Tragedia, viestitti brittituttavani minulle, kun oli selvää, että Britannian kansanäänestyksen tulos oli BRexit eli ulos EU:sta. Hän, kuten tuhannet Espanjassa asuvat britit, on huolissaan siitä, miten elämä tulevaisuudessa sujuu. Onko hän enää oikeutettu esimerkiksi Espanjan terveyspalveluihin kuten aikaisemmin? Huoli on toivottavasti turha, sillä Espanja toivotti jo brittipakolaiset tervetulleiksi maahan. Britit hakevat innolla myös Irlannin passeja. Siihen on oikeus, jos jompikumpi isovanhemmista on ollut Irlannin kansalainen. Esimerkiksi Clarella on sekä Britannian että Irlannin passi. Hän käyttää viimeksi mainittua.
Espanjasta katsottuna Britannian ero luo erikoisen ongelman. Britannialle kuuluvan Gibraltarin ja Espanjan välille syntyy Euroopan Unionin ulkoraja. Espanjalaisten mielestä Gibraltar on oleellinen osa Espanjaa, joten jo nyt maiden välejä hiertävä asia voi puhjeta avoimeksi riidaksi. Alueen liittäminen Espanjaan tuskin onnistuu, jos asukkaat vastustavat sitä yhtä kiihkeästi kuin tähän asti, mutta ihmisten mieli voi muuttua nopeasti. Saumaton yhteys Espanjaan on nimittäin välttämätön Gibraltarin talouden kannalta.
Niitäkin brittejä tuttavapiiristäni löytyy, jotka riemuitsevat BRexitistä ja ”uudelleen saavutetusta itsenäisyydestä”. He ovat kyllästyneitä poliittisen eliitin ylimielisenä kokemaansa toimintaan sekä Britanniassa että Espanjassa. Samasta epäluottamuksesta kumpuaa myös Espanjaa puoli vuotta koetellut poliittinen kriisi, jota nyt juhannuksen uusintavaaleilla yritettiin ratkaista. Vaikka konservatiivinen hallituspuolue (PP) lisäsi kannatustaan ja suurvoittajaksi veikattu vasemmistoradikaali Podemos ei pystynyt suistamaan sosiaalidemokraatteja (PSOE) toiseksi suurimman puolueen asemasta, selkeää hallituskuviota ei edelleenkään syntynyt. Ongelman ydin on, etteivät muut halua tehdä yhteistyötä PP:n kanssa. Ellei tämä solmu aukene, voi Espanjaa jatkossa hallita radikaali vasemmistokoalitio, joka ensi töikseen heittää EU:n talousopit romukoppaan.

MARJA LENNES

Rauman kaupunginjohtaja Kari Koski myhäilee tyytyväisyyttä puhuessaan raumalaisesta laivanrakennusteollisuudesta. Viime viikolla julkaistu uutinen tanskalaisen Mols-Linien 68 miljoonan euron lauttatilauksesta oli Koskelle kuin ennenaikainen joulupaketti.
– Tilaus merkitsee aivan älyttömästi Rauman kaupungille. Missään vaiheessa ei annettu periksi, vaan tähän on tähdätty ja tähän on nyt tultu. Mutta vieläkin paljon suurempaan tähdätään. Olen varma, että tämä oli vasta alkua. Itse asiassa Rauma on kuvioissa mukana jo aika pitkälläkin, sanoo Koski arvoituksellisesti.

Kaupunginjohtajan panos oli vahva, kun jo 1500-luvulla alkanutta telakkaperinnettä alettiin käynnistää uudelleen syksyllä 2013. STX Finland oli juuri ilmoittanut Rauman telakan lopettamisesta, mutta Raumalla ei jääty toimettomiksi. Jo seuraavan vuoden maaliskuussa ilmoitettiin, että telakka-alue siirtyy rakennuksineen ja irtaimistoineen kaupungin omistukseen.
– Rauman kaupungin panos telakka-alueessa on tällä hetkellä noin kaksi miljoonaa euroa pääomasijoitusrahasto Kasvattajarahasto ky:n kautta. Kaupunki on sen suurin omistaja. Olemme valmiit investoimaan vielä lisääkin erillisen kiinteistöyhtiön kautta, Koski selvittää.

Rauman telakan toimintaa kesäkuussa 2014 pyörittämään lähteneen Rauma Marine Constructions -yhtiön eli RMC:n toimitusjohtaja Heikki Pöntynen vahvistaa Kari Kosken puheet siitä, että uusia tilauksia on lupa odottaa.
– Työn alla on kaksi erillistä projektia, joiden julkistaminen on kuitenkin täysin tilaajien käsissä. Voisin kuvitella, että uutisia olisi tulossa jo tänä syksynä, Pöntynen kertoo.
– Meneillään olevat projektit ovat tuoneet meille jo tässä vaiheessa hyvin töitä, kuormaa on ollut jo useamman kuukauden ajan noin 200 miehelle, hän jatkaa.

Mol-Linienin Bornholmin liikenteeseen tilaaman 158-metrisen autolautan suunnittelu ja materiaalin hankinta on Pöntysen mukaan jo aloitettu ja varsinaiset terästyöt päästään käynnistämään ensi keväänä.
Parhaimmillaan työtä on tarjolla samaan aikaan noin viidellesadalle rautakouralle.
– Uusi yritys joutuu lähtemään tarjouskilpailuissa aina takamatkalta ja ponnistelu on ollut kieltämättä kovaa. Olemme kuitenkin koko ajan luottaneet siihen, että vielä tärppääkin. Koko ajan parempaan ollaan menossa, Heikki Pöntynen tiivistää.

RMC:n toistaiseksi vielä salassa pidettävät projektit ovat työllistäneet myös raumalaista Logistikas Oy:tä, joka hallinnoi telakka-alueella ja sen välittömässä läheisyydessä useamman tuhannen neliömetrin varastotiloja. Yhtiön toimitusjohtaja Toni Brigatin mukaan RMC:n luomaa yritysverkostoa palvellaan telakalla jo nyt kahdessa vuorossa.
– Lauttatilauksien myötä toimijoiden määrä kasvaa dramaattisesti ja meillä on valmiudet siihen, että kaikki toimii ja tavaraa riittää.
Telakka-alueella on valmiudet myös uuden 4 000 neliön logistiikkakeskuksen rakentamiselle, mutta kirkasta aikataulutusta ei ole vielä tehty. Töihin päästään tarvittaessa kuitenkin hyvinkin nopeasti, Brigatti sanoo.
Raumalle tehtävistä investoinneista on ilmoittanut myös Rauman telakan alueella toimiva Rolls-Royce Marine. Potkureita valmistava yhtiö ilmoitti viime viikolla, että se investoi Raumalle lähivuosina jopa 57 miljoonaa euroa.

ASKO TANHUANPÄÄ

Porin Fudoshinin nuori judoka Elviira Kujansuu nousee kohinalla kohti Suomen kärkeä. Tampereen Sammon Urheilulukiossa opiskeleva Kujansuu on 18-vuotiaiden Suomen mestari ja ikäluokkansa PM-kisojen pronssimitalisti. Podiumille Kujansuu nousi Norjan Larvikissa.
– En ollut Norjassa fyysisesti aivan täydessä iskussa. Larvikin PM-kisat olivat tasokkaat – mukana oli kaikkiaan yli 400 kilpailijaa. Pronssipallille pääsy olikin hieno juttu, sanoo Kujansuu.

Tällä kaudella myös alle 21-vuotiaiden SM-pronssia juhlineen porilaislupauksen menestys on ollut huimaa. Kevään aikana Kujansuu on saalistanut pronssia myös Tartossa ja Baltic Sea Openissa.

Tällä hetkellä Kujansuu kuuluu Suomen 18-vuotiaiden 1. maajoukkueeseen.
– Nousin 2. maajoukkueesta ykkösryhmään viime vuoden lopulla. Meitä on 1. maajoukkueessa tällä hetkellä kymmenkunta judokaa. Nuorten EM-tatamilla olen ainoa porilaisottelija, kertoo Kujansuu.

Keskiviikkona Vantaalla ovat käynnistyneet alle 18-vuotiaiden EM-kilpailut. Suomalaiset ovat keränneet kokemusta kevään aikana Zagrebin, Berliinin ja Cluj-Napocan European Cupeista. Kilpailuissa katseet ovat sekä yksilökilpailuissa että tyttöjen ja poikien joukkuekilpailuissa, joihin lähdetään kovalla asenteella.
– Oman 57-kilon sarjan kamppailut käydään tulevana lauantaina. Joukkuekisa on vuorossa päätöspäivänä sunnuntaina. Siihen osallistutaan isolla, jopa yli 10 ottelijan ryhmällä, sanoo Kujansuu.

Henkilökohtaisesta kisasta Kujansuu lähtee tavoittelemaan mitalia.
– Taso on 57-kiloisissa erittäin kova. Vastustajista ennakkoon vahvimmalta näyttää Puolan Angelika Szymanska, joka on maailman rankingissa sijalla 2. Paljon tietysti riippuu siitä, kenet arpa heittää avauskierroksella vastaan. Voimatasot ovat jo nyt hyvät, mutta olen kisatilanteessa ollut turhan kiltti ja käynnistynyt hieman hitaasti. Nyt tarkoitus on saada heti täysi rähinä päälle. Huippusijoituksille yltääkseen pitää vaan olla aiempaa röyhkeämpi ja rohkeampi. Hermot on pidettävä kuitenkin kurissa.

Pääosin oman perheen taloudellisella tuella toistaiseksi harjoitellut Kujansuu on osallistunut kevään aikana muun muassa Eurooppa Cupin kilpailuihin ja leireille Pajulahden ja Varalan lisäksi Kroatiassa, Saksassa ja Romaniassa. Hän treenaa tänä päivänä noin 10 tuntia viikossa. Porilaisjudokan valmennuksesta vastaa muun muassa Suomen ykkösjudokaa, Rioon valittua Juho Reinvallia valmentava Tapio Mäntymäki.
– Valmennus on Tampereella erinomaista ja harjoitteluolosuhteet loistavat. Koulun puolestakin on kaikki edellytykset kehittyä ja nousta vähitellen kohti lajin terävintä kärkeä. Tähtäin on judon huipulla. Toivottavasti olen mukana jo vuoden 2020 olympialaisissa. Iän puolesta osallistuminen Tokion jälkeen järjestettäviin seuraaviin kolmiin olympiakisoihinkin on täysin mahdollista, miettii Kujansuu.
Elviira Kujansuu herkisteli kisakuntoaan kotimaisemissaan. EM-kisoihin täydessä iskussa oleva porilaisjudoka
lähtee mitalitavoittein.

Ravinnollakin iso rooli

161-senttinen porilaisjudoka Elviira Kujansuu saatetaan tulevaisuudessa nähdä yhtä painoluokkaa alempana 52 kilon sarjassa.
– Sarjan vaihtoa suunniteltiin jo aiemmin, mutta painon pudotus tuli eteen vähän liian nopeasti. Olen kuitenkin jo panostanut laadukkaan harjoittelun lisäksi entistä enemmän myös ruokailuun. Siinä on edelleen parannettavaa. Huipulle päästääkseen pitää olla valmis kehittämään kaikkia osa-alueita, korostaa Kujansuu.

Judo on maailman levinnein ja harrastajamääriltään suurin kamppailulaji. Poriin judo tuli ensimmäisenä gendai budolajina vuonna 1968. Samana vuonna perustettiin Porin Judoseura Fudoshin ry.

Kaksi eurooppalaista saarivaltiota ovat paistatelleet pari viime viikkoa kovin erilaisessa julkisuudessa. Islannin tarunomainen taival jalkapallon Euroopan mestaruuskisoissa toi sekä jalkapallolle että Islannille rutkasti uusia ystäviä. Britannian kansanäänestyksen päätös lähteä EU:sta ja esiin noussut muukalaisvastaisuus ovat eristäneet maata muusta Euroopasta.

Jalkapallo ja politiikka ovat molemmat pelejä. Toisessa taistellaan maaleista, toisessa vallasta. Molemmat ovat myös kansanhuveja. Asiantuntijat analysoivat ennen ja jälkeen sekä pelien että vaalien tulosta ja pelitapaa. Kotikatsomoissa on helppo valita puolensa ja ottaa kantaa.

Jalkapallossa yllätyksen mahdollisuus on politiikkaa suurempi. Jalkapallo-ottelun lopputulosta ei pystytä ennakoimaan mielipidetutkimuksilla. Mutta ei jalkapallokaan ole tilastotiedettä. Vaikka materiaali saattaa olla toisessa joukkueessa heikompi, niin hyvä taktiikka, pelaajien järkevä roolitus, yhteishenki ja usko omiin mahdollisuuksiin tuo kentille ajoittain hienoja yllätyksiä. Juuri sellaisia pieni Islanti jalkapalloilevalle maailmalle juuri tarjoili.

Urheilulla on edelleenkin kansallisvaltioille paljon merkitystä ja urheilumenestyksestä haetaan yhä kiinnekohtia maiden murroskohtiin.

Islannin menestyksen on sanottu antaneen maalle uutta alkua 2000-luvun pankkikriisin jälkeen. Pienessä maassa kriisi kosketti liki kaikkia islantilaisia sukuja ja perheitä. Islanti erosi pankkikriisin ratkaisussaan muista maista, kun se vuonna 2008 antoi pankkien kaatua.

Nyt jalkapallohuuma toi maalle massiivisen paljon myönteistä julkisuutta. Islantiin suhtaudutaan positiivisesti, maa kiinnostaa ja sen kansaa pidetään sitkeänä, iloisena ja tulevaisuuteen positiivisesti suhtautuvana. Hetken monessa jalkapallofanissa kotimaasta riippumatta asui pieni islantilainen. Pankkikriisin jälkeen Islannissa on panostettu paljon turismiin. Vuosittain 330 000 asukkaan maassa käy yli miljoona turistia. Jalkapallo tuo tähän varmasti vieläkin uutta imua.

Britanniasta ajatellaan nyt kovin erilailla kuin Islannista. Maan pääministeri David Cameron sai itse aikaan sen, että Britannia otti askeleen tuntemattomaan ja haluaa eristäytyä muusta Euroopasta. Kansanäänestyksen juuret ajoittuvat vuoteen 2013, jolloin Cameron lupasi neuvotella Britannian EU-jäsenyysehdot uusiksi ja järjestää kansanäänestyksen jäsenyydestä, jos konservatiivit voittavat seuraavat parlamenttivaalit. Parlamenttivaaleissa tuli voitto ja Cameron joutui lunastamaan lupauksensa.

Kansanäänestys ja sen tulos ovat demokratiassa pyhiä. Tulosta pitää kunnioittaa. Kansanäänestyksen heikko kohta ovat poliitikot. Heillä on kiusaus tuoda julkisuuteen argumentteja, jotka eivät pidä paikkaansa tai he voivat herättää äänestäjissä sellaisia äänestysmotiiveja, joita ei kansanäänestyksessä ratkota. Britannian kansanäänestyksessä merkillistä on se, että enemmistö on äänestänyt EU-eron puolesta, mutta kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuus maalle nyt tuo ja millaisia eroehtoja edes tavoitellaan.

Kansa on Britanniassa vaalien vuoksi jakautunut voimakkaasti. Skotlannissa ja Pohjois-Irlannissa puhutaan ääneen Britanniasta eroamisesta. Kansanäänestys on tuonut ikävällä tavalla julkisuuteen myös maahanmuuttajiin kohdistuvaa vihamielisyyttä. Sitä ovat kohdanneet myös maassa työskentelevät suomalaiset.

Britanniassa keskustelun sävy on muuttunut kansanäänestyksen jälkeen kovaksi. Parlamentissakin puheenvuorot lähestyvät jo huutoa. Ääntä on, mutta onko tilaa ajatella? Islannin jalkapallosadusta jäi elämään myös maan kannattajien kannustushuuto. Sen vaikuttavin hetki on hiljaisuus. Voisi sopia toisellekin saarelle.

Mailma sivu o sanottu, et reissaamine avartaa lompsaa jossei muut. Mut kyl se vähä sevottaa ihmise ympyröit muutonki.

Mää ole muutama kerra käyny itäraja takan ja tullu takasi pää pyärryksis. On se nin vaikeet jo se raja ylitte menemine. Syynätää ja tutkitaa ja syynääjie naamat o ninko puujumalil, eikä he eres vastaa tervehryksee. Ko mää tönöti siäl jonos, ni mää miätei, mahretaanko täst ikän men sillai, ko Haaparannal mentii enne viime vuare mullistuksii. Siäl ei rajjaa eres huamannu. Ei siittäkä ikuisuut ol, ko laukkuryssät ja kaikki muukki kulki suurte mettäi läpitte kenenkä estämäti.

Mää kulji hiljakkoi hyvi luanikkaa poruka kans Kannaksel. On niit paikkoi sukkela kattel. Mää ole juuriltani satakuntalaine, mut Suame historiast tiätää kymmenii ihmisii, ko o Kannakselt kotosi. Mäntyse Jussi hirvipatsaski Viipuris o kovi tuttu. Kopio o Helssinkis. Poikaknöösit onkii Salakkalahrel nyte ninko ennenki. Alvar Aallo kirjasto o vihro viime reeras.

Oli sukkelaa käyr vanha Lintula tontil. Joskus ko kaikki mailma kotkotukset ottaa päähää, mää pruukaa sannoo, et mää lähre Lintulaa ja läväytä keljani ove kii enkä tahro kuul ennää mittää! Mut en tair lähtee. Siäl vihloo silmii mahrottoma kommee uus kirkko mäje pääl. Joku olikarkki o rahottanu. O vissii ostanu sillai syntejäs anteeks. Ympäril o kamalii hökkeleit. Ei niis kukkaa ol asunu pitkää aikaa. Piäni, seittämäkymppine sisar Maria opasti meit siäl ympäri kirkkoo ja onneks yks mee porukast osas venäjää. Toine nunna krapsutti pihhaa. Siin se luastari väki sit oliki.

Nykyaikaa o se, et mee peräs tuli mettämarketti. Se oli pakettiauto. Kuski mainosti: ”Anttila hintta, Stokmanni laattu.” Auto oli täyn viinaksii. Hänest oli se hyäty, et hän kuskas muutamii meist niihi vanhoihi kotokyllii, ko taksit ei uskaltanu lähtee nin huanoil teil. Hinta oli kova, mut mailmas pelataa mailma ehroil.

Historia tähre meil o kovi tunnepitone suhre Karjalaa. Punkkereit o viäläki näkyvis. Kivenava kirkomäjel o sora aikan ammuttu 450 nuart miäst. Sankarihautai pääl o tehty kamala rotisko. Se kantaa kulttuuritalo nimmee. Kaikist parempi matkakohre oli lehtikuusimettä Raivolas. Se o istutettu jo Piatari Suure aikan. Mää ymmärsi lehtikuuste ja peipposte ja talitiaiste kiält paremmi ko mittää muut.

KRÖÖNRUUSKA

Preiviikin nuorisoseuran puheenjohtaja Kari Rantala näki pienenä poikana, kun isä poltti kotitarpeiksi tervaa. Siitä syntyi ajatus kokeilla itsekin tervanpolttoa.
Niin alkoi kyläläisten tervaprojekti.
– Kun ensimmäinen koepytty onnistui yli odotusten, innostus kasvoi, Rantala kertoo.
Yksissä tuumin päätettiin pitää kesäinen tapahtumapäivä tervanpoltosta. Sopivat pihkaiset puut kerättiin jo keväällä. Paikaksi valittiin oma kokoontumispaikka, Jukolan talo Preiviikintien varrella. Preiviikin VPK saatiin mukaan vastaamaan paloturvallisuudesta ja ensiavusta.

Niin viime torstaina kesäisessä säässä kerääntyi väkeä Jukolan pihamaalle.
Hiekkakasaan rakennetun tervanpolttopaikan päällä kuumotti tervatynnyri. Sen putkesta nousi sakea höyry, toisesta tippui terva ämpäriin. Lisämausteena sai tynnyrin päällä keitettyä pannukahvia ja paistettua makkaraa.

Rakennuskulttuuritalo Toivon intendentti Tuulikki Kiilo piti tilaisuudessa esitelmän tervan historiasta. Hän kertoo muistavansa omasta lapsuudestaan tervahaudan Pomarkusta.
– Terva on osa myyttistä suomalaista kuvastoa. Kaikki tunnemme sanonnan: Jos ei sauna, viina ja terva auta, niin tauti on kuolemaksi, Kiilo sanoi.
– Tervaa tarvittiin vähän kaikkialla: rekiin, kärryihin, köysiin, tropiksi, työkaluihin, ihonhoitoon, eläinten iho-ongelmiin, sorkkiin, puukattoihin...
Suurin tervankäyttäjä oli puulaivojen aikakaudella laivanrakennus. Metsäinen Suomi nousi merkittäväksi tervantuottajaksi, kun Keski-Euroopasta alkoi puuvaranto huveta.
– Jo 1500-luvulla Suomesta vietiin tervaa. Suurtuotanto alkoi 1600-luvulla, jolloin tervakauppa Hollantiin ja Englantiin kasvoi merkittävästi. Oulu kasvoi 1700-luvulla yhdeksi maailman suurimmista tervasatamista.
Satakunnan tervantuotannostakin löytyy merkintöjä. Kiilo kertoi, että Kullaa oli merkittävin tervantekopaikka. Myös Pomarkku, Säkylä, Merikarvia löytyvät lähteistä.
– Löysin myös maininnan vuodelta 1637, jossa Pietniemen herra valittaa, että preiviikiläiset olivat vieneet metsästä hänen tervaksiaan. Eli täälläkin on tervaa tehty. Tervaa tehtiin kylillä omaan käyttöön ja usein se oli myös oheiselinkeino.
Tänä päivänä tervaa tarvitaan muun muassa kirkkojen paanukattoihin, puuveneisiin ja pihakalusteisiin. Sitä käytetään myös löylytuoksuna, ihonhoidossa ja hyttyskarkotteena.

Tervaa on poltettu suurissa tervahaudoissa sekä pienemmässä mittakaavassa erilaisissa uuneissa tai padassa. Preiviikin tapahtuman tynnyripoltto muistutti patatervan tekoa.
Tynnyri täytettiin erittäin tiheästi tervapilkkeillä. Tulen päällä suojakuoressa sijainneen umpitynnyrin hapettomassa tilassa terva irtosi puusta. Tynnyristä lähti kaksi putkea, joita pitkin höyry ja terva tulivat ulos. Jäljelle jäi polton jälkeen puhdasta puuhiiltä.

Porin Raatihuoneenpuisto kuuluu puistotoimen tärkeimpiin hoidettaviin viheralueisiin. Puistoa hoidetaan päivittäin. Puistotoimen työntekijät tarkistavat, että suihkulähteen vesi pääsee virtaamaan ilman tukoksia, ja ettei suihkulähteessä ole ylimääräisiä tavaroita. Lisäksi tarkistetaan, ettei kukkapenkistä puutu kukkia, ja että puiston yleisilme on siisti.

Raatihuoneenpuiston penkeissä on kasvanut samoja kukkia jo noin viisi vuotta. Maiseman hallitsevin elementti ovat pitkät punaiset kannat. Muut kukat valitaan niiden väreihin sovittaen. Syksyllä kannat nostetaan penkistä juurineen ja viedään talvehtimaan kasvihuoneeseen. Keväällä ne tuodaan jälleen takaisin. Pitkissä penkeissä kasvaa kesäbegoniaa sekä sorvarinpensaita. Kannapenkin reunasta löytyy myös hopealehteä.

Porin kansallisen kaupunkipuiston projektipäällikkö Heli Nukki kertoo, että tänä vuonna vietetään ympäristöministeriön julistamaa Vihervuotta teemalla Minun maisemani maalla ja kaupungissa. Sen johdosta Porissakin kiinnitetään erityistä huomiota ympäristön kaunistamiseen.
– Tämä maisemahan on täydellinen, Nukki kommentoi ympärillään avautuvaa Raatihuoneenpuistoa.

Kansallisia kaupunkipuistoja on kahdeksassa kaupungissa. Pori on kuulunut niiden joukkoon lähes viisitoista vuotta.
Nukki huomauttaa, että Porissa kaupunkipuiston viheralueet on tehty käytettäväksi. Vilkkaassa tapahtumakaupungissa puistojen ”korjailu” tapahtumien jälkeen kuuluu puistotyöntekijöiden toimenkuvaan joka vuosi.

SuomiAreenan lähestyessä suihkulähteen vesi suljetaan noin päivä ennen kuin Purje-lava rakennetaan sen eteen. Tapahtumaan valmistaudutaan myös tarkistamalla, että kasvit ovat kunnossa ja kauniina. Matalat, violetit heliotroopit suojataan muovisilla laatikoilla, sillä Purje-katoksen aisat lasketaan niiden ylle. Raatihuoneenpuiston kukkaistutusten suunnittelija, kasvihuonepuutarhuri Mari Sainio kertoo, että ennen penkeissä oli korkeampaa, rungollista markettaa. Ne jouduttiin nostamaan juurineen mullasta turvaan tapahtuman ajaksi ja istuttamaan tapahtuman jälkeen takaisin. Sainio muistelee myös, että viime vuonna tapahtuman jälkeen kukkapenkkejä jouduttiin paikkailemaan tavallista enemmän. Uusia taimia istutettiin karkeasti arvioiden noin kahdeksankymmentä rikki menneiden tilalle.

Sainio tiimeineen huolehtii myös muiden SuomiAreena -lavojen kukkaistutukset. Kesän vilkkain tapahtumaviikko on suuri ponnistus. Tänä vuonna kukkien istuttaminen ruukkuihin aloitettiin jo viime viikolla. Myöhemmin istutukset tarvitsee vain viedä paikalleen ja huoltaa tapahtuman aikana. Myös Satakielilava tulee saamaan punavalkoista kukkakoristetta MTV:n ohjelman siirtyessä sinne Eetunaukiolta.

Vihervuoden maisemateema on löytänyt tiensä myös SuomiAreenan keskusteluun. Perjantaina Pori-pihassa Valtakadulla puhutaan mm. kaupunkien viheralueiden terveysvaikutuksista. Heli Nukki kuvailee, että kaupungin keskellä olevat viheralueet, kuten Kirjurinluoto, ovat kaupunkilaisille usein henkireikiä. Kirjurinluoto tapahtuma-areenoineen saa suurimman kuormituksen Porin tapahtumakesästä. Esimerkiksi tavaroiden kuljettaminen, ihmismassat ja sade tekevät lisähallaa nurmikoille. Nukki huomauttaa, että nurmialueiden kantavuutta ja kestävyyttä on parannettu viime vuosina mm. karkearakeisemmilla kasvualustoilla.
Nukki jatkaa, että kesän tapahtumat linkittyvät täysin ympäristöönsä. Hienosti hoidetuilla viheralueilla Porin kaupunki luo upeat puitteet tapahtumilleen.

PAULIINA VILPAKKA

– Tämä on oikein toimivien yrittäjien suojelua, Länsi-Suomen verotarkastusyksikön tarkastuspäällikkö Pirjo Hassinen kiteyttää tulevan valvontakampanjan motiivin.
Se, että Verohallinto tulee tarkastamaan ensi viikolla Porissa kauppaa tekeviä koju- ja torikauppiaita, johtuu osin siitä, että massatapahtumat vetävät puoleensa runsaasti liikkuvia kauppiaita, myös ulkomailta.
Tarkastuspäällikkö Hassinen antaa ymmärtää, että veronsa oikein hoitavat yrittäjät ovat tyytyväisiä veroviranomaisten mukana olosta. Maksamattomat verot ja hoitamattomat velvoitteet vääristävät kilpailua.
– Olemme saaneet jazz-viikolle mukaan tulevien kauppiaitten nimilistaa, ja jo nyt tiedämme rekistereiden perusteella muutamia, joiden luo aiomme heti tehdä ohjauskäyntejä, Hassinen sanoo.

Veroviranomaisilla on haastattelulomake, johon kootaan tiedot y-tunnuksista, tiedot arvonverovelvollisuudesta sekä vastaukset muun muassa palkansaajilta heidän luovuttamistaan verokorteista. Ulkomaalaisilta kauppiailta tarkastetaan rekisteröityminen Suomeen. Ulkomaalaiset kauppiaat eivät aina rekisteröidy Suomeen. Hassinen sanoo, että esimerkiksi maksamattoman arvonlisäveron tuoma etu muihin nähden on suuri.

Paitsi jazz-kadulla, veroviranomaiset kyselevät myös torilla ja kävelykadulla.
– Yritämme mukautua yhteiskunnan muutoksiin. Tämä on oikein toimivien yrittäjien suojelua. Ja onhan yksi hallituksen kärkihankkeista verovajeen täyttäminen, Pirjo Hassinen korostaa.

Verottaja silti huomauttaa, että Suomessa verovaje on maailman pienimpiä ja suurin osa toimijoista on rehellisiä yrittäjiä, jotka ilmoittavat ja maksavat veronsa oikein.
Tarkastuspäällikkö Hassinen sanoo, ettei veroviranomaisilla ole valtuuksia poistaa myyjää markkinoilta, vaikka asiat olisivat retuperällä. Aikanaan asia siirtyy asianvalvojalle, jonka kautta törkeissä tapauksissa epäselvyydet siirtyvät syyteharkintaan punnittavaksi.

Verottaja katsoo, että tehostetulla valvonnalla on laajempi merkitys alalla toimivien yrittäjien haluun ilmoittaa ja maksaa veroja oikein.
– Moni haluaa maksaa veronsa, mutta eivät välttämättä osaa toimia oikein. Usein riittää, että ohjataan oikein toimimisessa. Jos veroasioissa on mennyt aiemmin joku asia väärin, neuvotaan miten se jatkossa tulee hoitaa, tarkastuspäällikkö Pirjo Hassinen korostaa.
Verohallinnolla on SuomiAreenassa myös oma infoteltta. Hassinen kertoo, että ohjaus- ja valvontatyö on tehonnut ainakin saadun palautteen perusteella.
Porin kesätapahtuman ohjaus- ja valvontakampanjan toteuttaa Länsi-Suomen Verotarkastusyksikkö.
– Meillä on virkakortti mukana tunnistamista varten, Hassinen kertoo.

Suomalaista automaatio-osaamista eteenpäin potkiva Cristina Andersson on kritisoinut Suomen jälkeenjääneisyyttä robotisaatiossakin.
Onko kuluneen vuoden aikana tapahtunut jotain mistä olisit iloinen?
– Uudenkaupungin autotehtaalle hankittiin 300 uutta robottia tekemään Mersun hienoja katumaastureita. Autoon on lisätty älykkyyttä ja se lähentelee jo robottiautoa. Tämä on todella iloinen uutinen Suomelle. Mutta tämä on vain yksi piikki tuottavuustarkastelussa.

Mitä odotat seuraavaksi sillä rintamalla tapahtuvan? Mikä olisi sellainen panostus, että sinä olisit tyytyväinen?
– Tekesin rahoitusmalli ei ole riittävä. Kehitystyöhön täytyy saada valtiolta rahaa. On ideoita, osaajia ja tekijöitä. Muut valtiot kyllä tukevat automaatiota ja robotisaatiota. Valtioneuvoston periaatepäätöksen robotiikan edistämisestä täytyy tuoda jotain mukanaan.
Hän uskoo valtiovallan olevan aidosti kiinnostunut aihepiiristä.
– Mutta kun kilpailukykyneuvotteluissakin haettiin vain viiden prosentin loikkaa, roboteilla saadaan jo 30 prosentin tuottavuusloikkia.

Yrittäjänä toimiva Andersson tulee SuomiAreena-tapahtumaan paitsi Laiv@lavan RoboSteam-ohjelmiston tuottajana, myös keskustelijana. Torstaisessa keskustelutilaisuudessa hän haluaa nostaa esiin teknologian työpaikkojen luojana – ne työt eivät vain ole samoja kuin tänään.
– Itse uskon ihmisen keksimiskykyyn. Mutta työpaikat eivät vaan synny siten, että pohditaan, mitä työpaikkoja robotit vievät pois.
Cristina Andersson myöntää, että esimerkiksi korealaisten ja japanilaisten insinöörien tulo Suomeen hämmentäisi ajatusmalleja ja toisi kotimaiseen osaamisvajeeseen täyttöä ja ideoita. Tähän mennessä kotimaassa ei ole tapahtunut riittävästi.
– Olin hiljan Ruotsissa ABB:n tilaisuudessa, jossa puolalaiset hehkuttivat oman maansa robotiikan edistysaskeleista. Siinä mielessä suomalaisittain tilanne on aika ikävä.
– En sano, etteikö meillä ole tapahtunut mitään, hän tarkentaa.
Hän muistaa tilanteen vuodelta 2012, jolloin hän tutki ja teki kirjaa aihepiiristä. Se sytytti hänet aihepiiriin. EU, USA ja Kaukoitä tekivät töitä robotiikan ympärillä, eikä Suomessa puhuttu mitään. Andersson sanoo ryhtyneensä nukkuvan valtion herättäjäksi.
Autotehtaan robotit nekin ovat ruotsalaisvalmisteisia. Suomalaisten tulisi siirtyä pohtimaan raskaan sarjan robotiikkaa, koska Anderssonin mielestä olemme liiaksi juuttuneen vain digitalisaatioon. Digitaalinen tieto tulisi muuttaa teoiksi robotiikan avulla.

Cristina Andersson kasvatustieteitä lukeneena pohtii robottia ihmisen kannalta. Yhtälössä ihminen tekee yhteistyötä teknologian kanssa, luovasti.
– Haluaisin, että kaikki opiskelisivat taideaineita, hän heittää luovuusaiheesta laajemmin.
Hän kysyy, eikö esimerkiksi sodankäyntiin kehiteltyjä robotteja voisi hyödyntää pakolaisleireillä hyvän tekemiseen. Hän jää pohtimaan, millainen sielunmaisema koneeseen todellakin on soveliasta ladata.

Laiv@lavalla torstaina 14.7. klo 10–17 kaiken ohjelman ohessa yleisö saa kysyä robottien myyjiltä ja käyttäjiltä, halaavaa robottiakin voi kokeilla. Näytteillä on upouusia teollisuuteen sopivia kädellisiä Baxtereitä robottiautosta puhumattakaan.
– Sosiaalinen Zora vetää jumppatuokioita, Andersson huomauttaa.
Cristina Andersson itse käyttää ”siviilissä” vain robottiautoa arjen apuvälineenä. Alan tekniikan hinnat ovat laskussa. Työnsä puolesta hän tilasi hiljan uuden tera-piarobotin, joka maksoi 5 000 euroa. Toinen versio maksoi reilusti alle 100 euroa. Molempia voi hyödyntää hoivatyössä. Uusi yrityksille sopiva kaksikätinen teollisuusrobotti maksaa noin 50 000 euroa.
– Näin itse, kun sellainen kokosi moottorisahaa.

Hän pohtii, että ihmisten pitää saada konkreettinen kosketus robotteihin, jotta suhde paranisi tulevaisuuden käyttöesineisiin.
– Olen huomannut, että ne, jotka eivät ole ennen nähneet tai kuulleet roboteista, ovat tosi epäileviä.

INFO

Baxter-robotit kuuluvat kädellisiin uusiin osaajiin.
RoboSteam-tapahtumapäivä 14.7. klo 10–17 Laiv@lava Gallen-Kallelankatu
tuottajana yrittäjä Cristina Andersson, Develor Productions
-Andersson toimii Robotics Finlandissa kuraattorina. On myös keinoälyä ja robotiikkaa edistävän yhdistyksen Airo Islandin hallituksen jäsen sekä tietokirjailija

RoboSteam esittelee modernia robotiikkaa ja sen mahdollisuuksia laajalla rintamalla.
Päivän vieraina yritysmaailman ja hoiva-alan edustajien lisäksi muun muassa meppi Henna Virkkunen ja kansanedustaja Jyrki Kasvi.
Suomalaisen automaation ja robotisaation vetovastuussa on nykyisin Airo Island ry: mukana Porissa toiminnanjohtaja Nicholas Andersson.

Suomalaista automaatio-osaamista eteenpäin potkiva Cristina Andersson on kritisoinut Suomen jälkeenjääneisyyttä robotisaatiossakin.
Onko kuluneen vuoden aikana tapahtunut jotain mistä olisit iloinen?
– Uudenkaupungin autotehtaalle hankittiin 300 uutta robottia tekemään Mersun hienoja katumaastureita. Autoon on lisätty älykkyyttä ja se lähentelee jo robottiautoa. Tämä on todella iloinen uutinen Suomelle. Mutta tämä on vain yksi piikki tuottavuustarkastelussa.

Mitä odotat seuraavaksi sillä rintamalla tapahtuvan? Mikä olisi sellainen panostus, että sinä olisit tyytyväinen?
– Tekesin rahoitusmalli ei ole riittävä. Kehitystyöhön täytyy saada valtiolta rahaa. On ideoita, osaajia ja tekijöitä. Muut valtiot kyllä tukevat automaatiota ja robotisaatiota. Valtioneuvoston periaatepäätöksen robotiikan edistämisestä täytyy tuoda jotain mukanaan.
Hän uskoo valtiovallan olevan aidosti kiinnostunut aihepiiristä.
– Mutta kun kilpailukykyneuvotteluissakin haettiin vain viiden prosentin loikkaa, roboteilla saadaan jo 30 prosentin tuottavuusloikkia.

Yrittäjänä toimiva Andersson tulee SuomiAreena-tapahtumaan paitsi Laiv@lavan RoboSteam-ohjelmiston tuottajana, myös keskustelijana. Torstaisessa keskustelutilaisuudessa hän haluaa nostaa esiin teknologian työpaikkojen luojana – ne työt eivät vain ole samoja kuin tänään.
– Itse uskon ihmisen keksimiskykyyn. Mutta työpaikat eivät vaan synny siten, että pohditaan, mitä työpaikkoja robotit vievät pois.
Cristina Andersson myöntää, että esimerkiksi korealaisten ja japanilaisten insinöörien tulo Suomeen hämmentäisi ajatusmalleja ja toisi kotimaiseen osaamisvajeeseen täyttöä ja ideoita. Tähän mennessä kotimaassa ei ole tapahtunut riittävästi.
– Olin hiljan Ruotsissa ABB:n tilaisuudessa, jossa puolalaiset hehkuttivat oman maansa robotiikan edistysaskeleista. Siinä mielessä suomalaisittain tilanne on aika ikävä.
– En sano, etteikö meillä ole tapahtunut mitään, hän tarkentaa.
Hän muistaa tilanteen vuodelta 2012, jolloin hän tutki ja teki kirjaa aihepiiristä. Se sytytti hänet aihepiiriin. EU, USA ja Kaukoitä tekivät töitä robotiikan ympärillä, eikä Suomessa puhuttu mitään. Andersson sanoo ryhtyneensä nukkuvan valtion herättäjäksi.
Autotehtaan robotit nekin ovat ruotsalaisvalmisteisia. Suomalaisten tulisi siirtyä pohtimaan raskaan sarjan robotiikkaa, koska Anderssonin mielestä olemme liiaksi juuttuneen vain digitalisaatioon. Digitaalinen tieto tulisi muuttaa teoiksi robotiikan avulla.

Cristina Andersson kasvatustieteitä lukeneena pohtii robottia ihmisen kannalta. Yhtälössä ihminen tekee yhteistyötä teknologian kanssa, luovasti.
– Haluaisin, että kaikki opiskelisivat taideaineita, hän heittää luovuusaiheesta laajemmin.
Hän kysyy, eikö esimerkiksi sodankäyntiin kehiteltyjä robotteja voisi hyödyntää pakolaisleireillä hyvän tekemiseen. Hän jää pohtimaan, millainen sielunmaisema koneeseen todellakin on soveliasta ladata.

Laiv@lavalla torstaina 14.7. klo 10–17 kaiken ohjelman ohessa yleisö saa kysyä robottien myyjiltä ja käyttäjiltä, halaavaa robottiakin voi kokeilla. Näytteillä on upouusia teollisuuteen sopivia kädellisiä Baxtereitä robottiautosta puhumattakaan.
– Sosiaalinen Zora vetää jumppatuokioita, Andersson huomauttaa.
Cristina Andersson itse käyttää ”siviilissä” vain robottiautoa arjen apuvälineenä. Alan tekniikan hinnat ovat laskussa. Työnsä puolesta hän tilasi hiljan uuden tera-piarobotin, joka maksoi 5 000 euroa. Toinen versio maksoi reilusti alle 100 euroa. Molempia voi hyödyntää hoivatyössä. Uusi yrityksille sopiva kaksikätinen teollisuusrobotti maksaa noin 50 000 euroa.
– Näin itse, kun sellainen kokosi moottorisahaa.

Hän pohtii, että ihmisten pitää saada konkreettinen kosketus robotteihin, jotta suhde paranisi tulevaisuuden käyttöesineisiin.
– Olen huomannut, että ne, jotka eivät ole ennen nähneet tai kuulleet roboteista, ovat tosi epäileviä.

INFO

Baxter-robotit kuuluvat kädellisiin uusiin osaajiin.
RoboSteam-tapahtumapäivä 14.7. klo 10–17 Laiv@lava Gallen-Kallelankatu
tuottajana yrittäjä Cristina Andersson, Develor Productions
-Andersson toimii Robotics Finlandissa kuraattorina. On myös keinoälyä ja robotiikkaa edistävän yhdistyksen Airo Islandin hallituksen jäsen sekä tietokirjailija

RoboSteam esittelee modernia robotiikkaa ja sen mahdollisuuksia laajalla rintamalla.
Päivän vieraina yritysmaailman ja hoiva-alan edustajien lisäksi muun muassa meppi Henna Virkkunen ja kansanedustaja Jyrki Kasvi.
Suomalaisen automaation ja robotisaation vetovastuussa on nykyisin Airo Island ry: mukana Porissa toiminnanjohtaja Nicholas Andersson.

– Täällä Irlannissa sekä säähän että kaikkeen muuhunkin pätee sääntö: ”Välttämättä ei tule sitä, miltä näyttää”.
Näin jutteli lukijamatkan opas Anu Vikeväinen-O’Byrne ryhmällemme, kun starttasimme lentokentältä Dublinia kohden.
– Sää on sellainen, että aina tuulee ja melkein aina sataa. Keskilämpötila on kesällä +16 astetta. Mutta usein tulee yllätyksiä.

Ja totta se oli. Välillä aurinko paistoi heleästi, sitten yhtäkkiä taivas synkkeni ja alkoi sataa kaatamalla.

Sään vaihtelua oli veikeä katsella Guinnessin panimon vierailukeskuksen näköalabaarista.
Seitsemännen kerroksen pyöreän baarin lasiseinien läpi näki valtavan panimon rakennukset, kaupungin, meren ja toisaalla ylänkömaiseman. Oluttuopillinen kuului pääsymaksun hintaan ja sen siemailemisen aikana aurinkoinen kesäsää ehtikin vaihtua rajuksi sateeksi, joka kasteli ikkunat.

Guinnessin panimo sijaitsee Dublinin keskustassa St. James’s Gatessa. Olutta on siellä pantu vuodesta 1759 lähtien. Guinness on yksi maailman suurimmista olutmerkeistä ja sen vierailukeskus Guinness Storehouse on Dublinin suosituin vierailukohde.
Keskuksen nimi tulee rakennuksen entisen käyttötarkoituksen mukaan. Amerikkalaisella pilvenpiirtäjätekniikalla rakennettu, teräsrakenteinen talo oli aiemmin oluen käymisvarasto. Nyt rakennus on suojeltu. Näyttely rakentuu seitsemään kerrokseen kuin oluttuoppiin, näköalabaari on vaahto juoman pinnalla.
Näyttelykierros on elämyksellinen. Yksi tutustumiskohde on oluen oikeaoppinen laskeminen lasiin. Juoman laskemisen nopeus, riittävä tauko oikeassa kohdassa ja lasin loppuun täyttäminen vaativat osaamista.
Juomiseenkin on omat sääntönsä. Guinnessia ei sovi hörpätä ennen kuin se on laskeutunut eli vaalean vaahtohatun ja tumman stout-oluen raja on selkiintynyt.
– Guinness on irlantilaisille pyhä juoma. Ei ole kauan siitä, kun synnytyssairaalassakin annettiin synnyttäneille äideille lasi Guinnessia, koska juoma sisältää muun muassa paljon rautaa, kertoi oppaamme.

Dublinissa on 1,2 miljoonaa asukasta. Väkimäärästä huolimatta se on ihmisen kokoinen kaupunki. Monet puistoalueet katkaisevat kaupunkirakenteen. Liikenne ruuhkautuu, mutta ei näyttäydy jalankulkijalle kaoottisena. Toki vasemmanpuoleiseen liikenteeseen täytyy totutella.

Katukuvan selkein elementti ovat pubit. Niitä on paljon ja jokainen on omansa näköinen. Vanhin Dublinin pubeista on 1100-luvun lopulta.
– Pubit ovat täällä erilaisia kuin Englannissa, kertoi Anu Vikeväinen-O’Byrne.
– Pubien toiminta alkoi kotikaljan valmistamisesta ja myymisestä. Täällä ei ollut paljon panimoita, vaan pubit olivat ja ovat pääosin edelleenkin yksityisomistuksessa. Suvun nimi näkyy ja kävijät ovat ikään kuin isännän vieraina.
Pubeissa kohdataan ystäviä ja yhtä lailla jutellaan tuntemattomien kanssa. Urheilutapahtumat seurataan pubin televisioista.
– Irlantilaisilla on sana hallussa. Pubissa keskustellaan, ei humalluta. Ikäjakoa ei ole, vaan samassa pubissa viihtyvät yleensä kaikki sukupolvet.

Pohjois-Irlannin matkailu avautuu

Lukijamatkalla tehtiin päiväretki Belfastiin, Pohjois-Irlannin pääkaupunkiin. Kaupungin tilanne on pitkään jatkuneiden levottomuuksien jälkeen saatu rauhoittumaan ja nyt alueella panostetaan matkailuelinkeinon kohentamiseen.
Suurin nähtävyys on Titanic-keskus. Vuonna 1912 uponnut loistoristeilijä rakennettiin Belfastin telakalla. Museo avattiin vuonna 2012, eli sata vuotta onnettomuuden jälkeen. Näyttely on elämyksellinen ja vaikuttava. Kävijä imaistaan telakan työmaalle ja kurkistamaan risteilyaluksen tunnelmiin ennen onnettomuutta ja sen aikana.

Jouni Lehtimäki
Kirjoittaja on juristi, joka kriisinhallintatehtävien tuomalla kokemuksella
kirjoittaa tällä palstalla ajankohtaisista eurooppalaisista aiheista.
jouni.lehtimaki@jounilehtimaki.fi

Ruotsin Visbyn kaupungissa vuosittain järjestettävä Almedalsveckan sai alkunsa vuonna 1968 silloisen opetusministerin Olof Palmen Almedalin puistossa pitämästä puheesta. Muiden puolueiden puheenjohtajat osallistuivat tähän – alun perin sosiaalidemokraattien järjestämään – keskustelutapahtumaan ensimmäisen kerran vuonna 1981.
Ja, kuten tiedämme, tapahtuma on toiminut esikuvana myös Porissa vuodesta 2006 järjestetylle Suomi-Areenalle. Tänä päivänä Suomi-Areena on ohittanut suosiossa esikuvansa. Niin tapahtuma- kuin kävijämäärissä. Suomi-Areena on satakuntalaistapahtumien jokakesäinen helmi! Miksi?
Suomi-Areena yhdistää puheen, viihteen ja asian; nostaa esiin ajankohtaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä ja etsii myös vastauksia niihin sekä ymmärtää keskustelun merkityksen journalismin, ja journalistin, näkökulmasta. Suomi-Areena on mielestäni onnistuneesti diskursiivinen ja analyyttinen.
***
Moniarvoisessa ja demokraattisessa yhteiskunnassa ei juuri ole absoluuttisia totuuksia. Totuudet ovat keskusteluiden ja väittelyiden tuloksia.
Mielipiteenvapaus on yksi yhteiskunnan kulmakivi. Tarvitsemme myös poikkitieteellistä ajattelua. Ilman näitä kahta ei voi olla lehdistön, tieteen tai taiteen vapautta.
Muuttuva maailma asettaa meidät myös karun valinnan eteen. Voimme passiivisesti kokea muutoksen tai pyrkiä aktiivisesti vaikuttamaan siihen, miltä maailma näyttää tulevaisuudessa. Kysymyksiä on jatkuvasti enemmän kuin saatuja vastauksia.
***
Suomi-Areenalla voi vuosittain nähdä ja kuulla kymmeniä erilaisia keskusteluita ja väittelyitä. Pidän keskustelijasta ja väittelijästä, joka ajattelee kuin ihminen, ei kuten keskustelija. Liian vaikeat vastaukset ja ympäripyöreät argumentit vievät terävyyden vastaukselta. Hyvä keskustelija ja väittelijä vastaa jokaiseen kysymykseen kuin ystävälleen.
Vastaus on aina myös pieni tarina. Hyvä keskustelija ja väittelijä osaa tehdä siitä sellaisen, että kuulijat haluavat sen uskoa. Voittaja on yleensä se, joka kertoi oleellisimman yhtenä pienenä, kauniisti sidottuna pakettina.
Tiedän, että voittaminen on tärkeää, mutta loppujen lopuksi se ei merkitse kaikkea. Syntyneet totuudet kestävät kauemmin kuin saavutettu voitto. Kenenkään ei kannata keskusteluissa ja väittelyissä uhrata omaa rehellisyyttään tai arvojaan.
Elämä jatkuu jokaisen keskustelun ja väittelyn jälkeen. Puhdas omatunto on paras päänalunen.

JOUNI LEHTIMÄKI

Erikoisnäyttely Lyskan pojat ja limusiinit Uudenkaupungin Automuseolla avattiin kesäkuun puolivälissä. Kailan ja rakennusarkkitehti Pentti Virtasen kokoama katsaus 1950-luvun autoista ja autoistumisesta Suomessa on kokoelma, jota Ilkka Ruohonen UKI:n automuseosta kuvaa sanoilla ”todellinen kulttuuriaarre”.

Kaila ja Virtanen kertovat, että sodan jälkeen harrastettiin kaikkea sellaista mikä ei maksanut. Virtanen asui Lahdessa katsastuskonttorin naapurissa ja syventyi korttelin muiden pikkupoikien kanssa eri automerkkien tunnistamiseen.
Panu Kaila liimaili Pankakoskella vihkoihin kaikkea mahdollista karkkipapereista sanomalehtien sarjakuviin. Vuonna 1950 alkoi yhteinen koulutie Lahden lyseoon. Kevättalvella 1955 nämä lyskan pojat keksivät harrastuksekseen automerkkien metsästämisen valokuvaamalla.
Kaila merkitsi kuvaustapahtumia päiväkirjaansa. Saalis sijoitettiin pieninä kinofilmin pinnakkaiskopioina vanhaan postimerkkialbumiin. Alkuinnostus laantui saman vuoden syksyllä. Vuonna 1958 seurasi uusi kuvausaalto, ja harrastus päättyi kun pojat lähtivät asevelvollisuutta suorittamaan.
Helmikuussa 2015 Panu Kailan studion keittiössä tehtiin putkiremontti, jolloin kaappia tyhjennettäessä esiin tuli negatiivikansio.
Yli 360 autovalokuvaa olivat ensi kertaa esillä Lahden historiallisessa museossa toukokuussa 2016. Valokuvien lisäksi näyttelyyn kuuluu katalogi. Katalogissa kerrotaan automerkkien erikoisuuksista ja historiasta.
Erikoisnäyttely Lyskan pojat ja limusiinit 15.6.–2.10.2016 Uudenkaupungin Automuseolla.

----------------------------

Saab-leimaa laajempi kattaus

– Valitettavan usein ihmiset ajattelevat, että Uudenkaupungin automuseossa on vain Saabeja, museon kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Ilkka Ruohonen harmittelee.

Mersun valmistusta, uusia malleja, lisää työntekijöitä, vientituloja...
Uudenkaupungin autoteollisuudella on käsissään tänään jalokiviä, joita suomalainen valtiovalta peräänkuuluttaa. Siinä vieressä elää Uudenkaupungin automuseo, joka on taltioinut suomalaisen autoteollisuuden historiaa niin, että kokoelman tekijät uskaltavat sanoa itse näyttelyn olevan kunnossa.
– Valitettavan usein ihmiset ajattelevat, että museossa on vain Saabeja, mutta täällä on paljon muuta, automuseon kannatusyhdistyksen vetäjä Ilkka Ruohonen sanoo.
Hän huomauttaa moneen otteeseen, ettei valtiovalta juuri tue ja he tukeutuvat kansan karttuisaan käteen. Aihepiiri olisi rahan myötä vieläkin laajempi.
– Kun saisimme vuodessa 15 000–20 000 kävijää lisää, meillä olisi varaa kehittää.
Hän mainitsee, että kehityssuunnitelmia on takataskussa. Sen verran hän avaa pohdintoja, että museon laajennukset voisivat kosketella teknologiaa, autonvalmistukseen liittyvää fysiikkaa ja kemiaa.

Automuseossa käy vuositasolla 6 000–7 000 henkeä. Edellisen ylläpitäjän aikana paras vuosi keräsi 14 500 kävijää. Mukaan mahtuu vuosia, jolloin usko museoonkin oli pahasti koetuksella – autotehtaasta puhumattakaan.
Kommentit, että museossahan on vain Saabeja, liittyvät heikon uskon vuosiin. Ruohonen korostaa, että Saabista kylläkin suomalaisen autoteollisuuden nousu lähti, mutta se jälkeen historiaan mahtuu paljon.
– Toki me elämme symbioosissa tehtaan kanssa. Saab on ollut kulmakivenä.
Ruohonen mainitsee, että tänään suomalainen autoteollisuus on murroskohdassa, ja varmasti ajankohtainen Mersuineen. Uusimmat tehtaan luomukset eivät vielä komeile museossa – ne tulevat mukaan kun aika on kypsä.
– Meillä on nyt yleiskokoelma, Saab-osasto ja autoteollisuuden historian tuotteet, Ruohonen kuvaa nykyasetelmaa.

Yksi museon erikoisuuksista on autotehtaan tuotekehitysosaston luomuksista koottu näyttely – konseptiautot.
– Ne olivat tehtaalle huomionvetotuotteita, innovaatioita muiden automerkkien suuntaan. Eivät ne kaikki mallit olleet edes tulossa tuotantoon.
Ruohonen tietää, että kaikkia luomuksia tehdas ei näyttänyt edes päämiehilleen. Jotkut tyrmättiin, kuten Saabin V8-moottorilla varustettu malli. Tehtaan pian sen jälkeen ostanut GM halusi käyttöön Opelin V6-koneen. Ruohonen pohtii vieläkin ACCO:n moottoritehtaan mahdollisuuksia Tampereella.
UKI:n tehtaan tuotekehityksen timantti aikoinaan oli Saab 900 Cabriolet, josta tuli menestys maailmalla. Nyt tehtaan maailma on Mersu-väritteinen
7574 kuva
Kolmen näyttelyhallin kokonaisuudesta löytyy Suomessa ajossa olleiden automerkkien laaja kirjo.

INFO

Uudenkaupungin Automuseo on avoinna ympäri vuoden
joka päivä klo 11–17. Pidennetyt aukioloajat kesä-elokuussa joka päivä klo 10–18.
Uudenkaupungin Automuseon kokoelmissa on reilusti yli sata autoa, hyvä valikoima veteraanimopoja, muutama moottoripyörä sekä kaksi lentokonetta. Kolmessa näyttelyhallissa autojen merkki- ja mallivalikoima on monipuolinen. Sananmukaisesti kaikkea Kupla-Volkkarista Cadillaciin ja vielä enemmänkin.

Ratsastaminen vammautuneena ei ole helppo laji. Sari Kaijanmäki kuvaa omaa vamma-astettaan lievimpänä nelosluokan vammana, silti erikoistekniikkaa vaativana ja sallivana.

Vasemman jalan murtumisen ja hoitovirheen jälkeen hän menetti jalkaterätoimintoja ja lihaksen toimintakyvyn pakarastaan. Se mukautti ratsastusharrastuksen uudelleen.
Kun tähän lisätään viime vuoden lopulla hänen joutumisensa pahoinpitelyn uhriksi ja sairaalahoito, vastoinkäymisiä ratsastajan uralla on ollut enemmän kuin lääkäri määrää.
Sari Kaijanmäki makasi teho-osastolla vielä sydäntalvella. Auringon noustessa valoa tuli elämään. Keväällä kunto tarjosi jo mahdollisuuden vammaisratsastuksen SM- ja PM-kisoihin.
– Fysioterapeuttini kuntoutuksen edetessä sanoi, että nouse ratsaille, sitähän sinä olet tehnyt paljon ennestään. Niin kävi, että satulassa huimauskin katosi ihan kokonaan, Sari juttelee tuoreena Pohjoismaiden mestaruuskilpailun pronssimitalistina.

Hän itse pitää etenemistä häkellyttävän nopeana ketjuna. Samaa sanoo hänen viikkovalmentajansa Porissa, Antti Lehtilä. Tavoitteet olivat kesäkaudelle vallan muuta, mutta tulikin jättipotti.
Kuukausittain valmennusta antaa helsinkiläinen Kikko Kalliokoski. Maajoukkuevalmennuksesta vastaa norjalainen Janne Bergh.
– Kiitos siitä hyvälle taustatiimille, valmentajille ja hevosenhoitajille, Sari juttelee tänään.

Sari Kaijanmäki on harrastanut ratsastusta 40 vuotta, pitkään kenttäratsastuksen parissa. Lasten ja perheen myötä painopiste siirtyi kouluratsastukseen. Vuoden 2013 jälkeen hän sopeutui vammaisratsastuksen sääntömaailmaan.
– Ura on vienyt naista. Nämä kaikki ovat tulleet niin äkkiä. Olen nyt väsynyt, mutta onnellinen, hän hymyili PM-kisan jälkeen.
Pohjoismainen mestaruuskilpailu ratsastettiin Ypäjällä 28.6.–3.7. Mitali tuli henkilökohtaisen ohjelman suorituksesta 14-vuotiaalla Sandmann-hevosella.
– En ole koskaan suorittanut niin vaativaa ohjelmaa kuin PM-kisassa, hän ihmettelee onnistumistaan edelleen.
Kouluratsastuksessa arvioidaan muun muassa hevosen askellukset mitä erilaisimmissa askelkaavioissa, hevosen olemus ja ratsastajan olemus. Arvioitavia asioita on pitkä lista.
Eikä tässä kaikki: Hän sijoittui neljänneksi myös henkilökohtaisessa vapaaohjelmassa sekä joukkueohjelmassa Suomen edustajana.
Priha-talleilla hevostaan hoivaava Kaijanmäki pohtii, että vastaavia elämyksiä ja onnistumisen tunteita pitäisi jokaisen kokea. Vammaisille ratsastaminen on iso asia, jossa motoriikka kehittyy. Se on lihaskuntoa vaativaa liikuntaa.
– Tämä on hyvää vastapainoa toimistotyölle, Meri-Porissa päivätöissä käyvä Kaijanmäki juttelee.
Toinen ns. työviikko kuluu hevosen kanssa talleilla ja harjoituksissa.
– Harjoittelen 4–5 päivänä, talleilla olen joskus useamminkin.
Seuraava kilpailullinen tähtäin on asetettu SM-kilpailuun elokuulle.

Brittein saarten Yorkshiressä toisen maailmansodan keskellä syntynyt kitaristi John McLaughlin on yksi Pori Jazzin tämän kesän tähtivieraista.

Yhdysvaltoihin debyyttialbuminsa jälkeen 60-luvun lopulla muuttanut kitaravirtuoosi nousi maailmanmaineeseen huippusoittajista koostuneen fuusioyhtyeensä Mahavishnu Orchestran kanssa. Pori jazzfestivaaleilla Miles Davisin entinen luottomuusikko vieraili ensimmäisen kerran Shakti-yhtyeineen kesällä 1976.

14. heinäkuuta McLaughlin esiintyy pitkän tauon jälkeen Kirjurinluodossa. Intialaisvaikutteita viljellyt kitaravelho musisoi Lokkilavalla The 4th Dimension -kokoonpanon keulilla.
Esa Railolalla on McLaughlinista harvinainen ja ikuisesti mieleen jäänyt muisto.
– Saimme kesällä 1990 kaverini Elias Raidan kanssa kutsun tuttujemme luo Pärnuun. Elettiin Neuvosto-Viron viimeisiä aikoja ja ajelimme kesäkuussa Tallinnasta 200 kilometrin päähän Pärnuun. Kaupungissa järjestettiin viikon kestänyt Fiesta Internationale -festivaali. Suuntasimme monien muiden tapaan Pärnun kauniille rannalle ja yllätyimme, kun lavalle nousi trionsa kanssa musisoinut McLaughlin, muistelee Railola.

1980-luvun alussa McLaughlin työskenteli yhdessä flamencokitaristi Paco de Lucían ja Al Di Meolan kanssa kitaratriona.
– McLaughlin todisti merkityksensä myös siinä kokoonpanossa. Pärnussa triossa soittivat kuitenkin jo eri kaverit. Bändi jamitteli taidokkaasti ja yllättävän runsaslukuinen yleisö piti kuulemastaan. Se oli käsittääkseni vielä siihen aikaan harvinaista herkkua niillä kulmilla. Suomalaismuusikoista Pärnussa keikan heitti silloin ainakin Islanders ja Jormas -yhtyeissä uransa aloittanut Hasse Walli senegalislähtöisine Asamaan -bändeineen, muistelee Railola.

Muun muassa Kööpenhaminassa artisteja kuuntelemassa käyneen ja Baltic Jazz -tapahtumissa vierailleen Railolan reissu osui eteläisen naapurimaamme murrosvaiheeseen. Vuonna 1991 Viro ilmoitti vuonna 1918 julistetun valtiollisen itsenäisyytensä jatkuvan. Seuraavien viikkojen aikana itsenäistyminen tunnustettiin kaikkialla.

Yleisradion äänitearkiston päällikkönä 17 vuotta toiminut Pekka Gronow oli takavuosina tuttu luennoitsija Pori Jazzissa. Gronow kirjoitti vuonna 2008 blogissaan, että musiikki oli itänaapurin vallanpitäjienkin mielestä tärkeää ja hyödyllistä toimintaa. Tanssimuusikoilla oli työtä ja kaikissa neuvostotasavalloissa oli muun muassa omat radion tanssiorkesterit. Musiikin odotettiin edustavan neuvostoyhteiskunnan arvoja – mitä ne sitten olivatkaan.
– Entisestä itäblokista tulevat muusikot ovat aina olleet korkeasti koulutettuja. Takavuosina heitä ei oikein osattu näillä leveysasteilla arvostaa. Toisaalta harvoin täältä lännestäkään sinne lähdettiin, sanoo Railola.
Railolan mukaan Pärnu ja koko Viro ovat muuttuneet kovasti 26 vuodessa.
– Palvelut ovat Pärnun rannoillakin aivan toisenlaiset kuin 90-luvun taitteessa. Silloin rannan tuntumassa oli yksi ravintola eikä sielläkään tarjoiltu mitään ihmeellisiä ruokajuomia. Ruokaryypyt piti kaivaa omasta kassista, eikä henkilökunta pitänyt sitä olleenkaan pahana. Baareja ei rannalla ollut. Paikalle kurvasivat kuitenkin paikalliset Ladoineen. He avasivat takaluukkunsa ja sieltä löytyi janoisille kaivatut juomat, Railola muistelee.
Esa Railola on säilyttänyt 26 vuotta kansainvälisestä Fiesta-tapahtumasta kertovaa Pärnu Postimees -lehteä.

John McLaughlin & The 4th Dimension Lokkilavalla 14.7.

Kesällä 1975

SV Vesa-Pekka Järvelä
Turun Saarronniemeen viritelty Ruisrock näki päivänvalon elokuussa 1970. Silloin kunnianarvoisa Turun Musiikkijuhlat reivasi ohjelmistoaan popin ja rockin suuntaan.
Amatöörivoimin kasatusta tapahtumasta tuli suomalainen hippijuhla. Ruisrock olikin jo avausvuotenaan menestys, mutta vasta festivaalien toisesta vuodesta tuli todellinen yleisömagneetti. Elokuun lopulla 1971 meitä musadiggareita ahtautui Ruissaloon huimat 100 000.
Kaksi ensimmäistä vuotta meren rannalla rokattiin kolme kiihkeää päivää – ja koleaa yötä. Viisi vuotta myöhemmin festivaali oli yksipäiväinen. Silloin kemut potkaisi käyntiin Suomen ykkösbändi Hurriganes. Remun jengin jälkeen kuumaa kattausta tarjoilivat ruotsalainen Landslaget, USA:sta lennätetty Mahavishnu Orchestra, Irlannin hurjapää Rory Gallagher ja illan päättänyt Wisbone Ash Englannista.
Päivää lämmitti varsinkin Gallagherin huima tykitys, mutta koko kattaus oli komea. Apocalypse -albumillaan säväyttänyt Mahavishu Orchestraa johti Pori Jazzissa torstaina kitaroiva John McLaughlin. Fuusiomestarin taiturointi jäi vielä tuolloin sivurooliin, sillä lavalle odotettiin jo kuumeisesti Taste-yhtyeestä soolouralle lähtenyttä Gallagheria.
Irlantilaisvirtuoosin Fender lauloikin korkealta, kovaa ja pitkään. McLaughlinin hienovireinen taiturointi jäi vielä silloin 19 vuotta myöhemmin vain 44-vuotiaana menehtyneen Roryn varjoon. Vasta myöhemmin sisäistin ensi tammikuussa 75 vuotta täyttävän McLaughlinin taidot. Varsinkin Carlos Santanan kanssa julkaistu uskonnollishenkinen Love Devotion Surrender -albumi on kolahtanut. Sen helminä loistavat John Coltranen A Love Supreme ja Naima.

Porissa ollaan juuri nyt totuttelemassa arkeen Pori Jazzien ja SuomiAreena-tapahtuman jälkeen. Jazzit tuovat joka vuosi karhukaupunkiin kansainvälisyyttä, svengaavaa tunnelmaa ja tunnettuja artisteja. SuomiAreena kerää vuosittain kokoon Suomen poliittista johtoa, elinkeinoelämän vaikuttajia ja tunnettuja kulttuuripersoonia. Kyllä porilaisten kelpaa! Mutta osataan sitä muuallakin.

Suomi on pullollaan erilaisia kesätapahtumia. Osallistuin pienen aikaa sitten erääseen niistä. Natural High Healing Festival järjestettiin Uudenkaupungin kupeessa 7.–10.7. Kyseinen festivaali mainosti olevansa luovuuden, vapauden ja sydämen asialla. Ohjelma piti sisällään muun muassa raakasuklaajoogaa, meditatiivista tanssia ja tärinäterapiaa. En edes halua ajatella minkälaisena puidenhalailuna ja kiviterapiakommunismina eräät tahot tätä tapahtumaa pitäisivät.

Karikatyyrisenä parmankinkkua ja kuohuviiniä rakastavana kaupunkilaisihmisenä maaseudun rauhassa järjestettävä päihteetön ja lihaton Natural High Healing -kesätapahtuma tuntui haastavalta hahmottaa. Mitä siellä tarkalleen ottaen tehdään? Millaisissa hippimehuissa siellä marinoidutaan? Olenko tarpeeksi jotakin kyseiseen tapahtumaan?

Kun tuijotin minulle entuudestaan tuntematonta nuorta naista silmiin neljä minuuttia eräässä työpajassa, aloin itkeä. Illan joogaharjoituksissa keskityin vuorostani selän hyvinvointiin. Japanilaishenkinen teeseremonia aamutuimaan oli aidosti pysäyttävä kokemus. Parin päivän ajan opettelin olemaan läsnä omassa kehossani ja mielessäni, ja sitä kautta luomaan myös aidon yhteyden muihin. Festivaalit olivat kaiken kaikkiaan yhdistelmä tuttua ja turvallista, ja uutta ja pelottavaa – juuri sopivassa suhteessa. Välillä olin niin kaukana omasta mukavuusalueestani, että en edes nähnyt sitä horisontissa. Mutta aika ajoin se tekee ihmiselle ihan hyvää.

Alussa olin pohtinut, että kenties en ole tarpeeksi jotakin festivaaleja varten. Suurin opetus Natural High Healing -festivaaleilta olikin kenties, että olen ihan kaikki, mitä tarvitsen.

Mutta en valehtele: kyllä gin & tonic lammen rannalla olisi maistunut illan laskeutuessa.

MAARIA TIRRI

Luvialainen Kati Haula nappaa jääkaapista sideharson palan, johon on hierottu hänen diabetesta sairastavan poikansa Jessen hajua, silloin kun verensokeriarvot ovat 4.1 tai sen alle. Sitten Kati piilottaa sideharson palasen 13-vuotiaan Jessen pulttuun. Hypokoiraksi opiskeleva sekaroituinen Siru saa vainun ja pinkaisee emäntänsä luo. Se koskettaa Katin polvea kuonollaan merkiksi, että pojan verensokeri on liian alhainen. Sen jälkeen Siru hakee vielä pussin Siripiriä, jolla Jesse saa verensokerinsa nopeasti taas ylös.

Eläinfysioterapeutin opinnot syksyllä aloittava Kati tietää, että ollakseen onnellinen, koira tarvitsee tehtävän. Kun Downin syndroomaa sairastavalla Jessellä puhkesi viime syksynä 1. tyypin diabetes, Kati päätti, että verensokerin tarkkailusta tulisi Sirun tehtävä.

3-vuotiaan Sirun koulutus aloitettiin tammikuussa. Ensi vuoden helmikuussa viimeisen kokeen läpäistyään Sirua saa alkaa kutsua Satakunnan ensimmäiseksi hypokoiraksi. Taitoa testataan jatkossa suorittamalla koe kahden vuoden välein.
– Haastavinta koulutuksessa on ollut Kiva Koirakansalainen -testi, josta piti päästä läpi koulutuksen aikana. Avustajakoiran käytöksen täytyy olla kaikin puolin moitteetonta, että sen voi viedä mukanaan kaikkialle, esimerkiksi kauppaan. Avustajakoira ei saa alkaa rähisemään vastaan tulevan koiran kanssa, vaan sen pitää jatkaa matkaa reagoimatta lajitoveriin. Se, että koira oppii rauhoittumaan, on pohja kaikelle koulutukselle, Kati kertoo.

Kotitreenien lisäksi Kati ja Siru ajelevat kerran kuukaudessa kolmen tunnin matkan Karjaalle hypokoirakoulutukseen.
– Koiraa koulutetaan palkitsemalla. Matalasta verensokerista ilmoitettuaan se saa hyperpalkkion, eli esimerkiksi kinkun siivun. Hyvä hypokoira oppii ilmoittamaan myös liian korkeasta verensokerista antamalla erilaisen merkin.

Valmiiksi koulutetun hypokoiran tai avustajakoiran hinta voi kivuta jopa yli 10 000 euroon. Kati halusi kouluttaa koiransa itse. Hän kummastelee, että Suomessa avustajakoiran hankitaan saa tukea vain, jos on liikuntarajoitteinen. Esimerkiksi monelle kehitysvammaiselle avustajakoirasta olisi paljon hyötyä. Siru tuo Jesselle turvallisuuden tunnetta niin, että ennen diabeteksen puhkeamista poika uskalsi olla kotona kaksin koiran kanssa esimerkiksi äidin kauppareissun ajan. Sirun kanssa leikkiminen auttaa Jesseä myös ulos lähtemisessä ja muissa siirtymävaiheissa, jotka ovat Jesselle monesti hankalia.

Toisin kuin avustajakoiraa, hypokoiraa ei voi vielä viedä mukanaan kaikkialle. Eduskuntaan on tehty lakialoite, että hypokoira luettaisiin avustajakoiriin, ja saisi olla jatkuvasti omistajansa vierellä. Sirukaan ei ole vielä päässyt harjoittelemaan tositilanteessa, sillä Jessen vererensokeri laskee useimmiten rasittavissa tilanteissa, kuten koulussa tai liikuntaa harrastaessa.

Kati suunnittelee, että kunhan Siru suorittaa koulutuksensa onnistuneesti, Jesselle hankitaan muutaman vuoden päästä oma avustajakoira. Kati aikoo kouluttaa Jessen koiran niin, että verensokerin tarkkailun lisäksi se osaa avata ovia ja hakea henkilökuntaa paikalle, mikäli Jesse aikuisena muuttaa esimerkiksi palvelutaloon.

INFO
-Hypokoira eli diabeteskoira pystyy hajuaistinsa avulla erottamaan verensokerinvaihtelut ihon tuoksun perusteella, jopa ennen kuin diabeetikko itse havaitsee matalan verensokerin oireita.
-Suomessa on 28 virallista hypokoiraa.
-Suomen ensimmäiset hypokoirat valmistuivat koulutuksestaan vuonna 2013.
-Hypokoira ry järjestää vuodessa yhden aikuisten koirien koulutuksen ja kaksi pentukoulutusta.
-www.hypokoira.fi

Pauliina Vilpakka

Jalkapallon EM-kisoissa nähtiin paitsi huikeaa taiturointia, myös ensiluokkaista parturointia. Esimerkiksi voitokkaan Portugalin maajoukkueen kapteeni Cristiano Ronaldolla kerrotaan olleen mukana oma parturi kisakampausmestarina.
FC Jazzin keskikentän pelaaja Tommi Lehto, 23, ja puolustaja Aleksi Nurminen, 27, houkuteltiin näyttämään esimerkkiä paikallisesta osaamisesta. EM-innostuksesta poikineen hiustyylin heille loihti parturimestari Jari Kangas iHairista Porista.

Omaa saksimisvuoroaan odotellessaan Tommi ja Aleksi vastailivat toisiaan kuulematta seuraaviin kysymyksiin.
1. FC Jazz pitää Ykkösen jumbotilaa. Ovatko pelaajat ymmärtäneet, mitä englantia puhuva valmentaja John Allen on joukkueelta halunnut?
Tommi: – Kyllä. Meillä on ollut epäonnea peleissä ja loukkaantumisissa.
Aleksi: – Kyllä. Loukkaantumisten myötä kokoonpanojen muutokset ovat tuoneet omat haasteensa.
2. Toivotko joukkueeseen lisävahvistuksia? Millaisia? Miksi?
T: – Totta kai hyvät pelaajat olisivat tervetulleita. Neljätoista peliä on jäljellä. Pystymme toki nykyisilläkin pelaajilla pitämään sarjapaikkamme. Uskoa ja luottamusta löytyy.
A: – Kyllä. Joukkueen suoritustasoa parantavia pelaajia tarvitaan aina.
3. Millä keinoin pystytte pitämään sarjapaikkanne?
T: – Puolustamisen pitää parantua ja voittoja on otettava väkisin.
A: – Jokaisen osa-alueen on parannuttava pelissämme, eli maalivahti-, puolustus- ja hyökkäyspelaamisemme. Kaikki on keskittymisestä kiinni.
4. Onko jalkapalloilijoilla Porissa hyvät peliolot?
T: – On. Kenttiä on reilusti ja pukukopit ovat hyvät. Alkukesän stadionin nurmi on huono. Yleisöä kaipaisin lisää. Toki se vaatii meiltä onnistumisia, niin kiinnostus kasvaa.
A: – On. Stadion pelialusta kyllä kaipaa uusimista. Alkukaudesta se on aina tosi huono.
5. Voittiko suosikkijoukkueesi EM-kisat?
T: – En kannattanut Portugalia. Hollanti olisi ollut suosikkini, mutta se ei yltänyt kisoihin. Kaikki ottelut katsoin, mitä vain töiltäni ja treeneiltä ennätin.
A: – Ei oikeastaan. Olin nuoren, lahjakkaan Belgian joukkueen kannattaja.
6. Pitääkö pelaajan näyttää kentällä komealta?
T: – Ei toki, mutta on plussaa, jos näyttää siistiltä. Mitä korkeammalla pelataan, sen tärkeämpää varmaan on ulkoinen olemus.
A: – Totta kai se on plussaa. Toki täytyy olla myös vähän iskua saaneen näköinen tai ainakin hikinen.
7. Miten itse ”ehostat” itseäsi ennen peliä?
T: – Vahaa hiuksiin, ettei tukka roiku silmillä.
A: – Tukkaan vahaa, napsu lakkaa ja ripaus vettä. Ottelun ja suihkun jälkeen vasta dödöt ja muut hajut.
8. Sinulla on nyt uusi tukkamuoti. Miten luulet sen vaikuttavan pelaamiseesi ja joukkueesi pelaamiseen?
T: – Ei vaikuta pelaamiseen. Joukkuekaverit voivat jotain vitsailla.
A: – Toivottavasti positiivisesti. Seuraava Pori-peli on 29.7. ja tarkoitukseni on olla silloin jo pelikunnossa. Olen sellainen taistelijaluonne.

Vanhat, näyttävät autot, moottoripyörät ja rock and roll -musiikki ovat Porin Honkaluodossa asuvien Satu ja Harri Aholan yhteiset mieliharrastukset. Satu, 32, kertoo tykästyneensä muista tytöistä poiketen autoihin jo lapsena. Harrin, 38, innostus laajeni amerikanrautoihin rautalankamusiikin myötä.
Onnekkaat sattumat johtivat seurusteluun helmikuussa 2012.
– Törmäsimme silloin sattumalta samassa ravintolassa, Ränninkiertoon Buick Century Riviera -autoaan valmisteleva pariskunta kertaa historiaansa.

Seuraavana kesänä Satu muutti Harrin omakotitaloon. Jo portilta saa tuntuman parin yhteiseen päämieltymykseen. Pihassa on erilaisia ja -kuntoisia autoja ja muita menopelejä ihan kiitettävästi. Persoonallisia häitään he viettivät Halloweenina lokakuussa kolme vuotta sitten. Hääautona oli kaikkien yllätykseksi suhteellisen tuore tapaus eli 1980-luvun Mercedes Benz Coupe.
Harrin ammatti ei varsinaisesti liity autoihin, sillä hän on töissä Satakunnan ammattikorkeakoulussa laboratoriomestarina Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelmassa. Lisäksi Harri toimii museoajoneuvotarkastajana. Satu työskentelee rautakaupassa kassa- ja toimistotehtävissä.
Harrastus on niin täysvaltaista, että esimerkiksi Ränninkiertoon Aholat näillä näkymin pukeutuvat autonsa genren vaatimukset täyttävin asuin. Myös hiukset ja Satun meikki mukailevat oikeaa vuosikymmentä.
– Olemme sen verran nuoria, että meidän aikanamme Rännin kiertäminen oli jo kielletty. Meidän sukupolvemme juttu oli Kespalenkki. Vaikkei meillä ole Ränniin kosketuspintaa, niin hienot, vanhat autot vetävät meidät sinne. Otamme mukaamme myös kolme lastani. He ovat suunnitelmasta riemuissaan, 12-, 9- ja 8- vuotiaiden isä Harri puhelee.

Aholat kehuvat tapahtumaa siistiksi, joten perheiden jälkikasvut mahtuvat hyvin ainakin alkuillasta joukkoon. Tapahtumapaikkana on kauppatori. Parkkipaikoilla ja ympäristössä riittää komeita autoja katseltaviksi ja ihailtaviksi kaikenikäisille.
– Ajelemme, parkkeeraamme, pyörimme autojen joukossa ja juttelemassa muiden kanssa, Satu ja Harri suunnittelevat.

Finanssiryhmä OP julkisti kesäkuussa linjauksen, jonka mukaan jokaiseen maakuntaan tulee Ahvenanmaata lukuunottamatta Pohjola-sairaala tai Pohjola-terveyskeskus. Terveyspalvelut liittyvät konsernin tulevaisuuden laajempiin suunnitelmiin. Pitkällä aikavälillä OP:n on tarkoitus muuttua monialaiseksi palveluyritykseksi.
Satakunnan suurimman osuuspankin, Länsi-Suomen osuuspankin vt. toimitusjohtaja Matti Kiuru sanoo, että sairaala maakunnassa tulee olemaan terveyskeskustyyppinen ja sen pitäisi olla toiminnassa ensi vuonna. Lopullisia päätöksiä tehdään ryhmässä heti kiivaimman kesälomasesongin jälkeen.
Kiuru ei vahvista paikkaa, mutta ennakkoon paikaksi ounasteltu pankin omistama BePop-kiinteistö Porissa hänen mukaansa soveltuisi pienin järjestelyin tiloiksi.
– Olisihan terveysasema mieluinen vuokralainen, Kiuru tyytyy kommentoimaan.
OP-finanssiryhmän nykylinjaus merkitsee yhden terveysaseman rakentamista, jolloin paikaksi maakunnan suurimpana kaupunkina tulisi Pori.
Matti Kiuru huomauttaa, ettei BePopiin sijoittumisesta ole käyty konkreettisia keskusteluja ryhmässä, mutta ratkaisuja pitää tehdä pian.
– Kiinteistöllä on hyvä sijainti, ja jotenkin lääkäripalvelut ovat keskittyneet tällä kaupungin alueelle.
Rauma ei ole tällä haavaa piirustuksissa.

Terveys- ja hyvinvointipalveluista tulee lähivuosina OP:n neljäs liiketoiminta-alue pankki-, vakuutus- ja varainhoitoliiketoimintojen rinnalle. Finanssitoimiala pysyy silti tukijalkana.
Uutta linjausta on perusteltu siten, että vakuutusjärjestelmän kautta tulevat potilaat ovat suuri asiakasryhmä lääkäriasemilla. Pohjola luonnollisesti vakuuttajana haluaa olla ottamassa osaansa tästäkin ryhmästä.
OP-ryhmän avaus terveysbisnekseen tehtiin jo vuonna 2012, kun se Omasairaala-nimeä kantanut, ortopediaan keskittynyt sairaala perustettiin Helsinkiin. Ryhmän toinen sairaala valmistuu elokuussa Tampereelle. Lisäksi Oulun, Turun ja Kuopion sairaaloista on päätös.