuuluva Porin Hammaspiste otti palvelun käyttöön ensimmäisenä.
– Järjestelmän käyttöönotto tuli todella nopeasti, mutta olemme pysyneet aikataulussa, asiakkuuspäällikkö Pasi Karjalainen kuvaa ensimmäistä paria viikkoa.
Karjalainen sanoo, että Porin perusturva tekee asiakkaalle ns. palvelupaketin. Välttämättä hoidon toteutuminen ei aina aivan vastaa ennakkoarviota. Järjestelmä on silti toimiva, ja lopullisen hoidon jälkeen riittää ilmoittaminen muutoksesta. Katselmusero voi olla vaikkapa juurihoidon tai paikan laajuus.
– Voimme silti jatkaa hoitoa eikä asiakkaan tarvitse odotella.
Porin Hammaspiste hoitaa Porissa kahdessa toimipisteessä palvelusetelillä juurihoidot, lohkeamat ja hampaan poistot. Deal hammaslääkäreillä on vastaanotot myös Hämeenkyrössä ja Kauhajoella.

Ajoneuvojen katsastamisen voisi sanoa noudattavan paikassa kuin paikassa lähes kaavamaista työtä. Mutta missä, se on toinen juttu.
Yrittäjä Ilkka Marin tarttui vuoden 2015 uutispätkään, jossa Trafi suunnitteli määräysten väljennyksiä katsastustoimialaan. Mies ryhtyi tutkimaan mahdollisuuksia rakentaa siirrettävä katsastusasema. Hän oli törmännyt tähän aiemmin Tallinnassa.
Tänään Marinilla yhtiökumppaninsa kanssa on kolme katsastustoimipaikkaa ja seuraava franchising-periaatteella avattava tulee pian Kempeleeseen Zeppelin-kauppakeskukseen.

Katsastuskontti Oy:n tuorein syyskuussa avattu toimipaikka sijaitsee Porissa Kauppakeskus Puuvillan pysäköintialueella. Kauppakeskukset ovat sijoituspaikkoina myös Espoossa ja Helsingissä.
Marin kertoo, että hänen yhtiökumppanillaan on kokemusta kauppakeskusliiketoiminnasta, ja he halusivat katsastuspaikan sinne, missä ihmiset liikkuvat.
– Laitteistot ja tarkastusmenetelmät ovat samat kuin kivijalkakonttoreillakin. Teemme kevyen kaluston katsastuksia, maahantuonti- ja muutoskatsastuksia, mutta emme rekisteröintejä.
Marin kertoo, että he tekivät Puuvillan kanssa määräaikaisen viiden vuoden sopimuksen, joka kuulemma syntyi ensi-istumalla.
– Vaikka tämä toimipiste on aidosti siirrettävissä, ajatus on viipyä paikalla pitkälle tulevaisuuteen.
Marin kertoo, että katsastusrakennus on suunniteltu nimenomaan tähän tarkoitukseen – se on metallirunkoinen eristetty toimitila. Laivakonteista siis ei ole kysymys. Suunnittelusta on vastannut yrittäjä itse.
Yritys tarvitsi kaupungilta rakennusluvan, joka saatiin sujuvasti, kuten Marin asian ilmaisee.
– Sijainti on tässä tärkeä juttu. Palvelu täytyy tuoda asiakkaan käden ulottuville. Auton voi jättää katsastettavaksi silloin, kun itse hoitaa tärkeämpiä asioita.

Yritys on pohtinut laajentumista siten, että uudet toimipaikat voivat olla yrittäjävetoisia, franchising-periaatteella toimivia, joihin on valmis konsepti tarjolla.
– Tulemme merkittäväksi toimijaksi alalle, hän näkee.
Kilpailuvaltiksi Marin näkee sijoittumisen ihmisten keskelle.
– Myös hinnan täytyy olla linjassa. Hinnalla tällä alalla taistellaan, sen täytyy olla ainakin keskitasoa tai jopa hieman sen alle.

Porissa Katsastuskontti työllistää yhden henkilön, katsastaja Jukka Puukan.
– Asiakasmäärät pyritään saamaan sille tasolle, että voisimme työllistää toisen, ja venyttää aukioloaikoja iltaan pidemmälle sekä viikonloppuihin.
Marin kertoo, että osa asiakkaista todellakin tulee ja jättää auton katsastettavaksi ilman ajanvarausta ja lähtee itse asioimaan toisaalle.

Kova liikuntapersoona ja Porin kaupunginvaltuutettu Ismo Läntinen (ps.) nosti äläkän, kun urheilutalon remonttia ei saatu sisällytettyä kaupungin ensi vuoden budjettiesitykseen. Läntinen repi kuvainnollisesti pelipaitansa.
Mutta mikä talo tämä urheilutalo oikein on, jonka puolesta kannattaa korottaa ääntä?
– Talo on yksi parhaista urheilupaikkasijoituksista kaupungissa, ja lähes kaikki tilat ovat erittäin aktiivisessa käytössä, liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Kimmo Rinne tiivistää talon merkityksen.

Urheilutalo toimii muun muassa viereisen Kuninkaanhaan koulun liikuntapaikkana, kuten monen muunkin koulun puhumattakaan urheiluseurojen, veteraanien ja erityisliikuntaryhmien käytöstä.
Talon alakerrasta löytyvät squash-, paini- ja judotilat sekä voimannosto- ja painonnostotilat. Kerrosta ylempänä ns. kioskitaso on jaettu puoliksi telinevoimistelun ja yleisurheilun harrastajille. Yläkerroksessa sijaitsevat nyrkkeily- ja kuntosali.
– Talo valmistui vuonna 1983 silloiseen sisäpalloilutarpeeseen, lentopalloilua ja koripalloilua ajatellen, Rinne taustoittaa alakerroksessa sijaitsevan ison palloilutilan merkitystä.
Sen jälkeen kuvioihin ovat tulleet uudet lajit futsal ja salibandy. Koripalloilijat ovat poistuneet muihin tiloihin.
– Yleisötarpeita ajatellen talo on vanhanaikainen. Pelitilan varoetäisyyksiäkin salibandykaukalon ulkopuolella pitäisi olla enemmän. Toiveissa on, että talon saneeraus tehtäisiin.
Tässä tulee se kuuma peruna.
– Vapaa-aikalautakunta on yksimielisesti asettanut talon saneerauksen liikuntapuolen ykköshankkeeksi, Rinne tarkentaa.
– Jatko tästä eteenpäin on sitten kaupungintalon asioita, hän jatkaa.

Porin liikuntapaikkarakentamisen kolmen kärkihankkeen nipussa ovat viime vuodet olleet keskustan uimahalli, Isomäen kiekkoareena ja kolmantena ison palloilutilan sisältävä ratkaisu. Kaksi ensimmäistä on toteutettu. Tuo viimeinen on muotoiltu aika avaraksi paaluttamatta paikkaa tai muotoa.
Rinne sanoo, että urheilutalon saneeraus ja laajennus on jäänyt elämään, kun monet muut hahmotelmat isosta nykyaikaisesta palloilutilasta ovat kuivuneet kokoon.
Urheilutalon saneeraus tulisi sisältämään vanhan talon talotekniset korjaukset ja uuden laajennuksen rakentamisen, johon saataisiin uusi nykyaikainen palloilutila.

INFO

Suunnittelu vihellettiin aikalisälle
Urheilutalon remontin ja laajennuksen suunnittelu on toistaiseksi jäissä. Tämä liittyy koko urheilutalon ympäristön uudelleenarviointiin. Herttuan koulu tullaan purkamaan ja sitä myötä alueen käyttötarpeet punnitaan uudelleen.
– Aluetta mietitään nyt isommin kaupungin palvelutason kannalta. Meillä ei ole tästä vielä yhtenäistä kuvaa, kaupunkisuunnittelupäällikkö Mikko Nurminen sanoo.
Nurmisen mukaan on luonnollista, ettei urheilutalon suunnitteluakaan nyt jatketa. Alue tarvitsee myös kaavamuutoksen. Urheilutalon ympäristön tulevaisuus on palautettu eri hallinnonaloille mietittäväksi.

Kännykkä pirisee WhatsApp -puhelua. Tytär soittaa Australiasta ja pyytelee anteeksi, jos keskeytti työntekoni. Oli niin tärkeää asiaa, että oli pakko päästä heti kertomaan.
Kotioveen oli ollut kiinnitettynä Tulisitko käymään -viestilappu läheisestä kukkakaupasta. Samalla sekunnilla tytär oli startannut autonsa ja kaasuttanut putiikkiin. Siellä odottikin todellinen yllätys: Upea kukkakimppu saatekortin kera.
Lähettäjinä olivat David, Andy, Phil ja Greg.

Kortin käsinkirjoitettu teksti kertoi nelikon kuuluvan johtoryhmään yrityksessä, jossa tyttäreni avopuoliso oli vastikään aloittanut työt. Tekstissä toivotettiin heidät molemmat tervetulleiksi ”laivaan” ja luvattiin järjestää tervetuliaisjuhlat mahdollisimman pian.
Markkinointi tuntuu tuossa firmassa olevan kohdillaan. Kyseinen huomaavaisuus ei maksanut maltaita, mutta nuoripari tulee muistamaan sen ikuisesti ja kertomaan siitä suku- ja ystäväpiirilleen lämpimään sävyyn.
Olkaa hyvät: Idea tai vastaava pieni huomionosoitus on vapaasti kloonattavissa myös meillä täällä koti-Suomessa.

Ilmaisista puheyhteysmahdollisuuksista tuli mieleeni edesmennyt Elvi-tätini. Hänellä oli tapana säännöllisin väliajoin soitella ja kysellä kuulumisia. Karjalan evakkona aikoinaan Äänekoskelle rantautunut täti ja hänen suutarimiehensä elivät tarkan markan mukaan.
Ilmaisista puheluista, puhumattakaan kännyköistä, ei osattu edes haaveilla. Täti oli keksinyt oman puhelinbudjetin. Aikarautana oli pieni tiimalasi. Kun hänen puheluunsa vastattiin, tiimalasi alkoi raksuttaa hiekkaa. Yleensä Elvillä oli paljon kyseltävää ja kerrottavaa. Pikavauhtia hän yritti kelata kuulumiset, sillä luuri pamahti paikoillaan samalla kun viimeinen hiekanjyvä putosi tiimalasin pohjalle.

Näitä tämänpäivän tiimalasi-ihmisiä näkee joka aamu Porin Vähälinnankadulla. Aika on ajanut puheenpulputuksen ohi, nyt painetaan kaasua. Kadusta on tullut rallirata. Mitä pimeämpää ja liukkaampaa, sitä jännittävämpää. Kaistoja vaihtuu päätäpahkaa. Kävelijöistä ja pyöräilijöistä viis veisataan. Katuosuus olisi oiva sakkorysä ihan jo hengenpelastustarkoituksessa. Olisikohan nopeusvalvonnan paikka? Samalla poliisi voisi huomauttaa koululaisille ja muillekin heijastimista ja pyörien valolähteistä. Kodeissa kukkaroissa palaa kait säästöliekki, ainakaan kumpiakaan ei syyspimeydessä liiaksi heilu.

Kuin tilauksesta kuusi helsinkiläisnaista perusti naisille tarkoitetun vertaiskoulutusverkosto Howtomon pääkaupunkiseudulle vuosi sitten. Idea levisi kulovalkean tavoin ympäri maatamme. Syyskuussa verkostossa aloitti kolmisenkymmentä vapaaehtoista koulutuskoordinaattoria, jotka vastaavat koulutusten järjestämisestä omilla paikkakunnillaan. Porin koulutuskoordinaattoreina toimivat Johanna Palmgren ja Noora Rajala.
– Verkoston tavoitteena on tuoda näkyvyyttä naisten asiantuntijuudelle ja antaa naisille mahdollisuus kehittää omaa asiaansa. Aiheet liittyvät vahvasti työelämään. Tiiviit, parin tunnin vertaiskoulutukset ovat täyttyneet hetkessä, Johanna ja Noora kiteyttävät.

Kouluttajaksi voi ilmoittautua kuka tahansa nainen, joka haluaa jakaa omaa osaamistaan muille naisille. Koulutuksiin ilmoittaudutaan Howtomon Facebook-sivujen kautta.
– Seuraava Porin koulutus on 7. kuluvaa kuuta ja nimeltään Yritysmuotona osuuskunta. Se täyttyi silmänräpäyksessä. Kannattaa silti ilmoittautua jonoon, peruutuksia saattaa tulla, kaksikko kehottaa.
Johanna ja Noora muistuttavat, että verkostoon ovat kaikki naiset tervetulleita laajentamaan omaa verkostoaan tutustumalla uusiin ihmisiin.
Täkäläisen Howtomon pääpaikka on Pori, silti koulutuksia voidaan järjestää ympäri Satakuntaa.

Johanna Palmgren ja Noora Rajala tutustuivat toisiinsa sekä yhteisten tuttujen välityksellä että päiväkodin pihassa lastensa kautta. Johanna on leipätyönään lehtori ja Noora opettaja.
– Howtomo-toiminnassa ei pyöri raha, niinpä koulutukset ovat ilmaisia. Lähtökohtina ovat yhteisöllisyys ja kaikkien arvostaminen.

Tavoitteena on, että paikkakunnan yritykset ja verkoston yhteistyökumppanit tarjoisivat tilojaan runsaan 20 hengen koulutuksiin. Palkaksi henkilökunnan edustaja saa ennen koulutuksen alkua kertoa viitisen minuuttia yrityksestään. Lisäksi illan kuvaan kuuluu ovien avaus ja sulkeminen. Tarjoilukaan ei ole pakollinen.

Porissa yhteisiä koulutuksia on tarkoitus järjestää yhdestä kahteen per kuukausi. Uskonto ja politiikka pidetään ulkopuolella. Ideoita, kouluttajia ja tiloja saa tarjota osoitteeseen howtomopori@gmail.com tai Facebookin kautta. Howtomon jäsen voi käydä missä tahansa koulutuksissa ympäri Suomen.
Howtomo-toiminta on naisten juttu. Kyse on positiivisesta syrjinnästä. Kouluttajaksi on toki mies jossakin kaupungissa päässyt. Näin vitsailevat Porin Howtomon koulutuskoordinaattorit Johanna Palmgren ja Noora Rajala.

Emmi Simonen, 68, heiluttaa uunituoretta runokirjaa kädessään. Sen kannessa on valokuva puuhun kiivenneestä, hymyilevästä tytöstä. Neitokainen on Emmin tyttärentytär Aida Alinen, jolla on suuri merkitys Runojen siemeniä sydämessä -kirjan tekoprosessissa. Runot ovat mummun käsialaa ja piirustukset Aidan.

Saatesanoissa Emmi kirjoittaa muun muassa: En ole oikea kirjailija,/ei minusta sellaista tulekaan./ Aivan tavallinen matkaaja olen vaan/ ja joskus ajatuksiani paperille saan.
Hän on syntynyt Keski-Suomessa Viitasaarella. Pori-sidonnaisuus solmittiin Karhukaupungista kotoisin olevan aviopuolison myötä vuosikymmeniä takaisin. Välillä Emmi asui muualla, mutta palasi kymmenisen vuotta sitten.
Työvuodet liittyvät hoitoalaan. Ennen eläköitymistään hän työskenteli osastonhoitajana.

Runojen ja pienien tarinoiden kirjoittamisen Emmi aloitti rippikouluiässä. Osa runovihoista on kadonnut monien muuttojen myötä. Nykyisin piirongin laatikoista löytyy myös yksittäisiä runolappusia, sillä inspiraation iskiessä sanat on saatava heti paperille. Myös runojen lausumisesta tuli teininä rakas harrastus. Emmi treenasi sitä oikein opettajan opissa.

Emmi Simonen käy kolmatta vuotta Porin seudun kansalaisopiston kirjoittajat-ryhmässä. Tytär eli Aidan äiti Miili Alinen on ehdottanut tämän tästä runokirjan kirjoittamista. Tyttären toive toteutui Jenni Haukion tv-haastattelun myötä.
– Jenni sanoi, että runot kuuluvat kaikille. Se lause upposi sydämeeni ja sanat jäivät soimaan päähäni. Olin saanut hänen tuoreen antologiansa siskoltani lahjaksi. Näiden yhteissummana aloin työstää kirjasuunnitelmaa paperille, Emmi palaa runokirjan synnyinhistoriaan.

Viime kesänä syntyi paljon uusia runoja olohuoneen pöydän ääressä. Inspiraatio iski öisin. Emmi kirjoitti ne kaunokirjoituksella ja myöhemmin tietokoneella.
– Yöllä on hiljaista. Se on otollinen aika luovaan työhön, varsinkin, kun ei nukuta. Runot ovat kuin kasvit. Ne tarvitsevat hoivaa ja rakkautta. Siitä ajatuksesta syntyi kirjan nimi Runojen siemeniä sydämessä, runoilija kuvailee.

Ruosniemen koulun kolmasluokkalainen Aida tuumii tuoretta runokirjaa selatessaan, että oli hienoa olla mukana tekemässä sitä. Palkaksi aherruksessa Emmi-mummu vei hänet ravintolaan syömään.

Porilainen Sirkka Nuotiomaa, 86, istuu levollisen näköisenä tuolilla. Hänen verenpainettaan mittaa sairaanhoitaja Mari Siivonen ja vieressä puhelee osastonhoitaja Johanna Rantanen. Ollaan Porin kaupunginsairaalan Neurologisella kuntoutusosastolla, jossa vietetään Maailman AVH-päivää. Lyhenne tarkoittaa aivoverenkiertohäiriötä. Tapahtuma on historiallinen, sillä koskaan ennen sitä ei täällä T2-osastolla ole vietetty.

Tärkein viesti on ennaltaehkäisy. Jokainen voi itse olla oman elämänsä sankari ja vaikuttaa riskitekijöihin, sillä verenpaine tuplaa sairastumisriskin. Kahdeksan kymmenestä aivoverenkiertohäiriöstä voidaan estää. Joka neljäs sairastunut toipuu täysin oireettomaksi, yli puolet omatoimisiksi ja joka seitsemäs tarvitsee laitoshoitoa.

Nuotiomaan kuntohoitajana työskentelevä tytär oli kehottanut äitiä tutustumaan tapahtuman antiin.
– Verenpaine osoittautui lääkityksen ansiosta oikein hyväksi. Muutenkin olen saanut olla terve, Sirkka Nuotiomaa iloitsee ja sanoo kiertävänsä aulan muissakin toimintapisteissä.
Päivän aikana kiinnitetäänkin erityisesti huomiota aivoverenkiertohäiriöiden ennaltaehkäisyyn, hoitoon ja kuntoutukseen.
– AVH-potilaat tulevat Satakunnan keskussairaalasta tänne jatkokuntoutukseen. Hoitoaika on keskimäärin kaksi viikkoa. Kuntoutamme täältä pärjäämään kotona, osastonhoitaja Johanna Rantanen linjaa.

Tapahtumaan sai tulla kuka tahansa ja päivää markkinoitiin myös asianosaisille vilkkaasti. Jo heti aamulla väkeä onkin mukavasti paikalla.
Verenpaineen ja pulssin mittaus kiinnostaa. Ideana on, että niitä opitaan mittailemaan myös kotioloissa. Liikunnan merkityksestä ennaltaehkäisevässä mielessä saadaan kunnon tietoiskuja ja päästään muun muassa tasapainotestiin. Pienapuvälineet tulevat myös tutuiksi. Oman henkilökunnan toiminta- ja infopisteiden lisäksi mukana on kolmannen sektorin toimijoita muun muassa AVH-yhdistyksestä kertomassa vertaistuesta. Tarjoilupisteellä makustellaan raikkaita vihanneksia.

Päivän annista käy kiittäminen osaston moniammatillista tiimiä, joka suunnitteli ja järjesti tapahtuman. Sitä puuhattiin kuukauden päivät, ja tavoite on tehdä päivästä perinne.

– Ei tämä ole ollut mikään feminismityö, Mari Kaunistola tähdentää heti alkuunsa.
Kun hän pohti taannoin aihetta kauppakorkeakoulun lopputyölle, kiinnostus johtamiseen kasvoi opintojen myötä. Innostus syntyi erittäin kiinnostavan opetuksen ja ohjauksen ansiosta, jota hän vieläkin kiittelee auliisti.
– Aiheena oli nimenomaan johtajuus. Yhtä hyvin olisin voinut tehdä tämän miesjohtajista.
Kaunistola nostaa nyt naiskulmaa pinnalle, vaikka lopputyöstä alkaa olla kohta vuosi.
– En ole muuttunut feministiksi, mutta toivoisin, että naisten johtajuudesta puhuttaisiin enemmän. Naiset eivät ehkä itse osaa kehua tai markkinoida tarpeeksi ja äänekkäästi.

Ekonomin tutkintoon liittyneeseen lopputyöhön hän valitsi maakunnan 20 suurimman yrityksen johtajistoa, ja sieltä nimenomaan naisia.
– Alle kymmenen naisjohtajaa löytyi paikoilta, joissa naiset toimivat johtoryhmän jäseninä. He olivat henkilöstö-, talous- tai turvallisuusjohtajia. Kyseessä oli satakuntalaisittain teollisuusvaltaisia yrityksiä, mutta...
– Minulle tämä määrä oli yllätys. Olisin odottanut, että naisedustus olisi ollut vahvempi.

Mari Kaunistola kertoo, etteivät haastateltavat missään tapauksessa halunneet vastakkainasettelua sukupuolen mukaan, eikä hän tekijänä halunnut itsekään.
– Kaikki haastateltavat halusivat, että työpaikka saadaan omien avujen kautta, ei minkään naiskiintiön. Naiskiintiön noudattamisella heidän mielestään ei voiteta mitään.
Yhteistä saadussa tiedossa oli myös se, että jokainen oli edennyt urallaan askel askeleelta.
– On sitouduttu, menty eteenpäin, ei raketin lailla, Kaunistola kuvailee naisten tietä.
Sekin paljastui, että monet haastatellut olivat urallaan kohdanneet tytöttelyä.
– Hyvä veli -verkoston olemassaolosta, mitä se sitten tarkoittaakin, siitä kaikilla oli ollut jonkinlaista kokemusta urallaan.
– Jotkut olivat myös saaneet viestin, että joudut tekemään asiat kaksin verroin paremmin kuin miehet edetäksesi, Kaunistola jatkaa.

Poliisiammattikorkeakoulussa Tampereella johtamisen lehtorina toimiva porilainen Kaunistola sai käsityksen, että naisjohtajat eivät ole työssään rahamotiivilla, vaan he ovat tunnollisia ja sitoutuneita työhönsä.
Yhteistä oli motivaatio tehdä innostavaa työtä. Kaunistola pohtii, että naisilla johtoon tässä ajassa on jonkinlainen tilaus, kun tiedetään naisten ominaisuuksista, menestystekijöistä tässä ajassa ja naisten ehkä miehistä poikkeavasta lähestymistavasta asioihin. Muuttuva työ edellyttää myös muutosta johtamiseen. Johtaminen organisaatiossa niin tuloksen kuin hyvinvoinnin kannalta on erityisen tärkeää. Organisaatiokulttuurin tulee olla tasapuolinen ja kokonaisuutta tukeva.
Mari Kaunistola huomauttaa, että naisverkostojen luominen Satakuntaan voisi olla hyvin ajankohtainen ja tarpeellinen. Onhan miehilläkin omansa – ollut jo pitkään.

Poliisin työstä virkavapaalla oleva Kaunistola pitää nykyisestä työpaikastaan Tampereella, ja nimenomaan poliisiopiston roolista poliisialan tutkimus- ja kehitysympäristönä. Töitä on luvattu myös tulevaksi vuodeksi.

Mari Kaunistola
- lehtori, KTM, FM
- kotipaikka Pori
- virkavapaalla Lounais-Suomen poliisista
johtamisen lehtorina Poliisiammattikorkeakoulussa Tampereella, kouluttaa etenkin päällystöä ja alipäällystöä